Kirkasta vastuullisuusarvot ja ryhdy toimeen

Teksti | Laura Rinta-Jouppi

Vastuullisuuskysymyksien pohdinta tulisi olla osa kaiken kokoisten yritysten toimintaa. Tärkeintä on aloittaa ja askel askeleelta siirtyä kohti vihreämpää tavoitetilaa. Vastuullisen muodin ja kiertotalouden pioneeritoimija Globe Hopen perustaja Seija Lukkala jakaa parhaat neuvot matkalle kohti kestävämpää liiketoimintaa.

kuvituskuva.
Ron Lach / Pexels

Alati kehittyvä toimiala inspiroi alan konkaria

Vuonna 2003 perustetun Globe Hopen toiminnan lähtökohtana olivat vihreät arvot ja kiertotalouden toimintaperiaatteet. Aluksi oli haastavaa saada ihmisiä ymmärtämään yrityksen toimintaperiaatteiden arvo ja näkemään niiden taloudellinen potentiaali.

– Sanoisin, että jos puhuin asiasta kymmenen ihmisen kanssa yksi heistä, ymmärsi idean ja antoi tukensa Globe Hopen alkutaipaleella. Se silti riitti ja sain vietyä asioita eteenpäin, Lukkala sanoo.

Globe Hopella on 20-vuotis juhlavuosi tänä vuonna. Kiertotalouden suunnannäyttäjä on edelleen innoissaan tekstiilialasta.

-Vaikka olemme toimineet jo 20 vuoden ajan niin edelleen haluamme olla mukana kehittämässä tätä toimialaa.  Toimintatapoja ja -malleja kehitetään koko ajan tällä kierrätysalalla. Hyvä esimerkki on meidän vaatteemme, jotka on tehty sataprosenttisesta kierrätyslangasta. Toiminnan alussa sellaista tekniikkaa ei osattu vielä tehdä, mutta nyt osataan. Haluamme olla itse kehittämässä uusia innovaatioita ja viedä tätä alaa eteenpäin, Lukkala kertoo innoissaan.

Vastuullisuusfilosofia ja arvot edellä

Eettisyys, ekologisuus, esteettisyys, vaikuttavuus ja avoimuus ovat arvoja, joihin koko Globe Hopen toiminta on perustunut alusta saakka. Alussa päätös vastuullisuuden edistämisestä ja innostus kantoivat, ja matkan varrella kiertotalousoppia on tullut lisää.

-Se on sellainen asenne ja selkärankakysymys. Jokaisen päätöksen kohdalla pohdin edistääkö se kiertotaloutta, vastuullisuutta ja kestävää kehitystä. Aina voi tehdä eettisemmin ja ekologisemmin asioita. Pyrimme pitämään maapallon elinkelpoisena tuleville sukupolville mahdollisimman pitkään. Tähän kaikki toiminta tiivistyy ja tätä edistämme parhaan kykymme mukaan, Lukkala sanoo.

Askelmerkit vihreään siirtymään

Kaikilla toimialoilla vastuullisuus ja vihreä siirtymä ovat asioita, joihin tulisi tarttua. Kaikki lähtee liikkeelle asian tärkeyden ymmärtämisestä ja halusta toimia vastuullisesti tulevien sukupolvien hyväksi.

Kun päätös vastuullisempaan toimintaan siirtymisestä on tehty, on aika tarkastella nykyhetkeä. Miten asioita tehdään ja kuinka niitä voisi tehdä vastuullisemmin. Suunnitelman tekeminen sidosryhmät osallistaen on seuraava vaihe sekä realistisen aikataulun luominen, sillä mikään muutos ei tapahdu hetkessä. Lukkala tiivistää askelmerkit viiteen pääkohtaan:

1.       Vastuullisuuden tärkeyden sisäistäminen ja päätös toimia

2.       Oman toiminnan tarkastelu, selkeiden päämäärien asettaminen ja realistisen aikataulun luominen

3.       Sidosryhmien osallistaminen vihreään siirtymään, laajemman kokonaisuuden huomioiminen

4.       Asiakkaille ja sidosryhmille viestiminen siitä mitä yritys tekee vihreän siirtymän eteen

5.       Jokaisesta stepistä nauttiminen, jotta saa voimia seuraavaan vaiheeseen.

-Kun sisäinen palo on löytynyt, asioiden tekeminen ei ole vaikeaa. Jokaisen tulee tehdä oma osuutensa maapallon tulevaisuuden hyväksi. Kun nämä asiat on sisäistänyt, asiat rullaavat oikeaan suuntaan, Lukkala kannustaa lopuksi.

Tule kuulemaan lisää Globe Hopen tarinasta ja inspiroitumaan muiden yrittäjien pariin. Tapahtumat ovat avoimia ja maksuttomia kaikille yrittäjille. Järjestäjinä ESR-rahoitteinen Laurea- ja Haaga Helia ammattikorkeakoulujen Green Steps -hanke ja Uudenmaan Yrittäjät.

Aika ja paikka:
Lohja 18.4.2023 Lohjan kampus, Vihdinkatu 1, 08100 Lohja, klo 17–19
Porvoo 20.4.2023 Porvoo Campus, Taidetehtaankatu 1, 06100 Porvoo, klo 17–19

Ilmoittaudu mukaan Lohjalle 18.4.: https://www.lyyti.in/Inspiraatioilta_yrittajille__askelmerkkeja_tulevaisuuteen_Lohja_5317

Ilmoittaudu mukaan Porvooseen 20.4.: https://www.lyyti.in/Inspiraatioilta_yrittajille__askelmerkkeja_tulevaisuuteen_Porvoo_4952

URN http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2023041236190

Jaa sivu