Yhtenäinen turvallisuus -tutkimusohjelmassa toimiva erikoistutkija Teemu Häkkinen kirjoittaa, että kansainvälisellä kentällä tulee vastaan sensitiivisiä teemoja, jotka ovat osa huomioitavaa toimintaympäristöä.

Kansainvälinen tilaisuus kuten konferenssi heijastaa usein ajankohtaisia teemoja, jotka eivät liity suoraan konferenssin aiheeseen tai suurimman osan arkityöhön. Tutkimuksessa ajankohtaisuus on välillä haasteellista. Tutkimuksen teossa menee nimittäin aikaa: tutkija voi esimerkiksi tehdä tutkimustaan yhden tai monta vuotta ennen kuin esittelee tutkimustaan konferenssissa. Tutkimuksen alkaessa aihe saattoi olla ajankohtainen, mutta konferenssin aikana jo vähemmän. Joskus aikaa sitten aloitettu tutkimus saattaa sattumalta valmistua erittäin ajankohtaisena.

Oma asiansa ajankohtaisuudessa ei liity niinkään tutkimukseen kuin ympäröivän maailman tapahtumiin, sillä konferenssin järjestäjä voi reagoida hyvin ajankohtaiseen ympäröivän maailman ilmiöön ja tuoda siihen liittyvää sisältöä osaksi konferenssikokemusta. Kyseessä voi tuolloin olla monille herkkä, jopa sensitiivinen aihe, mikä tuo oman lisänsä konferenssikokemukseen.

Vierailin elokuussa 2025 kansainvälisiä suhteita käsitelleessä konferenssissa Italiassa. Tapahtuma oli iso. Ohjelmassa oli sadoittain esityksiä ja jopa kymmenittäin yhtäaikaisia tapahtumia monen päivän ajan. Kansainvälisissä suhteissa kuumia viime aikojen kysymyksiä olivat olleet muun muassa Ukrainan sodan jatkuminen, Yhdysvaltojen tuoreen hallinnon toiminta ja nyt erityisesti palestiinalaisten tilanne. Näistä jälkimmäinen oli erityisen paljon läsnä.

Konferenssissa moni yksittäinen työryhmä tai paneeli alkoi puheenjohtajan alkupuheenvuorolla, jossa hän kannusti osoittamaan kunnioitusta ja solidaarisuutta palestiinalaisia tutkijoita kohtaan, muistuttaen ”scholasticidesta”, palestiinalaiskorkeakoulujen jopa tietoisesta tuhoamisesta ja korkeakoulujen henkilöstön surmaamisesta.

Konferenssissa tuli minulle vastaan myös puheenvuoro, jossa puheenjohtaja selitti miksi paneeliin merkitty israelilainen tutkija ei voinut tulla paikalle esiintymään, ja sama yhteys ajankohtaisuuteen nousi taas esiin.

Konferenssijärjestäjät eivät olleet ainoita palestiinalaisten tilanteen reagoivia toimijoita. Tapahtumapaikalla tai sen läheisyydessä oli myös erilaisia visuaalisia merkkejä, kuten lippuja tai seinäkirjoituksia, jotka penäsivät huomiota Gazan tapahtumiin tai kohdistivat syytöksiä Israelin toimintaan. Konferenssiosallistujat saattoivat etäännyttää itseään palestiinalaisten tilanteesta tai liittyä aihepiirin keskusteluun ja solidaarisuuden ilmauksiin. Tapahtuman aikana oli erityisiä tilaisuuksia, jolloin saattoi osallistua surmattujen muistamiseen.

Palestiinalaisten tilanne ei ollut ainoa. Ukrainan tapahtumat saattoivat nostattaa monenlaisia ajatuksia, ja kyproslaisen ja turkkilaisen tutkijan välinen keskustelu Turkin osittain miehittämän Kyproksen kansainvälisestä tilanteesta oli jännitteinen. Yksittäiset tilanteet muistuttavat siitä, että ihmisillä voi olla olemassa omaan valtioon tai kansaan liittyviä jännitteitä, jotka nousevat esiin rauhanomaisessa ja tutkimukseen keskittyvässä kansainvälisessä kanssakäymisessä.

En ole itse käynyt sensitiivisyyskoulutuksia enkä tiedä, onko sellaisia ollut tarjollakaan. Valtioiden asiat ja kansainvälinen yhteistyö voivat tuntua ylipäätään niin abstrakteilta teemoilta, että ne ovat sensitiivisyyden ulkopuolella, ainakin kun vertaa yksittäisten ihmisten asioihin. Näin ei kuitenkaan ole. Meillä jokaisella on tunteita, ja joskus kuka tahansa korkeakoulujen henkilöstöstä joutuu kansainvälisessä yhteistyössä puolustamaan vaikka oman maansa tai kansansa asioita, tai yhteistyön kautta löytyneitä kumppaneita. Tai jopa etsimään keinoja, miten ajaa maansa asiaa. Esimerkiksi moni ukrainalainen tutkija on varmasti miettinyt paljon sitä, voisiko työllään tukea maan puolustustaistelua – esimerkiksi edistää keskustelua ja Ukrainan tukemista eri maissa.

Kansainvälisessä yhteistyössä tuleekin aina muistaa, että jokainen saattaa osallistua toimintaan hyvin erilaisista lähtökohdista. Kunnioittava ja samanaikaisesti eräänlainen presidentti Alexander Stubbin arvopohjaista realismia muistuttava asenne voikin olla tarpeen.