Tällä artikkelilla osallistutaan korkeakoulupoliittiseen keskusteluun koulutuksen vaatimustenmukaisuuden ja laadun ja tutkintojen määrällisten tavoitteiden aiheuttamasta ristipaineesta. Yhtäältä korkeakoulujen tutkintokoulutusta rahoittava opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) edellyttää lisää tutkintoja[1]. Toisaalta maamme kilpailukyvyn mahdollistaa vain aidosti syvällinen yksilöiden tiedollisten ja taidollisten valmiuksien kehittyminen, sillä talouden ja tuottavuuden kasvu perustuu innovaatioihin, joita tekevät ja käyttöönottavat osaavat ihmiset (OKM 2021). Artikkelissa tarkastellaan eurooppalaista tutkintojen viitekehystä (EQF) ja osaamista sekä yksilöllisenä että yhteisöllisenä käsitteenä erityisesti ylempien (ammatti)korkeakoulututkintojen näkökulmasta.
Kuva: Nathan Dumlao on Unsplash
Vaatimustenmukaisuudella tarkoitetaan yhdenmukaisuutta määriteltyjen vaatimusten kanssa (TEPA-termipankki 2022). Se on eurooppalainen tapa osoittaa, että tuote on sitä koskevien direktiivien mukainen (Tukes 2022). Korkeakoulutuksessa vaatimustenmukaisuuden täyttyminen voidaan nähdä tutkinnon yhdenmukaisuutena eurooppalaisen tutkintojen viitekehyksessä (EQF) määritellyn koulutuksen tasoluokituksen (tasot 1-8) kanssa. EQF-kehyksessä osoitetaan oppimistulosten perusteella, mikä on kussakin tutkinnossa saavutetun tiedon, ymmärryksen ja taitojen taso. Yhteinen viitekehys parantaa tutkintojen siirrettävyyttä eri maiden välillä, jotta sekä työnantajien että työntekijöiden olisi helpompaa ymmärtää kansallisia ja kansainvälisiä tutkintoja. (Europass 2022.) Tämä asettaa koulutuksenjärjestäjälle vaateen toteuttaa koulutus siten, että se vastaa koulutukselle asetetun tasoluokan oppimistuloksia. Ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon tasoluokka on 7 eli toiseksi korkein.
Tasoluokassa 7 oppijan tiedot ovat ”pitkälle erikoistuneet, osittain työ- tai opintoalan huippuosaamista vastaavat tiedot, joita käytetään itsenäisen ajattelun ja/tai tutkimuksen perustana”. Vastaavasti taidoista todetaan ”alan ja eri alojen välisten rajapintojen tietoihin liittyvien kysymysten kriittinen ymmärtäminen”. Vastuusta ja itsenäisyydestä määritellään ”erikoistuneet ongelmanratkaisutaidot, joita vaaditaan tutkimus- ja/tai innovaatiotoiminnassa uusien tietojen ja menettelyjen kehittämiseen ja eri alojen tietojen yhdistämiseen”. (Europass 2022.) Näiden vaatimusten täyttäminen vaatii paljon sekä oppijalta että oppilaitokselta.
Oppimisessa on tärkeää asioiden reflektointi eli opittavien asioiden kriittinen ja aktiivinen pohdinta. Ilman reflektointia kognitiivisesti moniulotteista oppimista ei tapahdu. Reflektiivinen ajattelu on uskomuksen tai tiedoksi oletetun käsityksen aktiivista, peräänantamatonta ja huolellista harkitsemista (Dewey 1933). Yhdysvaltain filosofisen yhdistyksen asiantuntijapaneeli (Facione 1990, suomennos Tompuri 2017, 95–96) määrittelee vastaavasti kriittisen ajattelun: ”Ymmärrämme kriittisen ajattelun olevan tietoista, itseään säätelevää arvostelmien muodostamista, joka etenee tulkinnan, analyysin, arvioinnin, päättelyn ja selittämisen keinoin todistusaineistoa, käsitteistöä, metodologiaa, kriteerejä ja konteksteja koskeviin tarkasteluihin, jotka pohjustavat kyseisten arvostelmien muodostamista.” Oppijan tehtävien tuleekin olla yhtäältä riittävän vaativia ja etenemiseen kannustavia, mutta toisaalta asioiden reflektointi edellyttää aikaa ja ohjausta. Laurea-ammattikorkeakoulun ylempään ammattikorkeakoulututkintoon johtavista koulutuksista vuonna 2021 valmistuneiden opiskelijoiden vastausten keskiarvo väittämään ”Opintojen ohjaus oli tasokasta” oli 5.3 asteikolla 0–7. Tämän perusteella koulutuksissa on tehty oikeita asioita ohjauksessa.
Suomen kansantuote on jäänyt viimeisen kymmenen vuoden aikana jälkeen muiden Pohjoismaiden kehityksestä. Keskeinen syy tähän on, että työn tuottavuus on kasvanut Suomessa vaatimattomasti vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen. Työkykyisen väestön määrä ja osaamistaso rajoittavat talouden kykyä tuottaa hyvinvointia ja talouskasvua. (OKM 2021.)
Juuri julkaistun Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD:n koulutusvertailun mukaan suomalaisten nuorten koulutustaso on laskenut keskitason alapuolelle. Vuosina 2000–2020 korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden osuus 25–34-vuotiaista nousi OECD-alueella 27 prosentista 48 prosenttiin. Suomi kuitenkin poikkeaa kansainvälisestä kehityksestä, sillä korkeakoulutuksen suorittaneiden osuus on Suomessa noussut 39 prosentista 40 prosenttiin. Täten Suomen asema OECD-maiden vertailussa on muuttunut. Vielä vuonna 2000 korkeasti koulutettujen nuorten aikuisten osuus Suomessa oli OECD-maiden korkeimpia Yhdysvaltojen ja Etelä-Korean tavoin, mutta vuonna 2021 osuus on selvästi keskitason alapuolella, Chilen ja Turkin tasolla. (Valtioneuvosto 2022.) Näin ollen on helppoa ymmärtää, että OKM peräänkuuluttaa lisää korkeakoulututkintoja.
Pyrkiessään vastaamaan OKM:n vaateisiin korkeakoulututkintojen määrästä korkeakoulut kipuilevat yhtäältä opintopisteiden ja tutkintojen mahdollisimman suuren määrän tuottamisessa mahdollisimman pienillä resursseilla ja toisaalta eettisessä kestävyydessään, sillä tieteen tärkeimmät arvot ovat ajasta riippumatta pyrkimys totuuteen ja kriittiseen ajatteluun. Jotta (ammatti)korkeakoulut onnistuisivat managerialismissaan[2] ja mahdollisimman nopeassa opiskelijoiden valmistumisessa, tutkintoon johtavassa koulutuksessa korostetaan yhä voimakkaammin aikaisemmin suoritettujen opintojen hyväksilukua ja osaamisen tunnustamista.
OKM:n (2021) mukaan tuottavuuden kasvun tärkeimmät tekijät ovat työvoiman osaaminen ja käyttöönotetut innovaatiot. Tilastokeskus (2022) määrittelee innovaation uudeksi tai parannetuksi tuotteeksi tai liiketoimintaprosessiksi (tai niiden yhdistelmäksi), joka eroaa merkittävästi yrityksen aiemmista tuotteista tai prosesseista ja jonka yritys on tuonut markkinoille tai ottanut käyttöönsä. Voisi kysyä, mitä hyväksiluvuilla todella tavoitellaan. Mitä uutta todellista osaamista yhteiskuntaan saadaan aikaisempien opintojen hyväksilukemisella? Miten hyväksiluku myötävaikuttaa työkykyisen väestön osaamistasoon? Onko tutkintojen määrän nopea kasvattaminen hyväksilukujen avulla (mahdollisesti laadun kustannuksella) tarkoituksenmukainen ratkaisu innovaatioiden aikaansaamiseksi?
Tanja Hautala (2022) toteaa tuoreessa väitöskirjassaan, että kilpailuun ja tehokkuuteen pyrkivä korkeakoulujen hallinto ja johtaminen eivät tue henkilökunnan autonomian ja innovatiivisuuden mahdollisuuksia eivätkä ne myöskään edesauta henkilökunnan hyvinvointia työssään. Hautalan mukaan korkeakoulutyöyhteisöjen hyvinvoinnilla on myönteinen yhteys korkeakouluorganisaatioiden menestymiseen. Työhyvinvointiin myönteisesti vaikuttavia tekijöitä korkeakoulutuksessa ovat ammatillisen toimijuuden, osaamisen ja asiantuntijuuden kokemus sekä hyvä johtaminen. (Hautala 2022.) Erilaisten hyväksilukujen myöntäminen edellyttää opettajalta näitä asioita, mutta opettaminen ja siten oppijan tiedollisten ja taidollisten valmiuksien kehittymisen kokonaisvaltainen havaitseminen aiheuttanee opettajalle eniten työn imua eli myönteistä tunne- ja motivaatiotilaa työssä (Työterveyslaitos 2022).
Laurea-ammattikorkeakoulun strategiassa korkeakoulun kriittiseksi muutostarpeeksi on kirjattu opintojen nopean ja sujuvan etenemisen varmistaminen. Mittariksi tähän on määritelty työllistyminen ja työllistymisen laatu. (Laurea 2022.) Voitaisiinko korkeakoulutuksessa ottaa käyttöön vaikuttavuuteen perustuva rahoitusmalli tutkintojen määrän korostamisen sijaan? Keskeinen mittari olisi opiskelijan työn tuottavuus ja vaikuttavuus valmistumisen jälkeen. Tällöin opiskelijan yhteiskuntaan tuottama todellinen osaaminen punnittaisiin.
Alaviitteet:
[1] Opetus- ja kulttuuriministeriön vision mukaan vuonna 2030 vähintään 50 % nuorista aikuisista (25-34-vuotiaat) suorittaa korkeakoulututkinnon (OKM 2017).
[2] Managerialismi on johtamisparadigma, jossa liikkeenjohtamisen tehokkuusarvoilla ja tulossuuntautuneisuudella on itseisarvoinen asema. Managerialismi tarkoittaa johtamisparadigman muutosta julkishallinnollisessa kontekstissa. (Ojala 2003.)
Lähteet:
