Monilla on kokemuksia parisuhderiidoista, jotka tuntuvat vain pahentuvan ennalta määritellyillä askelmerkeillä. Toinen haluaa vetäytyä omiin oloihinsa, toinen taas vaatii, että asia selvitetään saman tien. Ehkä olet toivonut toisen ihmisen osoittavan romanttista kiinnostusta sinua kohtaan, mutta kun näin on käynyt, oletkin huomannut ahdistuneesi ja kokenut olosi velvoitetuksi toisen odotusten kohteena. Laurean opiskelijoille nämä teemat voivat näyttäytyä paitsi oman elämän myös ammatillisen erikoistumisalan ilmiöiden kautta.

Monesti toisten ihmissuhdesolmut ja niissä toistuvat asetelmat näyttäytyvät selväpiirteisemmin kuin oman elämän sosiaaliset sopat. Näillä alueilla mennyt on mukana nykyisessä, joten asiat voivat avautua varhaislapsuuden kiintymyssuhteiden kautta.

Englantilainen psykologi John Bowlby (1988) tutki turvallisuuden kokemuksen muodostumista vuorovaikutuksessa tärkeimmän hoivaa antavan ihmisen – yleensä äidin – kanssa. Näistä kokeista ja tutkimuksista muodostui myöhemmin Kiintymyssuhdeteoria (Attachment Theory), joka on vakiinnuttanut paikkansa kehityspsykologiassa. Aivan aluksi vauva ei erota esineitä ja ihmisiä, mutta jo muutamassa kuukaudessa ihmiset vetävät voiton esineistä. Tutut kasvot ovat mieluisammat, mutta ventovieraita ei vielä vierasteta, eikä äidin katoaminen aiheuta maailmanloppua. Ensimmäisen elinvuoden jälkimmäisellä puoliskolla kaikki muuttuu. Vieraat alkavat ahdistamaan, ja äidin poissaolo aiheuttaa kadotuksen kauhun. Myöhemmin lämmin suhde äitiin toimii kulmakivenä muihin ihmissuhteisiin.

Olemme lähtökohtaisesti ”piuhoitettuja” muodostamaan kiintymyssuhteita. Emotionaalinen kiintyminen toimii turvantuojana ja sitä kautta selviytymisstrategiana. Jos vauvan tai taaperon saama hoiva ei kuitenkaan ole riittävän hyvää ja kiintymyssuhteissa ilmenee ongelmia, voivat ne aiheuttaa tai altistaa myöhemmin mm. mielenterveysongelmille ja erilaisille ihmissuhdehaasteille . Tarve toistaa läpikäymättömiä vuorovaikutusasetelmia uusissa yhteyksissä, toistopakko, tuo menneen nykyiseen. Tässä ei kuitenkaan ole kyse lapsuuden sanelemasta kohtalosta. Kaikella voi kuitenkin olla vain yksi alku, jolloin uudet kokemukset kumuloituvat aikaisempien päälle . Kaiken kaikkiaan on olemassa yksi hyvä kiintymyssuhdemalli sekä kolme epätarkoituksenmukaista mallia.

Turvallinen kiintymysmalli (Secure)

Turvallisessa mallissa kaikki onnistuu. Ydinuskomuksena: ”Minä olen ok, ja sinä olet ok”. Turvallisesti kiintynyt on avoin, ja hän uskaltaa luottaa ystäviin ja seurustelukumppaneihin. Tämä on paras tae onnellisuudelle ja parisuhdetyytyväisyydelle. Turvallisesti kiintynyt pystyy toimimaan joustavasti sekä läheisyyden että erillisyyden asetelmissa. Näin ollen tasapainoilu tarvitsevaisuus-itsemääräämis-jatkumolla asettuu luontaisesti puoliväliin, vaikka liikehdintää voikin olla tilanteesta ja asetelmasta riippuen. Lääkitsevänä ydinkokemuksena on voinut olla hyväksytyksi ja rakastetuksi tuleminen, vaikka sitä ei olisi juuri siinä tilanteessa ”ansainnut”.

Kun vanhempi on ollut apuna säätelemässä lapsen kanssa vaikeita ja intensiivisiä tunteita, muodostuu kokemus siitä, että omilla tunteilla ja tarpeilla on väliä. Näin lapsi oppii luottamaan, että tunteisiin vastataan, mikä osaltaan tekee maailmasta ennakoivamman paikan. Viime kädessä mielenterveys tai -vakaus on ennakointia: uskoa, että asioilla on taipumusta järjestyä. Turvalliseen kiintymystyyliin liittyy usein seuraavanlaisia alitajuisia elämäuskomuksia (Life Script, Berne 1964). Niistä keskeisimpänä on ajatus siitä, että onnellisuus ja tyytyväisyys eivät ole nollasummapelejä. Saaminen ja antaminen lomittuu. Tästä seuraa monesti positiivinen kierre: luottamus, aito kiinnostus toisista ja usko siihen, että voi tulla ymmärretyksi.

Tällaisen mentalisaatiokyvyn jalostuminen on yksi turvallisen kiintymystyylin tunnusmerkeistä. Kokemukset, muistot ja mielikuvat kannattelevat luoden hyvinvointia, konkreettisimmillaan alhaisempaa stressitasoa ja matalampaa verenpainetta. Mielikuvat toisista pysyvät myönteisinä, ja heidän asemaansa voi myös asettua empaattisesti. Elämäntaipaleen lähtökohtana on ollut suojaisa satama, josta on voinut tehdä omaehtoisia tutkimusmatkoja maailmaan. Samalla mahdollisuus palata tankkaamaan turvallisuutta äidin sylistä on säilynyt. Noin puolet ihmisistä ovat turvallisesti kiintyneitä.

Jäsentymätön kiintymysmalli (Disorganized)

Tämä on vaikein ja epätarkoituksenmukaisin vaihtoehto. Jäsentymättömästi kiintynyt haluaa läheisyyttä, mutta samaan aikaan kärsii hylätyksi tulemisen pelosta. Kyse on mahdottomasta yrityksestä yhdistää samaan aikaan empatiaa, joka lähentää, sekä itsenäisyyttä, joka loitontaa. Näin ollen asettuminen itsemääräämis-tarvitsevaisuus-akselille on häilyvää tai äärimmäisyydestä toiseen menevää. ”Minä en ole ok, mutta et sinäkään ole ok”, kuuluu alitajuinen perusolettamus. Huono, laiminlyövä tai traumaattinen kohtelu voi viedä luottamuksen perustavanlaatuisella tavalla, jolloin tarvitaan muureja, joilla suojautua.

Jäsentymätön ajattelee helposti, että rakkaudessa tulee ruumiita. Kaikki on ennalta-arvaamatonta nollasummapeliä. Voi myös muodostua käsitys, että ei itse ansaitse rakkautta, mikä ajaa ihmisten laitamille . Erityisesti jäsentymättömän kohdalla avainasia on ihmisen oma suhde itseensä. Monet ovat hyötyneet itsereflektiosta ja psykoterapiasta – sekä turvallisesti kiintyneestä kumppanista. Usein turvatunne muodostuu ja itsetunto korjaantuu kannattelevassa vuorovaikutuksessa . Tämä kiintymysmalli ei ole erityisen yleinen: keskimäärin yksi kahdesta kymmenestä on ristitiiraisesti kiintynyt.

Välttelevä kiintymystyyli (Avoidant)

Välttelevä kiintymyssuhde on turvaton ja sen perusvireenä on alitajuinen ajatus: ”Minä olen ok, mutta sinä et ole”. Teflon-pintainen henkilö pitää tiukasti kiinni itsemäärääsoikeudestaan, vieroksuu kaikkea tarvitsevaisuuteen liittyvää ja mieltää sen helposti heikkoudeksi. Välttelevän on vaikea luottaa toisiin ihmisiin, joten luotto kohdistetaan itseen, jolloin itsepärjäämisen eetos korostuu. Samalla muiden odotusten kohteena oleminen koetaan herkästi velvoittavana tai omaa tilaa ja itsenäisyyttä kaventavana. Emotionaalisesti poissaolevat tai varhaiskypsyyttä vaativat vanhemmat voivat tahtomattaan tuottaa tätä kiintymysmallia.

Välttelevästi kiintynyt on kokenut usein pienestä pitäen, että ei ole turvallista turvautua toisin. Tämä houkuttelee käsitykseen, että on parempi torjua itse, kuin tulla torjutuksi. Välttelevän on vaikeaa saada yhteys omiin haavoittuviin ja tarvitseviin puoliinsa. Kaiken keskellä on tyhjyys, joka saattaa altistaa addiktioille. Taustalla on siis usein tiedostamatonta ja syvälle haudattua hylätyksi tulemisen pelkoa. Rakkauden kaipuuta ja luontaista tarvitsevaisuutta, joka monesti kuitenkin realisoituu päinvastaisena käyttäytymisenä. Mahdollisesti itseriittoisena ja -varmana olemuksena tai tilanteesta poistumisena arvokkaasti – kuin kameli, jolla on sovittu tapaaminen .

Välttelevän tunne-elämä voi olla jähmeää. Usein matkassa on sekoitus epäoikeudenmukaisuutta, turhautuneisuutta, kunnioituksen puutetta, vihaa ja onnettomuuden kokemusta. Yksinäinen ratsastaja ei luota muihin, ja muiden tarvitsevaisuus ahdistaa. Välttelevä ajattelee, että ei voi olla vastuussa toisten tunnetiloista. Tämä on sinänsä totta ja monesti perusteltua rajojen pitämistä, mutta samalla kaikki ihmiset ovat vastuussa omista teoistaan ja sanoistaan. Vastuuta on myös ainakin jonkin verran siitä, millainen vaikutus niillä on toisiin ihmisiin. Noin neljäsosa ihmisistä on vältteleviä. Suomalaisessa kulttuurissa tämä taipumus korostuu.

Ristiriitainen (Anxious) kiintymysmalli

Ahdistunut, ristiriitainen tai takertuva kiintymys edustaa epätarkoituksenmukaista mallia. Kanta-ajatuksena: ”Sinä olet ok, mutta minä en ole ok”. Kaiken keskellä on epäjohdonmukaisesta hoidosta muodostunut ylikorostunut hylätyksi tulemisen pelko sekä jatkuva ”lunastuksen” tarve. Tämä saattaa realisoitua ylianalysointina, jatkuvana varmistamisen tarpeena tai haluna testata toisen sitoutuneisuuden astetta. Ristiriitaisesti kiintynyt on kallellaan tarvitsevaisuuteen, itsemääräämisoikeuden kustannuksella. ”Pelastus” tulee toiselta, ulkopuolelta. Monesti ristiriitaisesti kiintynyt on lapsena joutunut tarkkailemaan vanhempiaan ja toimimaan vanhempiensa tunnetilojen – ja oikkujen – mukaan, jolloin aikuisen kanssa tapahtuva tunteiden kanssasäätely on jäänyt vajavaiseksi.

Alitajuisella tasolla ristiriitaisesti kiintynyt elää emotionaalisella vuoristoradalla, jossa on jatkuvasti vauhtia, nousua, laskuja ja kurveja – mutta ei tasaista ja ennakoitavaa. Draamaa on usein matkassa, kun ahdistunut hakee reaktiota, testaa, vaatii ja velvoittaa. Rajat hämärtyvät, kun ristiriitaisesti kiintynyt ylianalysoi tai ryhtyy tarkastamaan viestimillä asioita. Ahdistunut alkaa herkästi tekemään altavastaajana ”töitä” suhteen eteen, vaikka sellainen useimmiten johtaa vain ojasta allikkoon. Touhottaminen palvelee usein jotain itsessä, ei suhteessa. Usko yhteyteen ei säily, vaan yhtäkkiä pahin mahdollinen onkin kaikkein todennäköisin. Näin oma arvokkuuden kokemus on ulkoistettu toisen hyväksyntään ja rakkauteen, mikä voi altistaa epäterveille suhteille tai altavastaajan asemaan.

Ristiriitainen tai ahdistunut janoaa läheisyyttä ja ahdistuu erillisyydestä. Erityisesti emotionaalisesti etäiset tai saavuttamattomat ihmiset vetoavat, sillä he edustavat mahdollisuutta ansaita rakkautta. Ristiriitaisesti kiintyneitä on usein sanottu vaativiksi, tarvitsevaisiksi, intensiivisiksi ja herkiksi. Monesti he saattavat itse hävetä omaa tarvitsevaisuuttaan, mikä johtaa helposti epäsuoraan tai viktoriaanisen vihjailevaan vaikuttamiseen, vaikka avain olisi suoremmassa puheessa. Halussa tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi sellaisena kuin on, kaikkine karvoineen. Ristiriitaiselta puuttuu usko siihen, että ratkaisut ovat itsessä ja omissa tunnesäätelytaidoissa. Noin viidennes meistä on ristiriitaisesti kiintyneitä.

Emotionaalinen majakanvartija ja rakkauden rahastosäästäjä

Turvallisesti kiintynyt olisi sopivin kumppani sekä välttelevälle että ristiriitaiselle. Monesti omaehtoisuuttaan varjeleva saattaa kuitenkin pitää turvallisesti kiintyneen tasapainoisuutta uhkana, joka vähentää omaa haluttuna ja arvokkaana olemisen tunnetta. Ristiriitaisesti kiintynyt draamakuningas tai -kuningatar saattaa puolestaan pitää turvallisesti kiintynyttä tylsänä ”taunotasalakkina”, jonka takia ei tarvitse ponnistella, kilvoitella ja kieltäytyä. Tämän johdosta välttelevä ja ristiriitainen vetävät usein toisiaan puoleensa kuin magneetti, mikä synnyttää helposti itseänsä ruokkivan kehän. Mitä enemmän toinen vetäytyy, sitä enemmän toinen vaatii; mitä enemmän toinen vaatii, sitä enemmän toinen vetäytyy. Syntyy parisuhdedynamiikan ikiliikkuja. Möllöttäjä ja nalkuttaja.

Joskus suhteen ulkopuoliset kuviot tai kolmiodraamat voivat nousta esiin tavalla taikka toisella, mutta välttelevä ja ristiriitainen hakevat niillä yleensä hieman eri asioita. Välttelevä saattaa haluta pitää vaihtoehtoja auki, välttää sitoutumista tai pitää suhteiden virtajännitteitä matalalla. Ristiriitaisella suhteensetvimisvirtaa sen sijaan riittää, ja hän saattaa puolestaan haluta mittauttaa kumppanin välittämisen tasoa tai aikaansaada mustasukkaisuutta. Apua on saatavilla, eikä kiintymyssuhteita kannata ajatella kiveen hakattuina ”lapsuustuomioina”. Kiintymyskallistumat kannattaa pikemminkin mieltää lähtökohtaisina taipumuksina, jotka voivat vahvistua tai heikentyä kokemusten kasautuessa.

Muutos on mahdollinen. Lastenkirjaklassikon Pikku-Prinssi oli kirjaimellisesti yksin planeetallaan, mutta löysi etsinnän jälkeen aidon yhteyden toisiin ihmisiin (de Saint-Exupéry 1997). Toisessa ääripäässä jungilainen psykoanalyytikko James Hollins (1998) esittää romanttisen rakkauden kaipuun syrjäyttäneen uskonnon suurimpana sisäisenä motivaattorina ja vaikuttajana. Siinä idealisoitu ulkoa tuleva romanttinen rakkaus (The Magical Other) tuottaa täyttymyksen ja onnen. Ehkäpä ratkaisut ovat sittenkin itsessä, kuten suuret maailman uskonnot, filosofiat ja opinkappaleet ovat kautta aikojen vihjanneet . Piinaava passiivinen nähdyksi, kuulluksi ja rakastetuksi tulemisen tarvitse on muutettavissa – mitäpä jos ryhtyisit antamaan sitä itsellesi ja harjoittamaan itsemyötätuntoa? Tämä voi vaatia elämän lähtökohtaisen yksinäisyyden hyväksymistä. Ongelmassa on kuitenkin mahdollisuus. Hyväksynnän seurauksena magneettisi voimakenttä voi muuttua, jolloin mahdollinen rakkauskin on jotain olemassa olevaa täydentävää – tyhjyyden täyttämisen sijasta .

Tämä elämäsi aika. Vanhan ystäväni sanoin: ”Hukkaan menee kaikki aika, jota ei tuhlata rakkauteen”.

Tämä artikkeli on osa Opintopsykologi kierrättää –juttusarjaa, jossa opintopsykologi Manne Pyykkö kirjoittaa asiakastyössä esille nousseista teemoista. Ajatuksella, että yksilötapaamisissa toistuneet teemat voivat puhutella laurealaisia laajemminkin.

Lähteet

• Berne, E. 1964. Games People Play: The Psychology of Human Relationships. Penguin Books Limited.
• Bowlby J. 1988. A secure base: Clinical applications of attachment theory. London, England: Routledge.
• de Saint-Exupéry A. 1997. Pikku Prinssi. WSOY
• Hollins, J. 1998. The Eden Project: In Search of the Magical Other (A Jungian Perspective on Relationships) Inner City Books.