Orpon hallitus on edellisen hallituksen tapaan sitoutunut kunnianhimoiseen tavoitteeseen nostaa Suomen tutkimus- ja kehittämismenot (T&K-menot) 4 prosenttiin suhteessa BKT:hen vuoteen 2030 mennessä. Syynä tähän merkittävään panostukseen on se, että T&K-toimintaan panostamisen tiedetään parantavan Suomen kilpailukykyä ja luovan edellytyksiä kestävään kasvuun. On kuitenkin merkitystä siinä, miten ja mihin satsaukset tehdään, että satsaukset tuottaisivat toivotun tuloksen. Yleisesti tunnettu paradoksi nimittäin on, että Euroopan maat ovat johtavia tieteellisessä tutkimuksessa, mutta eivät onnistu muuttamaan tuloksia kaupallisiksi innovaatioiksi ainakaan yhtä menestyksekkäästi kuin Yhdysvallat.
Kuva: ImageFlow / Adobe Stock (Laurean Education-lisenssi)
Keksintöjen kaupalliseen hyödyntämiseen liittyy voimakkaasti niiden suojaaminen. Tekniset keksinnöt voi suojata patenteilla tai hyödyllisyysmalleilla. Myönnetty patentti tai hyödyllisyysmalli tarkoittaa alueellista yksinoikeutta, jonka perusteella voi kieltää muilta oman keksinnön ammattimaista hyväksikäyttöä.
Patentit ovat yksi mittari innovatiivisuudesta ja teknologisesta kilpailukyvystä. Patentin saamista edeltää monta vaihetta, joista keskeisin on innovoivan organisaation sisäinen keksintöilmoitus. Sen perusteella organisaatio tekee päätöksen keksinnön suojaamisen suhteen. Yritysten ja muiden organisaatioiden olisi kuitenkin olennaisen tärkeää kyetä tunnistamaan kaikki kehittämänsä innovaatiot, jotta niiden joukosta voitaisiin löytää arvoa tuottavat, suojaamisen arvoiset keksinnöt. Tässä artikkelissa käsitellään korkeakoulujen aktiivisuutta keksintöilmoitusten suhteen sekä sitä, miksi ja miten aktiivisuutta voisi sekä kannattaisi lisätä.
Yliopistot ovat ammattikorkeakouluja aktiivisempia suojaamaan keksintöjään
Ammattikorkeakoululaki säätää, että ammattikorkeakoulun tehtävänä on opetuksen lisäksi harjoittaa ammattikorkeakouluopetusta palvelevaa sekä työelämää ja aluekehitystä edistävää ja alueen elinkeinorakennetta uudistavaa soveltavaa tutkimustoimintaa, sekä kehittämis- ja innovaatiotoimintaa (4 §). On siis perusteltua pyrkiä tunnistamaan myös niiden toiminnassa enemmän innovaatioita keksintöilmoitusten muodossa, ja koettaa hyödyttää paikallisia yrityksiä niiden avulla.
Suomessa keksintöilmoituksia tehdään vähän sekä ammattikorkeakouluissa että yliopistoissa. Suomen 24 ammattikorkeakoulussa on jätetty vuositasolla yhteensä keskimäärin 20 keksintöilmoitusta, kun taas myönnettyjä patentteja on keskimäärin kolme (Kuva 1). Taso on pysynyt vuosikymmenen ajan kuta kuinkin samana. Moni ammattikorkeakouluista ei ole tehnyt yhtään keksintöilmoitusta viimeisen kymmenen vuoden aikana. 2020-luvulla patentteja on myönnetty yhteensä 9, joista yli puolet on saanut Metropolia.
Kuva 1. Ammattikorkeakoulujen myönnetyt patentit ja jätetyt keksintöilmoitukset vuosina 2014–2023. (Vipunen)
Yliopistojen kohdalla tilannekuva on toisenlainen: keksintöilmoituksia on jätetty yhteensä kymmenessä yliopistossa keskimäärin 420 vuodessa, kun taas myönnettyjä patentteja on ollut vuosittain noin 60 (Kuva 2). Kaikista keksintöilmoituksista ei tehdä patenttihakemusta. Yleisesti Suomessa Patentti- ja rekisterihallituksen (PRH) käsittelemistä patenttihakemuksista karkeasti arvioiden noin 50 %:lle jätetyistä patenttihakemuksista myönnetään lopulta patentti.
Kuva 2. Yliopistojen patentit ja keksintöilmoitukset vuosina 2014–2023. (Vipunen)
Voiko merkittävä ero keksintöjen suojausaktiivisuudessa selittyä ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen kokoerolla? Opiskelijamäärissä mitattuna yliopistoissa opiskelee hieman enemmän opiskelijoita kuin ammattikorkeakouluissa. Yliopistojen tutkintoon johtavassa koulutuksessa opiskeli 163 700 opiskelijaa vuonna 2022 (Tilastokeskus 2022a). Ammattikorkeakoulutuksen opiskelijamäärä tutkintoon johtavassa ammattikorkeakoulutuksessa oli hiukan enemmän: 170 800 opiskelijaa (Tilastokeskus 2023b). Henkilötyövuosina mitattuna yliopistoissa tehdään kuitenkin melkein tuplasti enemmän töitä: yliopistoissa paiskittiin vuonna 2023 lähemmäs 20 000 henkilötyövuotta, kun taas ammattikorkeakouluissa luku jäi 11 000 tienoille (Vipunen 2025). Henkilötyövuosilla on siis todennäköisesti merkitystä patenttiaktiivisuudessa, mutta varsinaiset syyt eroihin lienevät pääosin muualla.
Syitä eroille patentti- ja keksintöilmoitusten määrissä löytynee varmasti useita. Tekemisen luonne yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa luonnollisesti poikkeaa niille laissa kirjattujen painopisteiden ja rahoitusmallien mukaisesti. Korkeatasoinen perustutkimus painottuu yliopistoihin, sillä niillä on runsaampi tutkimusrahoitus ja tutkimushenkilöstöä. Ammattikorkeakoulut ovat kuitenkin kasvattaneet merkittävästi ulkoista TKI-rahoitustaan ja panoksiaan soveltavaan tutkimukseen ja kehittämistoimintaan (Maxenius 2023). Joka tapauksessa voidaan kuitenkin todeta, että suomalaiset korkeakoulut eivät olet ahkeria tekemään keksintöilmoituksia.
Henkeä kohden laskettuna Suomi on aktiivinen ns. yritysten korkeakoulupatenteissa
Kaikki korkeakoulujen kehittämistyön poikimat patentit eivät näy korkeakoulujen omina patentteina. On nimittäin tavallista, että teollisuuden kanssa tehtävä yhteistyö poikii patentin yrityksen nimissä. Euroopan patenttiviraston tuoreessa raportissa tarkasteltiin eurooppalaisista yliopistoista alkunsa saaneita keksintöjä. Tällaisissa ’epäsuorissa’ patenteissa vähintään yhtenä keksijänä on korkeakoulussa työskentelevä henkilö, mutta hakemus on yrityksen jättämä. (EPO 2024, 28–39.)
Patentointiaktiivisuus keskittyy silti vain harvoille, sillä vain 5 % tutkimuksessa esiin nostetuista yliopistoista oli jättänyt puolet kaikista korkeakoulupatentteja koskevista hakemuksista. Suomi pärjäsi vertailussa verrattain hyvin, kun tulokset suhteutettiin maan asukaslukua kohden. (EPO 2024, 47.) Käytännössä tulos tarkoittaa, että esiin nostetuilla yliopistoilla (Suomessa esimerkiksi Aalto-yliopisto, LUT-yliopisto, Helsingin, Tampereen, Oulun ja Turun yliopistot) on hyvät verkostot yrityksiin, jotka suojaavat keksintöjä. Näillä yliopistoilla on myös teknologiansiirtoa ja tutkimustulosten kaupallistamista tukevia erityisiä yksiköitä tai palveluja. Taloudellisesti mahdollisesti hyötyvä taho on tällöin yritys, eikä korkeakoulu itse, ellei yliopisto ole mukana osakkaana esimerkiksi start-up yrityksessä.
Ammattikorkeakouluja ei tässä tutkimuksessa noussut esiin. Vaikka suoria johtopäätöksiä ei voikaan vetää, niin on oletettavaa, että sama ilmiö yritysyhteistyön kautta tapahtuvassa immateriaalioikeuksien suojauksessa pätee myös ammattikorkeakoulujen kohdalla. Toisaalta ammattikorkeakoulujen yhteistyö keskittyy suuria yrityksiä enemmän pk-yrityksiin, joiden immateriaalioikeusosaaminen on puutteellisempaa.
Miten lisätä keksintöilmoitusten määrää?
Syitä mataliin keksintöilmoitusmääriin lakivelvoitteesta huolimatta voi etsiä useasta suunnasta. Korkeakoulukeksintölaki ja työsuhdekeksintölaki, jotka säätelevät keksintöjen hallintaa ja oikeuksia, eivät aina ole kaikille tuttuja tai idean keksinnöllisyyttä ei osata tunnistaa eli immateriaalioikeuksiin liittyvää osaamista ei ehkä ole tarpeeksi. Voi myös olla, että organisaatiossa selkeät prosessit ja erityisesti kannustimet keksintöilmoituksen jättämiseen puuttuvat. Toisaalta ’keksintö’ viittaa usein tekniseen ongelmanratkaisuun, jollaisia ei välttämättä niin helposti tunnisteta sellaisissa korkeakouluissa, joissa ei teknisiä aloja opeteta. Vaikka patenttilaki säätää, että patentin voi saada vain keksinnölle, jossa on esitetty jokin tekninen ratkaisu, voi suojaamiskelpoinen keksintö todellisuudessa usein liittyä johonkin muuhun kuin vain insinööritieteisiin, kuten esimerkiksi terveydenhoitoalaan.
Eräs keino lisätä keksintöilmoitusmääriä voisi olla korkeakoulujen innovaatioiden kaupallistamiseen kohdennettu osaaminen ja rahoitus. Menestyvien eurooppalaisten yliopistojen sisällä nimittäin toimii usein taho (”teknologiansiirtoyksikkö”, ”innovaatiotoimisto” tmv.), jonka ensisijainen tehtävä on keksintöjen kaupallistaminen esimerkiksi lisensoinnin tai spin-out-yritysten muodossa. Mikäli korkeakoulu on pieni, ei taloudellisia edellytyksiä tällaiseen ehkä ole. Voisiko Suomen pirstaloitunut korkeakoulukenttä koota voimansa yhteen tällaisen teknologiansiirtoyksikön osalta?
Toinen ehkä edellistä merkittävästi tärkeämpi keino koskee korkeakoulujen ja yritysten välistä yhteistyötä: sitä tulisi lisätä voimakkaasti entisestään. Yritysyhteistyö voisi auttaa pääsemään Eurooppa-paradoksista eroon, sillä yritykset luontaisesti pyrkivät kannattavaan liiketoimintaan ja usein myös kasvuun.
Lähteet
Muuta hyödyllistä tausta-aineistoa
