Tässä blogikirjoituksessa kokemusasiantuntija Pietro Saari ja lehtori Janika Lindström käyvät dialogia rikos- ja päihdetaustaisten vertaisuuden mahdollisuuksista sekä haasteista. Pietrolla itsellään on omakohtaista kokemusta toipumisesta sekä rikollisuudesta irrottautumisesta. Hän on myös kouluttautunut Laurea-ammattikorkeakoulussa rikosseuraamusalan kokemusasiantuntijaksi ja toimii projektityöntekijänä Aseman Lapset ry:n Ripa-hankkeessa. Janika Lindström toimii Laureassa rikosseuraamusalan koulutuksessa lehtorina ja rikosseuraamusalan kokemusasiantuntijakoulutuksessa kouluttajana. Tämän lisäksi hän on tutkinut rikostaustaisten kokemusasiantuntijuutta.

Rikos- ja päihdetaustaisilla vertaisilla voidaan olettaa olevan omakohtaista kokemusta rikollisuudesta irrottautumisesta sekä toipumisesta (Lindström & Toikko 2020). Vertaisuus rakentuu samankaltaisia asioita koneiden ihmisten keskinäiselle kokemuksien jakamiselle ja tukemiselle. Vertaisten keskinäinen yhteys on syvää, kokonaisvaltaista ymmärrystä, joka perustuu molemminpuoliseen kokemukseen ja sen jakamiseen ilman asiantuntija-asetelmaa (Mead et al 2006, 7). Vertaisohjaajina toimii sekä koulutettuja että kouluttamattomia henkilöitä. Osa toimii tehtävissään vapaaehtoisena ja osa palkkatyöläisenä. Rissasen ja Jurvansuun (2018, 12) tutkimuksessa suuri osa järjestöjen vapaaehtoista oli työelämän ulkopuolella ja heidän elämäntilanteistaan riippuen vapaaehtoistoiminta hahmottui työelämän vaihtoehdoksi, korvikkeeksi, vastapainoksi tai sen jatkeeksi. Järjestöissä voidaan antaa tilaa kansalaisten oma-apuiselle toiminnalle, jolloin organisaatio ei määritä toiminnan sisältöä vaan tarjoaa siihen puitteet (Rissanen & Puumalainen 2016, 3). Vertaisryhmän ohjaajien työnohjausta perustellaan usein työssä jaksamisen tukemisella (Laimio 2017, 25). Tämän lisäksi työnohjaus voi tarjota mahdollisuuksia oman toiminnan reflektoimiseen ja arvioimiseen.

Vertaisuutta rikollisuudesta irrottautuvan tueksi

Rikostaustaisten vertaisuuteen liittyvät kokemukset rikollisesta elämäntavasta luopumisesta. Toiset ovat tässä prosessissa pidemmällä kuin toiset. Osa on jo jättänyt rikollisen toiminnan taakseen ja osalla on vasta ajatuksia sekä orastavaa motivaatiota luopua aikaisemmasta elämäntavastaan.

Pietro kuvaa, miten rikollisuudesta irrottautuminen merkitsi hänelle sitä, että hänen tuli hylätä kaikki, mikä piti häntä vanhassa elämäntavassa. ”Kavereita myöten aivan kaiken myrkyllisen piti poistua mun elämästä ja samaa linjaa oon nyt jatkanut neljä vuotta. Kun mulle tulee tunne, että tää tyyppi tai tän tyypin asenteet ja toimintatavat eivät tue mun uutta elämää, niin se ei siihen kuulu.”  Rikollisuudesta irrottautumisprosessiin sitoutuneet voivat tarjota tärkeää vertaisuutta sellaisten henkilöiden tueksi, jotka ovat luopuneet rikosmyönteisistä sosiaalisista suhteistaan.

Menneisyydestä ja rikollisuudesta irrottautumiseen merkitsee monille myös luopumista päihteistä. Erityisesti muutostyöskentelyn alkuvaiheessa Pietro koki etenkin toipumiseen liittyvän vertaisuuden itselleen merkitykselliseksi: ”Vertaisuushan mun oman toipumisen alussa on ollut todella suuressa roolissa, enkä varmaan olisi tässä pisteessä, jos en ois saanut niin paljon vertaisuudesta. Hyvä vertainenhan on parhaimmillaan kantava voima erityisesti aluksi.” Myös toipumiseen liittyvä prosessit ovat yksilöllisiä ja osa saattaa kamppailla addiktionsa kanssa pitkäänkin. Vertaisista on tukea kun vasta opetellaan elämään ilman päihteitä ja kohdataan erilaisia vastoinkäymisiä.

Vertaistoimintaan liittyvät ongelmakohdat

Pietro on myös nähnyt vertaistoimintaan liittyviä nurjia puolia ja hänen mielestään onkin tärkeää, miten vertainen näkee itsensä ja miten hän esittelee itsensä. Hän tuo esille, että paljon kuulee pitkänkin linjan vertaisien esittävän itsensä “entisenä hörhönä.” Pietron mielestä tämä ei ole hyvä asia, koska silloin vertainen pitää kiinni vanhasta identiteetistään ja antaa näin toimiessaan vääränlaista esimerkkiä toipumisen alkuvaiheessa olevalle vertaiselleen. Pietro peräänkuuluttaakin sitä, että vertaisten ei tulisi ylläpitää niin sanottua vanhaa identiteettiä, joka kuului rikolliseen elämäntapaan. ”Itselleni muutos edustaa täydellistä ajattelun, elämän sekä oman itsekäsityksen muuttamista. Siihen yhtälöön “ex hörhö” ei vaan enää kuulu. Se mitä itsessäsi ruokit se vahvistuu ja mulla ne asiat ovat tänään erilaisia.” -Pietro toteaa. Myös Nixonin (2020) tutkimuksessa tuodaan esille, että vertaisuus voi olla alku rikollisuudesta luopumiselle ja se voi toimia eräänlaisena ”muutoksen koukkuna.” Parhaimmillaan vaikeiden kokemuksien jakaminen voi auttaa vertaisia jäsentämään kokemuksia voimavaroiksi sekä hälventämään niihin liittyviä stigmoja. Samalla voidaan myös purkaa entisiin päihteidenkäyttäjiin ja rikollisiin liittyviä leimoja (Lindström & Toikko 2020).

Pietron mukaan oikeanlainen vertainen voi olla avaintekijä uudella elämänpolulla, mutta toisaalta vertainen voi myös olla vanhaan toimintaan ajava tekijä. Vertaisvaikutuksilla on suuri rooli siinä, harjoittaako henkilö rikoksia (Peggy et al 2003). Pietro tuo esille näkökulman, että mikäli vertainen ei pysty muuttamaan kaikkea ajattelumalleistaan lähtien, on se valtava riski. Hänen mielestään juuri toipumisen alussa oleva vertainen imee uusia toimintamalleja pitempään rikoksettomalla ja päihteettömällä polulla olleelta. Näin ollen kaikki vahingollinen ja myrkyllinen siirtyy vain eteenpäin. ”Ei riitä, että vaan lopettaa ja aloittaa uuden elämän. Olen sitä mieltä, että jos jättää vanhaa elämää edes pienen palasen tähän uuteen, suistaa se ennen pitkää vanhaan elämäntapaan takaisin. Ei riitä et muuttaa vähän jotain, vaan kaiken täytyy muuttua, jotta muutos on pysyvää.” -Pietro toteaa.

Osa vertaisten kokemuksista voi liittyä asiakkuuksiin, joita leimaa pakko. Tällöin asiakkuuttaan ei ole voinut valita. Kukin vertainen on toisiinsa nähden erilaisessa vaiheessa, kun he jakavat näitä kokemuksiaan. Entinen rikosseuraamusasiakas voi olla sellaisessa vaiheessa, jossa toipuminen tai rikollisuudesta irrottautuminen ovat vasta alkaneet. Tällöin vertainen saattaa tarkastella hyvin yksipuolisesti kokemuksiaan asiakkuudestaan. Hyvin tyypillisesti hän tunnistaa erilaisia rikosseuraamuksiin liittyviä tarkastustoimenpiteitä vain omasta näkökulmastaan, eikä koko laitoksen vankien sekä henkilökunnan turvallisuuden näkökulmasta. Parhaimmillaan vertaisryhmä täydentää näitä kokemuksia, tuoden mukaan laajempaa perspektiiviä. Viranomaisten toiminnan arvioimisen lisäksi myös oman toiminnan kriittinen tarkastelu on tärkeää, jotta vertaisuus ei vahvista viranomaisvastaisuutta. Myös vertaisryhmään osallistujat voivat kantaa vastuun siitä, millaisia asioita he vertaisryhmässä vahvistavat.

Vertaisryhmä voi personoitua ohjaajaan, mikä voi tarkoittaa sitä, että eri näkökulmia ei enää kuulla. Vertaisryhmissä voi piillä valta-asetelman riski, jolloin itse vertaisuus kärsii. On tärkeää, että ryhmänohjaaja on aidosti kiinnostunut ryhmäläisistä, heidän tarpeistaan, tunteistaan ja tavoitteistaan, koska ryhmädynamiikkaa rakennetaan ryhmän jäsenten tarpeista johdettujen rakenteiden ja toimintatapojen varaan (Buchert 2018, 36).

Vertaisryhmän perustehtävään sitoutuminen tulisi nähdä osallistumisen mahdollistavana tekijänä. Vertaistoiminnan ei pitäisi syrjiä ketään. Rikostaustaisten vertaisryhmissä ei voida asettaa rikoslajia perusteeksi vertaistoimintaan mukaanpääsylle. Päihteettömyyttä tukevien vertaisryhmien tukea ei tavallisesti tarjota korvaushoidossa oleville kuntoutujille, mutta on tärkeää, etteivät korvaushoidossa olevat jää täysin yksin. On tärkeää, että myös heille tarjotaan vertaistuellisia mahdollisuuksia heidän toipumisensa tueksi.

Eettisesti hyvää vertaisuutta

Myös vertaisryhmän vertaisohjaajalta saatetaan odottaa organisaation näkökulmasta kuntoutushenkilöstön kaltaista suhdetta vertaisiin ja vertaisista osa saattaa odottaa myös ystävyyssuhteita vertaisohjaajilta, jotka jakavat omia kokemuksiaan ryhmissä. Työnohjauksen päämääränä on ohjattavan työn, työroolin ja tehtävään liittyvien suhteiden kehittäminen (Laimio 2017, 25).

Vertaisten keskinäisiä kokemuksia jaetaan erilaisissa vertaistoiminnoissa avoimesti sekä luottamuksellisesti. On tärkeää, että vertaiset sitoutuvat siihen, että vertaisryhmässä käsiteltyjä asioita ei jaeta vertaisryhmän ulkopuolisille henkilöille. Vaikka kokemuksien jakaminen vertaisryhmissä on vastavuoroista, niin vertaiset voivat puhua julkisesti vain omista kokemuksissaan. Vertaisryhmän ohjaaja voi tukea vertaistoiminnassa sellaisia henkilöitä, joilta puuttuu vielä terve itsesuojeluvaisto omien rajojen asettamisessa ja kokemuksien jakamisessa.

Vertaisten on tärkeää kunnioittaa erilaisia kokemuksia rikollisuudesta irrottautumisesta ja toipumisesta. Ei ole olemassa yhtä oikeanlaista tapaa tehdä kokonaisvaltaista elämänmuutosta. Jokaisen vertaisen kokemuksissa on voimavaroja, jotka ovat auttaneet juuri häntä yksilöllisessä muutosprosessissaan. Olennaista onkin tasa-arvoisuus sekä salliva ilmapiiri näiden kokemuksien jakamiselle.

”Vertaistyötä tekevän päätehtävä on esimerkin näyttäminen, ja sen mukana tulee suuri vastuu siitä millaista esimerkkiä jakaa. Vertaisen kanssa työskentelevän ammattilaisen on hyvä tiedostaa tämä ja olla tarkkana sen suhteen. Koska niin kuin ihmiset yleensä, myös vertaiset voivat tulla sokeaksi omalle toiminnalleen ja ammattilaiset voivat toimia peileinä heille.” -Pietro toteaa.

Lähteet:

• Buchert, U. 2018. Vertaisuus, vertaisryhmä ja vertaistuki Kelan järjestämillä sopeutumisvalmennuskursseilla: Toteutuminen kuntoutujien ja heidän läheistensä kokemana. Kuntoutus, 41(2), 34–45.
• Giordano, P.C., Cernkovich, S.A. & Holland, D.D. 2003. ”CHANGES IN FRIENDSHIP RELATIONS OVER THE LIFE COURSE: IMPLICATIONS FOR DESISTANCE FROM CRIME*”, Criminology, vol. 41, no. 2, pp. 293-327.
• Laimio, A. 2017. Koulutan vertaisryhmän ohjaajia. Kansalaisareenan julkaisuja 2/2017.
• Lindström, J. & Toikko, T. 2021. Survival stories as access to society. People with history of a crime as experts by experience, Nordic Journal of Criminology.
• Mead, S., Hilton, D. and Curtis, L. 2001. “Peer support: a theoretical perspective”, Psychiatric Rehabilitation Journal, Vol. 25 No. 2, pp. 134-41, doi: 10.1037/h0095032
• Nixon, S. (2020). ‘Giving back and getting on with my life’: Peer mentoring, desistance and recovery of ex-offenders. Probation Journal, 67(1), 47–64.
• Rissanen, P. & Jurvansuu, S. 2018. ”Haaveistani tehdä hyvää en ole luopunut”. Vapaaehtoistoimintaan liittyvät merkitykset mielenterveys- ja päihdejärjestöissä. Tietopuu: Tutkimussarja 2/2018.
• Rissanen P & Puumalainen J. 2016. Kokemuksen kautta osaamiseen: vapaaehtoisuus, vertaisuus ja kokemusasiantuntijuus. Kuntoutus 1/2016