Laurean koordinoima Tutka-hanke tukee mikroyritysten kasvua yhteiskehittämisellä

Teksti | Anneli Manninen

Reilu vuosi sitten käynnistyneen Tutka-hankkeen tavoitteena on rakentaa Euroopan aluekehitysrahaston ja Uudenmaan liiton tuella pysyvä alueellinen yhteistyömalli. Siinä alueen yritysten kehittämistarpeet kohtaavat seudullisten kehittämisyhtiöiden ja Laurea-ammattikorkeakoulun osaamisen kanssa. Kehittämisyhtiöiden yrityskehittäjät tapaavat satoja yrityksiä vuodessa ja tunnistavat heidän osaamistarpeensa. Kehittämiseen on ensi vaiheessa otettu mukaan 42 yritystä, joita sekä yrityskehittäjät että Laurean asiantuntijat valmentavat.  Yritysten kehittämistarpeita myös tulkitaan ja tuodaan tarjolle opiskelijoiden kehittämishankkeiksi ja opinnäytetöiksi. Samaan aikaan on rakennettu valmennusohjelmaa, joka tukee yritysten kasvua. Siinä Laurean asiantuntijoiden osaaminen on tiivistetty viiteen valmennustyöpajaan eli campiin.

Mukana olevat yritykset toimivat kolmen kehittämisyhtiön, Keuken, Novagon ja Posintran toiminta-alueilla eli Itä-, Keski- ja Länsi-Uusimaalla. Niinpä myös campit on toteutettu kolmessa paikassa, Keravalla, Lohjalla ja Porvoossa. Laurean asiantuntijoina ovat toimineet Tarja Meristö Lohjalta, Eija Lipasti Tikkurilasta ja Kati Tawast Leppävaarasta. Uutena toimijana mukaan hyppäsi Lohjan kampukselle rekrytoitu Oskari Vesterinen lokakuun alusta. Tämä hankkeen nk. sisältöryhmä kokoontui pari kertaa keskustelemaan eri campien välisistä rajapinnoista ja toteutuksesta. Pääsääntöisesti kommunikaatio on kuitenkin tapahtunut Teams:in välityksellä. Myös yrityskehittäjät ovat tässä ryhmässä mukana.

Mikroyritysten valmentamisessa on omat vaativat reunaehtonsa. Ennakkokyselyihin vastataan heikosti, jos ollenkaan. Myöskään ennakkotehtäviä tai välitehtäviä campien välillä ei haluta toteuttaa. Campiin voidaan käyttää rajallisesti aikaa eli vain yksi iltapäivä. Siihen tuleekin tiivistää sekä tarvittava teoria että käytännön työkalut osaamisalueen kehittämiseen.  Tutkan valmennuskokonaisuus rakentui viidestä campista: asiakasymmärrys, tulevaisuus, liiketoimintamalli, markkinat ja brändi. Ei varmaan ole yllätys, että Laurean tulevaisuusosaamisen asiantuntijaTarja Meristö vastasi TulevaisuusCampin toteutuksesta. Kati Tawastilla oli tuplarooli. Hän veti sekä Asiakasymmärrys- että LiiketoimintamalliCampeja. Oskari Vesterinen oli vastuussa MarkkinointiCampista ja Eija Lipasti BrändiCampista.

kuvituskuva.
Liiketoimintamallin pitchausta Kati Tawastin vetämässä campissa. (Kuva: Miia-Mari Koskinen, Keuke)

Laurean asiantuntijat onnistuivat hyvin toteutuksen räätälöinnissä. Kehittämisyhtiöiden yrityksiltä keräämä palaute oli pääsääntöisesti neljän ja viiden välissä asteikolla 1-5. Tulipa MarkkinointiCampista jopa lähes täysi potti, kun entinen yrittäjä puhui samaa kieltä osallistujien kanssa. Kati Tawast kommentoi omaa valmennuskokemustaan seuraavasti:

”Työskentely pienyrittäjien kanssa on ollut erittäin antoisaa ja kouluttajana olen oppinut todella paljon. Vaikka pienyrityksissä tehdään liiketoiminnan kehittämistä ja palvelumuotoilua, haasteina ovat usein aika-, raha- ja henkilöresurssipula. Termistö on myös monelle vieras.  Siksi tulisikin ensin löytää pienyrittäjien maailmaan sopiva kieli, ettei asia jää vieraaksi ja etäiseksi. Konkreettiset case-esimerkit sekä palvelumuotoilutyökalujen soveltaminen oman yrityksen liiketoimintahaasteisiin avaavat palvelumuotoilun maailmaa pienyrityksille parhaiten.”

Vaikka valmennuskierros onnistui mainiosti, niin kehittämisen varaakin jäi. Yhteiskehittäminen on vielä vajavaista, kun yrityskehittäjien erilaiset valmennusohjelmat eivät välttämättä synkronoidu campien toteutuksen kanssa. Mitä on jo käyty läpi ja mihin pitäisi laittaa enemmän paukkuja, pitäisi syventää eri alueilla yhdessä ennen valmennuksen toteutusta. Myös arviointikriteerit ovat erilaisia eri alueilla. Onneksi keväällä 2020 toteutetaan toinen valmennuskierros.

kuvituskuva.
Esimerkkinä camp-palaute Itä-Uudeltamaalta (N=10). (Manninen 2019)

Iloinen uutinen on myös se, että hankkeessa on käynnistynyt yli kymmenen opinnäytetyötä. Parisen kymmentä kehittämishanketta on jo myös käynnissä tai käynnistymässä Hyvinkään ja Tikkurilan P2P labroissa sekä Lohjan Yrityslabrassa. Niiden kokemuksista voidaan kertoa vähän myöhemmin.

URN http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2019112844618

Jaa sivu