Miten tekoäly vaikuttaa TKI-hanketyöhön?

Teksti | Henna Kemppainen , Liisa Sillanpää

Tekoälyn käyttö osana tietotyöläisten työtä tulee yhä useammin esille. Tämä on herättänyt myös pelkoa, että tekoäly vie työmme, mutta nyt tekoäly tunnistetaan jo oman työn tukijana ja työtehtävien tehostajana. TKI-hanketyössä tekoälyä voi käyttää sekä hakemuksen valmistelussa että projektinhallinnassa. Laurealla on omat tekoälylinjauksensa ja ohjeita voi soveltaa myös TKI-työssä. Myös tässä artikkelissa on käytetty tekoälyä kysyttäessä esimerkkikohteita sen käyttämiseen hanketyössä.

Kuva Odensen kaupungista Tanskasta, jossa EARMA-konferenssi järjestettiin keväällä 2024.

Laurean tekoälylinjaukset ja TKI-työ

Tekoälyn käytöstä työssä on hyvä olla organisaation sisäisiä linjauksia ja ohjeita. Näin on myös Laureassa. Laureassa on omat tekoälylinjaukset tekoälyn hyödyntämiseen opetuksessa ja opiskelussa ja ohjeita voi soveltaa myös TKI-työhön. Laurean ohjeissa on huomioitu Arenen suositukset tekoälyn hyödyntämisestä ammattikorkeakouluille. Laurean tekoälyohjeen mukaan tekoälyn käyttö on lähtökohtaisesti sallittua, mutta sen hyödyntämisestä on aina muistettava kertoa. Tekoälyn hyödyntäminen TKI-hanketyössä on tullut jäädäkseen, mutta on tärkeää tiedostaa, että tekoäly on työn tuki. Tietoturva, eettisyys ja lähdeviittaukset tulee muistaa huomioida myös tekoälyä hyödynnettäessä. TKI-työssäkin on hyvä huomioida, että tekoälyä ei voi käyttää suoraan asiantuntijalähteenä, ja tekoälyn tuottamien tekstien lähteiden oikeellisuus tulee tarkistaa. (Laurea-ammattikorkeakoulu Oy 2024; Arene 2023.)

Tekoälyn mahdollisuudet TKI-hankevalmistelussa

TKI-hanketyössä tekoälyä voi käyttää sekä hankevalmistelussa että projektinhallinnassa. Alla olevassa kuvassa yksi on esitelty Microsoft Copilotin ehdottamat tekoälyn käyttökohteet hankevalmistelussa.

tekoälyä voi hyödyntää hankevalmistelussa tiedonhaussa, kohderyhmäanalyysissä, hankesuunnitelman laatimisessa sekä kielenhuollossa ja oikoluvussa.
Kuvio 1. Tekoälyn hyödyntäminen hankevalmistelussa

Tekoäly on tehokas tiedon analysoija, ja hankehakemusvaiheessa tekoälyn hyviä käyttökohteita ovatkin taustatutkimuksen tiedonhaku ja kohderyhmän analysointi. Tekoäly tiivistää nopeasti aiheesta jo tehdyt tutkimukset ja sitä voi hyödyntää myös kohderyhmän tarpeiden ennustamisessa. Tekoäly auttaa niin sanotun tyhjän paperin kammossa eli voit laittaa tekoälyn tekemään hankesuunnitelman ensimmäisen version. Muutoin tekoälyn hyödyntämiskohteita varsinaisessa hankehakemuksessa ovat hankkeen tavoitteiden määrittäminen, aikataulutus ja jopa resursointi. (BaHammam 2023; Dwivedi ym. 2023.) Omaa hankesuunnitelmaa voi myös peilata hakemuksen kannalta olennaisiin strategioihin sekä rahoitusehtojen täyttymiseen. Lopuksi tekoälyn voi antaa huolehtia hakemuksen kielenhuollosta ja oikoluvusta sekä tiivistelmän tekemisestä. Viime kädessä vastuu tekoälyn käytöstä on kuitenkin käyttäjällä ja tekoälyn tuottama teksti pitää aina käydä läpi tarkkaan ja korjata teksti tarvittaessa.

Eri maissa ja eri rahoittajilla voi olla erilaisia linjauksia tekoälyn käytöstä. Yksi rahoittaja saattaa kieltää tekoälyn käytön kokonaan, toinen vaatia maininnan mahdollisesta käytöstä ja kolmas taas ei vaadi käytöstä mainintaa. Koska yhtenäistä linjaa ei ole, on hankehakemusta tai tieteellistä artikkelia kirjoittaessa selvitettävä ohjeistukset tapauskohtaisesti. (BaHammam 2023.)

Kokemuksia tekoälyn käytöstä

Tekoäly oli johtavana teemana myös tämän vuoden (2024) EARMA-konferenssissa, ja siihen liittyvistä hyödyntämismahdollisuuksista keskusteltiin konferenssissa paljon. EARMA (European Association for Research Managers and Administrators) on tutkimushallinnon ammattilaisten eurooppalainen yhteistyöverkosto, jonka vuosittaisessa konferenssissa on aina jokin ajankohtainen pääteema. (EARMA 2024.) Tapasimme konferenssissa tanskalaisen yliopistokollegan, joka oli kehittänyt mallin, jonka avulla tekoälyllä voi tehdä rahoitushakemuksen puolessa tunnissa.

Tekoälyn käytön hyviä käytänteitä TKI-työssä on jaettu yhdessä myös Laurean TKI-henkilöstölle tarkoitetussa Kahvia ja sympatiaa –tilaisuudessa. Tilaisuuden aikana laurealaiset Tomi Tolonen ja Mikael Uusi-Mäkelä jakoivat hyödyllisiä vinkkejä muun muassa käytettävissä olevista tekoälysovelluksista, niihin liittyvistä koulutuksista sekä erilaisista keinoista käyttää entistä parempia kehotteita tekoälysovelluksissa. Koulutuksen tallenne on Laurean henkilökunnalle saatavissa Teams Laurea RDI -työtilassa. Tekoälyyn liittyvistä koulutuksista Tomi Tolonen nosti esille tilaisuudessa laurealaisille saatavissa olevien Eduhousen tekoälykoulutusten lisäksi Courseran kurssin “promptaamisesta” eli siitä, kuinka antaa mahdollisimman yksityiskohtaisia komentoja tekoälylle. (Coursera 2024.)

Hyödynnettäviä tekoälytyökaluja

Tyypillisin käytettävä tekoälysovellus on ChatGPT, mikä tuli esille myös vuotuisessa EARMA-konferenssissa. Laureassa on käytössä suljettu ympäristö, johon voi huoletta syöttää vaikkapa omia hakemustekstejä (Microsoft Copilot). Tekoälypohjainen chat-työkalu käyttää julkista dataa, mutta ei vie tietoja Laurean IT-ympäristön ulkopuolelle. Henkilöstön käytössä myös esimerkiksi Adoben Firefly -tekoälysovellus, jolla voi luoda ja muokata kuvia tekoälyn avulla. Henkilöstölle on tarjolla useiden tekoälytyökalujen lisäksi myös tekoälykoulutuksia ja niiden tallenteita. Tekoäly tiedonhaussa -opas (Laurea LibGuides) antaa tukea siihen, miten tekoälyä voi hyödyntää tiedonhaussa sekä nostaa esille tekoälyn käyttöön liittyviä eettisiä kysymyksiä.

Kaiken kaikkiaan tekoälyn hyödyistä ollaan kahta mieltä. Tekoäly on tehokas tiedonkäsittelijä ja tekstintuottaja, ja tekoälyn käytön koetaan nostavan ihmisten luovuutta ja tuottavuutta. Tämä voi edelleen parantaa organisaatiotason tietojohtamista. (BaHammam 2023; Dwivedi ym. 2023.) Kollegamme Tiina Kelkka on kirjoittanut erinomaisen artikkelin Tekoälyn käytöstä kirjoittamisen tukena (Kelkka 2024). Suosittelemme artikkelin lukemista, sillä siitä saat nopeasti yhteenvedon siitä, miten tekoälyä kannattaa hyödyntää ja mitä pitää huomioida. Mutta koska kaikki tekoälyn tuottama teksti pitää kuitenkin tarkistaa, voi hyöty sen käyttämisestä olla lopulta näennäistä (Kivimäki 2023).

Lähteet

Tämän tekstin kirjoittamisessa on hyödynnetty Microsoft Copilotia.

URN http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024101077169

Jaa sivu