Covid-19 –pandemia mullisti koko ihmiskunnan elämän kaikkialla maailmassa. Pandemia vaikutti siten rajusti myös korkeakoulujen toimintaan niin kansallisesti kuin kansainvälisesti. Suomessa korkeakoulut säilyttivät toimintakykynsä sangen hyvin, sillä maassamme on kehittynyt infrastruktuuri ja valmiudet etätyöskentelyyn olivat hyvällä tasolla. Merkittävä tekijä on ollut myös korkeakoulujen saama varsin vakaa valtionrahoitus, joka on mahdollistanut toiminnan myös poikkeustilanteessa. Monet kansainväliset yliopistot ovat lukuvuosimaksuja menettäessään joutuneet taloudelliseen ahdinkoon, millä on ollut valitettavia henkilöstö- ja muita vaikutuksia korkeakoulujen toimintaan.
Korkeakoulun uusi lukuvuosi 2021 – 2022 on alkamassa nyt toistamiseen niin, että pandemiatilannetta on jatkuvasti seurattava. Pandemia toi korkeakouluihin ns. uuden ajan, jossa ollaan jatkuvasti varuillaan ja varaudutaan muutoksiin. Vaikka korkeakouluturvallisuutta ja varautumista on pitkään kehitetty, ei kaikkiin maailmanlaajuisen pandemian vaikutuksiin kuitenkaan oltu valmistauduttu etukäteen. Erityisenä haasteena on poikkeusolojen vaatiman ajan venyminen liian pitkäksi. Tämä on kuormittanut rajusti niin opiskelijoita kuin henkilöstöä, jolloin pandemialla on ollut seurauksia oppimiseen, työhyvinvointiin kuin laajemminkin jaksamiseen.
Vaikka korkeakoulu on pyrkinyt tukemaan henkilöstöä ja opiskelijoita poikkeusoloissa eri tavoin, pitkittynyt etätyöskentely kuormittaa ja ei edes välttämättä sovi kaikille ja kaikkeen työhön. Yhteisöllinen työskentely ei mahdollistu samoin etätyöskentelyssä kuin kampuksilla ja yksilöiden etätyöolosuhteet myös vaihtelevat paljon tukitoimenpiteistä huolimatta. Korkeakouluyhteisöissä on toki aina tehty etätyötä, mutta pandemian aikana sen laajuus ja kesto moninkertaistuivat. Vaikka etätyö sopii hyvin toisiin työtehtäviin, se ei palvele kaikkea työtä yhtä hyvin.
Korkeakoulun johdossa kuin asiantuntijoissa on myös ihmisiä, jotka ovat positiivisesti yllättyneet etätyön mahdollisuuksista. Keskeistä etätyöhön suhtautumisessa lienee, että etätyö perustuu vapaaehtoisuuteen ja sen tekemiselle on yhteiset pelisäännöt, jotta yhteisen työskentelyn tuloksia ja sekä opiskelijoiden että asiakkaiden palvelutasoa ei heikennetä, vaan pikemminkin parannetaan etätyön mahdollistamisella. Korkeakoulun opetushenkilöstölle on etätyöskentely tullut mahdollisesti jo aiemmin tutummaksi, sillä vuosityöajan kautta työehtosopimukseen on tavallaan automaattisesti sisältynyt etätyö (ns. ajankohtaan ja paikkaan sitomaton työaika) hyödynnettävänä mahdollisuutena.
Pandemian myötä korkeakoulun etätyön tekemistä on ohjeistettu uudelleen niin, että lähes koko henkilöstöllä mahdollisuus etätyön tekemiseen lisääntyy merkittävästi. Tavoite on kuitenkin asetettu niin, että kenenkään ei tulisi tehdä etätyötä yli puolta työajastaan, jotta yhteisöllisyyttä voidaan muun muassa vaalia. Vaikka päädyttiin korkeakoulutasoiseen ohjeistamiseen etätyön tekemisessä, päätettiin samalla jättää merkittävästi päätösvaltaa esihenkilöille ja työtiimeille, jotka tuntevat parhaiten työn arjen vaatimukset ja mahdollisuudet etätyön tekemiselle niin, että työn tulokset ja laatu sen ansiosta paranevat, eivätkä ainakaan heikkene.
Pandemian aiheuttamat poikkeukselliset olosuhteet ja niiden vaikutukset työhön ja yhteistyöhön ovat heijastuneet asiantuntijoiden lisäksi johtoon ja esihenkilöiden työhön. Turbulentti ja epävarma tilanne edellyttää esihenkilöiltä entistä proaktiivisempaa johtamisotetta ja haastaa erityisesti henkilöstöjohtamisen, kun henkilöstön kohtaaminen ja tukeminen on aiempaa vaikeampaa. Samaan aikaan niin henkilöstön kuin opiskelijoiden odotukset ovat kasvussa yhä joustavammille opetus-, palvelu-, jne. ratkaisuille. Uusi aika tuo yhä monimuotoisemman arjen korkeakouluun, jolloin se tuo myös tullessaan uusia muutosvaateita niin korkeakoulun johtamiseen kuin esimiestyöhön. Näitä muutostarpeita on tarpeen yhdessä havainnoida ja havaintojen perusteella tarvittaessa yhdessä kehittää toimintaa- ja toimintamalleja.
