2020-luvun ammattikorkeakouluopinnot edellyttävät opiskelijalta aikaisempaa enemmän itseohjautuvuutta. Oman työskentelyn suunnittelu, tehtävien tavoitteiden ymmärtäminen ja oppimisprosessien eteenpäin vieminen vaatii taitoja, jotka eivät ole kaikille itsestään selviä. Yleensä opiskelijoilta löytyy kyvykkyyttä ja motivaatiota opintoihin, mutta se mikä toistuu, on epäselvyys siitä, mistä ja milloin tehtäviä pitää aloittaa ja miten niissä pitää edetä. Tällaisissa tilanteissa ohjauksen merkitys korostuu.

Tämän artikkelin tavoitteena on kuvata onnistuneen ohjauksen keskeisiä periaatteita ammattikorkeakoulukontekstissa sekä tarjota käytännönläheinen ohjenuora, jota ohjaustyötä tekevä voi soveltaa omissa opiskelijakohtaamisissaan. Yksinkertaisilla, mutta tarkoituksenmukaisilla ohjausteoilla voidaan tukea opiskelijan oppimista merkittävästi. Esittelen lisäksi omat ohjausperiaatteeni ja -prosessin, joiden avulla kohtaan opiskelijoita.

Ohjaus oppimisprosessin tukijana

Korkeakouluopiskelijalla on suuri vastuu omasta oppimisestaan. Tällöin ohjaus voidaan nähdä pedagogisena vuorovaikutuksena, jonka keskeinen tavoite on auttaa opiskelijaa hahmottamaan oppimisprosessiaan ja toimimaan siinä aktiivisena toimijana. Onnistunut ohjaus voidaan ajatella siis siten, että se jäsentää oppimisprosessia ja luo aihioita selkeille etenemissuunnitelmille. Hyvä ohjaus ei siis tarjoile valmiita vastauksia, vaan tavoitteena on auttaa ohjattavaa opiskelijaa vahvistamaan omaa toimijuuttaan. Tällöin opiskelijan eteneminen opinnoissa mahdollistuu ja sitä kautta rakentaa myös asiantuntijuutta tulevaan työtehtävään (Vehviläinen 2014).

Oppimisen näkökulmasta keskeistä on myös opiskelijan toimijuuden vahvistaminen. Itseohjautuvuusteorian (suomennettu myös itsemääräämisteoria) mukaan oppiminen vahvistuu, kun opiskelija kokee autonomiaa, kykenevyyttä ja yhteenkuuluvuutta (Deci & Ryan 2000). Ohjauksella voidaan tukea näitä tekijöitä esimerkiksi selkeyttämällä tehtävien tavoitteita, auttamalla opiskelijaa tunnistamaan seuraavia työvaiheita sekä tarjoamalla rakentavaa palautetta. Tällöin mahdollistuu opiskelijan aktiivisempi rooli omassa oppimisessaan. Tällainen ajattelumalli toimii ohjenuorana myös omassa työssäni ammattikorkeakoulun erityisopettajana.

Oppimisprosessin näkyväksi tekeminen (visible learning) on varsin merkittävä osa vaikuttavaa opetusta ja ohjausta. Opiskelijan ymmärtäessä oppimisen tavoitteet ja sen, miten oma työskentely suhteutuu niihin, oppimisen on mahdollista syventyä ja edetä paremmin (Hattie 2009). Korkeakoulupedagogiikassa tätä tukee myös ajatus opetuksen linjakkuudesta (constructive alignment): oppimistavoitteiden, oppimistehtävien ja arvioinnin tulisi muodostaa johdonmukainen kokonaisuus (Biggs & Tang 2011). Ohjaus toimii hyvänä työkaluna auttaessa opiskelijaa hahmottamaan tätä kokonaisuutta ja löytämään oma paikkansa oppimisprosessissa.

Näin ajateltuna ohjausta ei voida siis pitää irrallisena osana opetusta, vaan keskeisenä pedagogisena välineenä opiskelijan oppimisen tukemisessa.

Ohjaustyö erityisopettajan näkökulmasta

Arkeni Laurea-ammattikorkeakoulun erityisopettajana on epämääräinen sekoitus opetus- ja ohjaustyötä. Valmistuin erityisopettajaksi vuosituhannen alussa ja ammatilliseksi opinto-ohjaajaksi vuonna 2013. Erityisopettajana havaitsin nopeasti, että vuosi vuodelta työssäni vähenee opettamisen rooli, samalla kun ohjauksen rooli kasvaa. Hämeen ammattikorkeakoulussa suorittamani opinto-ohjaajaopinnot osoittautuivat jälkikäteen arvioituna kullanarvoisiksi.

Ohjatessani ammattikorkeakouluopiskelijoita, työssäni korostuvat samat asiat kuin esittelemissäni ohjausta käsittelevissä tutkimuksissa on todettu. Tavoitteeni on rakentaa pedagogista vuorovaikutusta, jossa opiskelija ymmärtää oman vastuunsa korkeakouluopiskelijana ja osaa jäsentää opiskeluprosessiaan. Jonkinlaisena ydintavoitteena voidaan siis pitää oppimaan oppimista. Toisaalta ohjaustilanteissa nousee usein esiin myös tarve opiskelijan itsetuntemuksen lisäämiseen ja ongelmanratkaisuun.

Ohjaustapaamisiin varaan aina täyden tunnin ja viikkoihin kertyy keskimäärin 20 opiskelijaohjausta. Suurin osa niistä tapahtuu verkossa ja useimpien kanssa tunti riittää. Jos ei aika riitä, sovin opiskelijan kanssa vielä jatko-ohjauksen. Perinteinen ohjauskeskustelun rakenne koostuu kolmesta osasta: aloitus-, työskentely ja päätösvaiheesta. Kuvailen seuraavaksi tyypillisen ohjauskohtaamiseni rakennetta.

Ohjaustilanteen aloittaminen

Ohjauksen aloitusvaiheeseen liittyy oleellisesti valmistelutyö, joka omassa roolissani sisältää ajan varanneen opiskelijan koulutusohjelman, opintosuoritusten ja mahdollisen aikaisemman yhteydenoton tarkistamisen. Koska ohjaukset tapahtuvat pääsääntöisesti verkossa, se mahdollistaa tilanteen käynnistämisen nopeasti ilman lähitapaamiseen liittyviä asettumisia. Tämän lisäksi on hyvä rauhoittaa työskentely-ympäristö ja tyhjentää mieli kohtaamiseen. Vaikka erityisopettajana opiskelijaohjaukset voivat mennä jo automaattiohjauksella, on hyvä pitää mielessä, että ohjattavana on yksilö, jolle tilanne voi olla ainutkertainen.

Moni opiskelija jännittää kohtaamisia, joten aloitan ohjaukset aina pyrkimällä kiireettömyyden tunteeseen; kyselen kuulumisia, sijaintia, säätilaa tai jotain muuta, joka keventää tunnelmaa. Jos on tilaisuus jutella koirista, säästän siihen aina ylimääräisen minuutin. Mikäli kyseessä on tuttu ohjattava, voin kysyä jotain henkilökohtaisempaa, joka voi liittyä tiedossa olevaan elämäntilanteeseen. Tuntemattomilta kyselen opiskeluhistoriasta ja elämäntilanteesta siinä määrin kuin se ohjauksen näkökulmasta on tarpeellista. Aloitusvaiheeseen kannattaa panostaa, koska se toimii liittymisvaiheena varsinaiseen työskentelyvaiheeseen. Vaikka aikaraami pitää huomioida, kiirettä ei kannata pitää rynnimällä suoraan asiaan.

Ohjauksen työskentelyvaihe

Kun ohjaustilanteessa mennään työskentelyvaiheeseen, tutkimusten näkökulmasta perustaksi voidaan ottaa esimerkiksi auttamisen vaihemalli (Carkhuff 2000), jossa ohjaus koostuu seuraavien asioiden selvittämisestä:

• sijainti (missä olen?)
• suunta (mihin haluan mennä?)
• sysäys (miten pääsen sinne?)

Koska ohjaustilannetta pääsääntöisesi edeltää opiskelijan yhteydenotto, olen yleensä hyvin perillä keskustelun teemasta ja valmistautunut siihen. Ajatteluani ohjaa ratkaisukeskeinen lähestyminen, sillä työroolini takia, opiskelijalla on lähes poikkeuksetta joku pulma tai ongelma, johon kaivataan toimivia työkaluja. Työskentelyvaihettani ohjaavat avoimet M- ja K-kysymykset, joilla houkutellaan ohjattavaa dialogiin. Mitä-, missä-, kuka- ja koska-kysymykset sallivat laajempia vastauksia kuin suljetut, ainoastaan lyhyitä ja rajattuja vastauksia odottavat kysymykset. Toinen näkökulma on oma puhetyylini, joka on samanlaista niin arjessa kuin työssä. Pyrin välttämään vaikeaselkoisia ammattitermejä tai virkamiesmäistä kapulakieltä.

Myös kuuntelemisen ja oman puhumisen tasapainoon on syytä kiinnittää huomioita, vaikka itsekin lipsahdan ”autopilotilla” toisinaan liian neuvonnan ja monologin puolelle. Opinto-ohjaajakoulutuksessa opin niin sanotun ”10 sekunnin säännön”, josta yritän pitää kiinni: kun kysyt jotain, anna ohjattavalle aikaa ajatella.

Toinen merkittävä oppini opo-koulutuksessa oli ohjattavan tarjoumat, eli kuumat sanat, joita opiskelija toistaa tai mainitsee ja joihin kannattaa tarttua jatkokysymyksien ja -ohjauksen näkökulmasta. Omissa ohjauksissani tällaisia ovat olleet esimerkiksi ”väärä ala”, ”jatko-opinnot”, ”esiintyminen” tai vaikka ”hahmottaminen”.

Ohjauskeskustelun päättäminen

Kun ohjauskeskustelussa aletaan olla tilanteessa, jossa sekä ohjaaja että ennen kaikkea ohjattava ovat yhtä mieltä toimintamalleista, keskustelu on hyvä päättää yhtä pehmeästi kuin aloitusta tehtäessä. Aikabudjettiin vetoaminen on hyvä aasinsilta tilaisuuden lopettamiseen, ja itselläni toistuvat myös seuraavat toimenpiteet:

• sovittujen asioiden kertaaminen ja varmistaminen, että molemmilla on sama näkemys niistä
• seuraavasta tapaamisesta sopiminen, jos sellaiselle on tarvetta
• ”Oliko tapaamisesta sinulle hyötyä?” -kysymys ja toiveissa saada konkreettinen vastaus hyödyistä/haitoista
• ”Onko mielen päällä muuta, josta haluat vielä jutella tai kysyä?”
• ”Miten päiväsi jatkuu?” -loppukysymys

Sujuvan lopetuksen merkitys on siinä, ettei ilmaan jää leijumaan epätietoisuutta tai hämmennystä jatkosta. Mitä selkeämmin lopetuksen tekee, sen helpompaa on Teams-yhteys katkaista hymyssä suin.

Toimiva ohjauskeskustelu koostuu selkeistä vaiheista (kuva tehty ChatGPTn avulla)

Loppupohdintaa

Ammattikorkeakoulun erityisopettajana olen huomannut, että pienilläkin ohjausteoilla voi olla opiskelijalle suuri merkitys. Rauhallinen aloitus, aidosti kuunteleva työskentelyvaihe ja selkeä yhteenveto lopuksi rakentavat useimmiten tilanteen, jossa opiskelija kokee tulevansa kohdatuksi ja saa samalla konkreettisia välineitä oman työskentelynsä jäsentämiseen.

Tämän artikkelin kirjoittaminen vahvisti paitsi opo-opintonostalgiaa, myös omaa käsitystäni ohjauksesta. Onnistunut ohjaus ei synny monimutkaisista menetelmistä, vaan ennen kaikkea selkeydestä ja sujuvasta vuorovaikutuksesta. HAMK-opolehtoreiden Jaakko Helanderin ja Päivi Pukkilan sekä oman työkokemukseni opeilla olen mielestäni löytänyt hyviä toimintamalleja ohjauskohtaamisiin. Työssäni keskeistä on auttaa opiskelijaa hahmottamaan omaa itsetuntemustaan: missä hän on nyt, mihin hän on menossa ja millaisin konkreettisin askelin eteneminen on mahdollista. Opintojen edistymisen helpottaminen omat rajoitteet huomioiden, toimii siis ammattikorkeakoulussa tapahtuvan ohjauksen ydinajatuksena.

Olen aiemminkin hehkuttanut ja kirjoittanut tekoälyn mahdollisuuksista opiskelun tukena, ja näen sillä myös merkittävän roolin nykyaikaisessa ohjaustyössä. Tekoäly voi auttaa opiskelijoita esimerkiksi tehtävien tavoitteiden ymmärtämisessä, tekstien jäsentämisessä ja oman työskentelyn suunnittelussa. Parhaimmillaan se toimii ohjauksen tukivälineenä, joka auttaa tekemään oppimisprosessia näkyväksi ja voi antaa opiskelijalle selkeämpiä tapoja edetä opinnoissaan. Ohjaajan rooli ei tietenkään katoa – päinvastoin. Nimenomaan ohjaustyötä tekevä voi auttaa opiskelijaa käyttämään nykyaikaisia välineitä tarkoituksenmukaisesti ja rakentamaan niiden avulla omaa opintopolkuaan ja asiantuntijuuttaan.

Lähteet

• Biggs, J. & Tang, C. 2011. Teaching for Quality Learning at University. 4. painos. Maidenhead: Open University Press.
• Carkhuff, R. R. 2000. The Art of Helping in the 21st Century. Amherst, MA: Human Resource Development Press.
• Deci, E. L. & Ryan, R. M. 2000. The “What” and “Why” of Goal Pursuits: Human Needs and the Self-Determination of Behavior. Psychological Inquiry, 11(4), 227–268.
• HAMK Multimediapaja. 2016. Onnistuneen ohjauskeskustelun rakentaminen. Video. Viitattu 6.3.2026.
• Hattie, J. 2009. Visible Learning: A Synthesis of Over 800 Meta-Analyses Relating to Achievement. London: Routledge.
• Vehviläinen, S. 2014. Ohjaustyön opas: Yhteistyössä kohti toimijuutta. Helsinki: Gaudeamus.

Artikkelin kirjoittamisessa on hyödynnetty tekoälyä tekstin rakenteen suunnittelun tukena. Varsinainen sisältö, analyysi ja kirjoitustyö ovat kirjoittajan tuottamia.