Aikaisemmin olen miettinyt digituen merkitystä lähinnä omassa elinpiirissäni. Mummini on aina ollut näppärä ja pärjäävä ihminen. Vanhana laboranttina hän on tottunut käyttämään tietokoneita. Hän on kuitenkin jo 85-vuotias ja ymmärrettävästi alkanut tarvitsemaan yhä enemmän apua ihan perusasioissa. Erityisesti internetin ja sovelluksien maailma tuntuu muuttuvan yhä kiihtyvämmällä tahdilla, siinä hitaimmat eivät enää tunnu enää pysyvän mukana. Yhdessä mummin kanssa sitten pohdimme kaikkea laitehankinnoista, nettisivustoihin ja erilaisten sovellusten käyttöön.

Välillä mietin, kuinka kätevää on, että yhä useampi palvelu on periaatteessa käden ulottuvilla: puhelimen kautta saan hoidettua kaiken sähköisen asioinnin niin pankin kuin Kelan kanssa, siellä on bussikorttini, juna- ja konserttilippuni. Kuitenkin tällä kolikolla on kääntöpuoli: miten haavoittuva tämä systeemi on, jos näitä laitteita ja sovelluksia ei osaakaan itsenäisesti käyttää? Miten nämä palvelut ovat silloin saatavilla? Näitä kysymyksiä olen päässyt pohtimaan toimiessani IT-assistenttina DigiOn-hankkeessa.

DigiOn-hanke tuo digituen lähelle

DigiOn – Digionnea kaikille -hanke on Laurea-ammattikorkeakoulun ja Espoon kaupungin yhteinen hanke. Hankkeen ydintarkoituksena on edistää heikossa työllisyysasemassa olevien henkilöiden digiosaamista ja luoda matalankynnyksen paikallista, vertaistukeen perustuvaa digitukea, joka osaltaan vakiintuisi osaksi yhteisöjen vakinaista toimintaa. Hankkeen aikana on tarkoitus valmentaa järjestöjen vapaaehtoisista digikavereita, jotka omalta osaltaan voisivat auttaa järjestöjen asiakkaita ja työntekijöitä heille eteen tulevissa digihaasteissa.

Digituki sisältää auttamista ja ohjaamista niin eri laitteiden kuten tietokoneen, matkapuhelimien ja tablettien käytössä kuin sähköisten palveluiden käytössä. Vaikka viranomaisilla on velvollisuus opastaa omien palveluidensa käytössä, ei tuki ole kaikille riittävää. Tarvetta perusteellisemmalle digituelle on erityisesti niissä tilanteissa, jos henkilöllä on vaikeuksia jo esimerkiksi laitteiden käynnistämisessä tai käyttöönotossa.

Avun pyytämistä vaikeuttaa se, ettei tukea tarvitse aina tiedä kenen puoleen voisi kääntyä. Vertaistukeen perustuvan digituen kantava ajatus onkin, että tuen antaja olisi tuttu ihminen, vertainen, jolla on samantyyppinen elämäntilanne, ja jonka seurassa oma avun tarve ja mahdollinen osaamattomuus on helpompi myöntää. Paikallinen, matalan kynnyksen kohtaamispaikka tarkoittaa sitä, että apua voi pyytää ja saada jo entuudestaan tutussa ympäristössä eli esimerkiksi tutun järjestön tiloissa. Tämä voi osaltaan madaltaa kynnystä avun hankkimiseen.

Digikaverina toimiminen on antoisaa myös auttajalle itselleen. Digikaveritoiminnan rikkaus on siinä, että siinä opetellaan asioita yhdessä. Niin opastettava kuin digikaverikin saa itselleen uusia taitoja. Tämän kautta toivon mukaan myös digikavereiden luottamus omaan osaamiseen kasvaa ja samalla myös heidän työelämänvalmiutensa kehittyvät.

Digikaverivalmennus

DigiOn – Digionnea kaikille -hankkeen ensimmäinen digikaverivalmennus toteutui lokakuussa kaksipäiväisenä kurssina. Osallistujia meillä oli kymmenen. He olivat vapaaehtoisia muun muassa Emy Ry:stä ja Manna-avusta. Digikaverivalmennuksessa oli ilo huomata, miten paljon auttamisen halua näillä vapaaehtoisilla oli. Ihmiset halusivat päästä kehittämään omia taitojaan, mutta myös vilpitön auttamisen halu tuli selkeästi esille.

Marraskuussa järjestimme vielä digikavereille Ratkaisupajan. Ratkaisupajan ideana on, että siellä digikavereiden on mahdollista kokoontua jälleen yhteen ja he pääsevät jakamaan kokemuksiaan digikaveritoiminnan aloittamisesta. Digikaverivalmennuksessa oli ilo huomata, kuinka kahden valmennuspäivän asiat olivat jääneet mieleen digikavereille ja kuinka he olivat osanneet jo laittaa nämä taidot ja tiedot käytäntöön.

Yksi haasteista, joita digikaverit olivat kohdanneet, oli opastettavien innostaminen digiasioista niin, että he haluaisivat itse oppia uutta, eivätkä vain odota digikaverin hoitavan asiaa heidän puolestaan. Tavoite on kuitenkin, että myös opastettavan omat taidot kehittyisivät pikkuhiljaa ja he uskaltaisivat kokeilla ja tehdä asioita itse. Tähän hyväksi keinoksi totesimme positiivisen kehun ja palautteen voiman, joiden avulla syntyy uskallusta tehdä uusia jännittäviä asioita itse.

Keskustelua herätti myös se, että digikaverin on tarkoitus olla tukija, jonka ei tarvitsekaan itse tietää ja osata kaikkea, vaan asioita voidaan lähteä selvittelemään yhdessä. Monelle opastettavalle oli ollut silmiä avaava kokemus huomata, ettei muillakaan ole digihaasteisiin aina suoraa vastausta, vaan vastauksia haetaan yhdessä.

Yksi digikavereista summasikin tämän hyvin: ”Opastettava ei etsi täydellistä osaajaa vaan auttajaa”. Toisinaan tärkeintä on se, että on halu auttaa ja olla läsnä toiselle.

Digiosallisuuden edistämisessä vielä paljon työtä

Hankkeen myötä olen oppinut hahmottamaan maailmaa paremmin heikommat digitaidot omaavien ihmisten silmin. Toivon, että tämä näkökulma minulla pysyy jatkossakin mukanani. Tulevalla urallani haluaisin antaa panostukseni siihen, että palvelut suunniteltaisiin meille kaikille, eikä pelkästään vahvempien ehdoilla.

Digiosallisuuden edistämisessä on vielä paljon työsarkaa. Huonoon digiosallisuuteen voivat vaikuttaa osaltaan esimerkiksi oppimisvaikeudet, luku- ja kirjoitushaasteet tai kieliongelmat, mutta digitaidottomuus itsessään ei riipu ihmisen iästä, sukupuolesta tai elämäntilanteestakaan. Hankkeen aikana olen huomannut, että digitaidottomuus saattaa syrjäyttää kenet tahansa yhteiskunnan osallisuudesta. Digitaidot ovat tänä päivänä erottamaton osa kansalaistaitoja, joita ilman syrjäytyminen yhteiskunnan palveluista on todellinen uhka. Tähän työhön tarvittaisiin ehdottomasti lisää panostusta. Onneksi on olemassa DigiOn-hankkeen kaltaisia toimijoita ja innokkaita vapaaehtoisia, jotka haluavat nostaa näitä kysymyksiä esille ja kehittää konkreettisia käytännön ratkaisuja.