Kotiin vietävä palliatiivinen hoito Tansaniassa – vapaaehtoisten, perheiden ja lahjoitettujen tarvikkeiden merkitys

Tässä artikkelissa kerrotaan kotiin vietävän palliatiivisen hoidon erityispiirteistä Tansanian Kilimanjaron alueella, jossa moni potilas tarvitsee vaativaa sairaanhoitoa erilaisten pitkälle edenneiden sairauksien, kiputilojen sekä vaativien haavojen hoidossa. Yhteistyö Laurea-ammattikorkeakoulun ja tansanialaisen KCMC-yliopiston välillä perustuu Erasmus+ Blended Intensive Program (BIP) -hankkeeseen, jonka myötä olen päässyt perehtymään palliatiiviseen kotiin vietävään hoitoon Tansaniassa. Hankkeen tavoitteena on ollut suomalaisen ja Kilimanjaron alueen kotiin vietävien palveluiden kehittäminen yhdessä molempien maiden sairaanhoitajaopiskelijoiden ja lisäksi Laurean sosiaalialan opiskelijoiden kanssa. Hanke on osa Laurea-ammattikorkeakoulun strategiaa kansainvälisen yhteistyön sekä osaamisen ja koulutuksen kehittämisessä.

Sairaanhoitaja matkalla palliatiivisen potilaan kotiin Tansaniassa Moshin alueella. Kuvaaja: Anna Massawe, Kilimanjaro Christian and Medical Centre

Palliatiivinen hoito on kokonaisvaltaista, oireenmukaista hoitoa, jonka tavoitteena on parantaa parantumattomasti sairaiden potilaiden sekä heidän läheistensä elämänlaatua lievittämällä kärsimystä ja tarjoamalla fyysistä, psyykkistä, sosiaalista sekä hengellistä tukea. Hoitoa tulee olla tarjolla kaikille sitä tarvitseville potilaille iästä, sairaudesta ja sen vaiheesta riippumatta. (WHO 2020.)

Palliatiivista hoitoa tarjotaan eri terveydenhuollon ympäristöissä sekä potilaan kotona niin Suomessa kuin Tansaniassa. Sairaanhoitajilla on keskeinen rooli laadukkaan palliatiivisen hoidon toteuttamisessa ja se edellyttää monipuolista sekä kattavaa hoitotyön osaamista (Hökkä, Pereira, Pölkki, Kyngäs, Hernández-Marrero 2020).

Palliatiivisen hoidon kehittäminen alkoi Suomessa 1980-luvulla, mutta kuolevien potilaiden hoidon laatua ryhdyttiin parantamaan toiminnan organisoituessa vuonna 1996 (STM 2025). Arviolta 30 000 ihmistä tarvitsee Suomessa vuosittain elämän loppuvaiheen palliatiivista hoitoa (Lähteenmäki ym. 2025). Tansanian osalta tarkkaa lukua ei ole saatavilla.

Pohjois-Tansanian Moshissa Kilimanjaro Christian Medical Centre (KCMC) on kehittänyt palliatiivista hoitoa 2000-luvulla perustetun palliatiivisen hoitotiimin sekä syöpäkeskuksen laajentumisen myötä 2010-luvulta alkaen (Massawe 2025; Massawe, Serventi, Mwakipunda & Henke 2017).

KCMC-sairaala Tansanian palliatiivisen kotihoidon edistäjänä

Kilimanjaro Christian Medical Centren (KCMC) palliatiivisen hoidon yksikköön kuuluvat syöpätautien poliklinikka ja vuodeosasto, jonka alaisuudessa tehdään kahdesti viikossa kotikäyntejä vähävaraisten potilaiden kotona. Lisäksi sairaalan poliklinikalla on vastuullaan palliatiivisen hoidon alueellinen koordinointi, alan koulutus sekä kattava tutkimus. Tansanian terveysministeriö on valinnut KCMC:n palliatiivisen ohjelman kouluttamaan terveydenhuollon henkilöstöä koko maassa. Tämä tunnustus vahvistaa palliatiivisen työn merkitystä, lisää sen näkyvyyttä ja kehittää hoitohenkilökunnan osaamista valtakunnallisesti. (KCMC 2025; Massawe 2025.)

Moniammatilliseen palliatiiviseen tiimiin kuuluu lääkäreitä, sairaanhoitajia, sosiaalityöntekijöitä, hengellisen tuen edustajia, fysioterapeutteja, toimintaterapeutteja ja vapaaehtoisia henkilöitä, joiden työ on korvaamatonta (KCMC 2025).

Arviolta 80 % KCMC:n palliatiivisen poliklinikan potilaista on hakeutunut ensikontaktiin hoitohenkilökunnan kanssa vasta, kun tauti on edennyt parantumattomaan vaiheeseen, jolloin oireet ja kivut voivat olla tuskallisia. Tiedon uudesta potilaasta ilmoittavat vapaaehtoiset hoitajat, ns. Community Health Workers tai Community Health Volunteers. Sairauden pitkälle edenneessä vaiheessa aktiiviset hoitokeinot eivät enää tehoa ja hoito on pääasiassa kipua ja kärsimystä helpottavaa, mutta silloinkin hyvin rajallisin resurssein. Syyt myöhäiseen hoitoon hakeutumiseen ovat pääasiassa taloudellisia sekä aiemmista sairaalakokemuksista tai virheellisistä uskomuksista johtuvia. (Massawe 2025.)

Kotona toteutettava palliatiivinen hoito on erittäin merkityksellistä kokonaisvaltaista oireiden lievittämistä. Jopa 90 % pitkälle edennyttä syöpää sairastavista tansanialaisista viettää viimeisen elinvuotensa kotona. Yli puolet potilaista haluaa myös kuolla omassa kodissaan. (Massawe 2025.) Vahvojen kipulääkkeiden lahjoitusten avulla palliatiivinen kotihoito on ollut mahdollista myös kaikkein sairaimmille potilaille (Massawe ym. 2017).

Vapaaehtoiset hoitajat ja omaiset palliatiivisen kotihoidon perustana

Tansaniassa palliatiivinen kotihoito nojaa vahvasti vapaaehtoistyöhön. Community Health Workers (CHWs) tai Community Health Volunteers eli vapaaehtoiset hoitajat ovat tärkeä osa potilaiden, perheiden ja terveydenhuollon välillä. (Massawe 2025.) Heidän työhönsä kuuluu käytännön hoitotyötä potilaan kotona, palliatiivisen hoidon tarpeessa olevien henkilöiden tunnistamista yhteisöissä sekä potilaiden ohjaamista hoitoon ja muiden palveluiden piiriin. Lisäksi vapaaehtoisten työnkuvaan kuuluu psykologisen ja hengellisen tuen antamista (MacRae, Fazal & O’Donovan 2020.) ja he ovatkin tärkeä yhteys potilaiden ja terveydenhuollon työntekijöiden välillä (Massawe 2025).

Vapaaehtoiset työskentelevät yleensä ilman palkkaa ja asianmukaista terveydenhuollon koulutusta, vaikka heidän roolinsa on olennainen osa Tansanian kotihoitoa ja sen toimivuutta. Kattava koulutus, työnohjaus ja materiaalinen tuki, kuten asianmukaiset hoitovälineet ja niiden käyttökoulutus ovat tarpeellisia. Laureassa on käynnistetty hankesuunnittelu, jossa yhdessä tansanialaisten kumppaneiden kanssa kehitetään käytännönläheisiä koulutusohjelmia ja erilaisia oppimissisältöjä vapaaehtoisille. Samalla valmistellaan tutkimusta vapaaehtoisten osaamistarpeista ja yleisistä kotiin vietävien palveluiden käytännöistä. Suunnitelmassa hyödynnetään myös opiskelijayhteistyötä sekä kumppaniorganisaation aiempaa vierailua Suomeen.

Ennen vuotta 2021 vapaaehtoisten työ oli Tansaniassa lähinnä HIV tai AIDS-potilaiden hoitoa, mutta toiminnan painopiste on laajentunut kohti kokonaisvaltaista, yhteisöpohjaista terveydenhuoltoa, jossa vapaaehtoiset tukevat myös äitiys- ja lapsiterveyttä, ravitsemusta sekä erilaisten tartuntautien hoitoa (Massawe 2025).

Vapaaehtoisten hoitajien työtaakka on usein suuri. Pöyhiä ja kumppanit (2019) osoittivat tutkimuksessaan, että Tansanian Ilembulan alueella vapaaehtoiset hoitajat vastasivat keskimäärin 22 potilaan hoidosta kuukauden aikana. Vaikka varsinaista työuupumusta ei tutkimuksessa havaittu, työn kuormitus oli merkittävä. Tämä korostaa vapaaehtoistyön tärkeää, mutta raskasta luonnetta. (Pöyhiä ym. 2019.)

Vapaaehtoisten ohella perheenjäsenet ovat suuri hoitovastuun kantava ryhmä Tansaniassa ja monessa muussa Afrikan maassa. Myös heiltä puuttuu asianmukainen koulutus, ymmärrys sairaudesta tai sen hoidosta ja kyky tunnistaa erilaisia komplikaatioita. Kodeissa ei myöskään ole tarvittavia hoitovälineitä tai -materiaaleja, sillä ne ovat kalliita ja saatavuus voi vaihdella. (Massawe 2025.)

Kansallinen Home-Based Care (HBC) -ohjeistus korostaakin, että omaishoitajille tulisi tarjota koulutusta ja erilaisia välineitä, mutta sairaaloiden resurssit koulutukseen tai materiaalien tarjoamiseen ovat rajallisia (Ministry of Health 2010). Esimerkiksi haavanhoitotarvikkeet ovat pääosin lahjoittajien varassa (Massawe 2025).

Haavanhoitotarvikkeiden niukkuus ongelmana

Haavanhoitotarvikkeiden heikko saatavuus on yksi kotona toteutettavan palliatiivisen hoidon keskeisistä ongelmista Tansaniassa. Monilla potilailla on vaativia haavoja, kuten läpi kasvaneesta syöpäkasvaimesta johtuvia haavoja tai erilaisia infektoituneita haavoja. Perheet käyttävät usein epähygieenisiä materiaaleja, kuten kangaspaloja, vanhoja vaatteita tai jopa kasvien lehtiä (Massawe ym. 2022). Tämä lisää infektioita, hidastaa paranemista ja voi pahimmillaan johtaa vakaviin komplikaatioihin.

Henke, Bruchhausen ja Massawe (2022) arvioivat, että yli 70 % tansanialaisista palliatiivisista potilaista turvautuu perinteisiin kasvi- tai yrttihoitoihin myös syöpähaavojen hoidossa. Vaikka osa perinteisistä hoidoista saattaa tuoda lievitystä kipuun, verenvuotoon tai eritteisiin, niiden yhteiskäyttö ilman muita hoitovälineitä on riskialtista.

Suomalaisten haavanhoitotarvikkeiden ylijäämät käyttöön

Suomalaisissa terveydenhuollon yksiköissä syntyy vuosittain merkittävä määrä haavanhoitotarvikkeiden ylijäämää vanhentuvien pakkausten, varastointikäytäntöjen, kilpailutusten vaihteluiden ja opetuskäytön vuoksi. Nämä tuotteet ovat usein laadukkaita ja käyttökelpoisia, mutta päätyvät silti jätteisiin. Kun tarvikkeet kerätään, lajitellaan ja ohjataan eteenpäin vastuullisesti, niillä voidaan lievittää huomattavaa terveydenhuollon tarvikevajetta esimerkiksi Tansaniassa ehkäisemällä verenvuotoa, infektioita ja vähentämällä potilaiden ja omaisten kokemaa kärsimystä.

Olen itse saanut lahjoituksina suuren määrän laadukkaita, täysin puhtaita ja käyttökelpoisia haavatarvikkeita, jotka olivat päätymässä jätteeksi. Tuleva Blended Intensive Program -hankematkan päätösseminaari joulukuussa 2025 Moshiin tarjoaa mahdollisuuden toimittaa nämä tarvikkeet KCMC-sairaalan palliatiivisen hoidon klinikalle, jossa ne pääsevät välittömästi käyttöön. Yksi matkalaukku on varattu kokonaan tälle materiaalille. Samalla vierailu käynnistää syvemmät keskustelut jatkohankkeista, joiden tavoitteena on syventää jo nyt erittäin hedelmällistä yhteistyötä Laurea-ammattikorkeakoulun ja KCMC:n välillä. Lisää kokemuksia BIP-hankkeesta Sustainable and Holistic Home Care voi lukea tästä artikkelista.

Lopuksi

Tansaniassa palliatiivinen kotihoito lepää vapaaehtoisten hoitajien sekä potilaiden omaisten harteilla.

Heillä on usein niukasti koulutusta, välineitä tai resursseja, mutta he vastaavat silti kaikkein vaativimmista ja emotionaalisesti kuormittavimmista hoitotehtävistä. Suomessa syntyvällä haavanhoitotarvikkeiden ylijäämällä voi olla välitön ja merkittävä vaikutus näiden potilaiden, perheiden ja vapaaehtoisten arkeen.

Tarvikkeiden lahjoittaminen on vasta ensimmäinen askel. Onnistunut kehittäminen edellyttää seuraavia toimia:

Vapaaehtoisten ja omaishoitajien systemaattinen ja jatkuva koulutus osaksi Tansanian kansallista palliatiivista hoitoa.
Suomen terveydenhuollon ylijäämämateriaalien ohjaaminen jätteiden sijaan käyttöön vaatii tiivistä yhteistyötä esimerkiksi hyvinvointialueiden, erikoissairaanhoidon ja oppilaitosten välillä.
Lisää tutkimusta palliatiivisen kotihoidon käytännöistä, jotta tietoisuus ja osaaminen kehittyvät.