Artikkelissa tarkastelen nuorten ja alaikäisten päihdepalveluita kokemuksellisesta näkökulmasta. Nuorten päihteiden käyttöön liittyvät haasteet edellyttävät palvelujärjestelmältä herkkyyttä, saavutettavuutta ja luottamusta. Kirjoituksessa jaan omia kokemuksiani alaikäisenä päihdepalveluiden piirissä ja pohdin, miten palveluita tulisi kehittää vastaamaan paremmin nuorten tarpeita. Lopuksi esitän konkreettisia kehittämisehdotuksia ja tuon esille vertaistuen, vapaaehtoisuuden ja ymmärtävän kohtaamisen merkitystä.
Kuva: ohurtsov / Pixabay
Johdanto
Nuorten päihteiden käyttö on yhteiskunnallinen haaste, joka vaikuttaa yksilön hyvinvointiin ja tulevaisuuden mahdollisuuksiin. Nuoruus on kehityksellisesti herkkä vaihe, jossa identiteetti rakentuu ja itsenäisyys lisääntyy. Päihteet voivat tulla mukaan monista syistä: uteliaisuudesta, ahdistuksesta, ryhmäpaineesta tai pakokeinona vaikeista oloista. Oikeanlainen tuki voi olla ratkaisevaa tässä vaiheessa.
Toimin tällä hetkellä projektityöntekijänä MoveOn-hankkeessa, jossa työskentelen rikoksilla ja päihteillä oireilevien nuorten parissa. Hankkeessa kehitetään yhdessä eri toimijatahojen kanssa nopeasti reagoivaa moniammatillista verkostomallia, jonka tavoitteena on vastata nuorten yksilöllisiin tarpeisiin ja katkaista rikoskierteitä. Osana tätä kehitystyötä pilotoidaan rinnallakulkijapari-mallia, jossa ammattilainen ja koulutettu kokemusasiantuntija toimivat yhdessä nuoren ja hänen perheensä tukena, auttaen heitä kiinnittymään olemassa oleviin palveluihin. (Laurea-ammattikorkeakoulu 2025.) Kokemusasiantuntijana tarkastelen nuorten päihdepalveluita ja reflektoin nykytilanteen valossa kehittämisehdotuksia palvelujärjestelmän parantamiseksi.
Nuorten päihteiden käytön haasteet
Päihteiden käyttö nuorten keskuudessa on haaste, jota ei voi sivuuttaa hiljaisuudella. Se koskettaa monia, joko suoraan tai välillisesti ja sen vaikutukset voivat ulottua pitkälle aikuisuuteen. Nuoruus on kehityksellisesti herkkä vaihe, jossa identiteetti rakentuu, itsenäisyys lisääntyy ja tunteet voivat olla voimakkaita ja ristiriitaisia. Päihteet voivat tulla mukaan kuvioon monista syistä: uteliaisuudesta, ahdistuksesta, ryhmäpaineesta tai pakokeinona vaikeista oloista. Monelle nuorelle päihteiden kokeilu jää yksittäiseksi tapahtumaksi tai rajoittuu muutamaan kertaan, mutta joillekin se voi olla ensimmäinen askel kohti haitallista ja pitkäaikaista käyttöä. Mitä aikaisemmin nuori altistuu päihteille, sitä suurempi todennäköisyys on, että käyttö kehittyy myöhemmin ongelmalliseksi. (Mielenterveystalo 2025.) Oikeanlainen tuki voi olla ratkaisevaa tässä vaiheessa. Kun nuori saa apua ajoissa, hänen mahdollisuutensa selvitä ilman päihteiden käytöstä aiheutuvia pitkäaikaisia haittoja paranevat merkittävästi. Jos apua ei ole saatavilla tai se koetaan uhkaavaksi tai pakottavaksi, nuori saattaa vetäytyä entisestään. Siksi on tärkeää puhua nuorten päihdepalveluista avoimesti, rehellisesti ja heidän omista kokemuksistaan käsin.
Nuorille suunnatut päihdepalvelut
Suomessa on olemassa laaja kirjo palveluita, jotka on suunnattu nuorille, joilla on päihteiden käyttöön liittyviä huolia. Näiden palveluiden tarkoituksena on tarjota tukea, hoitoa ja ohjausta nuoren hyvinvoinnin edistämiseksi. Vaikka palveluita on monipuolisesti tarjolla, niiden saavutettavuus, laatu ja nuoren kokemus voivat vaihdella suuresti. Tilastollinen tarkastelu paljastaa myös sen, että palvelujen jakautumisessa alaikäisten ja täysi-ikäisten nuorten välillä on alueellisia eroja (Nuorten mielenterveys- ja päihdepalvelut hyvinvointialueilla 2024,16). Palveluiden pitäisi olla aidosti nuorta varten, eli helposti lähestyttäviä, ymmärtäviä ja turvallisia.
Ensimmäinen kontakti päihdehuoliin liittyen tapahtuu usein kouluterveydenhuollon tai opiskeluhuollon kautta. Ehkäisevä päihdetyö on olennainen osa opiskeluhuoltoa, jonka tavoitteena on vahvistaa sekä yksilöiden että yhteisön hyvinvointia ja varmistaa, että oppimisympäristö pysyy terveellisenä ja turvallisena (Opetushallitus 2025). Nämä palvelut ovat osa nuoren arkea ja siksi helposti lähestyttäviä. Ne tarjoavat matalan kynnyksen keskusteluapua ja voivat ohjata nuoren eteenpäin tarvittaviin jatkopalveluihin.
Nuorisoasemat ovat moniammatillisia yksiköitä, joissa yhdistyvät mielenterveys- ja päihdetyö. Ne tarjoavat maksuttomia palveluita ja toimivat matalan kynnyksen periaatteella, mikä tekee niistä erityisen arvokkaita nuorten kannalta.
A-klinikat ja päihdeklinikat tarjoavat hoitoa ja neuvontaa myös nuorille, mutta niiden toiminta painottuu usein täysi-ikäisiin asiakkaisiin. Alaikäisten kohdalla päihteiden käyttö voi johtaa lastensuojeluilmoitukseen, jonka seurauksena nuori voi saada avohuollon tukitoimia, perhetyötä tai jopa sijoituksen kodin ulkopuolelle.
Digitaaliset palvelut, kuten Sekasin-chat ja Mieli ry:n tukipalvelut tarjoavat anonyymiä ja helposti saavutettavaa tukea. Näiden palveluiden etuna on niiden saavutettavuus ajasta ja paikasta riippumatta, mikä voi olla ratkaisevaa nuorelle, joka ei halua tai pysty hakeutumaan fyysisiin palveluihin.
Vertaistukiryhmät ovat tärkeä osa nuorten päihdehuollon palvelukokonaisuutta. Ne tarjoavat mahdollisuuden jakaa kokemuksia, tunteita ja selviytymiskeinoja muiden samankaltaisessa tilanteessa olevien kanssa. Vertaistuki perustuu ajatukseen siitä, että saman kokeneet ihmiset voivat ymmärtää toisiaan ainutlaatuisella tavalla. Tavalla, jota ammattilainen ei aina pysty tarjoamaan. Suomessa toimii useita vertaistukiryhmiä, jotka tarjoavat apua riippuvuuksien kanssa kamppaileville sekä heidän läheisilleen. Näissä ryhmissä käsitellään arjen haasteita, ihmissuhteita ja tunteita yhdessä muiden samankaltaisia kokemuksia omaavien kanssa. Yhteinen ymmärrys, hyväksynnän kokemus ja ryhmän tarjoama tuki vahvistavat osallistujien itsetuntemusta ja antavat voimaa selviytymiseen. (Päihdelinkki 2025.)
Nuorille vertaistukiryhmät voivat olla erityisen merkityksellisiä, koska ne tarjoavat turvallisen ja hyväksyvän ympäristön, jossa ei tarvitse pelätä leimautumista. Ryhmissä voi puhua avoimesti päihteiden käytöstä, siihen liittyvistä syistä ja seurauksista sekä omista toiveista ja tavoitteista. Tämä voi lisätä nuoren motivaatiota muutokseen ja vahvistaa tunnetta siitä, ettei ole yksin. Vaikka vertaistuki ei korvaa ammatillista hoitoa, se voi toimia tärkeänä täydentävänä tukimuotona. Se voi myös madaltaa kynnystä hakeutua muihin palveluihin ja tukea nuorta pitkäjänteisessä toipumisprosessissa.
Alaikäisten ja täysi-ikäisten palveluiden erot
Erot ovat tässä kohtaa merkittäviä ja usein nuoren näkökulmasta epäreiluja. Täysi-ikäinen voi hakeutua päihdepalveluihin omasta tahdostaan. Hänellä on oikeus päättää, haluaako hän hoitoa, milloin ja missä muodossa. Hän voi myös kieltäytyä hoidosta ilman seuraamuksia. Palvelut perustuvat vapaaehtoisuuteen ja luottamukseen. Alaikäisen kohdalla tilanne on toinen. Jos nuoren päihteiden käytöstä herää huoli koulussa, kotona tai terveydenhuollossa, voidaan tehdä lastensuojeluilmoitus. Tämän jälkeen nuori voi joutua mukaan prosessiin, jota hän ei ole itse valinnut. Hänet voidaan velvoittaa osallistumaan tapaamisiin, päihdeseuloihin ja jopa sijoittaa kodin ulkopuolelle. Vaikka tarkoitus on suojella, kokemus voi olla kontrolloiva ja leimaava.
Tämä ero on erityisen merkittävän ja sillä voi olla pitkäaikaisia seurauksia. Alaikäisten päihdepalvelut ovat usein osa lastensuojelujärjestelmää, eivätkä itsenäisiä, vapaaehtoisia tukipalveluita. Tämä voi aiheuttaa pelkoa, häpeää ja vastarintaa. Juuri silloin, kun nuori tarvitsisi eniten luottamusta ja tukea.
Lisäksi alaikäisen kohdalla korostuu perheen rooli. Vanhemmat ovat usein mukana hoitoprosessissa, ja heidän kanssaan tehdään yhteistyötä. Tämä voi olla sekä voimavara että haaste. Jos perheessä voi olla omia ongelmia, kuten päihteiden käyttöä, väkivaltaa tai kommunikaation puutetta. Tällöin nuoren hoito voi vaikeutua. Toisaalta, jos perhe on mukana tukevasti, se voi olla ratkaiseva tekijä nuoren toipumisessa. Vanhemmuuden vahvistaminen, tiedon tarjoaminen ja sosiaalisten taitojen opettaminen ovat tutkimusten mukaan keskeisiä keinoja ehkäistä lasten ja nuorten päihdeongelmia. Päihteiden varhainen kokeilu lisää merkittävästi riskiä ongelmakäytön kehittymiselle (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2023).
Kokemuksellinen näkökulma
Haluaisin jakaa oman kokemuksen siitä, millaista on olla alaikäinen, jolla on päihdeongelma ja miten lastensuojelun ja päihdepalveluiden apu jäi omalla kohdallani puolitiehen. Oman kokemukseni kertomisella on tarkoitus herättää keskustelua ja ymmärrystä siitä, miten järjestelmä voi epäonnistua, kun nuori eniten tarvitsee apua.
Oma kokemukseni päihdepalveluista alkoi ala-asteella nuorisoasemalla. Sain keskusteluapua ja minulle yritettiin puhua päihteidenkäytön haitoista, mutta en kokenut sitä mitenkään auttavaksi. Oma suhtautuminen päihteisiin ja rikollisuuteen oli tuossa vaiheessa jo ihannoivaa ja minun oli vaikea ymmärtää, että haittojakin on olemassa. Nopeasti minut jo huostaanotettiin, koska päihdekokeiluja tuli enemmän ja ne olivat ikääni nähden vakavia.
Minut sijoitettiin ensin paikkoihin, missä ei ollut päihdeosaamista ja paikkoihin mitkä eivät olleet tarkoitettu päihdekuntoutukseen. Päihteidenkäyttöni jäi aina hetkeksi pois, koska sijoituspaikoissa oli todella tiukat säännöt ja minua kehotettiin olemaan puhumatta muille päihteidenkäytöstäni. Kuitenkin karkasin sijoituspaikoista usein ja aina kuin mahdollista käytin päihteitä. Minusta tuntui, että olin vain ongelma, joka piti siirtää johonkin paikkaan. Olisin kuitenkin toivonut olevani nuori, jonka avuntarve olisi tunnistettu ja kenet nähtäisiin, kuultaisiin ja hyväksyttäisiin.
Lopulta minut sijoitettiin paikkaan, jossa oli tietoisuutta nuorten päihteidenkäytöstä. Kuitenkin kokemukseni siitä oli, että minua pidettiin vain sisätiloissa, jotta en pääsisi käyttämään päihteitä. Tarjolla oli perhetyötä, lääkäripalveluita, keskustelua, mutta kertaakaan minulle ei puhuttu addiktiosairaudestani ja siitä, että addiktiosairauden kanssa on mahdollista elää hyvää elämää.
Kokemukseni alaikäisenä päihdepalveluista oli huono, koin että minua ei kohdeltu ihmisenä vaan ongelmana. Tuntui siltä, että minut siirrettiin vain paikasta toiseen, säilöttiin hetken ilman että kukaan todella pysähtyi kuuntelemaan, kuka olen ja mitä tarvitsin. Olin nuori ja hukassa, mutta sen sijaan että olisin saanut aitoa tukea tai ymmärrystä, koin tulevani vain kontrolloiduksi ja rajoitetuksi. Tämä sai minut katkeroitumaan yhteiskuntaa kohtaan. Minusta tuntui, että minulla ei ole merkitystä, vaan tärkeintä oli pitää minut poissa tieltä. Tämä kasvatti minussa kaunaa, joka vaikutti minuun pitkään ja muokkasi kielteiseksi suhtautumistani apua ja auttajia kohtaan.
Täysi-ikäisenä minun oli vaikea hakea apua, koska pelkäsin, että minua ei kuunnella ja päihdepalvelut olisivat samanlaisia kuin alaikäisenä. Kuitenkin oma tilanteeni meni päivä päivältä pahemmaksi ja lopulta minun oli pakko hakea apua. Huomasin suuren eron aikaisempiin kokemuksiini nähden. Koin, että minua kuunnellaan, minua uskotaan, sekä että minua halutaan auttaa. Sain tarvitsemani avun, jotta pääsisin tälle polulle missä olen nyt.
Kehittämisehdotuksia palvelujärjestelmälle
Toivoisin, että alaikäisten päihdepalveluissa olisi enemmän nuoren omaa ääntä ja valtaa. On tärkeää, että huoli otetaan vakavasti, mutta se ei saa tarkoittaa, että nuori suljetaan ulos omaan hoitoonsa liittyvistä prosesseista. Pakottaminen ei rakenna luottamusta, vaan se rikkoo sitä.
Palveluiden pitäisi olla läpinäkyviä ja ymmärrettäviä. Nuorelle pitäisi kertoa selkeästi, mitä tapahtuu, miksi ja mitä oikeuksia hänellä on. Lisäksi tarvitaan vaihtoehtoja lastensuojelun rinnalle: matalan kynnyksen vapaaehtoisia palveluita, joihin nuori voi hakeutua ilman pelkoa leimautumisesta tai kontrollista. Palveluiden pitäisi olla paremmin saatavilla ja kattavampia paikkakunnasta riippumatta. Aluehallintovirastojen valtakunnallinen arviointi osoitti, että nuorille suunnatut päihdepalvelut ovat riittämättömällä tasolla (Ojala 2021).
Myös ammattilaisten koulutukseen pitäisi panostaa. Nuoren kohtaaminen vaatii herkkyyttä, aikaa ja kykyä kuunnella, ei vain toimia ohjeiden mukaan. Ammattilaisten tueksi olisi hyvä mielestäni olla kokemusasiantuntijoita mukana, sillä kokemusasiantuntijan osallistuminen ammattilaisen työparina voi lisätä ymmärrystä ja vahvistaa tuen vaikuttavuutta.
Lisäksi perheiden kanssa tehtävää yhteistyötä pitäisi kehittää. Mikäli mahdollista, niin perhe ei saisi olla pelkkä taustajoukko, vaan aktiivinen osa hoitoon liittyvää prosessia. Tämä vaatii ammattilaisilta kykyä kohdata perheitä empaattisesti, ilman syyllistämistä. Jos perheellä on omia haasteita, niihin pitäisi tarjota tukea rinnakkain nuorelle tarjotun tuen ja hoidon kanssa.
Päihderiippuvuudesta pitäisi puhua sairautena. Riippuvuussairaudesta kärsivä henkilö ei aina pysty tunnistamaan eikä välttämättä halua myöntää riippuvuutensa aiheuttamia haittoja, kuten sosiaalisia ongelmia, terveysriskejä tai taloudellisia vaikeuksia. (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2025). Kun nuori käyttää päihteitä toistuvasti, kyse ei ole enää valinnasta, vaan tilasta, joka vaatii hoitoa, ymmärrystä ja pitkäjänteisyyttä. Tämä näkökulma voi vähentää häpeää ja halua hakea apua. Addiktiosairautta ymmärretään onneksi enemmän nykypäivänä ja siitä puhutaan enemmän. Tietoisuutta pitäisi kuitenkin lisätä entisestään.
Lopuksi
Päihteet eivät ole ongelma, joka ratkeaa rangaistuksilla tai pakolla. Ne ovat usein oire jostain syvemmästä, kuten kivusta, yksinäisyydestä, ahdistuksesta. Päihteidenkäyttö on yleensä vain jäävuoren huippu. Siksi apua pitää tarjota tavalla, joka kunnioittaa nuoren ihmisarvoa ja itsemääräämisoikeutta.
Haluan muistuttaa, että tämä on yksi tarina ja kokemus, mutta niitä on monia. Jatketaan keskustelua, kuunnellaan nuoria ja rakennetaan yhdessä palveluita, jotka todella toimivat, silloin kun niitä eniten tarvitaan.
Lähteet
