Ammatillinen harkinta on keskeinen osa sosiaalialan ammatillista toimintaa ja ammatillista osaamista. Kuitenkin kysymys harkinnan merkityksestä on kiistanalainen, kuten tutkimuksemme osoittaa. Yhtäältä sosiaalityöntekijöiden tulisi asiakaspäätöksiä tehdessään noudattaa tasapuolisesti voimassa olevia ohjeita ja toisaalta heidän olisi tehtävä asiakkaan tarpeisiin perustuvaa yksilöllistä harkintaa. Lisäksi asiakkaiden ongelmien monitahoisuus ja sosiaalityön sisäiset jännitteet vaikeuttavat päätöksentekoa.

Työntekijöiden harkintavaltaa vai tarkempaa säätelyä?

Sosiaalialan työssä tehtävät ammatilliset ratkaisut perustuvat samanaikaisesti lainsäädäntöön ja erilaisiin ohjeisiin ja toisaalta myös ammatilliseen harkintaan. Rajavaaran (2014) mukaan sosiaaliturvan kohdalla ammatillinen harkintavalta on sekä välttämättömyys että riski. Sama varmasti pätee myös laajemmin sosiaalialan työhön. Harkinta mahdollistaa sekä asiakkaiden yksilöllisen kohtelun että epätarkoituksenmukaiset tai haitalliset valinnat. Taylor ja Kelly (2006, 63; Lindh 2023, 23) jakavat harkintavallan kolmeen ulottuvuuteen, jotka liittyvät sääntöihin, arvoihin sekä työtehtäviin. Harkintavalta, joka kytkeytyy sääntöihin, liittyy lainsäädännön ja organisaatioiden asettamiin rajoitteisiin. Voidaan ajatella, että mitä enemmän organisaatioilla on työtä ohjeistavia sääntöjä, sitä vähemmän työntekijöille jää harkintavaltaa. Kaikissa asiakastilanteissa sääntöjä ei kuitenkaan ole mahdollista soveltaa yksiselitteisesti, mikä lisää työntekijän harkintavallan käyttöä. Arvoihin liittyvä harkintavalta on sidoksissa ammattieettisiin periaatteisiin ja työntekijöiden edellytyksiin noudattaa niitä. Keskeisiä näkökulmia arvoulottuvuudessa ovat asiakasosallisuuden ja asiakkaan näkökulman huomioiminen. Työtehtäviin liittyvä harkintavalta viittaa mahdollisuuteen suorittaa työtehtävät niiden tavoitteiden ja annetun ohjeistuksen mukaisesti. Työtehtävien monimutkaistuessa harkintavallan käyttö lisääntyy.

Ammattilaisten harkintavaltaa kaventavia tekijöitä

Sosiaalityön käytännöissä toteutettava harkinta perustuu lähtökohtaisesti arvioon asiakkaan tarpeista sekä sosiaalialan asiantuntijoiden ammatillisen autonomian pohjalta tehtyihin tulkintoihin ja päätöksiin. Tästä huolimatta voidaan osoittaa monia sosiaalityöntekijöiden harkintavaltaa rajoittavia tekijöitä, jotka voivat olla työn sisältä nousevia tai sen ulkoisista reunaehdoista johtuvia. Esimerkiksi lastensuojeluun liittyvässä ammatillisessa päätöksenteossa käytettävien kriteerien osalta vallitsevan laajan yhteisymmärryksen ohella niiden painotuksissa ja tulkinnoissa voi esiintyä variaatiota. Eroja löytyy myös asiakasyhteistyöhön liittyvissä tulkinnoissa, kuten siinä, miten perheen nähdään sitoutuvan yhteistyöhön tai kykenevän muutokseen. (Mosteiro, Beloki, Sobremonte & Rodríguez 2018, 183.) Sosiaalityön harkintaan vaikuttaviksi ulkoisiksi tekijöiksi voivat muodostua julkisen talouden niukkuus ja sen myötä sosiaali- ja terveystoimeen kohdistuvat säästöpaineet sekä muut poliittiset päämäärät. Nämä tekijät voivat näkyä asiakastyössä siten, että sosiaalityöntekijät ja muut alan ammattilaiset käyttävät työhönsä liittyvää harkintaa pikemminkin kunnan talouden näkökulmasta kuin asiakaslähtöisesti. (Blomberg, Kallio & Kroll (2014, 185,187.)

Ammatillisen harkinnan ulottuvuudet sosiaalityöntekijöiden haastattelupuheessa

Ammatilliseen harkintaan liittyvät kysymykset nousivat esiin myös sosiaalityöntekijähaastatteluissamme, jotka teimme osana Sosiaali- ja terveysministeriön rahoittamaa hanketta Kunnallinen toimeentulotuki ehkäisevän lastensuojelun välineenä (1.11.2021-31.12.2023). Tulostemme mukaan erityisesti sosiaalisten ongelmien kompleksisuus korostaa ammatillisen harkinnan merkitystä sosiaalialalla. Kun asiakasperheen elämäntilanne muodostaa sellaisen kokonaisuuden, jossa esimerkiksi taloudelliset haasteet ja elämänhallinnan puutteet yhdistyvät päihteiden ongelmakäyttöön tai lasten kaltoinkohteluun, perheen tukeminen vaatii monien tekijöiden samanaikaista huomioonottamista. Edelleen sosiaalisten ongelmien ”piiloutuva luonne” korostaa ammatillisen harkinnan keskeisyyttä. Esimerkiksi lasten kaltoinkohtelun havaitseminen ja siihen puuttuminen vaatii työntekijältä paitsi ammattitaitoa ja paneutumista, niin myös huolellista harkintaa.

Haastatteluissamme tuli esiin erityisesti kolme ammatillisen harkinnan ulottuvuutta. Ensinnäkin perheen tukemisessa voidaan korostaa nopeaa ja välitöntä auttamista ja toisaalta huolelliseen suunnitteluun perustuvaa pitkäkestoista tukemista. Toiseksi tukitoimien suunnittelussa olennaista on käsitys ongelmien taustasyistä. Jos esimerkiksi lastensuojelullisten ongelmien taustalla katsotaan olevan vanhempien päihderiippuvuus tai mielenterveyden haasteet, myös tukitoimet ovat erilaisia kuin sellaisissa tilanteissa, joissa sosioekonomiset taustatekijät korostuvat. Kolmanneksi työntekijä joutuu päätöksenteossa ottamaan huomioon sekä asiakkaan yksilölliset tarpeet että asiakkaiden tasavertaisen kohtelun vaatimukset.

Harkintakyky osana sosiaalialan ammatillista osaamista

Kykyä ammatilliseen harkintaan voidaan pitää yhtenä keskeisenä osana sosiaalialan ammatillista osaamista. Ammatillinen harkinta ei kuitenkaan ole erillinen kompetenssinsa Suomen ammattikorkeakoulujen sosiaalialan koulutuksen verkoston (2023) määrittelemissä kompetensseissa. Ammatillinen harkinta kytkeytyy läheisesti muuhun ammatilliseen toimintaan ja se saa erilaisia muotoja esimerkiksi lastensuojelupalveluissa ja taloudellisia päätöksiä valmisteltaessa. Ammatillinen harkinta liittyy vahvasti eettiseen osaamiseen, mutta myös muihin sosionomin (AMK) osaamisalueisiin. Se on osa sosiaalialan reflektiivistä ammatillisuutta ja läpileikkaa sosiaalialan eri kompetensseja.

Lähteet:

• Blomberg, H., Kallio, J. & Kroll, C. 2014. Regulatiivista vai liberatiivista? Kuntien sosiaalityöntekijöiden harkintavaltaan liittyvät asenteet Suomessa ja Ruotsissa. Teoksessa L. Kalliomaa-Puha & T. Kotkas & M. Rajavaara (toim.) Harkittua? Avauksia sosiaaliturvan harkintavallan tutkimukseen. Helsinki: Kelan tutkimusosasto, 182–203.
• Lindh, J. 2023. Harkintavallan näkökulma vammaissosiaalityöhön. Teoksessa J. Lindh, M. Kivistö, M. Tarvainen, H. T. Vesala & P. Heinonen. (toim.) Harkinta vammaissosiaalityössä. Vammaissosiaalityön harkinta käsitteenä, käytäntönä ja kokemuksena. Kehitysvammaliiton selvityksiä 18. Espoo: Kehitysvammaliitto, 21–38.
• Mosteiro, A., Beloki, U., Sobremonte, E., & Rodríguez, A. 2018. Dimensions for argument and variability in child protection decision-making. Journal of Social Work Practice, 32(29), 169–187.
• Rajavaara, M. 2014. Ammattilaisten harkintavalta sosiaaliturvan edellytyksenä ja riskinä. Teoksessa L. Kalliomaa-Puha & T. Kotkas & M. Rajavaara (toim.) Harkittua? Avauksia sosiaaliturvan harkintavallan tutkimukseen. Helsinki: Kelan tutkimusosasto, 136–154.
• Suomen ammattikorkeakoulujen sosiaalialan koulutuksen verkosto. 2023. Sosiaalialan ammattikorkeakoulutuksen kompetenssit.
• Taylor, I., & Kelly, J. 2006. Professionals, discretion and public sector reform in the UK: re-visiting Lipsky. The International Journal of Public Sector Management, 19(7), 629-642.