Oppimista tapahtuu niin työtä tekemällä ja kokeilemalla, itse opiskelemalla ja koulun penkillä istumalla kuin toisten kanssa keskustelemalla. Kollegiaalinen oppiminen on antoisaa, kunhan annamme sille aikaa ja tilaa. Tiedon jakaminen organisaation sisällä lisää niin osaamista kuin avoimuutta, mutta myös innostusta ja yhteishenkeä. Jokaisella meistä on jotain ammatillista annettavaa ja jaettavaa toisillemme.
Pieni ajatusleikki alkuun. Nimeä 20 kollegaa, jotka osaavat opettaa tutkimusmenetelmiä? Tai ovat aktiivisia podcastien tekijöitä? Tai tietävät hyviä vinkkejä oivallisen hankehakemuksen kirjoittamiseen? Tai ovat kirurgisen hoitotyön rautaisia ammattilaisia? Tai osaavat neuvoa Canvaksen, Teamsin, Canvan, Tuudon, Padletin, Excelin tai oikeastaan minkä tahansa sovelluksen käytössä, mitä vain ikinä keksit kysyä? Saitko kaikkiin kohtiin 20 nimeä? En minäkään.
Isommissa organisaatioissa ajaudutaan helposti tilanteeseen, jossa ei tunneta kaikkia kollegoita. Itse osaan nippanappa kertoa kasvojen perusteella, kuuluuko kyseinen henkilö E-yksikön reilu satapäiseen tiimiin, mutta tunnustan, että ihan kaikkien nimiä en vieläkään muista. Vielä vähemmän tiedän kunkin ammattilaisen laajaa osaamisen kirjoa. Mitä kaikkea te osaattekaan, enkä tiedä siitä mitään! Miten saisimme luotua Laureaan osaajien ”Tinderin”? Paikan, josta voisimme hakea osaajia sellaiselta alalta tai osaamisalueelta, josta emme itse tiedä tai kaipaamme sparrausta.
Kuka sparraa ja ketä
Nykyajan aikuinen oppii ja kehittää osaamistaan lisätäkseen ammatillista kasvuaan ja selviytyäkseen muuttuvan työelämän eteen heittämistä haasteista. Omaa osaamistaan voi kehittää monella tavalla. 70-20-10 –mallin (ks. esim. 70-20-10 Opitaan yhdessä –hanke 2015; Leppänen 2014) mukaan 20 % osaamisen kehittymisestä tapahtuu sosiaalisessa kanssakäymisessä. Kehitymme palautteen avulla, saamme uusia ajatuksia kehityskeskusteluissa, opimme jatkuvasti vuorovaikutuksessa.
Siispä sen lisäksi, että kaipaan ajoittain listausta osaamisistanne, haluan myös oppia teiltä. Toisilta oppiminen onkin äärettömän tärkeä ja loputtomasti hyödynnettävä asia. Jokainen kaipaa elämäänsä henkistä kirittäjää, sparraajaa, esimerkkiä, mentoria, omaa ajattelua kehittävää keskustelukumppania.
Herää kuitenkin kysymys, osaammeko ja rohkenemmeko tarpeeksi pyytää kollegoita tai ylipäänsä ketä tahansa muuta jakamaan aikaansa kanssamme? Mitä pelkäämme? Kasvojen menetystä, oman tietämättömyyden avointa kertomista? Vaiko torjutuksi tulemista, ajanpuutteeseen vetoamista? Vai onko edelleen voimassa kyräilyn aikakausi, jokainen pärjätköön omillaan? Ei toivottavasti.
Oli kyse sitten maittavan suklaakakun reseptistä, villasukan kantapään neulomisesta, excel-taulukon hyödyntämisestä, laadullisten tutkimusmenetelmien vertailusta, erityisryhmien oikeuksista tai filosofisesta pohdiskelusta maailman synnystä, aina jostain löytyy keskustelukumppani. Me ihmiset olemme sellaisia, että ilahdumme, kun joku edes olettaa meidän tietävän jostain asiasta jotain enemmän kuin toinen. Tai ainakin haluavan kuulla mielipiteemme ja näkemyksemme. Nämä keskustelut avartavat maailmaa puolin ja toisin.
Kysy, jaa, varjosta
Informaatiotulvan ajassa tuntuu, että arvoamme mitataan itselle haalimamme informaation määrällä. Se on toki tärkeää, mutta mielestäni yhtä tärkeää on, miten jaamme informaatiota eteenpäin. Ja tässä kohtaa kuvaan astuvat juuri ne sosiaaliset taidot. Kone voi kertoa saman faktan kuin me, mutta me voimme kehittää siitä tarinan – tuoda mukaan sanattoman viestinnän, innostaa ja kommunikoida sujuvasti. Jokainen voi luoda osaamisestaan ainutlaatuisen tarinan kaikkine vivahteineen ja sävyineen.
Toisilta oppiminen ei tarkoita vain sitä, että itse on oppijana, niin sanotusti saamapuolella. Kyse on aina kommunikaatiosta, jossa molemmat osapuolet oppivat. Toisilta oppimista voi tapahtua yhdessä työtä tekemällä, perehdyttämistilanteessa, mentoroimalla, kahvipöytäkeskusteluissa tai ihan vain istumalla yhdessä avotyöskentelytilassa.
Työyhteisössä toiselta oppimista voi tapahtua sekä kahden tai useamman samassa asemassa työskentelevän välillä sekä alaisten ja esimiesten välillä. Toisilta oppiminen ei ole vain yksilön asia, myös tiimit ja organisaatiot voivat oppia toisiltaan. Vaaditaan rohkeutta, avoimuutta ja paljon kysymyksiä sekä ennen kaikkea innostusta kehittää osaamista. Oikeastaan kuka tahansa voi oppia jotain keneltä tahansa, kunhan annetaan aikaa, tilaa ja mahdollisuuksia toisilta oppimiselle. Tässä herääkin kysymys, mitä voisin oppia juuri Sinulta?
Siispä:
- kysy mielipiteitä, ideoita ja neuvoja ongelmatilanteissa sellaiselta kollegalta, jolta et ensimmäisenä kysyisi
- jaa rohkeasti omia kokemuksiasi, tuo oma osaamisesi esille
- seuraa toisen työtä, varjosta häntä (luvan kanssa).
Kun joskus palaamme kampuksille, altistakaamme itsemme sattumanvaraisille kohtaamisille (turvaväli huomioiden). Opitaan, kehitytään ja innostutaan yhdessä. Aamulla ei voi tietää, mitä iltaan mennessä on oppinut, ja keneltä. Jospa vuoden loppuun mennessä pystyisin nimeämään 20 Padletin salat tietävää tai podcastien maailmaan perehtynyttä kollegaa.
Kirjoittaja työskentelee projektityöntekijänä Urbaania kasvua Vantaa -hankkeessa, jossa pohditaan jatkuvan oppimiseen, oppimiseen innostamiseen ja oman osaamistason nostamiseen liittyviä kysymyksiä. Hankkeen tavoitteena on löytää ratkaisuja vantaalaisen työvoiman (niin työssä käyvien kuin työttömien) osaamiseen kehittämiseen sekä tukea vantaalaisten yritysten kehitystä digitalisaation ja automatisaation aikakaudella.
Lähteet:
