Eri-ikäisten ihmisten kohtaaminen työyhteisöissä

Teksti | Soili Vento

”Hyvin sanottu” -keskustelufestivaalit pidettiin tänä vuonna Lahdessa 27. – 28.9.2024. Festivaalin järjestäjinä olivat Yle ja Erätauko-säätiö sekä Lahden kaupunki yhdessä muiden Hyvin sanottu -hankkeen yhteistyökumppaneiden kanssa.

Sain mahdollisuuden osallistua Hyvin sanottu -festivaaleilla ”Sukupolvien kohtaaminen – timanttisia oivalluksia työelämässä” -keskusteluun, jonka järjestäjinä olivat Parempi työelämä -koordinaatiohanke, TYÖ 2030 -ohjelma sekä Nuorten yrittäjyys ja talous NYT.

Keskustelijat vasemmalta: Soili Vento, Lauri Vaara, Marikki Virtanen, Tarja Perolainen, Heta Vihervirta-Vuontelo, Elina Pynnönen, Sanna Kulmala, Luca Eskelinen, Tiina Lintunen, Eemeli Ervasti ja Päivi (yleisöstä keskusteluun liittynyt). Keskustelua fasilitoi Olli Toivonen (oikealla) (Kuva: Tiina Lintunen)

Keskustelimme eri-ikäisten työtekijöiden kohtaamisista työpaikoilla ja nuorten työntekijöiden kokemuksista näistä kohtaamisista. Tunnistettiin, että työuran alkuvaiheessa ihmisellä on halua näyttää ja käyttää osaamistaan työssään. Työuran loppuvaiheessa vanhemmilla työntekijöillä on sitä hiljaista tietoa, jota voidaan jakaa työyhteisössä. Keskustelimme myös eri-ikäisten vuorovaikutusta edistävistä käytänteistä työyhteisöissä, joista jokaisella keskustelijalla oli myös hyviä kokemuksia. Esimerkkeinä oli työyhteisöjen vapaamuotoiset tilaisuudet, jotka edistävät eri-ikäisten työntekijöiden vuorovaikutusta. Jokaisen työntekijän kokemus nähdyksi ja kuulluksi tulemisesta työyhteisössä, vaikuttaa hänen työhön sitoutumiseensa. Työntekijöiden eri-ikäisyys nähtiin voimavarana, joka mahdollistuu keskinäisen ymmärryksen ja sukupolvien rajat ylittävän oppimisen avulla.

Laurea-ammattikorkeakoulun EMERIT-hankkeessa edistetään ikääntyneiden hoitajien työurien pidentämistä ja eläkkeeltä töihin siirtymistä. Emerit-hoitajien työnmuotoilussa huomioidaan myös eri sukupolvien kohtaamiseen ja työyhteisöjen moninaisuuteen liittyviä näkökulmia.

Filosofi Hannah Arendt (2002, 178) tarkastelee moninaisuutta ihmisten puheen ja toiminnan näkökulmista. Puhe ja toiminta ovat kanavia, joiden kautta ihmiset paljastavat oman ainutlaatuisen yksilöllisyyden ja joiden avulla he myös erottuvat toisistaan. Arendtin mukaan ihmisten mahdollisuus ymmärtää toisiaan edellyttää yhdenvertaisuutta.

Ihmisen tarve tulla kuulluksi ja nähdyksi on yhteydessä hänen hyvinvointiinsa. Arkkiatri Risto Pelkonen käsittelee blogissaan (2024) ikääntymisen kysymyksiä. Pelkonen näkee hyvän elämän edellytyksinä mahdollisuuden vuoropuheluun eri-ikäisten kanssa ja olla osana yhteisöä. Hän kiteyttää hyvän elämän rohkeudeksi tehdä se, mikä on mahdollista, ja malttia hyväksyä se, mille ei voi mitään.

logot.

Lähteet

URN http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024102286559

Jaa sivu