Olen asunut reilut 50 vuotta Vantaan naapurikunnassa. Siten minulle, niin kuin varmasti suurimmalle osaa suomalaisista Vantaa tuntuu tutulta. Usein tieni kulkee läpi Vantaan, joko autolla huristaen tai junaillen. Ja onhan Vantaalla vaikka mitä, esimerkiksi Jumbon ja Flamingon moninaiset viihde-, herkuttelu-, ja ostosmahdollisuudet. Tai kukapa meistä ei käyttäisi Helsinki-Vantaan lentokenttää. Kivistöön olen ollut muuttamassa tytärtäni. Löytyy siis pitkä lista muistoista Vantaalta ja siksi Vantaa on tuntunut minulle varsin tutulta, vaikken siellä ole koskaan itse asunutkaan. Löysin kuitenkin itseni pohtimasta vantaalaisuuden ydintä keväällä 2024 uusin silmin.

Toukokuussa 2024 meillä oli Erasmus-hankkeen puitteissa viikon kestävä intensiiviviikko Vantaalla 25 kansainvälisen opiskelijan ja 10 opettajan kanssa. Tuon viikon aikana Vantaa todellakin näytti moninaiset kasvonsa. Opiskelijoiden kohdealueet olivat Kuusijärvi, Lentokenttä, Helsingin pitäjän kirkko, Tikkurilan joenvarsi ja Ilmailumuseon alue Aviapoliksessa. Melko erilaisia alueita siis, osa selvästi kaupungin ytimessä, toiset taas rakentuneet luonnon tai ainakin perinteisen kylämiljöön ympärille. Näitä avoimia kaupunkialueita ja niiden palveluita viikon aikana kehitettiin esteettömimmiksi ja turvallisemmiksi, vastaamaan paremmin erityisryhmien tarpeisiin. Esimerkiksi lentokentän palveluiden ajattelu senioreiden tai maahanmuuttajanaisten kokemukset Tikkurilan joenvarsialueelta havainnollistivat, että miten moninainen Vantaa onkaan.

Yhteinen kehittämisviikkomme alkoi siten, että Vantaan kaupungin yhteistyökumppanimme soitti kansainväliselle ryhmällemme Kalevauvan ”Vantaa”-biisiä. Vieraille kerroimme laulun tarinan, että Kalevauvan sanat tulevat nettikeskusteluista, pitkälti Vauva.fi-palstalta. Tuntui muuten hyvältä, että Vantaan kaupungin edustajalla oli niin vahva luottamus kaupunkiinsa, että rohkesi tuon laulun esitellä. Jossain kohtaa viikkoa huomasin, että slovenialaiset kollegamme olivat laittaneet Kalevauvan soimaan toistuvasti taustalle. ”Vantaa, Vantaa. Kaupunki ilman identiteettiä. Vantaa, Vantaa. Kun ei oo varaa asuu Helsingissä”…Jotain suomalaisuudesta ja vantaalaisuudesta oli siis ilmeisesti tavoitettu.

Viikon mittaan yllätyin, kun huomasin pohtivani, että mitä se vantaalaisuus sitten oikein on? Yhtä vastaustahan siihen ei varmaankaan ole. Kuulimme viikon aikana, että lähes joka neljäs vantaalainen on maahanmuuttajataustainen. Osittain kansainvälisyydestä johtuen kaupungin asukaskunta on myös keskivertokaupunkia nuorempi. Mutta miksi esimerkiksi Vantaalla sijaitseva kauppakeskittymä on nimeltään ”Helsinki Outlet”. Helsinki-Vantaan lentokenttäkin usein puheissa tiivistyy pelkäksi Helsingiksi. Pienentävätkö vantaalaiset itsensä vai tekevätkö muut sen? Vai onko kyse vain käytännöllisyydestä?

Intensiiviviikkoon osui myös Vantaa-päivä. Seisoin tuhansien vantaalaisten joukossa kauniina, lähes kesäisenä iltana Vantaan kaupungintalon edustalla, kun Kalevauva laulatti yleisöä ”Vantaa”-kappaleella. Tehdessäni muun joukon kanssa Kalevauvan lanseeraamaa Vantaan symbolia ”lohenpyrstömerkkiä”, huomasin ajattelevani vantaalaisuutta uusin silmin. Kaupunkia, jolla ei välttämättä ole yhtä vakiintunutta identiteettiä. Mutta sillä on monta erilaista ja kiinnostavaa tarinaa.

Nimimerkki ”Vantaan monet puolet”

Oheinen teksti liittyy eurooppalaisen PIONEER-korkeakouluallianssin syksyllä 2024 järjestämään kirjoitustapahtumaan, jossa allianssiin kuuluvien korkeakoulujen henkilöstöä, opiskelijoita ja sidosryhmiä kutsuttiin kirjoittamaan kokemuksistaan, ajatuksistaan ja näkemyksistään PIONEER-korkeakoulujen kampuskaupungeista. Laurea kuuluu PIONEER-allianssiin, ja sen korkeakoulukaupungit ovat Espoo, Vantaa, Hyvinkää, Porvoo ja Lohja. Alkuperäinen kirjoittajatapahtumailmoitus: https://www.laurea.fi/ajankohtaista/uutiset/lyhyttarinoita-laurean-kampuskaupungeista–pioneer-allianssin-kirjoittajakutsu/.