Mitä tehdä, kun työkokemusta on karttunut, osaamiset kaipaavat kehittämistä ja pitäisi löytää uusi työpaikka?  Lapset ovat lentäneet pesästä, ja energiaa vielä riittää. Nämä voisivat olla hyviä syitä aloittaa jatko-opinnot. Kysyn itseltäni, miten pärjään nuorten seassa? Miten nykyaikainen opetus toimii ikääntyneelle tutkinto-opiskelijalle? Opinko käyttämään nykyaikaisia opetuksen työvälineitä? Verkko-oppiminen???!!! Lukeminen, kirjoittaminen, tentit, paniikkiko? Kääk!

Onneksi minun kohdallani nämä huolet peittyivät uuden oppimisen tarpeen ja innon alle. Päätettyäni suorittaa jatko-opintoja liiketalouden alalla (lue lisää kirjoitussarjani ensimmäisestä artikkelista) tuntui monimuoto-opiskelu ammattikorkeakoulussa heti oikealta vaihtoehdolta. Pystyisin tekemään töitä ja opiskelemaan samanaikaisesti. Tiesin että haaste on kova. En kuitenkaan osannut aavistaa kuinka paljon työtä tradenomin tutkinto oikeasti vaatii.

On sanottu: ”Yli 55-vuotias on työelämässä parhaimmillaan” (Niva S. 2020). Entä opiskelijaelämässä? Opinnot yllättävät aina laajuudellaan, ja haalarit saattavat tuossa iässä jäädä hankkimatta. Saavutukset edellyttävät työtä ja vaivaa, mutta sitä paremmalta ne tekijästään tuntuvat. Motivaation lisäksi tarvitaan kotijoukkojen tuki. Innokas opiskelija saa yllättävän helposti kulumaan viikonloppujakin koulutehtävien parissa. Mikäli tahto valmistua on olemassa, tulee opinnoissaan kokemaan monia positiivisia yllätyksiä. Tieto kasvattaa halua oppia lisää. Kasvanut ymmärrys ja aukeavat mahdollisuudet voimaannuttavat. Näiden mahdollistamisessa ohjaajat ovat avainasemassa.

”Opiskelijoille pitäisi asettaa yläikäraja”

Tällaisen väitteen esitti Raimo Päivärinta Kymenlaakson ammattikorkeakoulusta vuonna 2015. Hän totesi että ”iäkkään tutkinto-opiskelijan työpanos jää yhteiskunnalle turhan vähäiseksi.” Päivärinta myös muistuttaa, että opiskelun maksaa valtio: ”Yhteiskuntaa ajatellen olisi hyvä, että se saisi rahallisen panostuksen opiskeluun jollain lailla takaisin”. Hyvä huomio häneltä on, että ikääntyneen jatko-opiskelijan pitää huomata koulutuksen kesto, yleensä kolmesta neljään vuotta ammattikorkeakoulussa. (Krautsuk 2015).

Yllä mainitussa uutisessa tuodaan esille myös vastakkainen mielipide. Kirsti Miettinen Rastor Oy:stä kommentoi, että ikääntyneillä on kuitenkin vielä useita työvuosia edessään. Miettinen toteaa osuvasti ettei ”kaikki saa loppua 55-vuotiaana”. Hän kertoo myös, että alanvaihtajista voi olla paljon iloa esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon sektoreilla sote-uudistuksen toivottavasti valmistuessa, ja että aikuiskoulutus monesti tapahtuu myös työn ohessa. (Krautsuk 2015).

Ammattikorkeakouluun aikuisopiskelijana

Syksyllä 2014 opiskelupaikan saanti riippui onnistumisesta ennakkomateriaaleihin perustuvassa pääsykokeessa ja haastattelussa, sekä lähtöpisteistä. Omalla kohdallani pitkä työkokemus liikealan eri tehtävissä antoi hyvät lähtökohdat pisteiden osalta. Itse pääsykoe oli ensimmäinen kirjallinen tenttini moniin vuosiin. Olin kuitenkin valmistautunut hyvin, eli vatsanpohjassa kihelmöi vain terve, valppaana pitävä jännitys. Onnistuneen haastattelun siivittämänä sain opiskelupaikan. Lykkäsin opintojen aloittamista työkiireiden vuoksi maksimin eli neljä lukukautta. Aloitin ne tosissani tammikuussa 2017.

Opiskelupaikakseni valikoitui Laurean Hyvinkään kampus, jonne kotiuduin hyvin ja nopeasti. Ensimmäisen puolen vuoden aikana haasteita toi työn ja opintojen yhdistäminen. Syksyllä 2017 päätinkin keskittyä täysipäiväisesti opiskeluun, sillä sain työvoimatoimistosta hyväksynnän opintojen jatkamiseen työmarkkinatuella. Käytännössä opiskelin siis ansiosidonnaisen päivärahan 500:alla päivällä itselleni uuden tutkinnon.

Monimuoto-opiskelu oli minulle ainoa oikea vaihtoehto. Se jättää paljon oman aktiivisuuden varaan, mutta toisaalta siinä on vapaus työskennellä silloin kun itselleen parhaiten sopii. Tämä sopii aikuisopiskelijalle. Se mahdollistaa tarvittaessa myös työnteon opintojen ohessa. Kaksi lähiopetuspäivää tiimityöskentelyineen riittivät yhteisistä asioista sopimiseen, kun WhatsUp-ryhmä ja sähköiset oppimisympäristöt olivat kaikkien käytössä. Lisäpäivät lähiopetuksessa eivät olisi tuoneet minun tapauksessani lisäarvoa opintoihin.

Pyrin kurssivalinnoissani löytämään tietoa aiemmin työelämässä havaitsemiini osaamisen puutteisiin. Venäjän kielen perusteet suoritin heti ensimmäisenä keväänä. Valitettavasti jatkokursseja tässä aineessa ei siihen aikaan ollut saatavilla. Kuvankäsittelyn opintoni jatkuvat edelleen. Sosiaalisen median työkalujen, kuten eri alustojen hyödyntämiseen ja blogien kirjoittamiseen tuli heti ensimmäisenä lukukautena oppia. Korkeakoulussamme on mahdollista opintojen tueksi toteuttaa osaamisen portfolio ja, harjaantua mm. LinkedIn’in käytössä.

Puhtaita verkkototeutuksia oli HOPSissani (henkilökohtainen opintosuunnitelma) 2017-2019 vain muutama. Ne olivat hyvin suunniteltuja, joskin pieniä ongelmia esiintyi. Nämä olivat yleensä joko teknisiä tai kommunikaatio-ongelmia. Erityisesti nautin avoimesta kilpailutilanteesta pelillistetyssä opiskeluympäristössä. Haasteellisempaa oli Optimassa toteutettujen pakollisten kurssien tekeminen. Niiden toteutusta on helppo lykätä, ja lukukauden loppu tai valmistuminen ovat siihen ainoat kannustimet. Minun tapauksessani mielenkiintoinen aihe, pelillisyys ja kilpailuasetelma olivat verkkototeutuksien tärkeät motivaattorit.

Projektityöt

Päästessäni keskittymään opintoihin täysipäiväisesti etenivät ne huippuvauhtia. Vaikka monimuoto-opetuksessa läsnäolopäiviä oli vain kaksi viikossa, täyttyi arki projektitöistä, lukemisesta ja kirjoittamisesta. P2P (pier to pier) projektityötapa osoittautui minulle oikeaksi tavaksi opiskella. Tämän tyyppisissä opinnoissa opiskelijoiden projektitiimin lisäksi työhön osallistuvat ohjaajat ja yrityksen edustaja. Uskon hyötyneeni pitkästä työkokemuksestani näissä tilanteissa. Minulle oli helppoa pujahtaa yritysyhteistyöhön sisään, olin tottunut toimimaan yritysjohdon kanssa.

Opinnot koostuivat pakollisista ja täydentävistä kursseista. Edellisiin luettavia työelämän projekteja kertyi yleensä kaksi lukukaudessa. Niiden päälle suoritin ensimmäisenä kesänä muutamia täydentäviä kursseja. Kahden vuoden aikana osallistuin opiskelijana yhteensä seitsemään erilliseen projektiin. Syksyllä 2018 suunnittelin ja toteutin opiskelijatiimin kanssa Tuottajaksi pelikehitystiimiin-kurssin, joka toimi pohjana myös opinnäytetyöni pohjana.

Lähiopetuksessa opiskelijatiimien yritysprojektit olivat kaikki omalla tavallaan mielenkiintoisia. Niissä tason vaihtelua synnytti joskus opiskelijatiimin koostumus, toisinaan yrityskumppanin aktiivisuus. Pääsääntöisesti yhteistyö sujui kuitenkin hyvin, ja pääsimme projektille asetettuihin tavoitteisiin. Pakollisten kurssien lähiopetuksessa opiskelija on riippuvaisempi ohjaajista. Heiltä vaaditaan erityistä kykyä motivoida passiivisempia oppilaita. Jos opiskelijan lähtötaso jollain kurssilla on huono, antavat jo käytössä olevat testit ennen opetuksen aloitusta osviittaa lisäopetuksen tarpeesta. Tähän pitäisi saada enemmän resursseja.

Ensimmäisessä opiskelijaprojektissani osuivat kaikki palaset kohdalleen. Hyvät, aktiiviset ja vaativat ohjaajat, juuri opintonsa aloittaneet uudet opiskelijat, kokeneempi opiskelija projektipäällikkönä, ja yrityksenä paljon yhteistyötä korkeakoulun kanssa tehnyt organisaatio. Selkeät tavoitteet auttoivat motivoituneita opiskelijoita tähtäämään parhaisiin arvosanoihin. Esimiestyössä harjaantunut päällikkö osasi vaatia ja kannustaa meitä oikeassa suhteessa. Tässä ryhmässä oli hyvä opiskella.

Joskus hyvään tulokseen pääsemistä vaikeutti projektipäällikön vaihteleva sitoutuminen, ryhmän hajanaisuus tai epäselvä tavoite. Jälkimmäinen saattoi myös muuttua tai tarkentua odottamattomalla tavalla työn kestäessä. Elämä on harvoin täydellistä, mutta on selvää, että tällaisissa ryhmissä sanailtiin ja päästiin vaihteleviin lopputuloksiin. Onneksi tällaisia kokemuksia oli vähemmän.

Opinnäytetyö ja työharjoittelut

Opintojen loppupuolen suurin haaste oli opinnäytetyön fokuksen löytäminen. Aiheen löysin viimeisten lukukausien opiskelijaprojekteista helposti. Päädyin aiheeseen (Tuottajan rooli pelisuunnittelussa ja miten valmentaa opiskelijoita siihen) sen ajankohtaisuuden ja kiinnostavuuden vuoksi. Samalla laajensin osaamistani uudelle alueelle. Tehtävän laajuiseen kirjoitustyöhön tottumattomana kulutin kuitenkin paljon aikaa sisällön tuottamiseen ja hiomiseen. Tein opinnäytetyön yksin. Tämä johtui siitä, että olin opiskelijatiimistämme ainoa, joka halusi lähteä kokeilemaan siipiään pelisuunnittelutiimin tuottajana. Saattaa olla, että työ olisi sujunut nopeammin opiskelukaverin kanssa.

Tradenomin opintoihin kuuluu kaksi työharjoittelujaksoa. Näistä ensimmäisen sain hyväksiluettua pitkään työkokemukseeni perustuen. Tämä on ikääntyneelle opiskelijalle hyödyllinen tapa kuitata opintoja suoritetuksi. Itse en sitä muissa yhteyksissä käyttänyt.

Toiseen työharjoitteluun hain paikkaa Laurean TKI-yksikössä, SotePeda 24/7 -hankkeessa. Sain paikan ja onnistunut työ palkittiin harjoittelun päätyttyä määräaikaisella työsopimuksella samassa hankkeessa. Ilman jatko-opintoja ja tutkintotodistusta en olisi edes tiennyt tällaisten työpaikkojen olemassaolosta. Vaikka olisin tiennyt ja hakenut, on epätodennäköistä, että olisin tullut valituksi.

Havaintoja edellä kirjoitettuun liittyen

Ryhmän tuen realismi– Motivoituneena opiskelijana osallistuin aina aktiivisesti yhteistyöprojekteihin yritysten kanssa. Löysin hyvin paikkani opiskelijatiimissä, ja yhteydenpito toimeksiantajiin sujui luonnollisesti ja tehokkaasti. Vastuuta oli tarjolla, ja sitä myös otin. Muutamassa tapauksessa projektiryhmän jäsenten erilaiset taustat ja osaaminen vaikeuttivat hyvään lopputulokseen pääsemistä. Koska lähtökohta oli, että opiskelijat ensisijaisesti tukeutuvat opinnoissa toisiinsa, piti sitä yrittää myös vähemmän innostuneiden nuorempien kollegoiden kanssa. Mikäli siinä ei onnistuttu siirtyi asia ohjaajien hoidettavaksi. Tällaisista tilanteista jäi itselleni paljon mietittävää. Vanhempana opiskelijana olisin pitkään kokemukseeni nojaten halunnut tukea heitä. Kun kuitenkin omat opinnot ja kiire niissä painoivat päälle, ei tähän aidosti ollut mahdollisuuksia.

Erilaiset opiskelijat– Mielestäni opiskelijoita pitää syvällisemmin valmistaa opintojen vaativuuteen. Pelotella ei pidä, mutta realismi olisi tuotava esiin hakuvaiheessa, hyväksymisviestissä, opintojen esittelyvaiheessa ja niiden kestäessä. Työmäärien tasaaminen ja oppimisen toteaminen on viimekädessä ohjaajien vastuulla. Onneksi myös arvosanat annetaan yksilöllisesti projektitiimien sisällä. Tämä edellyttää läpinäkyvyyttä, oikeaa tietoa ja rehellistä palautetta opettajalle tiimin työnjaon onnistumisesta. Korkeakoulut tukevat uusien, joustavien oppimistapojen löytämistä ja käyttöönottoa. Oppija itse kuitenkin ratkaisee kuinka paljon hän aikaa ja vaivaa opintoihin käyttää.

Ikääntyneen opiskelijan haasteita– Opintojen osalta voi yleisellä tasolla todeta, että kaikki sujui hyvin. Opettajat tukivat työtäni erinomaisesti. Myös nuoremmat kollegat ottivat iäkkäämmän jatko-opiskelijan hyvin vastaan. Opiskelu yritysprojektien kautta toimivat minun kohdallani. Alkuvaiheessa haasteena oli täydellisen itseohjautuvuuden vaade, mm. se, että projektien teoriaosien suorittamiseen tarvittavat oppikirjatkin piti osata valita itse. Aiempien opintojen yhteydessä olin tottunut tiukempaan ohjaus- ja opetustapaan. Myös käytetyn teknologian omaksuminen vei aikaa. Opiskeltaessa digitaalisessa ympäristössä tarvitaan enemmän tukea. Alkuvaiheessa ohjelmien ja sovellusten perehdytykseen olisi pitänyt olla enemmän aikaa.

Opintojen etenemisen nopeus ja sen seurauksia– Suoritin useita täydentäviä opintojaksoja valmistuakseni nopeasti. Näistä löytyi runsaasti tietoa ja tukea opiskelija-intrasta, sekä ohjaajilta. Jälkikäteen ajatellen olisi ollut ehkä järkevämpää edetä rauhallisemmin, ja ajan kanssa perehtyä mm. kuvankäsittelyyn. Myös venäjän kielen jatkokurssimahdollisuudet lisääntyivät 2018-2019. Minulle tämä oli kuitenkin liian myöhään. Halusin päästötodistuksen nopeasti, ja palata mahdollisimman pian takaisin töihin.

Tutkinto-opinnot ja ikääntynyt työntekijä– Joskus työllistyminen samalle alalle vastaaviin tai vaativampiin tehtäviin edellyttää perusteellista jatkokouluttautumista, ikään kuin uutta alkua puhtaalta pöydältä. Se voi myös olla edellytys onnistuneeseen alan vaihtoon. Työn ohessa opiskelusta kertyneet kokemukset saattavat myös vahvistaa tätä ajatusta.

Yksilölliset ratkaisut mahdollistavat pidennetyt työurat

Minulle tradenomin (amk) tutkintotodistuksen saaminen 60-vuotiaana oli yksi elämäni suurimpia saavutuksia. Olin hakeutunut jatko-opiskelijaksi pysyäkseni työelämässä mielenkiintoisissa tehtävissä eläkeikään saakka. Samalla tiedostan, että tekemäni ratkaisu ei sovi kaikille. Iäkkäällä työntekijällä pitää mielestäni olla mahdollisuus oppia uutta ja tehdä töitä yksilöllisesti sekä joustavasti. Toteutuakseen tämä vaatii maamme hallitukselta, työmarkkinoilta ja virkahenkilöiltä luovuutta ja joustavuutta ja uutta lainsäädäntöä. Jokaisella työnhakijalla pitäisi olla TE-keskuksessa yhteyshenkilö, jolla on aidosti aikaa paneutua hänen tilanteeseensa. Sinne pitäisikin osoittaa nykyistä enemmän resursseja.

Oppimisessa tärkeintä on oma motivaatio. Se tulee esiin voimakkaimmin oppijan kannalta optimaalisissa olosuhteissa. Jos ne löytyvät tutkinto-opiskelusta, on sen oltava mahdollista. Silloin voidaan kuitenkin Suomessa, valtion kustantaessa opinnot, edellyttää kohtuullista valmistumisaikaa.

Jo pitkään on puhuttu työurien pidentämisestä. 1980-luvun alun ja 1990-luvun puolivälin aikana syntynyt sukupolvi, ns. milleniaalit, tulevat nykysäädösten mukaan työskentelemään lähes 70-vuotiaiksi. Heillä tulee olemaan edessään enemmän työvuosia, työpaikkoja ja työnantajia. Tästäkin syystä tutkinto-opiskelu pitäisi nähdä yhtenä aitona vaihtoehtona myös yli 50-vuotiaille.

Olen yli 55-vuotiaana työelämässä parhaimmillani. Energiaa ei mielestäni ole yhtään vähempää kuin 30 vuotta sitten. Palautuminen on kyllä hitaampaa, onneksi työpäivät ovat nykyään pituudeltaan inhimillisempiä kuin ennen. Mielestäni osaan monia asioita paremmin kuin ennen. Kehittämiskohteitakin tietysti on, onneksi korkeakoulussa on tarjolla hyvät mahdollisuudet hankkia lisätietoa mm. hanketyöstä. Koen että nykyisessä tehtävässä opin joka päivä lisää ja haluan kehittyä edelleen.

Kirjoittaja työskentelee hankeasiantuntijana Urbaania Kasvua Vantaa –hankkeessa, jossa pohditaan jatkuvaan oppimiseen ja siihen innostamiseen sekä oman osaamistason nostamiseen liittyviä kysymyksiä. Hankkeen tavoitteena on löytää ratkaisuja vantaalaisen työvoiman (niin työssä käyvien kuin työttömien) osaamiseen kehittämiseen sekä tukea vantaalaisten yritysten kehitystä digitalisaation ja automatisaation aikakaudella.