Laureassa vietetään vuonna 2024 hyvinvoinnin teemavuotta. Artikkelisarjan edellisissä osissa kerroimme valmistautumisestamme kirjoitusretriittiin, itse kirjoitusretriitistä, kirjoitusretriitin annista sekä kehittämisehdotuksista kirjoitusretriitin jälkeen. Tässä artikkelissa kerron, kuinka retriitin yhteydessä toteutin kollegoilleni kurkistuksen kohtaamistaiteen maailmaan.

Kuva: FOX ^.ᆽ.^= ∫ / Pexels

Toteutimme maaliskuussa 2024 kahden kollegani kanssa kirjoitusretriitin Valamon luostarin yhteydessä sijaitsevassa Sillankorvan residenssissä. Kirjoitusretriitiltä haimme hyvinvointia ja luovuutta, sekä omaan kirjoittamistyöhön uppoutumista. Halusin kirjoittamisen vastapainoksi tarjota kollegoilleni kurkistuksen kohtaamistaiteeseen. Pakkasin mukaan vain pienen ja rajallisen valikoiman taidetarvikkeita, koska viikon tavoitteena oli pääasiallisesti kirjoittaminen. Vähäiset taidetarvikkeet toimivat lopulta inspiraationa taidetyöskentelyn suunnittelulle. Luostarimiljöö ja sen estetiikka antoi paljon virikkeitä oman taidetyöskentelyn suunnittelulle, sekä taidetyöskentelyyn virittäytymiselle.

Kohtaamistaiteen hyvinvointivaikutukset

Ennen työskentelyn aloitusta pyysin kollegoiltani kertomaan heidän ennakkotiedoistaan kohtaamistaiteesta, sekä odotuksistaan taidetyöskentelylle. Kohtaamistaide on varmasti jokaiselle laurealaiselle jossain määrin tuttu käsite, mutta silti vain harva todella tietää mitä kohtaamistaide tarkoittaa tai on päässyt sitä itse kokeilemaan. Molemmat kollegani olivat kyllä kuulleet kohtaamistaiteesta, mutta eivät olleet koskaan päässeet kosketuksiin menetelmän kanssa. Ennen taidetyöskentelyn aloitusta kerroin hieman Kohtaamistaiteen japanilaisista juurista, sekä siitä, miten Kohtaamistaidetta on Laureassa kehitetty.

Kohtaamistaiteessa ilo ja mielihyvä syntyvät esteettisistä kokemuksista. Uppoutuminen taiteen tekemiseen ja taidemateriaalien käsittelyyn on voimauttavaa. (Rankanen & Pusa 2017, 15.) Hyvinvoinnin kannalta on tärkeää, että ihminen saadaan pysähtymään hetkeen. Kohtaamistaiteen struktuuri luo rajat tekemiselle, minkä vuoksi osallistujat saavat keskittyä vain yhteen vaiheeseen kerrallaan. Ohjaajan rooli on ohjeistaa, aikatauluttaa ja kantaa vastuu tilanteesta. Taidetyöskentelyn prosessimaisuuden on todettu olevan merkityksellistä hyvinvoinnille. Voutilaisen ja Alasen (2017, 68) kokemuksen mukaan opiskelijoilla ja työntekijöillä on usein elämässään monta asiaa kesken, eikä mikään pääty. Taidetyöskentelyssä onkin tärkeää, että prosessi on hallittu ja se päätetään jossain vaiheessa. Kohtaamistaiteessa taidetyöskentelyllä on selkeä alku, keskivaihe ja loppu. Työskentely jakautuu virittäytymiseen, taidetyöskentelyyn ja lopun arvostuskierrokseen.

Taidetyöskentelyssä pelkästään tekeminen ei ole hyvinvointia lisäävää, vaan tärkeää on myös tehdä jotain itsestä lähtöisin olevaa. Taidetyöskentelyssä voi nähdä heti oman työnsä jäljet ja saa tunteen siitä, että hän on suorittanut tehtävänsä loppuun onnistuneesti. Taidetyöskentelyn kautta ihminen tulee nähdyksi. Taiteen tekemiseen liittyy myös uuden oppiminen: uusiin materiaaleihin ja tekniikoihin tutustuminen. Oppimiskokemukset ja oppimisen ilo voivat olla yksi hyvinvointia lisäävä tekijä. (Alanen & Voutilainen 2017, 68.)

Virittäytyminen

Aloitimme virittäytymisen kävelyllä luostaria ympäröivässä luonnossa. Takana oli pitkä kirjoitusrupeama, jonka jälkeen aivot kaipasivat happea. Kävelyretkemme päätteeksi vierailimme Valamon ortodoksisessa kirkossa. Ennen kirkkoon menoa kehotin kollegoitani tarkastelemaan ortodoksista estetiikkaa. Pyysin molempia ottamaan kuva jostain erityisen kauniista yksityiskohdasta.

Kuva 1. Valamon kirkko.

Valamon kirkko on täynnä kauniita ja kiehtovia yksityiskohtia. Silti yllätyin, miten jokainen meistä valitsi erilaisen yksityiskohdan, jonka tallensi kännykän kamerallaan. Palattuamme takaisin Sillankorvan talolle katsoimme toisemme ottamia kuvia, sekä perustelut juuri miksi juuri tämä esine, elementti tai yksityiskohta viehätti.

Taidetyöskentely

Taidetyöskentelyksi valitsin itse kehittelemäni ruudukkotyöskentelyn, johon tarvitaan laadukasta paperia, kuivapastelliliituja, vesivärit, siveltimiä sekä kultamaalia. Olin jo aikaisemmin jakanut taidepaperit maalarinteipillä kuuteen ruutuun, sekä asetellut taidetarvikkeet pöydälle valmiiksi kohtaamistaidekurkistusta varten. Työskentely rakentui ortodoksisen estetiikan varaan.

Ruudukkotyö (kuva 2) etenee, kuten kohtaamistaidetyöskentely aina vaiheittain, ruutu kerrallaan. Aloitimme kuivapastelliliiduilla, joihin sai ottaa tuntumaa kokeilemalla harjoituspaperille millaista viivaa – terävää ja laveaa, tummaa ja vaaleaa pastelliliiduilla saa vaihtelemalla otetta liidusta. Kun liitu tuntui tutulta, aloitimme ensimmäisen ruudun täyttämisen. Jokaista ruutua kohden sai valita haluamansa värin, ja ruudun vaihtuessa sai vaihtaa väriä. Ensimmäisellä kierroksella käytimme vain kuivapastelliliituja.

Kuva 2. Lähtötilanne: tyhjä ruudukko ja harjoituspapereita.

Toinen vaihe eteni jälleen ruutu kerrallaan, mutta tällä kertaa jatkoimme ruutujen täyttämistä vesiväreillä. Ohjeistin kollegoita miettimään, mitä ruudusta puuttuu, jotta se tuntuisi eheältä. Ensimmäisten kahden ruudun jälkeen oli vuorossa yllättävä elementti ja lahja – ruudukkopapereita vaihdettiin kaverin kanssa. Osallistuin itsekin taidetyöskentelyyn, joten jokaisen työhön tuli kaksi “lahjaruutua”, joissa näkyi muiden osallistujien työn jälki.

Kolmas ja viimeinen vaihe oli hopeamaalilla viimeistely. Kulta olisi sopinut paljon paremmin Sillankorvan talon ja sen ympäristön puitteisiin, mutta tyydyimme mukana olleeseen hopeamaaliin.

Kuva 3. Taidetarvikkeita.

Kulta ja hopea näkyvät vahvasti ortodoksisessa estetiikassa. Kultaa ja hopeaa löytyy ikoneista, kynttilänjaloista, sekä ortodoksikirkkojen koristeluista. Hopeamaalilla sai halutessaan viimeistellä ruudukoita. Hopeamaalin työstöön käytimme jäätelötikkuja, joita kokeilimme ensin harjoittelupaperille. Jäätelötikulla sai hentoa hopeista hehkua työhön, kun maalia levitti jäätelötikun pitkällä reunalla. Kärjellä sai maalattua hienompaa viivaa, pirskottelemalla hopeisia pisteitä.

Arvostus

Ennen arvostuskierroksen aloittamista kerroin arvostuksen merkityksestä kohtaamistaiteessa. Taidetyöskentelyn jälkeen tila siivotaan, ja taideteokset laitetaan kauniisti esille. Siivottu tila ja töiden kaunis esillepano mahdollistaa pysähtymisen teosten estetiikan äärelle. Arvostuskierroksella arvostetaan töiden välittämää tunnetta, suurempia linjoja, värimaailmaa tai pysähdytään yksityiskohtien äärelle.

Kuva 4. Valmiit työt esillä Sillankorvan talon keittiössä.

Arvostukseen on erilaisia menetelmiä, mutta pääperiaate on, että jokainen osallistuja saa ja antaa arvostusta. Vähintään yhtä tärkeää kuin arvostuksen antaminen, on myös arvostuksen saaminen. Syvimmillään arvostus on merkityksellisyyden ja arvon osoittamista. (Cavén-Pöysä 2017, 54.) Arvostuskierroksella kävimme läpi jokaisen ruudukkotyöt yksitellen läpi.

Töiden arvostaminen on voimakas yhteisöllisyyttä vahvistava tekijä, koska arvostaessa jaetaan kokemuksia ja otetaan yhdessä vastuuta tilanteesta. (Cavén-Pöysä 2017, 56.) Arvostaminen koettiin helpoksi, etenkin kun olin ohjaajana ensimmäisenä antamassa esimerkkejä arvostuksen antamisesta. Arvostuksen vastaanottaminen koettiin mukavana, ja arvostuskierroksella ajauduimme keskustelemaan myös kanssaosallistujien antamista “lahjoista”, eli toisten töiden täydentämisestä. Olimme yksimielisiä siitä, että toisen kädenjälki antoi työlle lisäulottuvuuden – kokonaisuus oli enemmän kuin osiensa summa.

Miltä kurkistus kohtaamistaiteeseen tuntui?

Kohtaamistaide toi vaihtelua kirjoittamisretriitin arkeen. Kollegani totesi, että kohtaamistaide poikkesi kivalla tavalla faktaorientoituneesta arkityöstä. Kohtaamistaide tuntui myös turvalliselta tavalta ilmaista luovuutta, vaikka taiteen tekeminen ei kuuluisikaan omaan arkeen.

Kohtaamistaide antaa taidetyöskentelylle selkeän rakenteen, joka mahdollistaa turvallisuuden tunteen ja irtipäästämisen – ja johdattaa luovuuden äärelle. Hakalahti (2019, 54) on todennut osuvasti, että “kirjoittaja voi, ja oikeastaan hänen pitääkin järjestää todellisuuden palaset aina uudennäköiseksi kuvioksi. Paradoksi on, että ymmärtämällä sen, että emme voi kirjoittaa mitään täysin uutta, voimme keskittyä ainutlaatuisten tarinoidemme kirjoittamiseen!” Kohtaamistaiteessa toteutuu tämä sama paradoksi ja taika: samoilla ohjeilla, samoilla materiaaleilla ja taidevälineillä syntyy aina jotain ainutlaatuista. Yksikään kohtaamistaiteessa tehty työ ei ole samanlainen.

Kirjoitustyö on luovaa, mutta joskus ajatukset saattavat jäädä jumiin. Kohtaamistaide ja taiteen tekeminen herättelevät luovuuteen – ja edesauttavat myös kirjoitustyötä. Taide voi toimia keinona suunnata ilmaisua ja havainnointia itsen ulkopuolelle laajentaen näkökulmia sekä tuottaen yllättäviä oivalluksia (Rankanen & Pusa 2017, 15).

Kurkistus kohtaamistaiteeseen herätteli luovuutta ja muistutti taas konkreettisesti, että omaa luovuutta kannattaa ruokkia ja ylläpitää!

Lähteet

• Cavén-Pöysä, O. 2017. Arvostuksen osoittaminen. Teoksessa Pusa, Tiina (toim.): Kohtaamistaide. Käsikirja ohjaajalle. Hansaprint Vantaa 2017.
• Hakalahti, N. 2018. Syön aamupalaksi Eiffel-torneja: 104 kirjoitusharjoitusta. Hämeenlinna: Karisto Oy.
• Rankanen, M. & Pusa, T. 2017. Taideterapia ja kohtaamistaide Suomessa. Teoksessa Pusa, Tiina (toim.): Kohtaamistaide. Käsikirja ohjaajalle. Hansaprint Vantaa 2017.
• Suomen kohtaamistaide ry. Viitattu 5.11.2024.
• Voutilainen, R. & Alanen, A. 2017. Kohtaamistaide opiskelija- ja työhyvinvointityössä. Teoksessa Pusa, Tiina (toim.): Kohtaamistaide. Käsikirja ohjaajalle. Hansaprint Vantaa 2017.