Järjestyksessään toinen HUS:n kansainvälinen kliinisen hoitotieteen konferenssi (2nd International Conference of Clinical Nursing Research) järjestettiin Helsingissä 22.-23.8.2024. Artikkelissa luodaan katsaus konferenssin keskeisimpiin ja kiinnostavimpiin teemoihin.
Kuva wal_172619 Pixabaystä
”Demonstrating excellence in patient care” – pääteeman mukaisesti konferenssi kohdistui hoitotyön ytimeen eli välittömään potilashoitoon, johon kliininen hoitotyö käsitteenä viittaa. Minulla oli kunnia osallistua kutsuttuna jäsenenä konferenssin tieteelliseen toimikuntaan. Toimikuntaan oli pyydetty HUS:n omien hoitotieteen asiantuntijoiden lisäksi edustaja jokaisesta terveysalan koulutusta tarjoavasta pääkaupunkiseudun korkeakoulusta (Laurea, Arcada, Diak, Metropolia ja Helsingin yliopisto). Tieteellisen toimikunnan tehtäviin kuului muun muassa konferenssiin tarjottujen esitysten tiivistelmien arviointi, ohjelman suunnittelu ja sessioiden puheenjohtajana toimiminen. Konferenssi houkutti Helsinkiin Scandic Marina Congress Centeriin noin 240 osallistujaa 12 eri maasta. Suurin osa konferenssivieraista oli Suomesta HUS-alueeseen painottuen, mutta huomionarvoista oli muun muassa australialaisten tutkijoiden runsas osallistuminen kirjaimellisesti maailman toisella puolella järjestettävään konferenssiin. Konferenssissa oli neljä kutsuvieraan esitystä (keynote) ja 28 suullista esitystä seitsemässä rinnakkaissessiossa. Lisäksi esillä oli sähköisiä postereita, joita esiteltiin seitsemässä posterisessiossa (poster walk).
Kutsuvieraiden inspiroivat näkökulmat
Kliiniset tutkimustiimit lähellä hoitotyön käytäntöä
Konferenssiin oli kutsuttu kliinisen hoitotieteen kansainvälisiä ja kotimaisia huippuasiantuntijoita. Ensimmäisenä heistä sai puheenvuoronsa tehohoitotyön professori Leanne Aitken Lontoon City-yliopistosta (City, University of London). Hän keskittyi esityksessään menestyksekkäiden kliinisten tutkimustiimien kehittämiseen. Kliinisillä tutkimustiimeillä hän tarkoittaa sairaalassa tutkimusta tekeviä tiimejä, joissa on jäseninä sekä tutkijoita että kliinistä työtä tekeviä asiantuntijoita. Tiimit toimivat siis välittömän potilashoidon rajapinnassa, jolloin tutkimuksen tarve on helppo tunnistaa kliinisen työn arjesta ja vastaavasti tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää suoraan potilaiden hoidossa. Kuvaavaa on, että professori Aitkenin työpiste sijaitsee yliopistosairaalan teho-osastolla.
Tutkimusiimit mahdollistavat tieteellisestä tutkimuksesta kiinnostuneiden hoitajien osallistumisen tutkimukseen ja sitä kautta etenemisen urallaan. Valitettavasti on todettava, että Suomessa vastaavaan toimintamalliin on pitkä matka. Meillä lähinnä yliopistosairaaloiden lääkäreillä on mahdollisuus yhdistää tutkimusta ja kliinistä työtä. Hoitajataustaiset tutkijat sen sijaan ajautuvat järjestelmässämme helposti varsin kauas potilashoidosta, jolloin tutkimusyhteistyökään ei ole täysin saumatonta. Meillä olisi paljon kehitettävää sekä yliopistojen että ammattikorkeakoulujen ja sote-organisaatioiden tutkimusyhteistyössä. Teemme kaikki terveysalan tutkijoina ja kouluttajina töitä viime kädessä potilaiden hyvän hoidon eteen, joten kiinteämpi yhteys kliinisen hoitotyön arkeen olisi toivottavaa.
Digitaalisuuden mahdollisuudet ja haasteet
Professori Maritta Välimäki Helsingin yliopistosta tarkasteli esityksessään digitalisaation mahdollisuuksia ja haasteita terveydenhuollossa. Hän on tehnyt pitkäjänteistä tutkimusta erityisesti mielenterveyden ongelmista kärsiville suunnatuista digitaalisista interventioista. Hän korosti esityksessään onnistumisten lisäksi myös vähemmän onnistuneiden interventiotutkimusten merkitystä. Vaikka tutkimuksessa ei saavutettaisi toivottuja tuloksia, ne voivat kuitenkin tuottaa tärkeää tietoa jatkossa uusien interventioiden kehittämisen ja käyttöönoton tueksi. Professori Välimäki viittasi Aristoteleen toteamukseen, että erinomaisuuden saavuttamiseen tarvitaan kykyä muuttaa esteet mahdollisuuksiksi. Hän korosti digitaalisten interventioiden hyvin suunnitellun käyttöönoton merkitystä. Organisaation tai tiimin valmiutta ottaa uusia interventioita käyttöön tulee arvioida ja tarvittaessa kehittää ennen kuin uusi interventio voidaan omaksua osaksi hoitoa.
Kliinisen hoitotieteen tutkimuksen nykytila
Toisen konferenssipäivän avasi professori, varadekaani Sanna Salanterä Turun yliopistosta. Kliinisen hoitotieteen professorin näköalalla hän tarkasteli hoitotieteellisen tutkimuksen tilaa Euroopassa. Erilaisissa yliopistorankingeissa eurooppalaisia hoitotieteen yksiköitä on melko korkeallakin sijalla (ml. suomalaisia), mutta listauksia hallitsevat Yhdysvallat ja muut englanninkieliset maat, mikä on osin selitettävissä englanninkielisen julkaisemisen aiheuttamalla vinoumalla. Salanterä kuvasi esityksessään hienosti, kuinka hoitotieteellinen tutkimus on edennyt käsitteitä määrittelevästä ja teorioita luovasta tutkimuksesta kohti kliinisiä interventiotutkimuksia ja interventioiden käyttöönottoa tarkastelevia tutkimuksia. Digitaaliset interventiot, kuten terveyspelit ovat olleet hänenkin johtamiensa tutkimusryhmien kiinnostuksen kohteena jo vuosien ajan. Heidän tutkimusryhmänsä on kehittänyt hoitotyössä dokumentoidun tiedon automaattista louhintaa jo 2000-luvun alkupuolelta lähtien. Hoitotieteessä tekoälyn tutkimuksella on siis jo kunnioitettavan pitkät perinteet!
Laatu hoitotyön perustehtävissä
Professori Lisette Schoonhoven Utrechtin yliopistosta Alankomaista keskittyi esityksessään hoitotyön laatuun. Aivan erityisen huomion hän kiinnitti perushoidon laatuun, joka on tutkimuksissa varsin vähälle huomiolle jäänyt, mutta aivan keskeinen hoitotyön alue. Sen merkitys korostuu enenevissä määrin väestön ikääntyessä. Hoitajapulan takia on tuotu esiin ehdotuksia siirtää perushoito vähemmän koulutetuille hoitotyötä avustaville henkilöille. Schoonhoven kuitenkin kritisoi ehdotusta, sillä perushoidon toimintoja ei tulisi nähdä ”vain” perushoitona. Esimerkiksi auttaessaan potilasta wc:hen hoitaja koulutuksensa ja kokemuksensa tuomalla osaamiselle samalla havainnoi tämän liikkumista, tasapainoa, hengitystä, raajojen lämpöä, kognitiivista tilaa, mielialaa, toimintakykyä ja tekee näin päätelmiä potilaan tilanteesta. Kenties hän vielä samalla ohjaa potilasta hänen hoitoonsa liittyvissä asioissa. Hoitajat ovatkin mestareita multitaskaamisessa! Hyvin mielenkiintoisena näkökulmana hän toi esiin toimimattomien tai vanhentuneiden käytänteiden de-implementoinnin. Kuten uusien käytänteiden käyttöönotto eli implementointi hoitotyöhön vaatii huolellista suunnittelua, niin myös vanhojen käytänteiden de-implementointi edellyttää järjestelmällisiä toimia.
Hoitajista on pulaa – vai onko?
Professorit Schoonhoven ja Välimäki viittasivat molemmat esityksessään OECD:n (2023) tilastoon, jonka mukaan Suomessa on OECD-maista eniten hoitajia tuhatta asukasta kohden (Suomi 18.9 vs. OECD:n keskiarvo 9.2). Myös hoitajien määrä suhteessa lääkäreiden määrään on Suomessa OECD:n korkein. Luvut herättävätkin kysymyksen; miksi meillä on hoitajapula, jos hoitajia on niin paljon? Aiheen tiimoilta käytiin varsin vilkasta keskustelua, sillä maiden välistä vertailua hankaloittaa muutamat tekijät. Suomen tilastossa ovat mukana sekä sairaanhoitajat että lähihoitajat, kun taas monessa verrokkimaassa ainoastaan sairaanhoitajat lasketaan hoitajiksi. Suomessa sairaanhoitajaksi rekisteröityminen on käytännössä ikuinen, jollei väärinkäytösten takia ammatinharjoitusoikeutta jossain vaiheessa rajoiteta. Näin ollen Suomen luvussa on todennäköisesti mukana sairaanhoitajia, jotka ovat siirtyneet pois alalta tai eivät toimi varsinaisessa hoitotyössä vaan esimerkiksi johtajina, tutkijoina tai opettajina. Sen sijaan monissa maissa, kuten Alankomaissa rekisteröityminen täytyy uusia määräajoin ja voidakseen uusia rekisteröintinsä sairaanhoitajan tulee työskennellä suoraan asiakkaan tai potilaan hoitoon kuuluvissa tehtävissä.
Tarkasteltaessa hoitajien ja lääkäreiden määrää suhteessa toisiinsa tulisi huomioida myös tehtävänkuva ja työnjako eri maissa. Suomalaiset sairaanhoitajat ovat varsin autonomisia verrattuna esimerkiksi moniin keski- ja eteläeurooppalaisiin kollegoihinsa, jolloin he saattavat hoitaa monia muissa maissa lääkäreille tai muilla ammattilaisille kuuluvia tehtäviä. Tulkintojen tekeminen tilastoista ei siis ole aivan yksinkertaista. Joka tapauksessa lienee selvää, ettei Suomessakaan hoitajien määrää tulevaisuudessa voida merkittävästi lisätä, joten on tärkeää pohtia, kohdentuuko hoitajien tekemä työ aina oikein?
Valittuja paloja rinnakkaissessioista
Konferenssin suulliset rinnakkaissessiot jakautuivat seuraaviin teemoihin: potilaiden ja henkilökunnan kouluttaminen, digitaaliset ratkaisut hoitotyössä, hoitotyön innovatiiviset roolit ja tehtävät, päivystyshoitotyö, haittatapahtumat hoitotyössä, näyttöön perustuva, turvallinen ja eettinen hoitotyö sekä hoidon laatu ja turvallisuus.
Toimin puheenjohtajana päivystyshoitotyön sessiossa, jossa saimme kuulla neljä tasokasta esitystä. Väitöskirjatutkija Meeri Mustonen Turun yliopistosta esitteli kartoittavan katsauksensa (Mustonen ym. 2024) löydöksiä päivystyshoitotyön laatuindikaattoreista. Katsauksen mukaan spesifisti päivystyshoitotyöhön kehitettyjä laatuindikaattoreita on varsin vähän ja geneerisiä laatuindikaattoreita tulisi validoida päivystyshoitotyössä. Toimivat ja luotettavat indikaattorit ovat keskeisiä hoidon laadun kehittämisessä ja seurannassa.
Sessiossa saimme kuulla lisäksi, kuinka Israelissa oli saatu lyhennettyä viivettä epäiltyjen aivoinfarktipotilaiden kuvantamisessa, kun sairaanhoitajille oli annettu valtuudet lähettää potilaat kuvantamiseen. Sessiossa kuvattiin myös Australiassa päivystyspotilaan järjestelmälliseen tilan arviointiin kehitetyn toimintamallin laajamittaista käyttöönottoa sekä saman toimintamallin muokkaamista ikääntyneiden hoitoon. Kaikissa esityksissä korostui sairaanhoitajan keskeinen rooli päivystyspotilaan tilan arvioinnissa. Sairaanhoitajien osaamisen täysmittainen hyödyntäminen ja ammatillisen autonomian toteutuminen päivystyspoliklinikoilla hyödyttää potilaita muun muassa oikea-aikaisen hoidon toteutumisena.
Ajatuksiani konferenssin jälkeen
Konferenssi oli kokonaisuudessaan hyvin antoisa ja korkeatasoinen. Saatoin itsekin todeta, että hoitotieteellisessä tutkimuksessa pystytään tuottamaan entistä enemmän kliinisesti relevanttia tietoa ja vaikuttaviksi todettuja interventioita potilaiden parhaaksi. Useissa esityksissä korostettiin interventioiden käyttöönoton ja vakiinnuttamisen merkitystä. Tutkimuksissa ei siis enää tarkastella ainoastaan intervention vaikuttavuutta kokeellisessa ja kontrolloidussa asetelmassa, vaan selvitetään myös, kuinka se saadaan osaksi hoitokäytäntöjä, jolloin potilaat pääsevät siitä aidosti hyötymään. Havainto oli omasta hoitotyön kliinisen asiantuntijuuden yliopettajan näkökulmasta ilahduttava, sillä näyttöön perustuvien käytänteiden käyttöönotto ja vakiinnuttaminen ovat keskeinen osa Laurean kliinisten asiantuntijoiden koulutusta (Alastalo 2024). Käyttöönoton ja vakiinnuttamisen osaamista on tärkeää viedä eteenpäin terveydenhuollon toimintaympäristöihin.
Osallistuminen Laurean edustajana tieteellisen toimikunnan työhön oli mielestäni tärkeää, sillä maan suurimpana sairaanhoitajien kouluttajana Laurean tulee näkyä kliinisen hoitotieteen tapahtumissa. Esityksistä sain myös paljon uusia ideoita työhöni ja hyvän katsauksen alan tuoreimpaan tutkimusnäyttöön. Konferensseihin osallistumisen yksi keskeinen hyöty on varmasti verkostoituminen eikä tämäkään konferenssi ollut sen suhteen poikkeus. Tauot ja vapaamuotoisemmat ohjelman osuudet mahdollistivat ajatusten vaihtoa vanhojen tuttujen kesken ja uusien tuttavuuksien luomisen sekä kansallisesti että kansainvälisesti.
Lähteet
Konferenssin puheenvuorot:
- Aitken, L. Creating an environment to enable clinical research teams to develop and succeed
- Curtis, K. Design of a data driven implementation strategy to optimise clinician behaviour change at scale in complex clinical environments: A multicentre emergency care study.
- Kuniavsky, M. Shortening wait times for early brain imaging in suspected stroke cases.
- Mustonen, M. Quality of nursing care in emergancy care: Analysis of indicators
- Salanterä, S. State of art of clinical nursing research: European perspective
- Schoonhoven, L. Quality of essential nursing care
- Shaban, R. From emergency to aged care: Adapting a nursing assessment framework across health contexts using the dephi technique.
- Välimäki, M. Opportunities and challenges of using information technology – Is there anything under the sun?
