Miksi ammattikorkeakoulujen julkaisujen arvotus ei ole jatkossa yhdenvertaista?

Tavalliselle kuluttajalle tutuksi tulleet lukemisen uudet tavat eli äänikirjat, vlogit ja podcastit ovat siirtyneet muutamien viime vuosien aikana osaksi myös ammatillista julkaisemista. Uudet lukutavat auttavat tavoittamaan uusia julkaisijoita ja yleisöjä tehokkaasti. Siksi on hyvä, että audiovisuaaliset julkaisut ovat mukana Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisutiedonkeruussa. Tästä huolimatta kysymyksiä herättää audiovisuaalisten julkaisujen määrittely julkaisutyyppiluokittelussa ja asema keväällä vahvistettavassa ammattikorkeakoulujen tulevassa rahoitusmallissa (2025-2028). Rahoitusmalliehdotuksessa audiovisuaalisia julkaisuja ei luokitella niiden kohdeyleisön mukaan kuten tekstijulkaisuja, vaan niiden julkaisemismuoto sanelee ne taloudellisessa mielessä vähemmän arvokkaiksi.

kuvituskuva. — Kuva: Findaway Voices / Unsplash

Muoto ratkaisee, ei sisältö tai kohdeyleisö

Julkaisujen sisältö ja yleisö huomioidaan muun muassa Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) tiedonkeruun käsikirjan (2023) julkaisutiedonkeruun käsitteissä, määrittelyissä sekä julkaisutyyppiluokittelussa. Niiden mukaan tekstijulkaisut voidaan luokitella joko tieteellisiksi, ammatillisiksi tai yleistajuisiksi. Tekstipohjaisten julkaisujen lisäksi tunnistetaan myös audiovisuaaliset julkaisut. Näitä ovat ääntä ja/tai kuvaa hyödyntävät muut kuin kirjallisessa muodossa olevat julkaisut – toisin sanoen muun muassa podcastit ja videot. Tähän samaiseen julkaisemisen luokkaan lukeutuvat myös laajat avoimet oppimateriaalikokonaisuudet kuten MOOCit.

Tekstipohjaisista julkaisuista poiketen audiovisuaaliset julkaisut voidaan kuitenkin OKM:n luokituksessa määritellä vain ja ainoastaan audiovisuaalisiksi julkaisuiksi – riippumatta niiden sisällöstä tai yleisöstä. Esimerkkinä tästä on Helsingin yliopiston podcast-tarjonta (Helsingin yliopisto 2024), joka pohjautuu tutkittuun tietoon. Sen kohdeyleisönä on laajasti ottaen tutkimuksesta ja ajankohtaisista ilmiöistä kiinnostuneet ja tutkijayhteisö. Nykyisessä luokituksessa esimerkkinä oleva podcast-sarja luokitellaan audiovisuaaliseksi julkaisuksi huomioimatta sen kohdeyleisöä tai sen sisältöä. Tekstinä sama sisältö luokiteltaisiin ammatilliseksi julkaisuksi, joka vastaavasti tuottaisi myös enemmän OKM-rahoitusta ammattikorkeakouluille.

Julkaisujen nykyinen luokittelutapa herättää ihmettelyä. Kun audiovisuaalisten julkaisujen sisältöjä ei arvioida niiden sisällön tai kohdeyleisön mukaan, miten niiden laatu varmistetaan? Toisena kysymyksenä herää, miten nykyistä julkaisujen luokittelutapaa käytetään ammattikorkeakoulujen yhtenä rahoitusmallin pohjana.

Loppukeväästä 2024 vahvistettavassa rahoitusmalliehdotuksessa (Opetus- ja kulttuuriministeriö 2024) audiovisuaalisille julkaisuille on ehdotettu kerrointa 0,4. Julkaisun ollessa avoimesti saatavilla kerroin korotettaisiin 0,48:aan. Edellä mainitut kertoimet ovat samat kuin yleistajuisilla julkaisuilla. Linja poikkeaa ammatillisten ja tieteellisten tekstijulkaisujen arvotuksesta, joille kerroin on 1 tai avoimesti saatavilla oleville julkaisuille korotettu kerroin 1,2. Ehdotus asettaa audiovisuaaliset julkaisut automaattisesti yleistajuisten tekstijulkaisujen tasolle riippumatta niiden kohdeyleisöstä taikka niissä tuotetun sisällön ja tiedon tasosta. Esimerkkinä oppimateriaali, joka on tuotettu oppikirjan muotoon, saa rahoituksessa arvon 1. MOOC tai vastaava laaja oppimateriaalikokonaisuus, jonka päätuote ei ole kirja, saa kertoimen 0,4. Vaikka kirjan ja oppimateriaalin sisältö olisi keskenään prikulleen samanlainen, ei niillä olisi rahoituksessa samanlaista painoarvoa.

Vanhassa vara parempi?

Ero vanhaan rahoitusmalliin tulee olemaan merkittävä. Aiemmin kaikki julkaisut, niin tekstit kuin audiovisuaalisetkin, olivat samalla tavalla arvotettuja ammattikorkeakouluille. Uusi rahoitusmalli tullee ohjaamaan ammattikorkeakoulujen julkaisutoimintaa uuteen suuntaan. Hyvää uudesta rahoitusmallista toki löytyy, ja julkaisujen osalta tavoitteena on, että ammattikorkeakoulujen ammatillista julkaisemista painotetaan. Miinuksen tuo kuitenkin se, että käytännössä julkaisun muoto sanelee sen arvon. Haluaisimme selvittää, miksi näin on.

Julkaisujen eriarvoisuutta voi tuskin perustella niihin kulutetuilla työtunneilla. Audiovisuaaliset julkaisut eivät liene tekstijulkaisuja vähemmän työteliäitä. Ne vaativat samanlaista suunnittelua ja käsikirjoittamista kuin tekstijulkaisut, jotta julkaisussa tuotettu tieto tulisi esitetyksi ymmärrettävässä ja kohdeyleisölle suunnatussa muodossa. Ammattikorkeakoulujen tiedonkeruuseen kuuluvat podcastit ja videot käsikirjoitetaan ja ne käyvät läpi toimituskuntaprosessin ennen julkaisemistaan. Joskus kuulee ajateltavan, että podcast-julkaisuja tehdään niiden sisältöä etukäteen sen tarkemmin miettimättä ja jutustelevaan tyyliin.

Audiovisuaalisten oppimateriaalien tai MOOCien yleisö tuskin poikkeaa paljon oppikirjojen yleisöstä. Mielletäänkö niiden sisältö kevyemmäksi kuin oppikirjojen sisältö? Tuskin näin on, sillä sama sisältö oppikirjana tuottaisi enemmän rahoitusta ammattikorkeakouluille kuin MOOC-kurssi.

Hybridijulkaiseminen on jo täällä

Audiovisuaalisiin julkaisuihin sisällytetään hätkähdyttävä kavalkadi erilaisia muotoja, formaatteja, medioita sekä liuta tekstityypeistä poikkeavia tekijärooleja. Ehkä moninaisuudessa on syy audiovisuaalisten julkaisujen teksteistä poikkeavalle asemalle rahoitusmallin arvotuksessa? Siltikin pelkkä muoto ja moninaisuus tuntuvat käsissä murenevalta perusteelta.

Nykyisessä digitaalisessa teknosfäärissä ennalta annetut muotokategoriat sumenevat silmänräpäyksessä bittiusvaan. Teksteistä tehdään automaattisesti tekoälyllä luettua ääntä, podcasteilla on saavutettavat tekstivastineet, videoista löytyy tekstitykset ja teksteistä tuotetaan kielimallien avulla kuvia esimerkiksi tutkimushankkeen haastatteluaineiston visualisoinniksi. Tämä muotojen sekoittuminen ja limittyminen näkyy jo myös korkeakoulujen julkaisutiedonkeruussa. Siellä voimme törmätä äänijulkaisuun vertaisarvioituna artikkelina eli audiopaperiin (Hytönen-Ng & Kallonen 2023) tai ammatilliseen kirjaan, jossa sisältö on enimmäkseen videoita (Alhonen, Drake, Immonen, Koskimäki & Pöyhönen 2023).

Ammattikorkeakoulut tuottavat jo nyt paljon ammattiyleisöille suunnattuja ja TKI-työhön perustuvia audiovisuaalisia julkaisuja, erityisesti podcasteja. Nykyisessä tilanteessa emme voi kuitenkaan kutsua niitä ammatillisiksi julkaisuiksi, ainakaan seuraavan rahoitusmallikauden aikana, koska ne eivät ole kirjaimilla kirjoitettu (lukuunottamatta niiden saavutettavaa tekstivastinetta). Joulukuussa 2023 podcastit ja äänikirjat olivat 5. ja 6. käytetyin media Suomessa (Statista 2024a) ja erityisesti taloudesta, yhteiskunnasta, tieteestä ja teknologiasta kiinnostuneet nuoret korkeakoulutetut kaupunkilaiset kuuntelevat podcasteja (Statista 2024b). Tämän tiedon pohjalta on vaikea ymmärtää mitä tällainen kuilu julkaisumuotojen arvotuksessa palvelee.

Neljän vuoden audiovisuaalinen alho?

Uusi rahoitusmalli laskee yleistajuisten julkaisujen ja kaikkien audiovisuaalisten julkaisujen arvostusta rahoituksen jaossa. Samalla ammatillisen julkaisemisen suhteellinen arvostus nousee. Ammatillisen julkaisemisen arvostaminen on hyvä asia, sillä se kannustaa ammattikorkeakouluja edelleen kehittämään toiminnalleen ominaista julkaisemisen kenttää, jolla ammattikorkeakoulut ovat jo nyt ahkera tuottaja.

Audiovisuaalisten julkaisujen asema herättää seuraavanlaisia kysymyksiä. Mitä vaikutuksia niiden arvotuksen laskemisella on tulevaisuudessa? Typistyvätkö ammattikorkeakoulujen hyvin käyntiin lähteneeltä av-julkaisutoiminnalta siivet alkuunsa? Opetuksessa, itseopiskelussa ja viihdekäytössä videot, podcastit ja muut audiovisuaaliset julkaisut ovat yhä yleisempi mediakulutuksen muoto. Jääkö ammattikorkeakoulujen audiovisuaalisen ammatillisen julkaisemisen kenttä nyt laahaamaan kehityksessä, kun siihen ei jatkossa kannusteta panostamaan?

Viime vuosina ammattikorkeat ovat panostaneet audiovisuaalisten julkaisujen tuotantoon eivätkä ne ole laskeneet sisällön laatua julkaisumuodon perusteella (Hermiö, Wallin, Merimaa & Hintsa 2024). Koska rahoitusmalli vaikuttaa takautuvasti kolme vuotta, eivät kolmen viime vuoden aikana tuotetut ammatilliset podcastit ja videot tulekaan painamaan seteleinä yhtä paljon kuin tekstisisaruksensa. Luonnollisesti niissä jaettu ammatillinen tieto on teoriassa yhtä arvokasta kuin ennenkin – mutta rahallisesti ei kuitenkaan.

OKM:n ammattikorkeakoulujen rahoitusmallin yksi perustava piirre on, että uuteen rahoituskauteen siirryttäessä tehdään edellisen rahoituskauden aikana sokkona töitä. Tämä johtuu siitä, että rahoitusmallikauden ensimmäisten vuosien rahoitukseen vaikuttaa taannehtien kolme edellistä vuotta. Näin ollen rahoitusmallin ensimmäisen vuoden 2025 otannassa huomioidaan julkaisemisen vuodet 2021, 2022 ja 2023.

Kehitys kehittyy ja tunnetusti nopeasti. Neljä vuotta on pitkä aika edistää julkaisutoimintaa suuntaan, jossa se on samanaikaisesti vaikuttavaa, huomioi korkeakoulujen yhteiset tavoitteet ja olisi tuottavaa OKM:n rahoituksen näkökulmasta.