Alaikäisten päihdeongelmat ovat nousseet viime vuosina yhä näkyvämmin esiin, ja erityisesti keskustelu alaikäisten opioidikorvaushoidosta herättää vahvoja tunteita, huolta ja ristiriitaisia näkemyksiä. Suomessa alaikäisten korvaushoitoa ollaan parhaillaan kehittämässä, ja esimerkiksi HUS on tiedottanut nuorten opioidikorvaushoitojen käynnistymisestä (HUS 2025). Kyseessä on merkittävä muutos palvelujärjestelmässä, ja siksi aihe vaatii huolellista, maltillista ja moniulotteista tarkastelua.
Kuva: Freepik
Tässä artikkelissa tarkastelen alaikäisten opioidikorvaushoitoa sekä olemassa olevan tiedon että oman kokemuspohjaisen näkökulmani kautta. Kokemusasiantuntijuus tarjoaa yhden tavan ymmärtää, millaisissa tilanteissa korvaushoitoa pidetään perusteltuna, mitä se voi parhaimmillaan mahdollistaa ja millaisia riskejä siihen erityisesti alaikäisten kohdalla liittyy. Tarkastelu ei kohdistu yksittäisiin tapauksiin, vaan laajempaan kysymykseen siitä, millaisin edellytyksin korvaushoitoa tulisi harkita osana alaikäisten päihdehoitoa.
Tarkoitukseni ei ole vastustaa korvaushoitoa ehdottomasti, vaan pohtia sitä alaikäisten kohdalla erityisellä tarkkuudella. Keskeinen kysymys on, onko korvaushoito alaikäiselle aina nuoren edun mukaista vai kertooko siihen päätyminen ennen kaikkea siitä, että nuoren varhaisemmassa tukemisessa on epäonnistuttu.
Mitä korvaushoito on ja mitä siihen kuuluu
Opioidikorvaushoito on vaikean opioidiriippuvuuden hoitomuoto, jossa laiton opioidien käyttö korvataan lääkärin määräämällä ja valvotulla lääkityksellä. Suomessa käytetyimpiä lääkkeitä ovat buprenorfiini ja metadoni. Hoidon ensisijaisena tavoitteena on vähentää vieroitusoireita, hillitä pakonomaista päihteiden käyttöä ja ehkäistä vakavia terveyshaittoja, kuten yliannostuksia ja kuolemia (Mielenterveystalo 2025).
Korvaushoitoa tarkastellaan usein virheellisesti pelkkänä lääkkeenä, vaikka todellisuudessa kyse on laajemmasta hoitoprosessista. Hoidon olennainen osa on psykososiaalinen tuki, joka tarkoittaa lääkkeettömiä tukimuotoja mielenterveyden ja sosiaalisen toimintakyvyn vahvistamiseksi. (Mielenterveystalo 2025.) Tämä voi esimerkiksi olla säännöllisiä keskusteluja ammattilaisten kanssa, ohjausta arjen hallintaan sekä tiivistä seurantaa. Tarvittaessa hoitoon liitetään myös kuntoutuspalveluita, jotka tukevat sosiaalista toimintakykyä ja auttavat rakentamaan päihteettömän elämäntavan. Ilman tätä kokonaisuutta lääkitys yksinään harvoin johtaa kestävään muutokseen.
Korvaushoito nähdään yleisesti viimeisenä keinona silloin, kun muut hoitomuodot eivät ole tuottaneet tulosta tai kun päihteiden käyttö on edennyt hengenvaaralliselle tasolle.
Korvaushoidon vaikutukset – hyödyt ja haitat
Korvaushoidolla on tutkittuja ja kiistattomia hyötyjä erityisesti aikuisten opioidiriippuvuuden hoidossa. Se vähentää kuolleisuutta, rikollisuutta ja vakavia terveyshaittoja sekä mahdollistaa elämän vakauttamisen ja muun kuntoutuksen toteuttamisen (Mielenterveystalo 2025).
Hoidon haittoja ei kuitenkaan voida sivuuttaa. Buprenorfiini on Suomessa yleisin huumemyrkytyskuolemiin liittyvä aine silloin, kun sitä käytetään väärin tai yhdessä muiden päihteiden kanssa (Terveyden ja hyvinvoinninlaitos 2023b). Lisäksi korvaushoito ylläpitää fyysistä riippuvuutta opioideihin, ja hoidon lopettaminen voi olla pitkä, kuormittava ja psyykkisesti vaativa prosessi.
Alaikäisten kohdalla hyödyt ja haitat korostuvat eri tavalla kuin aikuisilla. Nuori on kehitysvaiheessa, jossa identiteetti, tunne-elämä ja elämänhallinta ovat vasta rakentumassa. Lääkkeellinen hoito voi tuoda vakautta, mutta se voi myös vaikuttaa tunnekokemuksiin, motivaatioon ja käsitykseen omasta toipumisesta. Siksi alaikäisten kohdalla korvaushoitoa ei voida arvioida samoilla perusteilla kuin aikuisten hoitoa.
Millaisessa tilanteessa korvaushoitoa ehdotetaan alaikäiselle
Alaikäisten opioidikorvaushoitoa koskevaa avointa ja yhtenäistä tietoa on Suomessa toistaiseksi niukasti, sillä hoitokäytännöt ovat vasta muotoutumassa. Tästä syystä on mahdotonta kuvata tarkasti tai yksiselitteisesti, millaisessa tilanteessa korvaushoitoa alaikäiselle ehdotetaan. Seuraava tarkastelu perustuukin olemassa olevaan tietoon aikuisten korvaushoidosta, alaikäisten päihde- ja mielenterveyspalveluista sekä omaan pohdintaani ja kokemuspohjaiseen ymmärrykseen.
On kuitenkin perusteltua olettaa, että korvaushoitoa ei ehdoteta alaikäiselle kevyin perustein tai varhaisena hoitomuotona. Ennen kuin siihen päädytään, nuoren elämässä on todennäköisesti jo tapahtunut paljon. Varhaista puuttumista ja tukea on usein yritetty monin eri tavoin: lastensuojelun, koulupsykologien ja -kuraattorien, nuorisotyön, mielenterveyspalveluiden, perhetyön, harrastustoiminnan tai tukiperheiden kautta. Kunta vastaa pääosin ehkäisevästä päihdetyöstä ja jokaisella ihmisellä, niin koululaisilla, työssäkäyvillä, työttömillä, senioreilla ja myös vaikeasti päihderiippuvaisilla on oikeus saada laadukasta ehkäisevää päihdetyötä. (Terveyden ja hyvinvoinninlaitos 2023a.) Vaikka ennaltaehkäisevää päihdetyötä tehdään kunnissa laajasti, se ei aina tavoita nuorta ajoissa tai riittävän vaikuttavasti.
Korvaushoidon harkinta näyttäytyy tällöin tilanteena, jossa opioidien käyttö on jatkunut pitkään, käyttö on vakavaa ja muut hoitoyritykset, kuten katkaisuhoidot, terapia ja kuntoutus eivät ole riittäneet. Lisäksi voidaan olettaa, että hoidon edellytyksenä on nuoren tilanteen soveltuvuus korvaushoitoon. Esimerkiksi runsas sekakäyttö voi muodostaa esteen hoidon aloittamiselle, sillä se lisää merkittävästi hoitoon liittyviä riskejä.
Ajattelen, että jos alaikäinen päätyy tilanteeseen, jossa korvaushoitoa edes harkitaan, kertoo se usein siitä, että nuoren varhaisemmassa tukemisessa on jollain tasolla epäonnistuttu. Tämä ei ole yksittäisten ammattilaisten syy, vaan heijastaa laajempia rakenteellisia puutteita palvelujärjestelmässä.
Korvaushoidon puheeksi ottaminen ja päätöksenteko
Koska alaikäisten opioidikorvaushoidon käytännöt ovat Suomessa vasta kehittymässä, myös hoidon puheeksi ottamista ja päätöksentekoa on syytä tarkastella ennen kaikkea pohdintana. Tällä hetkellä ei ole selkeää, yhtenäistä mallia siitä, miten, milloin ja kenen toimesta korvaushoito alaikäisen kohdalla otetaan esille. Seuraavat näkökulmat perustuvat oletuksiin, eettisiin periaatteisiin sekä kokemukseen aikuisten korvaushoidosta ja alaikäisten palvelujärjestelmästä.
Pidän todennäköisenä ja toivottavana, että alaikäisen korvaushoito edellyttää avointa ja huolellista keskustelua nuoren, huoltajien ja ammattilaisten välillä. Nuorelle ja hänen huoltajilleen tulisi kertoa selkeästi ja ymmärrettävästi, mitä korvaushoito tarkoittaa, millaisia sitoumuksia se edellyttää ja mitä mahdollisia hyötyjä ja riskejä siihen liittyy. Erityisen tärkeää olisi varmistaa, ettei nuori ajaudu hoitoon ilman todellista käsitystä sen luonteesta ja pitkäkestoisuudesta.
Pohdin myös nuoren päätöksentekokykyä tällaisessa tilanteessa. Vaikka nuori voi olla hyvinkin tietoinen omasta tilanteestaan ja kärsimyksestään, hänen kykynsä arvioida pitkän aikavälin seurauksia on vielä kehittymässä. Tämä herättää kysymyksen siitä, miten nuoren oma tahto, huoltajien näkemykset ja ammattilaisten arviot tulisi sovittaa yhteen. On mahdollista, että näiden välillä syntyy ristiriitoja, ja tällöin päätöksenteon tulisi perustua rauhalliseen harkintaan, moniammatilliseen arvioon ja ensisijaisesti nuoren etuun.
Ajattelen, että erityisen ongelmallista olisi tilanne, jossa korvaushoito esitetään ainoana vaihtoehtona siksi, että muita palveluita ei ole saatavilla. Tällöin kyse ei olisi aidosta hoitovalinnasta, vaan järjestelmän puutteiden seurauksesta. Alaikäisten kohdalla päätöksenteon tulisi olla erityisen hidasta, perusteltua ja läpinäkyvää.
Pohdintaa ja kehittämistarpeita
Alaikäisten korvaushoitoa koskeva keskustelu on Suomessa vielä vähäistä, ja juuri siksi tarvitaan tilaa keskeneräiselle pohdinnalle, kokeileville toimintamalleille ja palvelujen kehittämiselle. Kun korvaushoitoa joudutaan harkitsemaan alaikäiselle, ollaan jo tilanteessa, jossa varhaisempi tuki ei ole ollut riittävää tai se ei ole tavoittanut nuorta ajoissa. Tämä nostaa esiin tarpeen vahvistaa erityisesti ennaltaehkäiseviä ja matalan kynnyksen palveluja.
Pidän tärkeänä, että alaikäisten päihde- ja mielenterveystyössä painotetaan yhä enemmän kokonaisvaltaisia tukimuotoja, jotka kytkeytyvät nuoren arkeen. Tässä yhteydessä Laureassa toteutettava MoveOn-hanke tarjoaa kiinnostavan viitekehyksen tarkastelulle. Hankkeessa keskiössä ovat nuorten osallisuus, toimijuuden vahvistaminen sekä yksilöllinen, rinnalla kulkeva tuki (Laurea-ammattikorkeakoulu 2026). Vaikka hanke ei suoraan kohdistu alaikäisten korvaushoitoon, sen periaatteet ovat erityisen merkityksellisiä niille nuorille, joilla on moninaisia haasteita ja jotka ovat vaarassa syrjäytyä palvelujärjestelmästä.
MoveOn-hankkeen kaltaisissa kehittämishankkeissa korostuu ajatus siitä, että nuoren elämäntilannetta ei voida tarkastella vain yhden ongelman kautta. Päihteiden käyttö kietoutuu usein mielenterveyteen, koulunkäyntiin, ihmissuhteisiin ja tulevaisuudenuskoon. Kun tuki rakentuu nuoren omista tavoitteista käsin ja hänen osallisuuttaan vahvistaen, voidaan mahdollisesti ehkäistä tilanteita, joissa raskaisiin hoitomuotoihin, kuten korvaushoitoon, joudutaan turvautumaan.
Pohdin myös kokemusasiantuntijuuden ja kokemusosaamisen roolia osana kehittämistyötä. Laureassa kokemusosaamista hyödynnetään koulutuksessa ja hanketoiminnassa, ja se voisi tarjota merkittävää lisäarvoa myös alaikäisten päihdehoidon kehittämiseen. Kokemusasiantuntijat voivat toimia nuorille samaistuttavina esimerkkeinä, mutta myös ammattilaisille tärkeänä muistutuksena siitä, miltä palvelut näyttävät asiakkaan näkökulmasta. Kokemusasiantuntijalla tarkoitetaan henkilöä, jolla on omakohtaista tietoa esimerkiksi sairaudesta, toipumisprosessista, kuntoutumisesta, palvelujärjestelmän käytöstä tai läheisen tukemisesta. Kokemustoimijat ja -asiantuntijat ovat käyneet koulutuksen, jossa he oppivat hyödyntämään omaa tarinaansa ja toimimaan kokemusasiantuntijan roolissa. Heillä on ymmärrystä siitä, mitkä tekijät ovat auttaneet heitä itseään tai heidän läheisiään toipumaan, muuttamaan elämäänsä tai sopeutumaan erilaisiin muutoksiin. (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2024.)
Kehittämistarpeet eivät koske vain yksittäisiä hoitomuotoja, vaan koko palvelurakennetta. Alaikäiset tarvitsevat omia, heille suunnattuja päihde- ja mielenterveyspalveluja, jotka eivät ole suoraan aikuisten palveluista muokattuja. Lisäksi tarvitaan lisää tutkimusta, avointa keskustelua ja eettistä pohdintaa siitä, milloin ja millä edellytyksillä korvaushoitoa voidaan pitää alaikäisen edun mukaisena.
Loppusanat
Alaikäisten korvaushoito ei ole yksiselitteisesti hyvä tai huono ratkaisu, mutta se on aina poikkeuksellinen ja vaativa hoitopäätös. Sen tulisi olla viimeinen keino, ei seuraus puutteellisesta palvelujärjestelmästä. Nuori ansaitsee hoidon, joka kunnioittaa hänen kokemustaan mutta suojelee häntä niiltä riskeiltä, joita hän ei vielä kykene täysin hahmottamaan.
Keskeinen kysymys ei lopulta ole se, voidaanko alaikäiselle antaa korvaushoitoa, vaan se, onko yhteiskunta tehnyt kaiken mahdollisen ennen sitä ja tarjoaako se riittävän tuen myös silloin, jos korvaushoitoon päädytään.
Lähteet
