Tässä artikkelissa kuvataan dialogeja, joissa Keijo-hanke ja Laurea-ammattikorkeakoulu olivat mukana. Dialogit ovat osa Erätauko-säätiön koordinoimaa poikkeusajan keskustelusarjaa. Ensimmäisessä Laureassa toteutetussa dialogissa käsiteltiin sitä, millaista on työskennellä kokemusasiantuntijana poikkeustilassa erilaisten vaikeissa elämäntilanteissa olevien asiakasryhmien kanssa. Esiin nousi huolia erityisesti asunnottomien ja päihteitä käyttävien asemasta, mutta myös toivon näköaloja paremmasta huomisesta.
Dialogeihin osallistuivat Keijo-hankkeen kokemusasiantuntijat. (KEIJO-hanke kokemusasiantuntijuus edistämässä itsenäisyyttä ja osallisuutta, ESR 2018–2020). Hankkeessa rikos- ja päihdetaustaiset henkilöt osallistuvat kokemusasiantuntijakoulutukseen, joka sisältää kolme kuukautta kokopäiväistä opiskelua Laurea-ammattikorkeakoulussa sekä harjoittelujakson työelämässä. KEIJO-hankkeessa kouluttautuneet kokemusasiantuntijat toimivat työelämässä rikos- ja päihdetaustaan liittyvän kokemustiedon pioneereina, joiden asiantuntijuus perustuu omakohtaisiin kokemuksiin toipumisesta sekä rikollisuudesta irrottautumisesta.
Poikkeusaikojen dialogien koordinoinnista, koosteen tekemisestä, julkaisemisesta ja välittämisestä valtion- ja kuntien hallintoon vastaavat DialogiAkatemia, Erätauko-säätiö ja Valtiovarainministeriö. KEIJO-hanke lähti mukaan dialogiin, jotta hanke voisi osaltaan edistää kokemusasiantuntijoiden sekä heidän kohtaamiensa, marginaalissa elävien, ihmisten äänen kuulumista yhteiskunnassa ja julkisessa keskustelussa. Poikkeusajan olosuhteiden dialogien antia välitetään valtion- ja kuntien hallinnolle mm. päätöksenteon tueksi ja tutkimusaineistoksi. Dialogin ideana Mönkkösen (2002) mukaan on korostaa vuorovaikutuksen vastavuoroisuutta, moniäänisyyttä ja moniarvoisuutta. Sana dialogi koostuu kreikan kielen sanoista ’dia’ (lävitse) ja ’logos’ (merkitys/sana). Dialogisuus on yksi keskeinen osa sosiaalista kommunikaatiota. (Mönkkönen 2002, 33).
Elämää poikkeusajan Suomessa
KEIJO-hanke oli mukana toteuttamassa ”Elämää poikkeusajan Suomessa” -dialogin toukokuussa 2020. Mukana keskustelussa oli hankkeessa kouluttautuneita, jotka toimivat pääasiassa erilaisten järjestöjen palveluksessa vertaisohjauksen tai palveluiden kehittämistehtävissä, esim. kokemuskehittäjän nimikkeellä. ”Elämää poikkeusajan Suomessa”-dialogien tarkoitus oli lisätä ymmärrystä siitä, millaista on elää Suomessa poikkeuksellisten olosuhteiden vallitessa. Keskusteluissa pohdittiin niin huolten aiheita kuin luottamusta lisääviä tekijöitä. Mukana oli Keijo-hankkeessa kouluttautuneita kokemusasiantuntijoita eri kursseilta.
Huoli ihmisten perustarpeista, inhimillisestä kohtaamisesta ja ihmisarvosta
Keskusteluissa pohdittiin, sitä miten eristäytyä kotiin, jos kotia ei edes ole. Miten huolehtia tehostetusta hygieniasta, kun rajoitustoimenpiteiden seurauksena ei enää ole mahdollisuutta edes päästä suihkuun. Miten huolehtia perustarpeista, kun ”yhteiskunnan sulkeuduttua” ei voi enää saada kaupungin tai järjetön tarjoamaa ilmaista päivittäistä ateriaa? Miten pitää huolta itsestään, jos pandemian aikana ei uskalla hakeutua hoitoon edes pakottavassa tarpeessa. Päihteiden käyttäjillä kokemusasiantuntijat tunnistivat erilaisia päihteiden käyttöön liittyviä tulehduksia, mätäneviä käsiä, sekä huumeiden vähäisyydestä aiheutuneita seurannaisvaikutuksia.
Kokemusasiantuntijoiden dialogissa nousi esiin suuri huoli ihmisten perustarpeista, inhimillisestä kohtaamisesta ja ihmisarvosta. Korona-aika on osoittanut heikkouksia palvelurakenteessa esim. asunnottomien tai lastensuojelun osalta. Monet ovat tipahtaneet entistä huonoa asemaansa huonompaan asemaan korona-toimenpiteiden seurauksena. Suuri huoli on ollut myös heistä, jotka eivät ole missään virallisissa palveluissa, vaan käyvät vain esim. päihteettömässä olohuoneessa – jota ei enää rajoitustoimenpiteiden vuoksi ole. Monen kokemuksen mukaan aito yhteistyö järjestöjen välillä myös loppui. Vangeilla eristäytyminen on tarkoittanut sitä, että ketään läheisiä ei ole saanut tavata, koska kaikki tapaamiset vankiloissa on nyt kielletty.
Perustuslain mukaan ”julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä” (perustuslaki §19). Vallitsevasta tilanteesta piirtyy kuva, että korona-aikana on pyritty turvaamaan kansalaisten terveyttä ajatellen välittömän viruksen uhkaa ja pandemian riskiä, mutta samalla vähemmälle huomiolle ovat jääneet muut kokonaisvaltaiseen terveyteen ja hyvinvointiin liittyvät seikat, etenkin marginaalissa olevien ihmisten osalta.
Yhteiskunta petti heikompiosaiset ja eriarvoisuutta esille tuovaa julkista keskustelua
Kokemusasiantuntijat kohtaavat työssään mm. asunnottomia sekä päihteiden käyttäjiä. Poikkeusolot ovat vaikeuttaneet heidän palveluiden saamista, koska monia kohderyhmälle suunnattuja palveluita on suljettu. Myös digitaaliset palvelut olivat monien asunnottomien saavuttamattomissa ja erilaiset toimeentuloturvan käsittelyt oli siirretty kirjallisen asioinnin piiriin. Monilla oli haasteellista tulostaa erilaisia hakemuksia tai tuenhakuun liittyviä erilaisia liitteitä. Julkisessa keskustelussa tai ainakin hallituksen tiedotustilaisuuksissa runsaasti tilaa on saaneet erityisesti yli 70-vuotiaisiin kohdistuvat toimenpiteet, marginaalissa olevista on puhuttu huomattavasti vähemmän – jos juuri ollenkaan. Julkisen puheen voisi sikäli sanoa olevan melko keskiluokkaista ja suuria massoja koskevaa. Esimerkiksi keskustelu kesämökkeilystä, ns. kakkoskodista, on saanut paljon huomiota. Tätä selittää ehkä se, että mökkeily koskee merkittävää osaa suomalaisista ja näin on ajateltu vaikutettavan merkittävästi pandemian leviämiseen. Kuitenkin samaan aikaan monet marginaalissa olevat, monin tavoin valmiiksi heikommassa asemassa olevat ovat jääneet julkisessa keskustelussa huomattavasti pienemmälle huomiolle.
Kirjastot – demokratian keskus
Kirjaston rooli demokratian tyyssijana nousi myös kokemusasiantuntijoiden dialogeissa esiin. Kirjastot ovat olleen monelle merkittäviä paikkoja esim. päästä tietokoneelle hoitamaan asioitaan tai tulostamaan. Kirjastojen sulkeuduttua, tämä ei ole enää ollut mahdollista. Julkisessa keskustelussa on enemmän puhuttu siitä, ettei saa luettavaa, kun kotona eristäydyttäessä on tylsää. Monelle kirjastojen sulkeminen on kuitenkin radikaalisti perustarpeita ja jopa perusoikeuksia kaventava seikka. Kaikilla ei ole omia tietokoneita, tulostimia tai edes kännykkää, joilla hoitaa välttämättömiä asioita. Joillain kokemusasiantuntijoiden kohtaamilla ihmisillä on puhelin, mutteia sellaista missä esim. Teams-palaverit onnistuisivat.
Pienempää huolta on ollut myös kokemusasiantuntijoiden omasta yksinäisyydestä eristäytyessä. Oma riittämättömyyden tunnekin on noussut pintaan: normaaliaikaan nähden osalla työkuviot ovat muuttuneet etätyöksi ja tuntuu, että on kovin vähän konkreettista, mitä pääsee tekemään ihmisten hyvinvoinnin eteen.
Kiitollisuutta ja toivoa
Toivoa tulevaisuuteen herätti rajoitusten purkaminen. Keskeinen toivoa luova seikka oli se, että rajoitusten purkamisen myötä voidaan palata normaalimpaan avustustoimintaan ja ihmisten auttamiseen. Paljon toivoa laitettiin myös siihen, että koronan myötä yhteiskunnassa laajemminkin herättäisiin siihen, mikä palvelujärjestelmässä mahdollisesti kaipaisi korjausta.
Kokemusasiantuntijat toivat esiin, että oma tilanne tuntui suorastaan etuoikeutetulta: on koti, ruokaa ja työpaikka. Kiitollisuus näistä oli suurta. Monet kertoivat myös kehittyneensä korona-aikana erilaisten sähköisten työvälineiden ja -alustojen käytössä.
Poikkeusaikana oli koettu myös yhteisöllisyyttä, mikä oli ilmennyt erilaisena yhteisvastuullisena toimintana. Erilaiset kansalaisjärjestöt kokemusasiantuntijoiden työllistäjinä olivat onnistuneet saamaan erilaisilta tahoilta konkreettista tukea vaikeassa asemassa oleville asiakkailleen.
Lähteet ja lisälukemista:
