Työssä jaksaminen hoitoalalla on ajankohtainen ja tärkeä aihe. Hoitajat ovat ammattiryhmä, jota erityisesti kuormittaa Covid-19-pandemian tuomat haasteet (Selander ym. 2021).

Taustaa

Tässä artikkelissa tarkastellaan hoitohenkilöstön työssä jaksamista maailmalla eri kriisi- ja katastrofitilanteissa pohjautuen opinnäytetyönä tehtyyn kuvailevaan kirjallisuuskatsaukseen (Gerrits & Sangi 2021). Valittu tutkimusaineisto haettiin käyttäen kansallisia ja kansainvälisiä tietokantoja ja aineistoksi valikoitui yhdeksän tieteellistä, vertaisarvioitua tutkimusartikkelia. Aineisto analysoitiin sisällönanalyysilla.

Työssä jaksamista ja työmotivaatiota tukevat tekijät

Hoitohenkilöstön työssä jaksamiseen ja työmotivaatioon kriisitilanteessa, tai sen jälkeen, vaikuttivat useat erilaiset tekijät. Työhyvinvointi ja motivaatio työskennellä olivat yhteydessä työpaikan resursseihin. Esimerkiksi henkilökohtaisen suojamateriaalin saatavuutta ja henkilöresurssien hyödyntämistä pidettiin tärkeänä. Myös yhteydenpito perheeseen työpäivän aikana mainittiin tärkeänä osatekijänä työssä jaksamisen kannalta. (Songwathana & Timalsina 2021.) Tuen saaminen kollegoilta ja esimiehiltä auttoi kestämään paremmin työpaineet ja työntekijät toivoivat, että esimiehet ennakoisivat tiiminsä hyvinvointia (Brooks, Dunn, Amlot, Rubin & Greenberg 2019). Työntekijöiden stressi väheni myös hyvän keskinäisen kommunikoinnin myötä, kun viestintä oli toimivaa esimiesten ja muun hoitohenkilökunnan välillä (Nakayama, Ikuko & Takako 2019).

Kriisin tai katastrofin laadulla ja olosuhteilla oli suuri merkitys työssä jaksamiseen. Esimerkiksi maanjäristyksen sattuessa vastaajien työskentelymotivaatio oli korkeampi kuin pandemian iskiessä. Kuitenkin työskentelymotivaatio mahdollisen pandemian sattuessa paranee, mikäli työpaikka pystyy takaamaan hoitohenkilöstön ja heidän läheistensä turvallisuuden esimerkiksi tarjoamalla rokotteen kyseistä pandemiaa vastaan. (Charney, Rebmann & Flood 2015.)

Tutkimuksissa korostui hoitohenkilöstön yksilöllisten kykyjen ja ominaisuuksien merkitys siinä, etteivät he luovuttaneet vaikeissakaan työolosuhteissa. Hoitajat kertoivat olevansa ylpeitä työstään ja he kokivat työnsä tärkeäksi ja merkitykselliseksi. He kokivat olevansa kutsumusammatissaan. He tunsivat syvää velvollisuutta potilaitaan kohtaan ja saivat mielihyvää toisten auttamisesta. Hoitajilla kuvattiin olevan hyvät henkilökohtaiset selviytymiskeinot, muun muassa hyvät ja toimivat coping-mekanismit (selviytymismekanismit) ja korkea resilienssi (kyky mukautua stressitilanteisiin ja palautua niistä). (Nakayama 2019; Elnakib ym. 2021.)

Kriisitilanteesta selviytyminen saattoi johtaa jopa positiivisiin lopputuloksiin hoitohenkilöstön elämänlaadun kannalta. Arvomaailma saattoi kriisin myötä muuttua positiiviseksi koettuun suuntaan, kun kriisitilanne pakotti puntaroimaan, mikä todella on elämässä tärkeää. Kriisistä selviytyminen myös vahvisti itsetuntoa ja ammatillista ylpeyttä. Kriisitilanteesta saattoi myös saada sekä henkilökohtaista että ammatillista kokemusta, jota ei olisi muuten voinut saada. (Johal & Mounsey 2015.)

Työssä jaksamista heikentävät tekijät

Hoitohenkilöstö työskentelee kriisin tai katastrofin sattuessa etulinjassa hoitamassa kriisitilanteen uhreja ja on yksi tärkeimmistä ammattiryhmistä yhteisön kriisistä selviämisen ja toipumisen prosessissa. He ovat kuitenkin myös ammattiryhmänä alttiita mielenterveyden haasteille, kuten uupumukselle, loppuun palamiselle, traumatisoitumiselle ja traumaperäiselle stressihäiriölle sekä ahdistus- ja masennusoireille. (Powell ym. 2020; Elnakib ym. 2021.) Mielenterveyden haasteiden vakavuutta ja todennäköisyyttä lisäsi kriisin koskettaminen hoitajaa henkilökohtaisesti, esimerkiksi oman kodin tuhoutuminen luonnonkatastrofissa tai kriisin tai katastrofin uhrien tunteminen (Brooks ym. 2019; Powell ym. 2020; Elnakib ym. 2021). Pelko omasta, läheisten ja potilaiden turvallisuudesta vaikutti myös negatiivisesti työssä jaksamiseen ja työskentelyhalukkuuteen kriisin aikana (Charney, Rebmann & Flood 2015; Elnakib ym. 2021).

Kriisistä ja sitä seuranneista mielenterveyden ja jaksamisen haasteista toipumista vaikeutti muun muassa se, että joutui elämään traumaattisia tapahtumia uudelleen. Tällaisia tilanteita olivat esimerkiksi, kun kriisitilanne pitkittyi ja kriisi edelleen jatkui (Elnakib ym. 2021) tai hoitajat näkivät uutisointeja tapahtumasta (Brooks ym. 2019). Lisäksi kriisi- tai katastrofitapahtuman vakavuus vaikutti kriisistä toipumiseen (Brooks ym. 2019).  Mahdollinen resurssipula kriisin aikana vaikeutti tilanteen hoitamista ja teki kriisistä vakavamman. Potilaiden hoitamiseen tarvittavat hoitovälineet ja lääkkeet olivat vähissä kriisin aikana, tai sähköt olivat voineet katastrofin seurauksena katketa. Tällaisissa olosuhteissa työskentely oli erityisen kuormittavaa. (Powell ym. 2020; Elnakib ym. 2021.) Ylipäätään työskentelyolosuhteiden muutokset koettiin kuormittavaksi ja mahdolliset uudet työtehtävät ja työaikojen muutokset työskentelyhalukkuutta heikentäviksi tekijöiksi (Charney, Rebmann & Flood 2015).

Kriisistä toipumiseen tarvittava kriisin jälkihoito ja mielenterveyden tukipalvelut saattoivat myös hoitohenkilökunnan osalta olla puutteellisia. Kriisitilanteen uhrien lisäksi pitäisi keskittyä tukemaan kriisin hoitotyöhön osallistuneiden hoitohenkilöiden henkistä jaksamista. (Powell ym. 2020; Elnakib 2021.) Työpaikan pitäisi kannustaa työntekijöitä tukipalveluiden käyttämiseen ja yleisen asenneilmapiirin olla työntekijöiden keskuudessa sellainen, että se arvostaisi tukipalveluiden käyttöä (Brooks ym. 2019.)

Kuinka työssä jaksamista voisi parantaa?

Työssä jaksamista voidaan tukea ja edistää erilaisin keinoin. Lisäkoulutuksella ja säännöllisillä harjoituksilla voidaan vahvistaa kriisitilanteessa tarvittavia taitoja sekä työntekijän itseluottamusta (Setyawati, Lu, Liu & Liang 2020; Songwathana & Timalsina 2021). Hoitajat, jotka olivat aiemmin osallistuneet työpaikan harjoituksiin tai lisäkoulutukseen, kykenivät kriisitilanteessa reagoimaan ilman pelkoa ja ahdistusta sekä kokivat olevansa hyvin valmistautuneita työskentelemään kriisitilanteessa. Katastrofeihin ja erilaisiin kriisitilanteisiin olisi hyvä varautua kirjallisella suunnitelmalla ja hoitohenkilöstön tulisi tietää, mitkä ovat työpaikan käytännöt kriisitilanteen hallitsemiseksi. (Songwathana & Timalsina 2021.) Katastrofitietojen ja -taitojen harjoittaminen lisää ammatillista osaamista, ja niiden avulla voidaan vaikuttaa katastrofivalmiuden saavuttamiseen (Setyawati ym. 2020). Lisäksi koulutusta ja säännöllisiä harjoituksia pitäisi järjestää kriisitilanteiden varalle, ja myös koulujen opetussuunnitelmia kehittää lisäämällä katastrofikoulutusta opetukseen (Setyawati ym. 2020; Songwathana & Timalsina 2021).

Kriisin jälkihoito nähtiin myös tärkeänä kehityskohteena hoitohenkilöstön näkökulmasta. Kriisitilanteita läpikäyneet hoitajat kokivat toisinaan jäävänsä työssään vaille empatiaa ja ymmärrystä kriisin jälkeen (Brooks ym. 2019). Työpaikan pitäisi tarjota apua työssä jaksamiseen ja kiinnittää huomiota kriisin jälkihoitoon (Powell ym. 2020). Hoitajien jaettu kokemus kriisissä työskentelystä voi lähentää työyhteisöä (Johal & Mounsey 2015). Tuen lisääminen, traumaoireiden käsittely ja vuorovaikutuksen vahvistuminen edesauttaa työhyvinvointia (Nakayma ym. 2019; Brooks ym. 2019). Tukipalvelut edistävät työssä jaksamista, mutta niiden tulisi olla kestoltaan riittävän pitkiä (Brooks ym. 2019). Psyykkisen rasituksen helpottamiseksi suositeltiin työtaakan ja työtehtävien mukauttamista. Työssä jaksamisen kehittäminen voidaan aloittaa pienistä asioista, kuten rentoutumishetken mahdollistamisesta työpäivän aikana (Nakayama ym. 2019).

Opinnäytetyö on osa Euroopan sosiaalirahaston rahoittamaa Hyvinvoiva Terveydenhuolto -hanketta. Hankkeen tavoitteena on edistää terveydenhuoltohenkilökunnan työssä jaksamista sekä lisätä ja ylläpitää alan vetovoimaa Covid-19 aikana, mutta myös pitkällä tähtäimellä (Hyvinvoiva Terveydenhuolto 2021). Opinnäytetyön integroiminen hankkeeseen toi hankkeelle jo olemassa olevaa tietämystä taustaksi hankkeen aikaiselle kehittämiselle ja opiskelijoille kokemusta toimia osana hanketyötä opinnoissaan.

Lähteet:

• Brooks, S., Dunn, R., Amlôt, R., Rubin, G. & Greenberg, N. 2019. Protecting the psychological wellbeing of staff exposed to disaster or emergency at work: a qualitative study. BMC Psychol 7, 78. Viitattu 12.10.2021 https://doi.org/10.1186/s40359-019-0360-6
• Charney, R.L., Rebmann, T. & Flood, R.G. 2015. Hospital Employee Willingness to Work during Earthquakes Versus Pandemics. Journal of Emergency Medicine (0736–4679), 49 (5), 665–674. Viitattu 20.10.2021. https://doi.org/10.1016/j.jemermed.2015.07.030
• Elnakib, S., Elaraby, S., Othman, F., BaSaleem, H., Abdulghani AlShawafi, N.A., Saleh Al-Gawfi, I.A., Shafique, F., Al-Kubati, E., Rafique, N. & Tappis, H. 2021. Providing care under extreme adversity: The impact of the Yemen conflict on the personal and professional lives of health workers. Social science & medicine, (272), 1-10. Viitattu 25.10.2021. https://doi.org/10.1016/j.socscimed.2021.113751
• Gerrits, A. & Sangi, J. 2021. Hoitohenkilöstön työssä jaksaminen kriisitilanteessa. Opinnäytetyö. Laurea-ammattikorkeakoulu.
• Gonzalez, T.C., BurnettJr, H.J.,Jr, Helm, H. & Edwards, L. 2019. An Examination of Resilience, Compassion Fatigue, Burnout, and Compassion Satisfaction between Men and Women among Trauma Responders. North American Journal of Psychology, 21 (1), 1–19. Viitattu 21.10.2021. https://www.researchgate.net/profile/Harvey-Burnett/publication/331331914_An_examination_of_resilience_compassion_fatigue_burnout_and_compassion_satisfaction_between_men_and_women_among_trauma_responders/links/5ec6adfd458515626cbd253d/An-examination-of-resilience-compassion-fatigue-burnout-and-compassion-satisfaction-between-men-and-women-among-trauma-responders.pdf
• Johal, S.S. & Mounsey, Z.R. 2015. Finding positives after disaster: Insights from nurses following the 2010–2011 Canterbury, NZ earthquake sequence. Australasian emergency nursing journal: AENJ, 18 (4), 174–181. Viitattu 17.10.2021.https://doi.org/10.1016/j.aenj.2015.09.001
• Nakayama, Y., Kato, I. & Ohkawa, T. 2019. Sustaining power of nurses in a damaged hospital during the great East Japan earthquake. Journal of Nursing Scholarship; Vol. 51, Iss. 3, 271-280. Viitattu 15.10.2021. https://doi.org/10.1111/jnu.12482
• Powell, T.M., Yuma, P.J., Scott, J., Suarez, A., Morales, I., Vinton, M., Marrero, M. & Li, S. 2020. In the aftermath: The effects of hurricanes Harvey and Maria on the well-being of health-care and social service providers. Traumatology, 26 (3), 298–307. Viitattu 15.10.2021. https://doi.apa.org/doiLanding?doi=10.1037%2Ftrm0000228
• Selander, K., Nikunlaakso, R., Sipponen, J., Niemi, M., Olin, N & Laitinen, J. 2021. Sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten kasautuva koronakuorma: kyselytutkimus Suomen tilanteesta syksyllä 2020. Tutkiva Hoitotyö 19(2), 30–37. Viitattu 1.11.2021. https://www-emagz-fi.nelli.laurea.fi/reader/issue/10228/280653/30
• Setyawati, A.D, Lu, Y.Y., Liu, C.Y. & Liang, S.Y. 2020. Disaster knowledge, skills, and preparedness among nurses in Bengkulu, Indonesia: A descriptive correlational survey study. Journal of Emergency Nursing; Vol. 46, Iss. 5, 633-641. Viitattu 13.9.2021. https://doi.org/10.1016/j.jen.2020.04.004
• Songwathana, P. & Timalsina, R. 2021. Disaster preparedness among nurses of developing countries: An integrative review. International Emergency Nursing; Vol. 55, 100955. Viitattu 11.10.2021. https://doi.org/10.1016/j.ienj.2020.100955