Onko innostuminen onnistuneen hanketyön edellytys? Tässä tekstissä tarkastellaan sitä miten erilaisin tavoin innostus hanketyöhön voi ilmetä, mitä innostus ylipäätään on – ja kysytään, voiko hanketyössä pärjätä, jos ei ole innostunut.

Ken on hankkeen innokkain?

Uusi hanke on juuri starttaamassa, aloituskokoukseen kutsuttu hanketiimi rupattelee tulevasta projektista kahvikupposten äärellä, ilmassa väreilee odottava tunnelma, innostus on käsin kosketeltavissa. Projektipäällikkö avaa kokouksen, kiittää kaikkia saapumisesta paikalle ja pitää puheen hankkeen yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta. Hankkeen aihe on hänen ammatillinen intohimonsa, ja hänen innostuksensa paistaa läpi lauseista, joilla hän maalailee kuulijoille tulevien vuosien tekemistä ja kaikkea sitä, mitä hankkeessa tullaan saavuttamaan.

Sitten hän ehdottaa esittelykierrosta. Yksi toisensa jälkeen tiimiläiset nousevat esittelemään itsensä ja kertovat, miksi ovat mukana hankkeessa ja mikä siinä innostaa. Yksi elehtii käsillään, kun ei pysty peittelemään intoaan tulevasta kehitystyöstä, ja toisen jalka naputtaa vähän hermostuneenkin oloisesti lattiaa, kun hän suunnittelee tulevaa hankematkaa ulkomaisen partnerin luo. Esittelykierroksen loppupuolella yksi porukasta nousee vähän vaisummin ja kertoo, ettei ihan vielä tiedä, mistä hankkeessa on kyse, mutta kokeneena hanketyöntekijänä pääsee varmasti kärryille ennen pitkää. Innostus ei kuitenkaan näy hänessä ilmiselvästi, vaan olemus on pikemminkin tyyni ja vakava. Missä vika? Pitäisikö hälytyskellojen soida, kun hanketiimiin on soluttautunut joku, joka ei puhku intoa aloituskokouksessa?

Räiskyvät ja rauhalliset innostujat

Ei välttämättä. On loistavaa, että hankeporukassa on mukana niitä, joista innostus paistaa kilometrien päähän ja joille hankkeen aihe on sydämen asia. Ihan yhtä arvokasta on kuitenkin myös sellainen hanketyö, jota tehdään virka-aikaan, muiden työtehtävien ohessa tai siksi että ”hankkeessa nyt vain sattui olemaan työtunteja tarjolla”. Kuten esimerkin aloituskokouksessa, ihmisten innostus työhön – myös hanketyöhön – voi ilmetä hyvin erilaisin tavoin. Miia Järvilehtokin (2020) huomauttaa blogikirjoituksessaan, että innostus ei aina näy ulospäin. Se ei tarkoita automaattisesti riemunkiljahduksia, vaan voi ilmetä esimerkiksi huolellisena argumentointina, pohdiskeltuna palautteena tai määrätietoisena sitkeytenä ponnistella vaikeampienkin työvaiheiden läpi.

Lisäksi on hyvä pitää mielessä, että innostus on vain yksi tunne monien muiden joukossa, ja että rikas tunneilmasto on hanketyössäkin hyvä asia. Martelan ja Jarenkon (2014) mukaan innostus on tunnetila, jossa korkea aktivaatio yhdistyy positiiviseen tuntemukseen. Kun kaikki tunteet – niin innostuminen kuin myös innottomuus – ovat sallittuja ja niitä uskalletaan käsitellä hanketyössä, voi esiin nousta sellaisia asioita, jotka koko tiimin kattavan innostuksen huumassa saattaisivat hyvinkin jäädä pimentoon. (Seppänen, Sillanpää, Takanen & Viljanen 2025.)

Mitä iloa on innostuksesta?

Yhtä oikeaa tapaa olla innostunut ei siis ole olemassa, ihan kuin ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa olla hyvä hanketyöntekijä. Riippumatta siitä millä tavalla innostuksensa ilmaisee, kiistatonta lienee, ettei siitä ole hankkeelle ainakaan haittaa. Nousipa innostus pintaan sitten millä tavalla tahansa, liitetään siihen paljon myönteisiä piirteitä (Mäkkeli & Kostamo 182). Innostus ja merkityksellisyyden tunne käyvät helposti käsi kädessä (Järvilehto 2020), ja kukapa ei haluaisi kokea innostusta ja syvää merkityksellisyyden tunnetta työssään. Innostuksen ja siihen läheisesti liittyvän intohimon ei kuitenkaan kannata ajatella olevan ehdottomia edellytyksiä missään työssä – ei myöskään hanketyössä. Siina Repo (2017) on jopa kirjoittanut blogissaan, että intohimoaan ei aina kannata seurata. Miksi ihmeessä ei, jos kerran innostus nostaa motivaatiota ja sitä kautta ehkä tuo tuloksiakin?

Innostuksen sudenkuoppa

Repon (2017) mukaan intohimoinen suhtautuminen työhön voi johtaa helposti uupumukseen. Haasteena innostuksen ja intohimon korostamisessa on myös se, että ne eivät liity pelkästään työntekijän omaan tekemiseen, vaan riippuvat paljon myös ympärillä olevista olosuhteista ja tekijöistä (Launonen 2017). Pelkkä asenne ei ylläpidä innostusta, jos olosuhteet eivät sitä tue. Lisäksi Mäkkelin ja Kostamon (183) mukaan ”innostuksesta näyttää olevan muodostumassa yksi työelämän uusi lisävaade, jonka kokemisesta ja näyttämisestä on pidettävä huolta.” Aikana, jolloin Linkedinin avaamalla löytää hetkessä kymmeniä intohimoisia hehkutuspostauksia oman työn merkityksestä, huipputuloksista ja huikeista flow-tiloista, voi vähän vähemmän innostunut tai rauhallisemmin innostuva työntekijä kokea helposti huonommuutta.

Valtaisa innostus voi joskus aiheuttaa myös hanketyön harhautumisen sivuraiteelle. Hyvän hanketyön anatomia -podcastsarjan (Seppänen & al. 2025) viidennessä osassa vierailleet Tuomas Tammilehto ja Pasi Hario toivat esiin tilanteen, jossa innokkuutta pursuava hanketyöntekijä keskittyy liikaa yksityiskohtiin ja unohtaa hankkeen laajemman tavoitteen ja tarkoituksen. Avoimella keskustelulla ja osaavalla projektinhallinnalla innostuksen suuntaaminen epäoleellisiin asioihin lienee kuitenkin melko helposti korjattavissa toivotumpaan suuntaan.

Voiko innostus olla arvostuksen mitta?

Kun hanketiimi koostuu erilaisista, eri lähtökohdista tulevista henkilöistä, voidaan pohtia, onko ylipäätään ideaa arvottaa hanketiimiläisiä sen mukaan, kuinka innostuneita he ovat, kuinka intohimoisesti he puhuvat hankkeen tavoitteista, tai kuinka pitkiä päiviä he ehkä innostuksen imussa paahtavat hanketyön ollessa kiivaimmillaan. Vai riittäisikö oman työn tekeminen, omien vastuiden hoitaminen omana itsenä, ilman tuuletuksia, hehkutuksia tai sen kummempaa intoilua? Innostunut hanketyöntekijä ei aina automaattisesti ole hyvä tai tehokas hanketyöntekijä, eikä innostus ole itseisarvo hanketyössäkään. Toki voi olla voi olla toivottavaa, että jonkinlaista innostusta ja vähintäänkin mielenkiintoa aiheeseen löytyy hanketiimin sisältä, mutta pelkällä innostuksella ei työn arvokkuutta voida mitata. Sen sijaan voidaan vähintäänkin toivoa, ja hankkeen koordinaattorin toimesta tehdä toimenpiteitä sen varmistamiseksi, että hankkeessa on mukana myös rahoituksen arvoiseksi arvioidusta hankeideasta alun perin innostuneita tai muuten aiheeseen uppoutuneita innostajia.

Sisäinen motivaatio innostuksen perustana

Suuntautuipa hanketyöntekijän innostus sitten hankkeen tavoitteiden ytimeen tai vähän sen sivuun, on innostuneilla hanketyöntekijöillä yksi yhteinen nimittäjä: he ovat sisäisesti motivoituneita. Sisäisesti motivoitunut ihminen hakeutuu aktiivisesti tekemään häntä innostavia asioita: tehtävät vetävät häntä puoleensa ja hän haluaa heittäytyä tekemiseen sen sijaan että perustaisi tekemistään ulkoisiin tekijöihin, kuten palkkioon. Sisäinen motivaatio kumpuaa yksilöstä itsestään, ja perustuu siihen, että hän saa tehdä niitä asioita, jotka hänestä tuntuvat mielekkäiltä ja innostavilta. (Martela & Jarenko 2014, 14)

Sisäisesti motivoituneet työntekijät ovat tutkimusten mukaan paitsi tuottavia, myös hyvinvoivia ja luovia. He pitävät huolen osaamisestaan ikään kuin vahingossa, sillä he ovat aidosti kiinnostuneita omasta alastaan ja paneutuvat siihen niin työssään kuin vapaa-aikanaankin, ilman että tämä tuntuisi mitenkään pakotetulta. (Martela & Jarenko 2024, 24, 66.) Sisäisen motivaation näkökulmasta innostuksesta hanketyössä on siis kiistattomasti etua ja hyötyä. Kun hankkeen aihe osuu oman mielenkiinnon kanssa yksiin, voi sisäisesti motivoitunut innostuja siivittää koko hanketiimiä kohti vaikuttavampia lopputuloksia. On hyvä kuitenkin pitää mielessä, että moninaista ja yhdenvertaista työkulttuuria arvostavassa hankkeessa on tilaa niin motivoituneille omaa alaansa intoa puhkuen kehittäville ihmisille, kuin vähän vähemmän innostuneille, hanketiimiin mahdollisesti monien muiden vastuidensa ohella rekrytoidulle yksilöille.

Hiljaista innokkuutta vai hurjia kädenheilautuksia?

Toinen asia onkin sitten, mitkä asiat vaikuttavat innostuksen ilmentämiseen. Kansainvälisissä hankkeissa partnerien erilaiset innostumistyylit voivat johtua yksinkertaisesti kulttuurieroista. Hyvän hanketyön anatomia -podcastsarjan (Seppänen &al. 2025) viidennen osan vieraat Tuomas Tammilehto ja Pasi Hario toivat podcastissa esiin sen, miten innostus voi ilmetä hyvinkin erilaisin tavoin eri kulttuureissa. Siinä missä eteläeurooppalaisten partnerien innostus voi hyvinkin näkyä ilmeikkäänä elehtimisenä tai valtavina kädenliikkeinä, voi pohjoismainen hanketyöntekijä pysyä viileänä kuin viilipytty ja silti kokea suurta sisäistä innostusta. Elekielessä, pukeutumisessa ja tunteiden ilmaisussa voi olla kulttuurien välillä suuriakin eroja myös hanketyössä.

Avainasemassa hanketyön onnistumisen kannalta on jälleen kerran avoin dialogi, joka auttaa eri osapuolia ymmärtämään toistensa syitä ja tapoja kokea innostusta. Jos säntää kuvittelemaan, että innostuneesti elehtivät hankekollegat ovat ”oikealla tavalla innostuneita” ja kokee oman – hillitymmän tai vähäisemmän – innostuksensa vähempiarvoisena, voi vaarana olla negatiivinen stressi. Siinä missä positiivinen stressi tuottaa hyvinvointia ja hyvää työsuoritusta, johtaa negatiivinen stressi huonoon suorituskykyyn. (Manka & Manka 2018, 175.) Niinpä omasta innostumisen tasosta tai tavasta ei kannattaisi vetää suoraviivaisia päätelmiä siitä miten arvokasta tai vaikuttavaa työtä tekee hankkeessa, vaan pikemminkin tarkastella kiinnostuneena erilaisia innostumisen tapoja ja niistä nousevia ajatuksia, ja jakaa ne toivon mukaan psykologisesti turvallisessa hanketiimissä.

Innostuako vaiko eikö innostua?

Onhan se mukavaa olla innostunut, ja tehdä aiheesta kiinnostuneiden kollegoiden parissa töitä. Mutta muistetaan, että aina ei ole pakko tehdä enemmän, paremmin ja tehokkaammin. Arkinen työ saa ja sen pitääkin riittää, myös hanketyössä. Vaikka hankkeissa usein pyritäänkin ratkomaan laajoja haasteita ja luomaan parempaa maailmaa, on ihan ok, jos suurin innostus hanketyöhön kumpuaa oman to do -listan ruksaamisesta.

Tämä teksti on kirjoitettu Hyvän hanketyön anatomia -hankkeessa. Voit kuunnella lisää innostuksesta hanketyössä ”Onko hankkeessa pakko olla innostunut? Miten arkinen aherrus ja innostuksen hetket kohtaavat hanketyössä?” -nimisestä podcast-jaksosta. Hyvän hanketyön anatomia on Työsuojelurahaston tukema viestintätuote, jossa tuotetaan kahdeksan podcast-jaksoa. Tavoitteena on tuottaa hanketyötä tekeville aidosti kiinnostavaa sisältöä, joka saa aikaan myös uusia oivalluksia ja sitä kautta edesauttaa hyvien ja vaikuttavien hankkeiden toteuttamista.

Hyvän hanketyön anatomia –hankkeen podcasteja pääset kuuntelemaan täältä↗.

Lähteet

• Järvilehto, M. 2020. Neljä faktaa innostuksen johtamisesta. Blogikirjoitus. Filosofian akatemia. Viitattu 4.2.2025. https://filosofianakatemia.fi/blogi/nelja-faktaa-innostuksen-johtamisesta/
• Launonen, R. 2017. Innostuksen johtaminen on sekä vapauden että tuen antamista työntekijöille. Blogikirjoitus. Filosofian akatemia. Viitattu 4.2.2025. https://filosofianakatemia.fi/blogi/innostuksen-johtaminen-on-seka-vapauden-etta-tuen-antamista-tyontekijoille/
• Manka, M. & Manka, M. 2018. Työhyvinvointi. Helsinki: Alma Talent.
• Martela, F. & Jarenko, K. 2013. Sisäinen motivaatio. Tulevaisuuden työssä tuottavuus ja innostavuus kohtaavat. Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan julkaisu 3/2014. https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-53-3545-6
• Mäkkeli, J. & Kostamo, T. 2017. Miten innostuksesta ja johtajuudesta puhutaan? Teoksessa Kostamo, T. (toim.). Ihan intona! Miten innostusta johdetaan, 165–187. Haaga-Helian julkaisut. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-7225-81-3
• Repo, S. 2017. Älä sittenkään seura intohimoasi. Blogikirjoitus. Viesti ry. Viitattu 4.2.2025. https://www.viesti.fi/ala-sittenkaan-seuraa-intohimoasi/
• Seppänen, M, Sillanpää, L., Takanen, J. & Viljanen, J. Hyvän hanketyön anatomia. Jakso 3: Miltä hankkeessa tuntuu? Tunteiden voima hanketyössä. 3.12.2024. Podcast. Spotify. Viitattu 6.2.2025. https://open.spotify.com/episode/3oaiRzKjw4CphnyLT6Es3q?si=7921f7c1fdb449d8
• Seppänen, M, Sillanpää, L., Takanen, J. & Viljanen, J. Hyvän hanketyön anatomia. Jakso 7: Onko hankkeessa pakko olla innostunut?. Julkaisematon. Podcast.