Ammattikorkeakoulujen tavoitteena on antaa tutkimukseen perustuvaa korkeakouluopetusta, joka tukee opiskelijoiden pätevöitymistä ammatillisiin asiantuntijatehtäviin. Tällöin olisi suotavaa, että korkeakoulun toiminta pohjautuisi mahdollisimman paljon tieteeseen. Laurea-ammattikorkeakoulun kaikkiin aloihin liittyy keskeisesti ihmisen käyttäytyminen, joten on tarpeen pohtia, millaista ihmisen käyttäytymistä kuvaava ja selittävä tiede on? Tiedekäsitys nimittäin on vahvasti yhteydessä siihen, miten suhtaudumme opiskelijoihin ja muihin ihmisiin.

Käyttäytymistieteen valtavirta

Psykologiassa ja muissa käyttäytymistieteissä on useita eri lähestymistapoja. Kognitiivinen psykologia tarkastelee ihmisen ajattelua, päättelyä, älykkyyttä ja ongelmanratkaisua. Persoonallisuuspsykologia puolestaan kohdistaa huomionsa ihmisten ominaisuuksiin ja näiden yhteyksiin ihmisten toiminnassa. Sosiaalipsykologia tarkastelee ihmisten sosiaalista käyttäytymistä ja neuropsykologia aivojen ja muun hermoston yhteyttä ihmisen käyttäytymiseen. Edellä kuvaamani psykologian haarat jakaantuvat vielä useisiin alalajeihin ja toistaiseksi en ole maininnut vielä mitään kasvatuksesta, sosiologiasta tahi yhteiskuntatieteistä. Kaiken kaikkiaan käyttäytymistieteilijät kohdistavat huomionsa vain pieneen osaan ihmisen toiminnasta kerrallaan. Ongelmana on kokonaisnäkemyksen puute.

Perääntyä ei kuitenkaan kannata. Tiede on kaikista rajoituksistaan huolimatta luotettavin keino saada selville asioita luonnosta, ihmisestä ja kulttuurista. Tämän vuoksi edellä kuvatun ongelman ratkaisemiseksi kannattaa kurkistaa aivan viimeaikaiseen tutkimukseen ihmisen käyttäytymisestä. Aloitan kuitenkin kaukaa antiikista ja Aristoteleesta, koska teleologista selittämistä pidettiin keskeisenä osana tiedettä ja vasta tieteellisen vallankumouksen jälkeen sitä alettiin pitää epätieteellisenä ja liian subjektiivisena käyttäytymistieteissä.

Teleologinen selittäminen

Aristoteles esitti, että ilmiöiden selitys liittyy niiden päämääriin (Johnson 2005). Tällainen teleologinen selittäminen korostaa sitä, että voidaksemme selittää jotain ilmiötä, meidän on tiedettävä ilmiön päämäärä. Aristoteles ajatteli, että sekä luonnon ilmiöiden että eliöiden käyttäytymisen selittämisessä kaikkein olennaisinta on selvittää ilmiön tai käyttäytymisen päämäärä (Yin 2020). Teleologisella selittämisellä on ollut paikkansa tieteen historiassa, mutta siitä luovuttiin suurelta osin luonnontieteissä tieteellisen vallankumouksen yhteydessä 1500-luvulta alkaen. Tilalle astui kausaalinen selittäminen. Edelleen nykypäivän tieteessä on vallalla käsitys, jonka mukaan ainoastaan kausaalinen selittäminen on tieteellistä ja muut, kuten teleologinen selittäminen, kuuluvat tieteen ulkopuolelle (Skow 2014).

Kenties merkittävin henkilö tieteellisessä vallankumouksessa oli Galileo Galilei (1564–1642). Hän oivalsi, että luonnon ilmiöiden selittämisessä, kuten fysiikassa, ei tarvita teleologisuutta. Luonnon ilmiöillä ei ole sisäistä tahtoa tai pyrkimystä johonkin tiettyyn päämäärään. Niiden selittämiseksi riittää, että mitataan ilmiöitä ja niihin vaikuttavia tekijöitä sekä muodostetaan ilmiöiden toimintaa kuvaavia lakeja. Näinhän Galileo Galilei teki, kun hän mittasi fyysisten esineiden liikkeitä esimerkiksi vierittämällä palloja kaltevia tasoja alas tai pudotti palloja Pisan tornista (Yin 2020). Klassisessa fysiikassa ja luonnontieteissä tulokset ovat havainnoitsijasta riippumattomia eli objektiivisia. Tämä toimi klassisessa fysiikassa ja luonnontieteissä ja niinpä Aristoteleen teleologista selittämistä alettiin pitää virheellisenä ja liian subjektiivisena.

Kausaalinen selittäminen soljuu ihmistieteisiin

Vaikka teleologista eli tavoitteisiin pohjautuvaa selittämistä ei ole hylätty kokonaan ihmistieteissä, tilastollisten menetelmien ja kontrolloitujen koeasetelmien kehittyminen toivat kausaalisen selittämisen mukaan myös ihmisen käyttäytymisen tutkimukseen (Clayton 2021, Yin 2020). Toisin sanoen tutkijat pyrkivät tuottamaan objektiivista tietoa ihmisen käyttäytymisestä samalla lailla kuin luonnontieteilijät mittaamalla tiettyjen ärsykkeiden vaikutusta ihmisten käyttäytymiseen objektiivisesti. Näin teleologisuus liudentui pois myös ihmistieteistä. Ihmisten henkilökohtaiset tavoitteet, päämäärät ja tulevaisuuden suunnitelmat karsittiin pois kokeellisista asetelmista (Ks. kuitenkin Abeler et al. 2011, Suomala et al. 2017). Tavoitteet eivät sopineet objektiivisen kokeellisen ja tilastollisen ihmistieteen ihanteeseen. Ihmisen käyttäytymistä alettiin selittää kausaalisesti siten, että ärsyke Ä aiheutti käyttäytymistä K. Tämä ärsyke-käyttäytyminen -malli on ainakin implisiittisesti vallitseva malli sekä psykologiassa että ihmistieteissä laajemminkin. Vaikka mukaan on otettu aivoaktivaatioiden mittaaminen (Glimcher 2014), käyttäytymisen on katsottu aiheutuneen ihmiselle esitetyistä ärsykkeistä (Marken 2021, Yin 2024). Tämän mallin avulla on saatu lukuisa joukko vaikuttavan tuntuisia tutkimustuloksia ihmisen käyttäytymisestä. Mallin ongelmana on kuitenkin se, että niiden sovellusarvo ihmisten käyttäytymisen selittämiseen todellisen elämän tilanteissa on lähes olematon. Vaikka esimerkiksi useissa työelämäprojekteissa ammattikorkeakoulussa korostetaan tutkimusten merkitystä, empiirisiä tuloksia on useimmiten vaikea soveltaa käytännön tilanteisiin.

Teleologisuuden paluu ihmistieteisiin

Tieteen valtavirta eli paradigma ei kuitenkaan ole koko kuva tieteestä. Paradigman reunoilla tai sen ulkopuolella on muodostettu vaihtoehtoisia selitysmalleja ihmisen käyttäytymisestä. Lineaarinen ärsyke-käyttäytyminen -malli hylkää teleologisuuden eli tavoitteet käyttäytymisen selittämisessä joko tarpeettomana tai epätieteellisenä. Sen sijaan vaihtoehtoisessa malleissa se nähdään kaikkein keskeisimpänä elementtinä käyttäytymisen selittämisessä (Barter & Yin 2021, Marken 2021, Powers 1973, Yin 2020, 2024). Tällöin käyttäytyminen ei ole vain ympäristön ärsykkeisiin reagointia, vaan aktiivista pyrkimystä saavuttaa yksilön mielessä määriteltyjä ja muuttuvia tavoitteita. Mielen tehtävänä ei ole reagoida ulkoisiin ärsykkeisiin, vaan kontrolloida näitä ärsykkeitä sisäisten tavoitteiden perusteella (Powers 1973, Yin 2024). Usein kontrollointi tapahtuu alitajuisesti.

Vaihtoehtoisessa selitysmallissa keskeisin mielen mekanismi on ohjausjärjestelmä, joka tukee yksilöä, kun hän muodostaa tai säilyttää tavoitteensa tietyssä määritellyssä tilassa. Usein tuo tila sisältää paljon kohinaa, joka saattaa estää tavoitteen saavuttamista (Marken 2021, Powers 1973). Mielen tavoitteet eli referenssit ovat siis käyttäytymisen selittämisen lähtökohtana. Olennaista tässä on tällöin se, että mieli kontrolloi ärsykkeiden aiheuttamia havaintoja. Jos esimerkiksi henkilön tavoitteena on ostaa syntymäpäivälahja lapselleen, mieli ylläpitää tätä representaatiota ja tämän avulla ympäristön virikkeitä kontrolloidaan. Jos vaikka ystävä pyytää päivälliselle ja henkilön tavoitteena on käyttää ilta lahjan hankintaan, tuo ystävän ehdotus torjutaan ja siirretään kenties myöhempään ajankohtaan. Päinvastoin kuin lineaarinen ärsyke-käyttäytyminen -malli olettaa, niin se, mitä kontrolloidaan, on havainnot eikä käyttäytyminen. Ohjausjärjestelmän tulos kunakin hetkenä on mielen sisäisen referenssitason ja havainnon yhteisvaikutus.

Yhteisvaikutus on negatiivisen palautesilmukan tulos. Tällöin keskeinen mielen mekanismi on negatiivisen palautteen kontrollointi (Marken 2021, Powers 1973, Yin 2020). Siinä on kolme osaa/ vaihetta: a) syöttöfunktio, b) vertailufunktio ja c) tulosfunktio. Syöttöfunktio muuntaa havaintosyötteet eli aistisolujen välittämän sensorinen informaation hermoston signaaleiksi, jotka menevät vertailufunktioon. Vertailufunktio on referenssitason ja havaintosyötteiden erotus. Tästä muodostuu tulosfunktio, joka toimii negatiivisena palautesilmukkana. Negatiivisuus ei tarkoita sitä, että yksilön tulisi välttää jotain, vaan kyse on signaalista, jonka avulla yksilö ylläpitää tavoitteitaan. Aivot toimivat hierarkkisesti siten, että kullakin tasolla on omat referenssisignaalinsa ja syötteensä (Yin 2024). Olennaista on se, että negatiivinen palautesilmukka toimii jatkuvasti ylläpitäen yksilön vakaata toimintaa.

Vaikuttaa siltä, että teleologisuus on palannut empiiriseen käyttäytymistieteeseen. Kyse on uudesta lähestymistavasta, jonka tarkoituksena on ymmärtää ihmisten pyrkimyksiä ja tavoitteita eikä niinkään käyttäytymisen syitä. Tällöin on tarpeen selvittää, mihin kukin yksilö on pyrkimässä ja millaisia lyhyen ja pitkän aikavälin tavoitteita hänelle on muodostunut. Tällä tulisi olla myös vaikutuksia siihen, millaiseen käyttäytymistieteeseen ammattikorkeakoulujen opetuksen, tutkimuksen, kehittämisen ja innovaatiotoiminnan tulisi perustua. Teleologisuus ja päämäärätieteisyys käyttäytymistieteen lähtökohtana muuttanee tutkimusmenetelmien ja opetuksen käytäntöjä kohti yksilökeskeisempiä ja tilannekohtaisia käytäntöjä.

Yliopettaja Jyrki Suomalan (KT, dosentti) TKI-projektit keskittyvät ihmisen käyttäytymisen ymmärtämiseen ja selittämiseen erilaisissa käytännön tilanteissa. Tällöin kyseessä voi olla ostaminen, toimiminen digitaalisessa ympäristössä tai jatkuva oppiminen. Hän on usein myös soveltanut neurotieteen menetelmiä käyttäytymisen tutkimuksessa. Parhaillaan hän ohjaa TKI-työn lisäksi opinnäytetöitä.

Lähteet

• Abeler, J., Falk, A., Goette, L., & Huffman, D. 2011. American Economic Review, 101(2), 470–492.
• Barter, J. W., & Yin, H. H. 2021. Achieving natural behavior in a robot using neurally inspired hierarchical perceptual control. IScience, 24(9), 102948.
• Clayton, A. 2021. Bernoulli’s fallacy: Statistical illogic and the crisis of modern science. Columbia University Press.
• Glimcher, P. W. 2014. Value-Based Decision Making. In Neuroeconomics (pp. 373–391). Elsevier.
• Johnson, M. R. 2005. Aristotle on teleology. Clarendon press.
• Marken, R. S. 2021. The Study of Living Control Systems: A Guide to Doing Research on Purpose (1st ed.). Cambridge University Press.
• Powers, W. T. 1973. Feedback: Beyond Behaviorism: Stimulus-response laws are wholly predictable within a control-system model of behavioral organization. Science, 179(4071), 351–356.
• Skow, B. 2014. Are There Non-Causal Explanations (of Particular Events)? The British Journal for the Philosophy of Science, 65(3), 445–467.
• Suomala, J., Hlushchuk, Y., Kauttonen, J., Heinonen, J., Palokangas, L., & Numminen, J. 2017. Distributed brain networks reflect salary offer in accordance with the prospect theory’s value function. Journal of Neuroscience, Psychology, and Economics, 10(4), Article 4.
• Yin, H. 2020. Chapter 3—The crisis in neuroscience. In W. Mansell (Ed.), The Interdisciplinary Handbook of Perceptual Control Theory (pp. 23–48). Academic Press.
• Yin, H. 2024. The integrative functions of the basal ganglia (First edition). CRC Press.