Hyvinvointialueiden tavoitteena on edistää monipuolisesti hyvinvointia ja terveyttä. Palveluiden oikeanlaisesta kohdentamisesta on kuitenkin tullut aina vain vaikeampaa. Julkisille palveluille tyypillinen reaktiivisuus ei enää yksinään riitä, kun palveluntarvetta lisääviin kompleksisiin ongelmiin yritetään kehittää ratkaisuja. Miten ennakointi ja rakenteellisen sosiaalityön menetelmin kerätty tieto voisivat kehittää hyvinvointialueiden palveluita?

Kuva: Jan van der Wolf / Pexels

Ennakoinnin lähtökohdat tukevat hyvinvointipalveluita tuottavan, kompleksisen organisaation olemassaoloa. Avoin ja ennakkoluuloton tulevaisuuden ennakointi edistää ihmiskunnan hyvinvointia ja vapautta, sekä monipuolisen elinympäristömme tasapainon säilyttämistä. Ennakoimalla organisaation on mahdollista arvioida ja tunnistaa sille todennäköisiä, toivottuja ja ei-toivottuja tulevaisuuksia. Näiden avulla voidaan ymmärtää paremmin myös menneisyyttä, suotuisamman tulevaisuuden hyväksi. Mahdottomaltakin tuntuvien, niin fysiikan kuin ihmisyydenkin ääripäiden koettelu on välttämätöntä tulevaisuuden tuulia arvioidessa. Kun mahdottomalta tuntuvat vaihtoehdot tai menneisyys jäävät tutkimatta, organisaatio jättää haastamatta itsensä ja oletuksensa. Haastamalla sen, minkä ei ikinä voisi uskoa käyvän toteen, organisaatio pääsee käsiksi uuteen, tulevaisuusorientoituneeseen tietoon. (Bell 2003, 73, 76, 78–79 & 88.)

Hyvinvointialueiden ensisijainen tavoite ei ole rahan säästäminen, vaan kansalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Tämä on nyt mahdollista, koska julkisten hyvinvointipalveluiden rahoitus on kohdennettu suoraan palveluiden järjestämiseen ja kehittämiseen. (Pekurinen 2024.) Vain aidosti ennaltaehkäisevät hyvinvointipalvelut voivat turvata tulevaisuuden sukupolvien hyvinvointia ja vapautta, juuri Bellin kuvaamalla tavalla. Tavoite on yhdenmukainen myös sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan lainsäädännön (612/2021) kanssa.

Empatiasta ennakointiin

Gordon, Rohrbeck ja Schwarz (2019, 32) ovat kuvailleet perinteisen palvelumuotoiluprosessin käynnistyvän empatia- ja määrittelyvaiheilla. Näitä seuraavat ideoinnin ja prototypoinnin vaiheet. Empatiavaiheessa pyritään perehtymään syvällisesti palvelunkäyttäjän toiveisiin ja mahdollisiin tyydyttämättömiin tarpeisiin. Muotoiluprosessin empatiavaihe saattaa palvella liikevoittoa tavoittelevaa palveluorganisaatiota, mutta hyöty julkiselle organisaatiolle voi jäädä helposti vaatimattomaksi. Toisaalta Hormess, Lawrence, Schneider ja Stickdorn (2018, 7) kuvailevat muotoiluajattelun olevan mitä täydellisin keino haitallisista, siiloutuneista toimintamalleista eroon pääsemiseksi, joista kärsii usein asiakas. Muotoilun soveltaminen edellyttää integraatioajattelua ja mukautumiskykyä julkisten palveluiden toimintaympäristössä. Palvelu tulee ymmärtää kompleksisena osiensa summana, jonka kehittäminen on riippuvainen koko palveluekosysteemistä. (Osborne & Strokosch 2023, 244-245.) Perinteistä muotoilijaa voidaan Brownin (2020, Design Thinking) mukaan kuvailla empaattiseksi, ihmisläheiseksi, optimistiseksi ja yhteensovittavaksi asiantuntijaksi.

Empatia ei kuitenkaan yksinään riitä. Hyvinvointia kuormittavien ongelmien todentaminen ja palveluiden oikea kohdentaminen on haastavaa. Liimatainen, Ovaskainen ja Similä (2024) ovat juuri tuoreeltaan argumentoineet mediassa julkisten hyvinvointipalveluiden tarpeen olevan rajaton. Tästä syystä näiden kohdentamiseen tulisi kiinnittää aivan erityistä huomiota. Ennakointi voi tarjota jotakin ongelman ratkaisemiseksi. Gordonin ja muiden (2019, 33) kuvailema Faster Horses -ongelma konkretisoituu hyvin myös julkisia hyvinvointipalveluita kehitettäessä. Palvelunkäyttäjät ovat omien todellisuuksiensa vankeja, eivätkä osaa välttämättä realistisesti arvioida sitä, minkälaisia palveluita tarvitsisivat voidaksensa paremmin. Vain osa hyvinvointia kuormittavista ongelmista ratkeaisi yksinkertaisin ratkaisuin: vastaanottoaikojen lisääminen, sosiaalisen luototuksen myöntäminen matalammalla kynnyksellä ja rajoittamaton lapsiperheiden kotipalvelun käyttöoikeus voisivat ratkaista yksittäisen ongelman mutta eivät välttämättä tämän juurisyytä. Gordonin ja muiden (2019, 39) mukaan ennakointi ja muotoiluajattelu eivät onneksi ole toisiaan poissulkevia, vaikka näiden metodologia ja tavoitteet eriävätkin toisistaan. Hyvinvointialueiden tulevaisuuden tekijät voivatkin siis potentiaalisesti olla niin ennakoinnin kuin muotoilun asiantuntijoita.

Ennakoinnilla aitoa ennaltaehkäisyä?

Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto on nimennyt ennakointiosaamisen yhdeksi merkittävistä yksilön ja yhteisöjen työelämätaidoksi (Arene 2022). Muun muassa Laurea-ammattikorkeakoulu onkin sisällyttänyt ennakoinnin opetusta ja soveltamista osaksi kaikkia alempia ja ylempiä korkeakoulututkintojaan (Laurea 2019; 2024). Laureassa on laajasti hyödynnetty Rohrbeckin ja Kumin (2018, 106) mallia, joka soveltuu geneerisesti organisaation tulevaisuuden ennakointiin ja sen tulevaisuusvalmiuden arviointiin. Mallia voidaan käyttää myös koko organisaation suoritus- ja toimintakyvyn mittaamisessa. Gordon ja muut (2019, 35-36) kuvaavat mallin muodostuvan havainnoinnin, käsittelyn ja tulevaisuustiedon luomisen sekä tämän käytön vaiheista.

Sosiaalihuoltolain (1301/2014) 2 luvun 7§:ssä säädetään rakenteellisesta sosiaalityöstä, jonka yksi menetelmistä on sosiaalinen raportointi. Tämä mahdollistaa sosiaalisista epäkohdista ilmoittamisen alueen asukkaalle, asiakkaalle ja hyvinvointialueen sidosryhmille. Kerätyn tiedon avulla pyritään vaikuttamaan sellaisiin ilmiöihin, jotka synnyttävät yhteiskuntaa kuormittavaa pahoinvointia ja kustannuksia palvelujärjestelmälle. Sosiaalisen raportoinnin aineisto voi muodostua myös asiakastyöstä kerätystä laadullisesta tiedosta. (STM 2024.) Alla on reflektoitu 3P-mallia ja sosiaalista raportointia näkökulmasta, jossa tiedon tuottajana toimii hyvinvointialueen asukas.

Havainnointi (Perceive)

Vaiheessa kerätään ja koostetaan tietoa. Hyvinvointialueelle erityisen kiinnostavia ovat Gordonin ja muiden (2019, 35) kuvaamat, muutoksesta viestivät ’heikot signaalit’. Näiden kehityskulkua on kenenkään vaikea ennakoida. Signaalien havainnointi ja tunnistaminen on vahvasti henkilösidonnaista ja yksilön ennakko-oletuksista riippuvaista. On huomioitava, ettei sosiaalisen raportoinnin avulla kerätyn datan kohdalla ole kyse ensikäden tiedosta. Tämä saattaa entisestään hankaloittaa tiedon tulkintaa. Koska havainnoistaan ilmoittanutta ei ole mahdollista tavoittaa, oikeiden kysymysten merkitys korostuu. Digitaaliset, esimerkiksi pelillistämisen tai tarinallistamisen elementtejä sisältävät tiedonkeruun menetelmät voivat motivoida sekä rohkaista erilaisia asukkaita raportoimaan. Ja tekemään tämän riittävän täsmällisesti.

Käsittely (Sensemaking)

Vaiheessa käsitellään kerättyä tietoa. Aineiston pohjalta muodostetaan uutta ymmärrystä nykyhetkestä. Tästä voidaan etsiä merkkejä kulttuurisista, poliittisista, sosiaalisista tai taloudellisista trendeistä, jotka edistävät tai hidastavat muutosta. Näitä voidaan luokitella esimerkiksi PESTE-analyysin avulla, jota voidaan hyödyntää myös havainnointivaiheessa. (Gordon ja muut 2019, 35-36.) Kompleksista hyvinvointiin liittyvää tietoa tulisi analysoida monitoimijaisesti, vaikka prosessia johtaisikin sosiaalihuollon ammattihenkilö. Tällä tavoin voidaan riittävän luotettavasti arvioida eri muutossignaalien mahdollista vaikutusta sote-palveluiden järjestämiseen kokonaisuutena. Vaihe voi tukea hyvinvointialueen systeemiajattelun valmiutta ja edistää tämän jalkautumista yhdeksi palveluiden kehittämisen metodologiaksi.

Tulevaisuustiedon luominen (Futuring)

Vaiheessa tuotetaan tulevaisuustietoa, eli kuvauksia siitä, miltä tulevaisuus voisi näyttää. Apuna toimivat avoimet hypoteesit. Tuotoksena syntyvien trendikuvausten tai tulevaisuuskuvien tulisi olla toisistaan vaihtoehtoisia ja sisällöltään rikkaita, jopa provosoivia. Ennen kaikkea nämä ovat keskustelua herättäviä, ja näiden käsittelyssä myös perinteisesti muotoilussa hyödynnetyt menetelmät voivat olla avuksi. (Gordon ja muut 2019, 36-37.) Parhaimmillaan vaihe auttaa syventämään ymmärrystä palvelutarpeen kasvun syistä. Riittävän ennakkoluulottomalla tulkinnalla asiantuntijoiden on mahdollista ymmärtää, miten esimerkiksi koulukiusaamisen, syrjinnän ja yksinäisyyden kaltaiset ilmiöt voivat vaikuttaa palveluihin hakeutumiseen tai avun hakematta jättämiseen. Parhaimmillaan työskentely voisi uudistaa julkisen palveluorganisaation perinteikästä viranhaltijakulttuuria, jossa luovuudesta tulee asiantuntijuuteen rinnastettava hyve.

Tulevaisuustiedon käyttö (Probe)

Iteroivassa vaiheessa tulevaisuustieto ja tämän hyödynnettävyys tarkentuvat. Prototyypit, käyttäjätestaukset sekä muut keskustelua ja palautteenantoa stimuloivat menetelmät ovat osa prosessia. Työskentelyn lopputulokset inspiroivat organisaatiota uudenlaiseen innovointiin, päätöksentekoon ja strategiatyöhön. (Gordon ja muut 2019, 37.) Vaihe olisi hyvä implementoida lain hyvinvointialueista (611/2021) 5 luvun 32§ mukaisiin vaikuttamistoimielimien prosesseihin. Työskentely mahdollistaisi aidosti asukaslähtöisen kehittämistyöskentelyn ikääntyneiden, nuorten ja vammaisten kanssa ilman tuotetun tiedon katoamista byrokratian rattaisiin. Tulevaisuustiedon hyödyntäminen yhdessä erityisesti kuntien kanssa voisi edistää aidosti saavutettavan palveluverkon suunnittelua ja esimerkiksi segregaation kaltaisten ilmiöiden ennaltaehkäisyä.

Kohti kokonaisvaltaisempaa hyvinvointia

Julkisten hyvinvointipalveluiden kehittäminen vaatii entistä parempia kohtaamisia ammattilaisten ja asiakkaiden välillä. Vain näissä kohtaamisissa syntyy ennakoinnin kannalta hyödyllistä, aitoa kokemustietoa. Rakenteellinen sosiaalityö on tuulahdus toivottavasta tulevaisuudesta, jossa heikentyvää hyvinvointia ja sen vaikutuksia yhteiskuntaamme arvioidaan kokonaisvaltaisemmin. Gordon ja muut (2019, 35) kiteyttävät osuvasti, ettei pelkkä katsominen riitä näkemiseen. Ennakoinnin ja sosiaalisen raportoinnin yhdistämällä hyvinvointialueen on mahdollista nähdä paremmin asukkaansa ja ymmärtää, minkälaisessa olosuhteissa palvelujärjestelmään kohdistuvat paineet ja tarpeet syntyvät. Mutta nähdäksensä riittävän kauas, hyvinvointialueen on uskallettava katsoa totuutta silmiin. Uskallammeko tutkia toimintaympäristöämme avoimesti ja ryhtyä vaikuttamaan ilmiöihin, jotka vaarantavat tulevaisuuden sukupolvien hyvinvoinnin ja terveyden?

Lähteet

• Arene 2022. Suositus ammattikorkeakoulujen yhteisistä kompetensseista ja niiden soveltamisesta. Viitattu 26.3.2023.
• Bell, W. 2003. Foundations of Futures Studies: History, Purposes and Knowledge. New Jersey: Transaction Publishers.
• Brown, T., Christensen, C., Nooyi, I. & Govindarajan, V. 2020. HBR’s 10 Must Reads on Design Thinking (with Featured Article “Design Thinking” By Tim Brown). Harvard Business Review Press. Viitattu 3.2.2024.
• Gordon, A., Rohrbeck, R. & Schwarz, J. 2019. Escaping The ‘Faster Horses’ Trap: Bridging Strategic Foresight and Design-Based Innovation. Technology Innovation Management Review 9 (8), 30-42. Viitattu 9.3.2024.
• Hormess, M., Lawrence, A., Schneider, J. & Stickdorn, M. 2018. This Is Service Design Doing. O’Reilly Media, Inc. Yhdysvallat.
• Laki hyvinvointialueesta 611/2021.
• Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä 612/2021.
• Liimatainen, S., Ovaskainen, R. & Similä, K. 2024. Palveluiden tarve on lähes rajaton – kaikkea ei voida tarjota. Aamulehti. Viitattu 2.3.2024.
• Osborne, S. & Strokosch, K. 2023. Design of services or designing for service? The application of design methodology in public service settings. Policy & Politics 51 (2), 231-249. Viitattu 14.4.2042.
• Pekurinen, M. 2024. Sosiaali- ja terveydenhuollon rahoituksen yleiset periaatteet ja Suomi. STTK. Viitattu 23.2.2024.
• Rohrbeck, R. & Kum, M. 2018. Corporate Foresight and Its Impact on Firm Performance: A Longitudinal analysis. Technological Forecasting and Social Change 129, 105-116. Viitattu 3.2.2024.
• Sosiaalihuoltolaki 1301/2014.
• Sosiaali- ja terveysministeriö. 2024. Rakenteellinen sosiaalityö. Viitattu 1.2.2024.