Lasten vuorovaikutustaitojen kehittyminen ja varhaiskasvatustoiminta

Vuorovaikutustaitojen kehittyminen alkaa varhaislapsuuden turvallisessa hoitosuhteessa. Hyvän lapsuuden edellytys onkin, että vanhempi osaa tunnistaa lapsen tarpeet ja vastata niihin. Aluksi etusijalla ovat kosketus- ja näköhavainnointiin perustuva vuorovaikutus. Toinen tärkeä vuorovaikutustaito on jo varhain opittu esikielellinen kommunikaatio. Lapsella on vahva taipumus suuntautua muihin ihmisiin, kuunnella heidän puhettaan sekä arvioida toimintaa. Lapsella on myös kyky herättää aikuisessa vaistonvaraista vanhemmuutta, joka muuttaa vanhempien käyttäytymisen otolliseksi aktiiviselle vuorovaikutukselle. Lapsi oppii kieltä siis eri aistikanavien kautta, mm. sanoja ja kuvia yhdistelemällä. Kielen oppiminen ja sanaston laajeneminen ovat tärkeä osa lapsen vuorovaikutustaitoja ja niiden avulla hän kykenee olemaan kokonaisvaltaisemmin vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa. (Nurmi 2014.) Lapsen sosiaalisten taitojen kehitys vaikuttaa myös vuorovaikutustaitojen kehittymiseen. Lapsen sosiaalinen kompetenssi muodostuu neljästä osa-alueesta: itsesäätely ja tunnetaidot, sosiokognitiiviset taidot, sosiaaliset taidot sekä kiintymyssuhde ja osallisuus. Kun lapsella on nämä hallussa, pääsee hän kehittämään edelleen vuorovaikutustaitojaan ja muokkaamaan itselleen uusia toimintastrategioita kaveripiirissään. Lapsen vuorovaikutustaitoja kehittää myös leikkiminen. (Nurmi 2014.) Päiväkodin toimintatapoihin kuuluu oleellisena osana pienryhmät ja erilaiset pienryhmätoiminnat, kuten vapaa leikki, ohjattu toiminta, ruokailut sekä erilaiset siirtymät. Aikuisella on tärkeä rooli lapsen, etenkin pienen lapsen leikin tukijana sekä mahdollistajana. Leikki kehittää ongelmanratkaisukykyä, tilanhallintaa, sosiaalisia taitoja, kommunikaatiota ja järjestelmällisyyttä mielikuvitusta. Kasvattaja tukee ja kannustaa lapsia leikkiin, auttaa leikin aikaansaamisessa ja rakentamisessa. (Pöyliö 2015.) Kasvattaja on ohjatun toiminnan vetäjä ja hänen tehtävänsä on taata, että jokainen lapsi saa tasapuolisesti kokemuksia oppimisen eri alueista (Varhaiskasvatussuunnitelma 2018). Pienryhmätoiminnassa toteutuu lasten yksilöllisyyden huomioiminen ja se mahdollistaa lapsilähtöisen toiminnan (Mikkola & Nivalainen 2010). Ruokailutilanteissa aikuinen jakaa ruuan, ylläpitää ruokailurauhaa ja näyttää esimerkkiä ruokailussa. Siirtymissä aikuinen on ohjaajan roolissa ja valvoo, että jokainen lapsi toimii oikein, siirtyy sinne, minne pitääkin eikä ketään syrjitä tai kohdella väärin. Suunnitelmallisuus lisää siirtymätilanteiden sujuvuutta ja vähentää sen aikana tapahtuvia konfliktitilanteita.

Lasten väliset konfliktit osana päiväkodin arkea

Päiväkodissa lasten välillä syntyy erilaisia konfliktitilanteita, joihin on hyvä puuttua heti niiden synnyttyä. Lehtinen (2000) mainitsee, että lasten keskuudessa tapahtuu aktiivisesti ryhmäkulttuurin luomista sekä keskinäisiä asemia rakennetaan jatkuvasti ja nämä osaltaan vaikuttavat konfliktien syntyyn lasten välillä.  Konfliktit ovat osa lapsen kehitystä. On todettu, että ristiriidat vähenevät ja muuttavat muotoaan lasten iän myötä. Lapsi kehittää itselleen vähitellen taitoja ja ratkaisuja selvitä konfliktitilanteista toisten lasten kanssa. Riidan ratkaisuissa käytetään muun muassa suoraa fyysistä vaikuttamista, kielellisiä keinoja kielen kehityksen myötä sekä erilaisia psykologisia keinoja, kuten esimerkiksi itkeminen ja jalan polkeminen. Singer ja Hännikäinen (2002) ovat tutkineet kriisien olevan yksi yleisistä lasten konfliktimuodoista. Kriisi on lasten välillä voimakkain konfliktitilanteen muoto. Kriisissä lapsi ilmaisee vahvoja negatiivisia tunteita, jotka voivat ilmaantua monenlaisena käyttäytymisinä. Näistä yleisimmiksi voidaan nimetä huutaminen, itku, pureminen sekä lyöminen. Erimielisyys on hieman lievempi konfliktinmuoto. Siinäkin saattaa esiintyä fyysisiä toimintoja, mutta yleisesti ottaen erimielisyydet ovat lieviä, eikä niistä synny kriisejä. Tämä konfliktin muoto on yleinen lasten välillä. Erimielisyydet saadaan yleensä sovittua tai ne ratkeavat, kun toinen lapsista antaa periksi. Syyllisten etsiminen on lapsille tyypillistä, jos he kohtaavat erimielisyyksiä esimerkiksi leikissä. Huono onni -tilanteet puolestaan ovat yleensä lyhyitä tilanteita, jotka menevät nopeasti ohi. Nämä ovat kuin erimielisyyksiä, mutta erona on se, että toinen lapsista antaa nopeasti periksi ja tilanne ratkeaa. Näin kunnon erimielisyyttä ei edes ehdi muodostua. Varhaiskasvatuksen parissa työskentelevät aikuiset reagoivat lasten välisiin konfliktitilanteisiin päiväkotipäivän aikana, jos lapset eivät syystä tai toisesta pysty tilannetta keskenään ratkaisemaan (Skodvin 2002). Aikuisen olisi tärkeä tunnistaa ja ennakoida tilanteita, joissa lapsi voi turhautua. Pienillä lapsilla ei ole vielä riittävän kehittyneitä sosiaalisia taitoja, mikä korostaa turhauttavien tilanteiden ennalta arvioimista (Keltikangas-Järvinen 2012). Aikuisen valmiuksiin reagoida konfliktitilanteissa riittävän nopeasti ja oikealla tavalla vaikuttaa se, miten aikuinen on ollut leikissä mukana ennen konfliktia. Jos aikuinen on toiminut aktiivisena leikin mahdollistajana ja tukijana, on hänellä paremmat valmiudet puuttua konfliktitilanteisiin. Parhaimmillaan nämä seikat ja kasvattajan pedagoginen sensitiivisyys auttavat merkittävästi häntä konfliktitilanteiden havaitsemisessa ja seuraamisessa. Aikuisella on vastuu leikin ja lapsen turvallisuudesta.

Vapaa leikki, erimielisyyksistä sopiminen ja sisätilat ovat varhaiskasvatuksen herkkiä alueita

Rainion ja Virtasen opinnäytetyön tuloksista ilmenee, että lasten välisiä konflikteja syntyi yhteensä neljäkymmentäseitsemän (47) kappaletta. Konfliktityypeistä erimielisyyksiä (23) syntyi eniten, kriisejä (17) syntyi toiseksi eniten ja vähiten esiintyi huono onni –tilanteita (7). Konfliktit jaettiin ulkona ja sisällä syntyneisiin ja missä toiminnoissa ne syntyivät. Näitä toimintoja olivat pienryhmätoiminta, vapaa leikki, siirtymät ja ruokailu. Sisällä konflikteja syntyi enemmän kuin ulkona. Sisällä syntyi eniten erimielisyyksiä, kun taas ulkona syntyi eniten huono onni -tilanteita ja kriisejä. On kuitenkin hyvä huomata, että ulkoilun aikana suurempi osa konflikteista jäi kasvattajilta huomaamatta kuin sisällä ollessa. Vapaassa leikissä syntyi eniten konflikteja lasten välillä. Yleisin konflikti vapaassa leikissä oli erimielisyys. Erimielisyyksien yleisimpinä syinä olivat kiistat leluista, leikeistä tai leikkikaverin valinnasta. Lapset osasivat ratkaista joitakin erimielisyyksiä keskenään, mutta enimmäkseen tämä vaati kasvattajan puuttumista tilanteeseen. Erimielisyyksistä tuli joskus kriisejä, kun lapset eivät päässeet yhteisymmärrykseen ja toinen lapsi saattoi tönäistä tai lyödä toista lasta. Näissä tilanteissa kasvattaja ei ollut huomannut tilannetta tarpeeksi aikaisin, jolloin tilanne pääsi kehittymään. Opinnäytetyön perusteella kasvattajan roolilla on suuri merkitys siinä, ettei kiista pääse riistäytymään käsistä. Siirtymätilanteet olivat konfliktiherkkiä, koska niissä ei ollut tiettyä järjestelmällisyyttä, esimerkiksi jotain tiettyä tapaa liikkua. Lapsille tuli useampaan otteeseen kiistaa siitä, kuka sai olla jonossa ensimmäisenä. Näissä tilanteissa saattoi esiintyä tönimistä ja itkua, jolloin kyse olikin jo kriisistä. Ruokailuissa ja pienryhmätoiminnoissa syntyi huomattavasti vähemmän lasten välisiä konfliktitilanteita. Konfliktiherkimpiä alueita sisällä olivat isot ja avarat tilat, kuten jumppasali ja suuri leikkihuone, jossa lapsille oli paljon erilaisia leluja ja liikuntavälineitä esillä. Juuri tästä syytä myös siis vapaa leikki, jossa lapset saivat valita leikin ja ryhmän itse, oli konfliktiherkkä alue. Opinnäytetyön tuloksena voidaan nimetä kolme tekijää, jotka vaikuttavat konfliktien määrään. Ensimmäinen tekijä on ryhmän koko. Usein pieni ryhmä toimii rauhallisemmin, toiminta ei siinä leviä laajalle eikä konflikteja pääse syntymään herkästi. Lisäksi kasvattajan on pienessä ryhmässä helpompi reagoida konflikteihin niiden synnyttyä tai ennaltaehkäisevästi. Toisena tekijänä on kasvattajan toiminta eli osaako hän puuttua konflikteihin ja ennaltaehkäistä niitä esimerkiksi toiminnan suunnittelun ja ryhmiin jakamisen avulla. Kolmantena tekijänä on ympäristön vaikutus. Ulkona konflikteja syntyy vähemmän ja sisällä enemmän, jossa myös tilalla on merkitystä konfliktiherkkyyteen. Opinnäytetyö: Rainio, H. & Virtanen, N. 2019. 3-5-vuotiaiden lasten vuorovaikutuksen konfliktitilanteet ja niiden synty päiväkodissa. Opinnäytetyö. Sosionomikoulutus. Espoo: Laurea-ammattikorkeakoulu. https://www.theseus.fi/handle/10024/264680

Lähteet:

• Keltikangas-Järvinen, L. 2012. Pienen lapsen sosiaalisuus. Helsinki: WSOY.
• Lehtinen, A-R. 2000. Lasten kesken. Lapset toimijoina päiväkodissa. Jyväskylä: Jyväskylän yliopistopaino.
• Mikkola, P. & Nivalainen, K. 2010. Tiimille hyvä päivä tänään. Työkirja varhaiskasvatuksen vuosisuunnitteluun ja arviointiin. Vantaa: Pedatieto.
• Nurmi, J-E., Ahonen, T., Lyytinen, H., Lyytinen, P., Pulkkinen, L. & Ruoppila, I. 2014. Ihmisen psykologinen kehitys. Jyväskylä: PS-Kustannus.
• Singer, E. & Hännikäinen, M. 2017. The teacher’s role in territorial conflicts of 2- to 3-year-old children.  Journal of Research in Childhood Education, 17 (1), 5-18.
• Skodvin, A. 2002. Elämää varten. Lapselle rajat. Kannusta, rajoita ja rakasta. Helsinki: Gummerus Kustannus Oy.
• Pöyliö, P. 2015. Vapaa leikki varhaiskasvatuksessa. Aikuinen ja leikkiympäristö leikin tukijoina. Opinnäytetyö. Tampereen ammattikorkeakoulu. Viitattu 25.10.2019. https://www.theseus.fi/handle/10024/100905
• Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2018. Helsinki: Opetushallitus. Viitattu 27.10.2019. https://www.oph.fi/sites/default/files/documents/varhaiskasvatussuunnitelman_perusteet.pdf