Kansainväliset konferenssit ovat paljon enemmän kuin pelkkä kokoelma esitelmiä ja posterisessioita. Ne tarjoavat paikan, jossa uusimmat tutkimustulokset kohtaavat, ideat kypsyvät yhteistyöksi ja eri puolilta maailmaa tulevat ihmiset löytävät toisensa saman pöydän äärestä. Viime kesänä sain itse kokea tämän kahdessa eri konferenssissa: Human–Computer Interaction (HCI) -konferenssissa Göteborgissa sekä Human Interaction & Emerging Technologies (IHIET) -konferenssissa Wienissä.
Wienin yliopiston pihamaalla. Kuva: Terhi Kärpänen
Molemmat tapahtumat kokosivat yhteen tutkijoita ja ammattilaisia eri maista. Ohjelmat tarjosivat luentoja, työpajoja, pitchauksia ja kursseja – mutta todellinen arvo syntyi kohtaamisista, keskusteluista ja uusista yhteyksistä. Kannattaakin mahdollisuuksien mukaan yhdistää konferenssimatkaan tutustuminen paikallisiin yliopistoihin ja pohtia yhdessä tulevia hankehakuja. Seuraavassa jaan kokemukseni verkostoitumisesta ja yhteistyömahdollisuuksista konferenssien yhteydessä.
Konferenssit toimivat tiedon jakamisen foorumeina, mutta ennen kaikkea ne avaavat ovia merkityksellisiin kontakteihin. HCI-konferenssissa Göteborgissa (27th International Conference on Human–Computer Interaction) esittelin Helsingin yliopistolla tekemääni tutkimusta kognitiivisesta saavutettavuudesta. Teema on varsin rajattu, joten sen asiantuntijoita kohtaa lähinnä juuri tämän alan tapahtumissa.
Digitaalisessa ympäristössä kognitiivinen saavutettavuus tarkoittaa verkkopalvelujen helppokäyttöisyyttä ja ymmärrettävyyttä (W3C 2022). Se huomioi erilaiset kognitiiviset haasteet, kuten oppimis- ja muistamisvaikeudet, kielelliset haasteet, tarkkaavuuden suuntaamisen sekä erilaisten havaintojen ja tulkintojen tekemisen.
Jo artikkelini esittelyn aikana sain yhteydenottoja norjalaisilta kollegoilta, jotka tutkivat samaa aihepiiriä. Sattumalta törmäsin myös vanhaan yhteistyökumppaniin, jonka kanssa aloimme viritellä mahdollista Erasmus+ -hakua saavutettavuuden parissa. Lisäksi kanadalainen tutkija, joka tutki fyysisten tilojen esteettömyyttä, tuli juttelemaan kanssani. Hauska yhteensattuma oli, että tapasimme uudelleen seuraavassa konferenssissa Itävallassa – maailma on pieni, erityisesti oman tutkimusalan sisällä.
Wienin IHIET-konferenssissa (17th International Conference on Human Interaction & Emerging Technologies) esittelin yhdessä kollegani kanssa artikkelin, jossa kehitimme uuden viitekehyksen turvallisuuden ja opetuksen saavutettavuuden tarkasteluun. Hyödynsimme Universal Design for Learning (UDL) -mallia, joka tarjoaa kansainvälisesti laajalti käytetyn lähestymistavan pedagogisen ja digitaalisen saavutettavuuden kehittämiseen (CAST 2025). Artikkelimme herätti kiinnostusta, ja pääsimme keskustelemaan aiheesta itävaltalaisen opettajakollegan kanssa.
Kollegamme opettaa saavutettavuutta KPH Wien/Krems -opettajakorkeakoulussa. Tapaamisessa yliopiston tiloissa keskustelimme mahdollisesta yhteistyöhankkeesta, sillä molemmilla oli kokemusta saavutettavuustutkimuksesta ja UDL-viitekehyksen soveltamisesta. Oli myös arvokasta kuulla, miten saavutettavuutta opetetaan Itävallassa. Sovimme jatkavamme keskustelua seuraavan Erasmus+ -haun yhteydessä.
Seuraavat stepit
Ennen konferenssimatkoja olin selvittänyt Laurea-ammattikorkeakoulun TKI-vastaavilta, millaisia mahdollisuuksia hankkeiden hakemiseen olisi tarjolla. Tämä pohjatyö helpotti konferenssien aikana syntyneiden ideoiden viemistä eteenpäin. Nyt minulla on valmiiksi hahmoteltuja aiheita ja potentiaalisia yhteistyökumppaneita, joiden kanssa voimme lähteä valmistautumaan syksyn Erasmus+ -hakuun.
Opettajan roolissa näen, että verkostoituminen ja hankkeisiin osallistuminen vahvistavat mahdollisuuksia tuoda oma erityisosaaminen osaksi kansainvälisiä projekteja. Tukea kuitenkin tarvitaan esimerkiksi hankehakemusten kirjoittamisessa ja rahoitusinstrumenttien selvittämisessä. Hankkeet voi myös kytkeä suoraan opetukseen, jolloin opiskelijat pääsevät mukaan aitoihin projekteihin.
Konferensseissa sovitut – ja joskus sattumalta syntyneet – tapaamiset osoittivat, että ne voivat toimia todellisina kansainvälisen yhteistyön moottoreina. Näissä kohtaamisissa rakentuvat verkostot kantavat pitkälle: tutkimusprojekteihin, yhteisjulkaisuihin, opetuksen kehittämiseen ja käytännön ratkaisuihin.
Artikkelissa on käytetty tekoälyä kieliasun parantamisessa.
Lähteet
