Korkeakouluyhteisössä keskustellaan paljon opetuksesta sekä tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnasta, mikä on tärkeää, sillä ne ovat ammattikorkeakoululain (4 §) mukaisesti ammattikorkeakoulun perustehtäviä. Samoin ammattikorkeakoululaissa (§ 22) todetaan, että ammattikorkeakoulussa on yliopettajia, lehtoreita ja muuta opetus- ja tutkimushenkilöstöä. Muusta ammattikorkeakoulun henkilöstöstä ammattikorkeakoululaissa (5 luku: Henkilöstö ja hallintokieli) ei ole mainintaa eli ammattikorkeakoululaissa (15 §) todetaan vain, että ammattikorkeakoulun toimielimiä ovat hallitus ja toimitusjohtajana toimiva rehtori.
Ammattikorkeakoulussa tulee lisäksi olla opintosuoritusten oikaisuvaatimuksia käsittelevä tutkintolautakunta tai vastaava toimielin. Ammattikorkeakoulussa voi olla myös muita toimielimiä sen mukaan kuin johtosäännössä määrätään. Muusta henkilöstöstä ei liene mainintaa juuri tästä syystä, että korkeakouluilla on autonomia järjestää hallintonsa parhaalla katsomallaan tavalla. Miten siinä onnistutaan? Ammattikorkeakoululain perusteella voisi ajatella korkeakoulun perustehtävien toteuttamista tukevan hallinnon vaikuttavan näkymättömältä eli näyttäisi tapahtuvan kuin itsestään. Näin varmasti moni myös toivookin, vaikka totuus lienee toisenlainen.
Millaista keskustelua ammattikorkeakoulun hallinto saa aikaan korkeakouluyhteisössä? Hallinto aiheuttanee keskustelua varmimmin silloin, kun se ei jostain syystä toimi ja tapahtuu jokin virhe. Siten voisi ajatella hallinnon olevan parhaillaan näkymätöntä, sillä asiat vain sujuvat hyvin, kun hallinto toimii taustalla järkevästi ja tehokkaasti niin, että olemassaoloa ei juuri huomaa. Toiseksi keskustelua ammattikorkeakoulun hallinnosta syntyy, kun hallintoa muutetaan jollakin tavoin. Muutokset hallinnossa tarkoittavat muutoksia myös muille korkeakouluyhteisön jäsenille, mikä edellyttää muuttamaan omaa toimintaansa jollakin tavoin. Vaikka muutokset olisivat pitkällä aikavälillä kaikkien kannalta positiivisia, hallinnon muutokset saattavat aiheuttaa kiihkeääkin vastarintaa, kunnes uudet toimintatavat on omaksuttu. Kolmas tyypillinen keskustelu hallinnon tarpeellisuudesta liittyy siitä aiheutuviin kustannuksiin. Jos jostain pitäisi säästää, aika usein kuullee ehdotuksen, että hallinnosta olisi tarpeen säästää.
Hyvä korkeakoulun hallinto merkitsee kaikille yhä useammin parempia palveluja. Digitalisaation mahdollistamana yhä useammat näistä palveluista ovat sähköisiä palveluja, mikä tekee hallinnosta yhä näkymättömämpää. Tähän usein liittyy merkittäviä toimintatapamuutoksia, jolloin ns. perinteiset palvelut eivät vain ”sähköisty itsestään” vaan palvelujen digitaalistuminen edellyttää kaikilta uuden oppimista ja toimintatapojen muutoksia. Lienee selvää, että hallinnossa palvelujen digitalisointia ei voida tehdä ilman taloudellisia lisäpanostuksia, joten hallinnon kustannuksista riittänee keskustelua myös tulevaisuudessa. Uskon, että korkeakoulun hyvä hallinto on paremman lisäarvon jäljillä, mutta sen toteutumiseen tarvitaan koko korkeakouluyhteisöä ja sen jäsenten sitoutumista yhteiseen kehittämiseen ja tekemiseen.
Lähteet:
