Laureassa vietetään tänä vuonna hyvinvoinnin teemavuotta. Edistimme (työ)hyvinvointia järjestämällä kirjoitusretriitin. Kerroimme artikkelisarjan ensimmäisessä osassa kirjoitusretriittiin valmistautumisesta (Hyvinvoinnin teemavuosi: Keskittyneen työajan vaaliminen – Kirjoitusretriittiin valmistautuminen | Laurea Journal ), toisessa osassa kirjoitusretriitin toteuttamisesta (Hyvinvoinnin teemavuosi: Kirjoitusretriitti mahdollistaa intensiivisen uppoutumisen kirjoittamiseen | Laurea Journal) ja tässä kolmannessa artikkelissa kuvaamme, mitä kirjoitusretriitistä jäi käteen.
Kuva: Pixabay / Pexels
Kirjoitusretriitin jälkeen on hyvä katsoa taaksepäin ja pohtia: kannattiko? Kirjoitusretriittiin lähteminen vaati taloudellista panostusta, perheen tukea, sekä oman työn ennakointia ja suunnittelua, jotta retriittiviikkoon mahtuisi mahdollisimman paljon keskeytyksetöntä työaikaa. Palaverittomuus havainnollisti tavallisen työpäivän ja työviikon intensiteetin ja huomion jakautumisen usean aiheen äärelle. Monen päivän keskeytymätön työaika ”laski verenpainetta” ja rauhoitti mielen.
Yksi meistä siirsi palaverit kirjoitusretriitin jälkeiseen aikaan yhtä lyhyttä palaveria lukuun ottamatta. Tämä mahdollisti kokemuksen siitä, että sai rauhassa keskittyä, jatkaa ja syventää ajatuksia sekä pysyä aiheessa. Toinen meistä pyrki pitämään palaverit ja sovitut ohjaustapaamiset minimissä, ja kolmas oli koko viikon tavoitettavissa, aivan kuten tavallisenakin työarkena. Kirjoitusretriitin aikana osallistuimme niihin palavereihin, joissa meitä on tarvittu. Esimerkiksi yhdellä meistä oli viikon aikana 11 lyhyehköä palaveria, joista osa onneksi liittyi työn alla oleviin kirjoitustehtäviin.
Työtä ja tulosta myös ilman palavereita?
Eräs kollega, jonka kanssa retriitin aikana puhuimme, esitti hieman epäilevän ja hämmästyneen kysymyksen: “mutta ettekö te osallistu mihinkään palaveriin?” Tästä herää ajatus ja mielikuva palavereista “pyhinä”. Pidetäänkö ihmistä tuotteliaana työntekijänä, jos hänen työpäivänsä ei koostu useista palavereista – edes viikon ajanjaksona työvuodesta? Kirjoitusretriitin aikana kiinnitimme erityistä huomiota palaverien tarpeellisuuteen ja pituuteen.
Toinen kollega, jonka kanssa puhuimme kirjoitusretriitin aikana, kysyi mitä olemme saaneet aikaiseksi – olemmeko siis tehneet tulosta. Vetäytyminen kirjoittamaan ei välttämättä kuulosta tehokkaalta. Mutta sitä se juuri on (kts. myös Nikula 2024). Vaikka teimme itsellemme lukujärjestyksen, joka sisälsi normaalin työpäivän verran (opettajalla 8h) kirjoittamista päivässä, olemme todellisuudessa työskennelleet kirjoitusretriitin jokaisena päivänä – myös viikonloppuna – enemmän kuin kahdeksan tuntia. Kun ajatustyö on lähtenyt käyntiin, on kirjoittamisen lopettaminen suorastaan vaikeaa.
Määrällisesti kirjoitusretriitin tuloksia voisi kuvailla vaikkapa näin: edistettyjä tieteellisiä artikkeleita 6 (submitattu 1), ammatillisia artikkeleita 19 (submitattuja 10), edistettyjä hankehakemuksia 4. Se että tulosta syntyy, on tietysti paitsi hyväksi organisaatiolle ja sen tulokselle, myös palkitsevaa kirjoittajille: keskeneräisiä työtehtäviä saa valmiiksi, niistä pääsee eroon ja asiat etenevät.
Viikon aikana syntyi paljon erilaista ja eri tyylistä tekstiä. Tieteellisten artikkeleiden edistämistä ja viimeistelyä, hankehakemusten edistämistä, useampia ammatillisia tekstejä eri kanaviin, opetusmateriaalia – sekä valtavasti ideoita uusiin teksteihin ja työkuvioihin. Saipa retriitin aikana syntynsä idea myös oppikirjaan.
Kuva 1. Kirjoitusretriittiläisten läppärit Sillankorvan talon keittiössä. (Kuva Riikka Kanervo)
Numeeristen tulosten ohella tärkeitä ovat myös laadulliset tulokset, kuten uudet ideat, ajatukset, yhteisöllisyys ja tekstin laatu. Kuten sanonta kuuluu, päämäärää tärkeämpää on matka. Ja matka tämä kirjoitusretriitti olikin niin kuvaannollisesti, kuin todellisuudessakin. Etäisyys normaalista (työ)arjesta mahdollisti luovuuden tilaan pääsemisen.
Tämä oli meille kaikille ensimmäinen yhteisöllinen kirjoitusretriitti, eräällä tapaa pilottikokeilu. Mutta objektiivisestikin tarkastellen voisi todeta, että tehokkaita ja tuloksellisia oltiin. Samalla kirjoitusretriittiin vetäytyminen edisti työhyvinvointia: saimme monia asioita ja tekstejä valmiiksi, ja pois mielen päältä “vaivaamasta”.
Kirjoittaminen on kognitiivisesti vaativaa
Kirjoittamista pidetään kognitiivisesti yhtenä ihmisen vaativimmista toiminnoista (Kiriakos ja Svinhufvud (2015, 9). On ymmärrettävää, että kirjoittaakseen on tehtävä tilaa kirjoittamiselle, keskittymiselle ja ajattelulle – myös hyvinvoinnin näkökulmasta tämä olisi tarpeellista. Kiriakos ja Svinhufvud (2015, 10) esittävät, että kirjoittamista kannattaa ajatella työvälineenä, ei vain lopputuloksena.
Näinä korkeakoulujen kiristyvän talouden ja rahoitusmallin haasteiden aikakausina tulos on korostuneen tärkeää. Samaan aikaan olisi tärkeää panostaa juuri kirjoittamisen mahdollistamiseen, sillä tulevaisuudessa ammattikorkeakoulutkin saavat enemmän rahaa A-D-tasoisista julkaisuista ja se edellyttää aikaa kirjoittamiselle. (kts. esim. Marttila 2024; Nikula 2024). Myös ideoinnin ja ajattelun mahdollistamiseen olisi tarpeen kiinnittää huomioita ajankäytössä ja työajan suunnittelussa.
Näkökulmia opetus- ja hanketyön hektiseen arkeen?
Kirjoitusretriitin jälkeen palasimme tavalliseen työn arkeen. Retriittikokemus sai kuitenkin tarkastelemaan työpäiviä uudesta näkökulmasta: miten saisimme jatkossakin uppoutua omaan tekemiseen? Keskivertotyöpäivässä täydelliseen keskittymiseen ei useinkaan ole mahdollisuutta, kun työpäivä koostuu eri palapelin palasista, joita voi olla haastava sovitella toisiinsa.
Ammattikorkeakouluopettajan työhön kuuluu monenlaisia tehtäviä, kuten opetuksen suunnittelua, opettamista ja arviointia. Tämän lisäksi työhön liittyy työharjoitteluiden ja opinnäytetöiden ohjausta, hanketyötä sekä työryhmiä ja palavereita erilaisilla kokoonpanoilla. Samaan aikaan sähköposti ja erilaiset sovellukset täyttyvät lukemattomista viesteistä, joihin tulisi reagoida. Eräs opettajakollega kertoi, että vapaajaksoviikon aikana sähköpostiin oli kertynyt 130 lukematonta viestiä.
Kirjoitusretriitin jälkeen olemme tehneet positiivisia muutoksia omaan työhömme: esimerkiksi yksi meistä varasi yhteen johtamaansa hankkeeseen kuukausittaisen työpäivän itselleen ja kollegalleen, jolloin koko päivä on varattu tälle hankkeelle. Tuon työpäivän aikana on tarkoitus edistää hanketta joko yhdessä, tai itsenäisesti sekä pitää yhteisiä kahvitaukoja ja antaa tilaa yhteiselle ajattelulle pelkän yksilökeskeisen suorittamisen sijaan. Jatkossa tämä kuukausittainen työpäivä mahdollistaa yhteen hankkeeseen liittyviin tehtäviin keskittymisen, sen sijaan että yrittäisi hoitaa yhden päivän aikana hankkeiden, opintojaksojen ja opiskelijoiden asioita samaan aikaan limittäin ja lomittain.
Toinen meistä järjesteli työtään varaamalla eri viikonpäivät eri työtehtävien ja hankkeiden hoitamiseen. Kaksi päivää viikosta on varattu tietylle hankkeelle, kaksi päivää opiskelijoiden ohjaamiselle ja opetuksen suunnittelulle ja yksi päivä kaikelle muulle. Vaikka usein työpäivän aikana on pakkokin hoitaa hyvinkin erilaisia ja eri tasoisia työtehtäviä, joskus yhteen asiakokonaisuuteen keskittyminen on paikallaan.
Lopuksi
Kirjoittamaan vetäytymistä ei taideta vielä – tai oikeastaan enää – pitää itsestään selvänä. Vetäytyminen kirjoittamaan on ehdottomasti tarpeellista, eikä sen pitäisi olla luksusta (kts. myös esim. Isosävi ja Lindholm 2023), vaan sen tulisi kuulua jokaisen ajatus- ja tietotyöläisen työelämään mahdollisuutena. Aina ei tarvitse vetäytyä päiviksi tai viikoiksi, vaan jo päivittäinen keskeytyksetön työaika mahdollistaisi paljon.
Olemme siinä onnekkaita ja etuoikeutettuja, että meillä oli varaa omakustanteisesti matkustaa ja asua residenssissä, sekä mahdollista irtaantua perheen arjesta muiden perheenjäsenten tuella. Lienee etuoikeutettua sekin, että työkavereiden kanssa haluaa vetäytyä luostarin residenssiin viikoksi.
Meille tämä toimi – saimme toisiltamme sparrailu- ja ajatteluapua, sekä kommentoimme toistemme tekstejä. Vaikka kirjoitimme jokainen omia tekstejämme, oli ensiarvoisen tärkeää päästä hetkittäin vaihtamaan ajatuksia muiden kanssa. Yksin itsensä kanssa keskustelu on usein melko yksitoikkoista – ja yksinäistä. Yhteisöllisyys ja yhteistoimijuus myös luo rakennetta päivien kululle, lukujärjestykselle ja aterioiden valmistamiselle. Henkilökohtaisesti kirjoitusretriittipilottimme on yksi Laurea-työuriemme kohokohdista. Myös työnantajan näkökulmasta pilotin voi katsoa onnistuneen. Jäämme odottamaan 3AMK -toimijoiden järjestämää kirjoitusretriittiä, jollainen kuulemma pitäisi olla tulossa vielä tänä vuonna.
Lähteet
