Johtaminen muuttuu. Vai muuttuuko? Muuttuuko vain ympäröivä maailma ja ihmisen tarve johtamiseen pysyy samana trendeistä huolimatta? Tässä tekstissä tarkastelen johtamisen vaateita 2020- luvulla, jolloin monet asiat muuttuvat digitaalisen transformaation myötä. Erityisesti VUCA tarkastelee maailmaa toimintaympäristön muutosten kautta. Myös globaalit haasteet, kuten koronavirus, asettavat maailman talousjärjestyksen ja toiminnan uuteen valoon, jossa eivät toimi enää vanhat lainalaisuudet.
VUCA on lyhenne sanoista Volatile, Uncertain, Complex ja Ambiquity. Avaan seuraavassa lyhyesti näitä käsitteitä (Leading in VUCA World 2019; Verkostojohtamisen opas 2019).
Volatile (epävakaa) viittaa epävakauteen, häilyväisyyteen, turbulenttiin ja jopa räjähdysherkkään tilanteeseen, jolloin muutokset ovat ennustamattomia ja epäloogisesti toistuvia. Tähänkin koronavirus antaa hyvän esimerkin. Kuka olisi kuukausi sitten arvannut, että maailmankauppa menee sekaisin viruksen vuoksi. Moniko oli varautunut?
Uncertain (epävarmuus) kertoo epävarmuudesta, epävakaudesta ja arvaamattomuudesta, jolloin asioiden taustoista voi olla aavistuksia, mutta täyttä selvyyttä muutosten aiheuttajista ei ole. Yhä useammin olemme tilanteen edessä, josta emme ymmärrä, että miksi näin tapahtui. Usein emme tunnista juurisyytä tai tekijää, joka on sysännyt muutoksen liikkeelle.
Complex (kompleksisuus) viittaa kerroksellisuuteen, monimutkaisuuteen, vaikeaselkoisuuteen. Tällöin lankakerä on sekaisin, eikä purkaminen ole helppoa, mutta toisaalta monivärinen lanka voi muodostaa upeita väriyhdistelmiä. Asiat ovat joka tapauksessa monisyisiä eivätkä lainkaan mustavalkoisia tai yksinkertaisia. Myös kompleksisuus haastaa meitä ymmärtämään asioiden syy-seuraussuhteita emmekä enää pysty hahmottamaan yksinkertaisiltakaan tuntuvien asioiden, kuten puhelimen toimintaa.
Ambiquity (monitulkintaisuus) viittaa monitulkintaisuuteen ja erityisesti informaation moninaisuuteen. Toisaalta ja toisaalta asiat näyttävät erilaisilta. Ei siis auta kuin kokeilla ja ottaa opiksi kokeiluista, koska emme voi olla varmoja.
VUCA- johtaminen koskettaa myös eri sukupolvien välistä johtamistarvetta. Yhä yksilöllistyvämpi johtaminen edellyttää yhteistyön, vuorovaikutuksen kautta tapahtuvaa ihmisten saattamista yhteen. Siltojen väliin tarvitaan rakentajaa ja venettä. Tähän tarvitaan johtajaa. Enenevästi työ on myös osa yhteiskuntaa ja ehkä tulevaisuudessa vaikuttavuusinvestoinnit saavat myös pohjoismaissa sen positiivisen merkityksen, jolloin hyvän tekemisestä yhteisölle tulee myös osa työpaikkojen arkea. Johtamisesta tuleekin vastuullisuuden johtamista, joka tapahtuu yhä enemmän johtajan persoonaan ja yrityksen arvoihin tukeutuen. Johtajalta odotetaan nyt kykyä ottaa myös kantaa. Laiva todellakin tarvitsee soutajaa.
Vision kirkkaus muodostuu VUCA- maailmassa yhä tärkeämmäksi. Se on kompassi tässä moninaisessa maailmassa, joka auttaa organisaatiota navigoimaan jalat kuivina pysyen. Tällöin myös ennakointi- ja muutoskyvykkyydestä muodostuu menestystekijä. Toivottavasti tulevaisuudessa meidän ei tarvitse Suomessa miettiä, että mitä olisi käynyt, jos johto olisi keksinyt laittaa kännykkään kosketusnäytön, kuten suomalainen artisti kappaleessaan laulaa.
Mitä VUCA-ajan johtaminen voisi sisältää? Itse näen, että se koostuu yhteisön jatkuvasta oppimisesta, vastuullisuudesta, kulttuurin rakentamisesta, yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta, arvoista, toivon ja merkityksellisyyden paloista. Myös tunteiden ja yhteisöjen johtaminen sekä narratiivien rakentaminen ovat tulevaisuuden johtamisen siemeniä. Miksi näin? Siksi, että tekoäly ja teknologia hoitavat yhä enemmän asioita, joita ihmisen ei tarvitse enää hoitaa ja tällöin ihmisille, myös johtajille jäävät asiat, joihin koneet eivät ehkä koskaan pysty. Empatia, etiikka ja estetiikka. Niiden varaan voimme rakentaa.
Tässä ajassa toivon näkökulmien luominen ja näkyväksi tekeminen muodostunevat yhä tärkeämmäksi. Pysyvyyden, luottamuksen ja säilyvyyden mahdollistaminen ei onnistu rakenteiden kautta, koska ne oletettavasti muuttuvat. Mistä sitten löytää toivoa? Ihmisten vuorovaikutus, kohtaamisten tarve ei koskaan poistu. Toivo siitä, että voi olla aktiivisesti vaikuttamassa ja luomassa muutosta antavat tunteen siitä, että ei ole hätää ja maailma itse asiassa jatkaa juuri tänään kulkuaan.
Kuva: Kati Komulainen
PS. Tämän kirjoituksen innoittajana toimi Ilkka Halavan puhe llonaIT:n seminaarissa Lontoossa. Seuraavana iltana istuin kahvilassa ja teksti syntyi soljuen. Kiitos Ilkka herättelystä. Myös Riikan kirjoitus herätteli ja kutkutteli ajatuksiani.
Lähteet:
