Laureassa vietetään tänä vuonna hyvinvoinnin teemavuotta. Kerroimme artikkelisarjan ensimmäisessä osassa kirjoitusretriittiin valmistautumisesta, toisessa kirjoitusretriitin toteuttamisesta ja kolmannessa sen tuloksista. Tässä neljännessä artikkelissamme kerromme kehitysehdotuksemme jatkoa ajatellen – niin itsellemme kuin organisaatiolle.
Kuva: Kuvaaja: Arina Krasnikova / Pexels
Jatkokehitysideat Laureaan
Monilla yliopistoilla on residenssi (esim. Turun yliopistolla Villa Tammekann Granö-keskus Granö-keskus | Villa Tammekann), jota henkilöstö voi käyttää. Laureallakin voisi olla omansa tai ainakin voisi olla hyvä pohtia yhteistyösopimusta jonkun toisen tahon omistamaan residenssiin. Residenssin voisi nähdä todellisena investointina niin tuottavuuteen kuin (työ)hyvinvointiin. Rahoitusmallin muutosten vuoksi ammattikorkeakoulujenkin tulee tuottaa yhä enemmän A-D-tason julkaisuja, joiden aikaansaamiseksi tarvitaan aikaa kirjoittamiseen (kts. esim. Marttila 2024). Residenssistä hyötyisivät niin henkilöstö kuin opiskelijat, tutkijat ja kehittämistyön tekijät etenkin projekteissa.
Kun uusi tutkimushanke alkaa, olisi tärkeää, että tutkimustiimi pääsisi vetäytymään ja ajattelemaan yhdessä. Samaa voisi soveltaa moneen kehittämisprojektiin etenkin alkuvaiheessa: projektitiimi voisi vetäytyä residenssiin ja tutustua toisiinsa, ihmetellä ja oivaltaa mitä oikeastaan ollaan juuri tässä projektissa juuri näiden ihmisten kanssa tekemässä. Turhan usein projektityössä sännätään tekemään asioita, vaikkei oikein tiedetä edes mitä ollaan tekemässä (kts. Esim. Oksman 2023, Nikula 2023). Kun uusi projekti alkaa, voi kaikki tuntua kaaokselta (Oksman 2023; Nikula 2023). Tähän auttaisi kiireettömyys, asioiden äärelle pysähtyminen ja toisiin tutustuminen kiireettömästi ja ajan kanssa residenssissä.
Kun projektitiimissä on tilanne, joka tarvitsee tiimin yhdessäoloa ja keskittymistä, residenssi antaisi siihen tilaisuuden. Tieto realisoituu vuorovaikutuksessa, kun ihmiset puhuvat keskenään (Oksman 2023). Siksi yhdessä ajatteleminen kiireettömästi, projektin alusta asti, olisi todella tärkeää. Tämä voisi lisätä projektin tavoitteiden edistämisen lisäksi myös työhyvinvointia. On myös helpompi työskennellä ihmisten kanssa, jos tuntee heitä ja heidän toimintatyyliään. Residenssiin henkilöstö, sidosryhmät ja opiskelijatkin voisivat vetäytyä kirjoittamaan ja ajattelemaan yhdessä.
Kun kokoonnuimme yhdessä kirjoitusretriittiin, opimme valtavasti toisistamme myös kollegoina, esimerkiksi toistemme tavasta jäsennellä ajatuksia, hakea tietoa, tuottaa tekstiä, nähdä kokonaisuuksia, tehdä johtopäätöksiä. Erilaisuus nähtiin vahvuutena ja rikkautena. Melko joustavia taisimme kaikki olla, ja meidän oli helppoa jatkaa ajatuksiamme niin paperilla kuin ruokapöydän ympärillä. Olemme erilaisia ja eritahtisia kirjoittajia, mutta erilaisuus kääntyi voimavaraksi yhteisen tekstin äärellä. Yhdessä kirjoittaminen on enemmän kuin yhdessä kirjoittamista, se on keskustelua, ajatusten vaihtoa ja yhteisiä oivalluksia. Kirjoitusretriittimme aikaansaannoksista voi lukea tarkemmin täältä Hyvinvoinnin teemavuosi: Mitä kirjoitusretriitistä jäi käteen? | Laurea Journal.
Kuva 1. Kuva yhteisestä lounashetkestä. (Kuva: Karoliina Nikula.)
Kehitysehdotukset itsellemme
Stipendejä tai ulkopuolista rahoitusta
Nyt toteutimme kirjoitusretriitin omalla kustannuksella. Kuluja syntyi, sillä viikon majoitus Sillankorvan talossa, Valamon luostarin yhteydessä Heinävedellä, maksoi 300e/hlö/huone eli yhteensä 900 € meiltä kolmelta. Tämän päälle tulivat ruoka- ja matkakulut. Jatkoa ajatellen pohdimme stipendien hakemista kirjoitusresidensseihin, tai mahdollisuutta sisällyttää retriitinomainen intensiivinen työskentelyjakso esimerkiksi projektien kick offin yhteyteen – toki tämä edellyttää rahoitusinstrumentin mahdollistavan tilavuokria.
Erilaisia residenssejä voi katsoa esimerkiksi täältä (Residenssit – Suomen Kirjailijaliitto). Residenssejä löytyy Suomen lisäksi myös maailmalta, esimerkiksi kukkulakaupunki Faleriassa, vajaan tunnin matkan päässä Roomasta sijaitsee Casa del Lupo. Se on paikka ja taiteilijaresidenssi, jossa sote-alalla ja kulttuurialalla työskentelevät voivat huolehtia omasta hyvinvoinnistaan. Vaikka kirjoitusretriitti Välimeren läheisyydessä houkuttelee, totesimme ettei kiehtova ympäristö välttämättä edistä kirjoittamista, vaan enemmänkin muita houkutuksia. Meille sopivan virikkeetön luostariympäristö antoi parhaat puitteet kirjoitusflown löytämiseen.
Korvamerkittyä aikaa myös lukemiselle
Retriitissä olimme todella tehokkuusorientoituneita – jotenkin luonnostaan ja kollektiivisesti. Kirjoitusretriitin nimikin ohjasi ajatuksiamme jo ennen retriittiin lähtöä: retriitissä saa keskittyä tuottamaan paljon tekstiä. Tieteellisen ja ammatillisen tekstin syntymiseen tietysti kuuluu myös lähteisiin perehtyminen, joten viikkoon kuului myös jonkin verran kirjallisuuteen perehtymistä ja lukemista. Kirjoitusretriittimme kesti maanantaista maanantaihin, mutta ehkä jatkossa voisi laittaa lukujärjestykseen myös erityisesti lukemiseen kohdennettua aikaa, niin vapaata ja leikkisää lukemista kuin tavoitteellista ja suunnattua lukemista (kts. lisää esim. Kiriakos ja Svinhufvud 2015).
Joskus voisi olla hyvä järjestää myös lukuretriitti. Myös lukemiseen keskittyminen on toisinaan arjessa vaikeaa. Lukeminen vie aikaa – usein työpaineessa tavoitteellinen ja suunnattu lukeminen (ks. Kiriakos & Svinhufvud 2015) jää pintapuoliseksi silmäilyksi, kun etsitään vain jotain tiettyä artikkelia tai luentoa varten. Kiriakoksen ja Svinhufvudin (2015, 77) mukaan monelle tutkijallekin on tänä päivänä kokonaisen teoksen lukeminen alusta loppuun harvinaista ylellisyyttä.
Kuva 2. Kirjoitusretriittiin mukaan pakattua kirjallisuutta. (Kuva: Maria Normann.)
Kiriakos ja Svinhufvud (2015, 76) kuvaavat tieteelliseen kirjoittamiseen kuuluvaa lukemisena tavoitteellisena tai suunnattuna lukemisena. Yksinkertaisimmillaan se tarkoittaa, että etsitään ja luetaan lähdetekstejä, jotka antavat keskeistä tietoa tutkimusaiheesta. Kuitenkin kirjoittaminen edellyttää, että saa ajatukset liikkeelle. Kiriakos ja Svinhufvud (2015, 74) kannustavat myös vapaaseen ja leikittelevään lukemiseen, jossa spontaanisti luetaan erilaisia omaan aiheeseen ehkä vain löyhästikin liittyviä tekstejä. Tärkeintä on heidän mukaansa “virittää ajattelua ja antaa alitajunnan työskennellä”. Kirjoitusretriitti voisi olla myös mahdollisuus oppia toisenlaista luentaa ja lukemista kollektiivisesti.
Aikaa ajattelulle
Melko vähän viikon aikana tuli myöskään tuijoteltua ulos ikkunasta ja tehtyä tilaa aivan uusille ajatuksille. Joutenoloon emme siis ajatuksissakaan päässeet: tehokkuusorientoitunut työskentelytyyli oli niin kiinni meissä ja arjen toimintatavoissa. Voisi olla hyvä rakentaa kirjoitus- tai lukuretriitin lukujärjestykseen aikaa myös “ajattelulle” vaikka se luonnikkaasti toki kirjoittamiseen sisältyy: mutta jotain sellaista, mistä voisi syntyä myös jotain ihan uutta, mitä emme osaa keksiä ellemme anna tilaa uudelle.
Toisaalta tehokkuusorientaatio ei ollut vain tehokkuuden tavoittelua – esimerkiksi pikkulapsiarjen keskellä voi arjessa olla kovin vähän aikaa keskittyä omaan tekemiseen. Ja kun kirjoitusretriitti tällaisen ainutkertaisen mahdollisuuden meille mahdollisti, oli tästä otettava kaikki irti. Olosuhteet mahdollistivat tilan flow’lle saapua ja kirjoittaminen vei mukanaan. Yksi meistä ei edes muista, koska olisi saanut uppoutua tällä tavoin omaan tekemiseen – ei ehkä koskaan aiemmin?
Kirjoitusretriitin aikana oli mielenkiintoista huomata, miten kahdeksan päivän työrupeama ilman vapaapäiviä ei tuntunut lainkaan raskaalta. Normaalisti intensiivinen työputki alkaa tuntua sekä henkisesti, että fyysisesti raskaalta jo muutaman päivän jälkeen. Kirjoitusretriitissä työnteko ei tuntunut työltä – ehkä koska omaa tekemistä ei täytynyt sovittaa pienissä palasissa palavereiden ja muiden työtehtävien ja arjen askareiden lomaan.
Kiinnitä huomiota työergonomiaan – äläkä unohda liikkua!
Sillankorvan talo oli esteettisesti upea ja uniikki, viihdyimme erinomaisesti. Talo ei kuitenkaan ole kaikkein käytännöllisin juuri kirjoitustyöhön: mukaan kannattaisi pakata esim. läppäriteline, jonka kanssa pöydän ääressä voisi myös seistä. Hyvinvoinnin kannalta ehkä jatkossa voisi olla hyvä tehdä pidempiä kävelylenkkejä – nyt emme vaan jotenkin malttaneet irtaantua työpöytien äärestä pitkillä lenkeille.
Kuva 3. Kävelysauvat, joogamatto, jumppakuminauhoja ja tasapainolauta. (Kuva: Riikka Kanervo)
Lähteet
