Innovaatioportfoliot ekosysteemityön tukena – Kokemuksia SERkut- ja KauKo-hankkeista

Innovaatioportfolioiden avulla voidaan jäsentää monitoimijaisia hankekokonaisuuksia, suunnata kehittämistyötä ja rakentaa yhteistä ymmärrystä pitkän aikavälin haasteista. Tässä artikkelissa avataan, mistä innovaatioportfolioissa on kyse sekä esitellään kokemuksia kahdesta hankkeesta, joissa innovaatioportfolioita on kehitetty ja testattu osana ekosysteemistä yhteistyötä.

Kuva: FAMILY STOCK / Adobe Stock (Laurean Education-lisenssi)

Ekosysteemit muodostavat monitoimijaisia, dynaamisia kokonaisuuksia, joissa yhteistyö perustuu jaettuihin päämääriin, roolien eriytymiseen ja keskinäiseen riippuvuuteen. Ne ylittävät yksittäisten organisaatioiden ja projektien rajat, ja rakentuvat vuorovaikutuksessa muuttuvan toimintaympäristön kanssa. Vaikuttavuus tällaisissa ekosysteemeissä syntyy yhteisestä suunnasta, yhteistoiminnasta ja jaetusta tilannekuvasta. Innovaatioportfoliot eivät ole pelkkä projektien hallinnan lähestymistapa, vaan ne voivat auttaa kokoamaan ja jäsentämään kehittämisen eri osia sekä tukea koko ekosysteemin strategista suuntaamista. (Seppälä ym. 2024b; Seppälä & Schiestl 2025.)

”Innovaatioportfolioiden muotoilulla systeemistä vaikuttavuutta ekosysteemityöhön” -verkkotapahtuma järjestettiin 26.3.2025 Systems Change Finlandin, Laurean palvelumuotoilun ja yhteiskehittämisen sekä innovaatiojohtamisen ja ekosysteemien teematiimien yhteistyönä. Tapahtuma kokosi yhteen noin 50 asiantuntijaa eri sektoreilta ymmärtämään, miten innovaatioportfolioiden muotoilu voi tukea systeemistä muutosta ja vahvistaa yhteistyön vaikuttavuutta.

Tapahtuman avauspuheenvuorossa Laurean innovaatiojohtamisen ja ekosysteemien parissa työskentelevä erityisasiantuntija Mikael Seppälä (2025) esitteli portfoliolähestymistavan perusajatuksen: siirtymä irrallisista kokeiluista kohti strategisesti yhteensovitettuja kehittämiskokonaisuuksia. Innovaatioportfolio tarkoittaa toisiinsa linkittyvien hankkeiden ja toimenpiteiden kokonaisuutta, joka rakentuu yhteisen systeemisen haasteen ympärille ja tukee pitkäjänteistä vaikuttavuutta (Seppälä 2020).

Innovaatioportfolioiden muotoilulla tarkoitettiin tapahtumassa prosessia, jossa portfolion sisältö ei ole valmiiksi annettu, vaan sitä yhteiskehitetään haasteeseen liittyvien sidosryhmien kanssa. Innovaatioportfolion muotoilun prosessissa 1) ymmärretään toimintaympäristöä tai haastetta, 2) tunnistetaan haasteen osa-alueet ja 3) määritetään ne alueet, joihin on erityisen tärkeää kohdistaa toimenpiteitä, hankkeita tai kokeiluja. Muotoilu on siis jatkuvaa yhteisen ymmärryksen rakentamista ja vaikuttavien toimenpiteiden suuntaamista systeemisen haasteen ympärille. (Seppälä 2025.)

Käytännön esimerkkeinä esiteltiin kaksi hanketta, joissa portfoliotyöskentelyä on hyödynnetty eri tavoin konkreettisten haasteiden konteksteissa. Ensinnäkin elektroniikan kiertotaloutta käsittelevässä, Uudenmaan liiton rahoittamassa SERkut – Sähkö- ja ElektroniikkalaiteRomut kiertoon uusilla toimintatavoilla -hankkeessa, josta kertoi hankkeen ekosysteemiasiantuntija Kaisla Saastamoinen (2025a). Toiseksi moniulotteisen hyvinvoinnin kehittämisessä osana pääkaupunkiseudun ekosysteemisopimusta rahoitetussa KauKo – Kaupunkiympäristöt kokeilualustoina hyvinvointi-innovaatioille -hankkeessa, josta puhui hankkeen ekosysteemiasiantuntijan roolissa toimiva Siiri Jalo (2025). Molemmat hankkeet ovat EU:n osarahoittamia.

Innovaatioportfoliot systeemisen muutoksen välineenä

Innovaatioportfolio tarjoaa ekosysteemitoimijoille keinon lähestyä systeemisiä haasteita tilanteissa, joissa yksittäiset kokeilut eivät riitä ja tarvitaan pitkäjänteistä yhteistä suuntaa. Tällaisia tilanteita leimaa usein niin sanottu radikaali epävarmuus, jossa olosuhteet muuttuvat nopeasti, eikä vaikuttavuutta voida saavuttaa yksittäisen toimijan tekemisellä tai toimenpiteellä. Yhteiskunnallisessa kehittämisessä on pitkään tunnistettu tarve päästä eroon irrallisista, toisistaan riippumattomista projekteista, joita voidaan kuvata “konfettina”. Konfetti-hankkeet näyttävät hetken vaikuttavilta, mutta eivät muodosta pysyvää kehittämiskokonaisuutta. Spagetti taas kuvaa toisiinsa linkittyviä ja yhteistä ymmärrystä rakentavia toimia – juuri näitä innovaatioportfoliot pyrkivät mahdollistamaan. (Seppälä 2020.)

Portfolioajattelun ytimessä on systeemisen haasteen tunnistaminen: kyse ei ole yksittäisestä ongelmasta, vaan monisyisestä kokonaisuudesta, jonka ratkaiseminen vaatii muutosta useilla tasoilla. Kun haaste on määritelty, voidaan kehittää yhteinen vaikuttavuusajattelu ja siihen liittyvä tavoitepolku. Tämän pohjalta muodostetaan projekti- ja kokeilukokonaisuus, jossa eri toimenpiteet täydentävät toisiaan ja mahdollistavat vaiheittaisen etenemisen. Portfolion neljäs peruspilari on jatkuva yhteisen ymmärryksen rakentaminen, tilannekuva, joka elää ja tarkentuu, kun yhteistyö etenee ja oppiminen syvenee. (Seppälä 2025; Seppälä ym. 2024b; Seppälä & Schiestl 2025.)

Innovaatioportfolio ei siis ole vain projektikokoelma, vaan tapa suunnata resursseja, oppia yhdessä ja varmistaa, että erilliset toimet vievät kohti yhteistä systeemistä muutosta. Se on myös väline, jonka avulla voidaan yhdistää erilaisia rahoituslähteitä ja mahdollistaa useiden toimijoiden osallistuminen pitkän aikavälin kehittämistyöhön. Portfolion kautta ekosysteemin toimijat voivat paitsi suunnitella ja priorisoida toimenpiteitä, mutta myös rakentaa resilienssiä jatkuvasti muuttuvassa toimintaympäristössä. (Seppälä 2025.)

Innovaatioportfoliot jaetun tietoperustan rakentamisessa sähkö- ja elektroniikkalaitteiden kiertotalouden edistämiseksi

Laurea-ammattikorkeakoulun ja Forum Virium Helsingin SERkut-hanke (2024-2026) on kehittänyt yhteistä ymmärrystä ja pohjaa yhteistyölle sähkö- ja elektroniikkalaitteiden (SE-laitteet) kiertotalouden edistämiseksi Uudenmaan alueella. Lähtökohtana oli konkreettinen systeeminen haaste: miten pidentää SE-laitteiden elinkaarta ja hyödyntää materiaalivirtoja nykyistä tehokkaammin. Ekosysteeminen työskentely toteutettiin neliosaisena työpajasarjana, johon osallistui asiantuntijoita yrityksistä, julkiselta sektorilta, tutkimusorganisaatioista ja kansalaisyhteiskunnasta (Saastamoinen 2025b).

Keskeiseksi lopputulokseksi nousi ekosysteemikartta (kuva 1), joka visualisoi SERkut-hankkeen toimintaympäristön toimijatyypit, niiden roolit ja keskinäiset suhteet. Karttaa käytettiin yhteiskehittämisen välineenä, ja sen avulla osallistujat hahmottivat kokonaisuuksia, joita yksittäinen toimija ei näkisi yksin. Lisäksi hyödynnettiin IOOI-mallia (input–output–outcome–impact) tarkastelemaan vaikuttavuuden eri ulottuvuuksia eri toimijaryhmien näkökulmasta. Työpajoissa muotoiltiin myös alustavia visioita ja missioehdotuksia sekä toimijakohtaisia suosituksia esimerkiksi korjaustoiminnan tukemiseksi, kuluttajaviestinnän kehittämiseksi ja hankintakriteerien päivittämiseksi. (Saastamoinen 2025b.)

Kuvan keskeinen sisältö on avattu tekstissä.

Kuva 1. SERkut-hankkeen ekosysteemikartta (Saastamoinen 2025b).

Innovaatioportfolion näkökulmasta SERkut-hanke tarjosi vahvan pohjan yhteisen tietoperustan rakentamiseen ja systeemisen haasteen jäsentämiseen. Portfolio toimi kehyksenä, jonka kautta hajanaiset toimenpiteet nähtiin osana laajempaa kokonaisuutta. Samalla tunnistettiin tarve jatkokehittämiselle: työpajojen tuotokset kaipaavat kokeiluja, rahoitusta ja koordinaatiota, jotta yhteistyö voisi jatkua hankekauden jälkeen (Saastamoinen 2025a; 2025b).

Innovaatioportfolio kaupunkilaislähtöisen hyvinvoinnin systeemisenä kehyksenä

Laurea-ammattikorkeakoulun, Business Helsingin ja Forum Virium Helsingin KauKo-hanke keskittyi kaupunkilaislähtöiseen hyvinvointiin ja sen kehittämiseen ekosysteemisen työskentelyn keinoin. Hyvinvointi nähtiin laajana, moniulotteisena kokonaisuutena, joka ylittää palvelujärjestelmien ja hallinnonalojen rajat. Hankkeessa käynnistettiin nelivaiheinen työpajasarja, jossa aiheeseen liittyvien pääkaupunkiseudun tutkimusta, kaupunkeja, yrityksiä ja järjestöjä edustavien ekosysteemitoimijoiden kesken rakennettiin yhteistä ymmärrystä hyvinvoinnin ilmiöstä ja tunnistettiin tavoitteita, keinoja ja projektiaihioita sen edistämiseksi. Työskentely perustui jaettuun haasteeseen: miten rakentaa kaupungista yhteisöllinen ympäristö, joka tukee kaikkien hyvinvointia ja osallisuutta (Jalo 2025; Jalo ym. 2024).

Yhteistyön perustaksi muotoiltiin yhteinen missiolause, jonka pohjalta määriteltiin viisi keskeistä hyvinvoinnin osa-aluetta: henkilökohtainen hyvinvointi, sosiaalinen hyvinvointi, kaupunkiympäristö, osallisuus ja toimijuus, sekä palvelut ja talous (kuva 2). Näiden pohjalta työpajoissa tuotettiin ehdotuksia konkreettisiksi projekteiksi ja kehittämiskokonaisuuksiksi. Samalla syntyi alustava innovaatioportfolio, joka toimi sekä yhteisen suunnan visualisointina että keinona arvioida, miten eri toimenpiteet voivat täydentää toisiaan. (Jalo 2025.)

Kuva 2. KauKo-hankkeen ekosysteemisen innovaatioportfolion osatekijät (Jalo 2025).

Innovaatioportfolio nähtiin keinona jäsentää kehittämistyötä ja varmistaa, että toimenpiteet linkittyvät systeemisesti toisiinsa ja tukevat yhteistä missiota. Portfoliotyöskentely auttoi tunnistamaan, millaiset toimet rakentavat vaikuttavaa kehityspolkua hyvinvoinnin edistämiseksi. Työpajojen loppuvaiheessa tarkasteltiin myös ekosysteemin orkestroinnin ja jatkuvuuden kysymyksiä: kuinka ekosysteemityöhön osallistuneiden sidosryhmien yhteistyö voi jatkua hankerahoituksen jälkeen ja millaisia rakenteita ja osaamista se edellyttää (Seppälä ym. 2025; Seppälä ym. 2024a; Seppälä ym. 2024b).

Mitä opimme innovaatioportfolioista ekosysteemityössä?

SERkut- ja KauKo-hankkeet osoittavat, että innovaatioportfoliot voivat tukea ekosysteemityötä eri tavoin tilanteesta ja kontekstista riippuen. SERkut-hankkeessa portfolio toimi erityisesti systeemisen haasteen jäsentäjänä ja yhteisen tietoperustan rakentamisen kehyksenä. Lähtökohtana oli selkeä, rajattu teema, jonka ympärille oli mahdollista koota toimijoita nopeasti ja tunnistaa toimenpiteitä kiertotalouden edistämiseksi. Portfolio mahdollisti monitoimijaisen tilannekuvan ja suositusten kokoamisen, mutta orkestrointivastuut ja jatkuvuuden rakenteet jäivät vielä hahmottamatta (Saastamoinen 2025a; 2025b).

KauKo-hankkeessa puolestaan rakennettiin alusta alkaen yhteistä ymmärrystä monimutkaisesta ja moniulotteisesta hyvinvoinnin ilmiöstä. Portfoliotyöskentely tuki strategisen suunnan hahmottamista, projektiehdotusten kokoamista ja yhteisen missiopohjaisen rakenteen luomista. Vaikka toimenpiteet olivat vielä suunnitteluasteella, portfolio toimi keinona visualisoida ja jäsentää ekosysteemin kehittämispolku, ja siinä nähtiin myös jatkokehityksen potentiaali orkestroinnin, rahoituksen ja oppimisen kannalta (Jalo 2025; Seppälä ym. 2024b; Seppälä ym. 2025).

Hankkeet konkretisoivat ajatusta siitä, miten portfoliot voivat tukea siirtymää yksittäisistä kokeiluista kohti paremmin yhteen sovitettuja ja strategisesti johdettuja kehittämiskokonaisuuksia (Seppälä 2025). Ne auttoivat kokoamaan monitoimijaisia näkökulmia ja jäsentämään vaikuttavuuden tavoitteita. Samalla ne tekivät näkyväksi, että portfoliot tarvitsevat tuekseen resursseja, osaamista ja rakenteita, jotta ne eivät jää suunnitteluvaiheeseen. Portfolioajattelu auttaa rakentamaan siltoja projektien, toimijoiden ja tavoitteiden välillä – mutta tarvitsee tuekseen orkestrointia, rahoitusta ja aikaa.

Portfolioajattelun mukaisesti kehitystyö ei kuitenkaan pääty hankkeiden päättymiseen. Tavoitteena on, että SERkut- ja KauKo-hankkeiden ekosysteemityö ruokkii jatkohankkeita, jotka tarjoavat lisämahdollisuuksia hankkeissa kuvaillun muutoksen edistämiselle sekä syventävät innovaatioportfolioiden hyödyntämistä osana systeemistä ekosysteemityötä.

Tapahtuman esitysmateriaalit ovat saatavissa Systems Change Finlandin blogista

Kirjoittaja

Mikael Seppälä, erityisasiantuntija, Laurea-ammattikorkeakoulu YTM, KM, KTM, MBA. Seppälä on ekosysteemien ja systeemisen innovaatiojohtamisen asiantuntija. Hän koordinoi Laurean innovaatiojohtamisen ja ekosysteemien teematiimin toimintaa.