Laurean sote-alan koulutuksiin hakeutuu paljon empaattisia ihmisiä: joustavia, ystävällisiä ja avuliaita. Lämminhenkinen toisen osaan asettuminen on alan menestystekijä, mutta osa huomaa ajoittain miettivänsä, onko luontainen taipumus asettaa toisten tarpeet omien edelle loppujen lopuksi oma valinta vai jonkinlaisen ulkoamääritellyn kehityskulun tulos. Jotkut kokevat tulleensa kilteiksi vasten tahtoaan. Miten tullaan vahingossa kiltiksi ja mitä on tehtävissä – siihen sukellamme seuraavaksi.

Auttaminen ei ole koskaan täysin pyyteetöntä, sillä auttaja saa usein jotain itsekin, vaikka se ei olisi aina paljaalla silmällä nähtävissä. Vastavuoroista vaihdantaa voi tapahtua monella tavalla ja tasolla. Tämä päivittää omanarvontunnetta ja vaalii samalla jatkuvuuksien kokemuksia. Lukemattomat ihmiset ovat eläneet hyvän elämän altruistisen Pohjantähden ohjaamana.

”Historiallisesti sellaisia ihmisiä on ollut olemassa. Ihmisiä, jotka ovat työskennelleet – työskennelleet lujasti – koko elämänsä rakkaudesta ja antaumuksesta, jotka ovat kirjaimellisesti omistaneet elämänsä toisille, rakkaudesta ja antaumuksesta; jotka eivät koe tehneensä minkäänlaista uhrausta, jotka eivät voi kuvitella toisenlaista tapaa elää kuin toisille omistautumisen, rakkaudesta ja antaumuksesta. Yleensä he ovat olleet naisia.” (Houellebecq 2000, 76–77)

Parhaimmillaan auttaminen on lahja maailmalle ja pelastus itselle. Tällaiselle kokonaisvaltaiselle omistautumiselle oli menneessä maailmassa enemmän edellytyksiä, sillä elämä oli usein selkeämpää, ennakoitavampaa ja yksinkertaisempaa. Tasapainoa kuvaava vaakakuppivertaus ei näytä pätevän samalla tavalla ihmisten välisessä vaihdannassa kuin ennen.

Ihminen näyttää olevan tänä päivänä koko ajan markkinoilla ja muutoksessa. Juuri niin hyvä, kuin hänen viimeksi mitattu suoritteensa. Ehkäpä negatiiviset sävyt ”liian kiltin” kohdalla liittyvät juuri silmien ummistamiseen etujen penäämisessä ja vaihtosuhdeajattelussa. Teknologia kehittyy ja markkina-ajattelu valtaa alaa muilta elämänalueilta, mutta monet sosiaaliset kehityskulut ja mekanismit näyttävät tuottavan edelleen korostunutta kiltteyttä.

Onko kiltteys tehdasasetus itsessä, jolle ei ole pyydetty – eikä annettu – lupaa? Vai tekeekö yhteiskunta meistä tunnollisia uhrautujia osinkotavoitteiden tykinruoaksi? Kapinahenki korostuu, jos kiltteys on tulkittu ympäristön toimesta heikkoudeksi, ja ihminen on ajautunut epäsymmetrian ja alijäämäisyyden tilaan. Ympäristö kiristää ja kilpailuttaa, mutta yksilö noudattaa kristinuskon Kultaista sääntöä.

Kiltteyshuijauksen kehityskulku

Monet kiltiksi huijatut kokevat, että kiltteydestä ja miellyttämisestä (fawn response) tuli heille lapsuudessa ennakointi- ja selviytymiskeino dysfunktionaalisessa kasvuympäristössä (Walker 2013). Mielenterveys kun on ennakointia. Mielivaltaisesti ja pelottavasti käyttäytyvä vanhempi saa lapsen kokemaan, että hänen täytyy lukea isän tai äidin tajunnan tilaa ja mielialaa, jotta voi itse toimia sen mukaisesti. Jossakin määrin tällainen toisten lukeminen on toki normaalia kehitystä, mutta on hyvin herkkävireistä, onko aikuinen lasta varten, vai lapsi aikuista varten. Lapsen ei pidä olla sylkykuppi, tai narsistisen vanhemman huonosti toimiva jatke.

Pienikin vauva tai taapero voi ryhtyä piristämään masentunutta äitiä (working for mother). Jos äiti ei jostain syystä pysty ottamaan vastaan vauvan vaikeita tunteita ja auttamaan niiden käsittelyssä, voi asetelma näyttäytyä vauvalle kahtiajakoisesti. Kahtena huonona vaihtoehtona. Turvassa ja rakastettuna sylissä, mutta itsensä kadottaneena? Vai itselleen rehellisenä (itku), mutta rakkaudettomana ja hylättynä? Hylätyksi tulemisen pelko on ristiriitaisen kiintymyssuhteen (anxious ) taustalla. Tämä toinen-hyvä-minä-huono-ajatus vastaa kiltiksi huijatun mielenmaisemaa. Myös jäsentymätön kiintymysmalli (disorganized ) on mahdollinen, jolloin huonous tai pahuus on sekä itsessä että toisessa (Bowlby 1988).

Sielun keihästävä kritiikki, syyllistäminen tai ylimitoitetut varhaiskypsyysvaatimukset voivat viedä pohjan lapsen omanarvontunteelta. Huokaileva marttyyri ei tuomitse vain lapsen teot, vaan samalla myös hänen ajatuksensa, tunteensa ja fantasiansa. Lapset ovat usein kuitenkin lojaaleja, eikä lapsi hevillä hylkää aikuista, josta on riippuvainen. Sen sijaan lapsi saattaa hylätä itsensä. ”Kiltin tytön syndrooma” tai ”kympin tyttö” viittaa juuri täydelliseen ulkomaailman vaatimuksiin sopeutumiseen, vaikka yhteys sisimpään voi olla estynyt. Syvyyspsykologi Donald Winnicot käytti ilmiöstä termiä ”väärä minä” (”False Self” 1989). Itsensä kadottamiseen voi altistaa myös viestinviejänä toimiminen riitaisten vanhempien väleillä tai sisarussuhteiden ”pelipaikkajaot”: jos kapinallinen on varattu, voi kiltti olla kohtalona.

Mielenterveydessä on loppujen lopuksi aina kyse itsen suhteesta itseensä. Valitettavasti kuvatut kehityskulut voivat kääntää oman mielen itseä vastaan. Ylikorostunut itsekriittisyys, perusteettomat syyllisyyden tunteet ja myrkyllinen sisäinen puhe voivat tehdä mielestä sisäisen sabotöörin. Jos ei itseltä saa lainkaan hyväksyntää ja rakkautta, joutuu ihminen hakemaan hyväksyntää ja rakkautta yksipuolisesti muilta. Vailla rajoja. Juice Leskisen sanoin: ”Ja minä kun en koskaan kysy hintaa”.

Kiltteys omana itseihanteena

Kiltiksi huijattu voi kokea kepin pelkoa, mutta myös porkkanan kirkkautta. Jokaisella meistä on minäkäsityksen ohella kuvitelma siitä, millaisia me haluaisimme olla. Tai millaisiksi muuttua. Päällikkö haluaa johtajaksi. Minäihanne voi pitää sisällään turhamaisia toiveita ja esteettisiä ihanteita, mutta siihen voi myös liittyä ideologista ainesta, joka muodostaa helposti kiltteysvaadetta – ainakin oman sisäpiirin suuntaan. Äärimmäisestä esimerkistä käynee uskonnollinen itsemurhapommittaja, joka toimii paremman tuonpuoleisen ohjaamana. Samalla hän osoittaa äärimmäistä uhrautuvuutta omaa kiihkomielistä viiteryhmäänsä kohtaan. Kiltteyttä yksille, kuolemaa toisille.

Kun ideologiat ja intohimon kyllästämät arvot täyttävät oman ihanne(minä)ilmaston, yhdistyvät mielessä työntävät sisäiset paineet sekä vetävät ulkoiset kohteet. Tämä on voimakkain vaikutin ihmisissä. Halu löytää kohteensa. Porkkana on parempi versio itsestä ja sielullinen säilyminen. Monesti kiltiksi huijatulle auttaminen tuo armon tilan. Tähän ei edes tarvita uhkakuvia manalan soissa rämpimisestä, vaan esimerkiksi lapsuuden kodin ilmapiiri voi vaikuttaa. Vallalla voi esimerkiksi olla implisiittinen vaade nähdä kaikki toisten kannalta parhaiten päin, jolloin itsensä puolustaminen on moraalisesti arveluttavaa. Kehotetaan kääntämään toinenkin poski. Oma minäihanne ei siis ole immuuni muiden odotuksille. Päinvastoin. Itsemääräämiseen on aina sisäänrakennettuna tarvitsevaisuus – tai sen kieltäminen.

Altruismi toisten odotusarvona

Identiteetin ylläpitäminen vaatii realiteettipeilausta. Käsityksen itsestä pitää vastata ainakin jossakin määrin ympäristön käsitystä. Kiltiksi huijatulle auttaminen ja altruismi tuottavat ympäristön vastinetta, joka toimii helposti identiteetin polttoaineena (disease to please). Samalla auttamisesta tulee odotusarvo, eikä kiltiksi huijattu halua tuottaa pettymyksiä toisille. Joskus toiset voivat sanoa ääneen odotuksensa velvoitteen voimistamiseksi: ”Sinä kun olet aina niin avulias ja taitava…” Työterveyspsykologiassa kohtaa ihmisiä, jotka kokevat kollegoiden auttamisvalmiutta koskevat odotusarvot niin voimakkaiksi, että työpaikan vaihto vaikuttaa ainoalta vaihtoehdolta. Kollegoiden kouluttaminen sisäsiisteiksi palvelupyyntöjen osalta vaikuttaa mahdottomalta. Fantasiana on uusi työ, jossa asiakas luo nahkansa uudelleen ja ottaa rajojen pitämisen tinkimättömänä jämäkkyysharjoituksena.

Rajojen pitäminen on vaikeinta omille perheenjäsenille (Tawwab 2022). Amerikkalaiset ammattiurheilijat saattavat tienata tähtitieteellisiä summia aktiiviaikoina, mutta menevät suurella todennäköisyydellä konkurssiin pian uran päättymisen jälkeen. Monet ovat elättäneet alati laajenevaa lähipiiriään ja hännystelijäheimoaan, ylenpalttisen elämäntyylinsä ohella. Rahahanan katkaisu johtaa usein riitaan ja syytöksiin. Tämä on malliesimerkki Karpmanin (1968) draamakolmiosta. Hyötyjät heittäytyivät uhripositioon, mikä loi ammattiurheilijalle odotusarvon tai velvoitteen pelastajaksi ryhtymisestä. Kun ”uhrit” eivät enää saaneetkaan haluamaansa, muuttuivat he syyttäjiksi – vaatien edelleen pelastusta (lue: rahaa).

Kiltteys valuvikana

Samoja ihmisiä pyydetään muuttoavuksi. Pyydetään siltä, jolta on helpoin pyytää. Moni kiltiksi huijattu kokee, että ei ole varaa vihamiehiin. Omat (perusteettomat) syyllisyyden tunteet ovat piripinnassa kuin Marskin ryyppy, jolloin palveluksen tekeminen vaikuttaa houkuttelevammalta kuin ylivuoto. Rajojen pitämisestä pitää maksaa. Valuuttana on syyllisyyden tunne. Samalla sisäisen sabotöörin propaganda tuottaa jatkuvasti syyllisyyttä, häpeää ja itseinhoa, mikä pakottaa puhdistautumisrituaaleihin.

Persoonallisuuspiirteiden tasolla kiltiksi huijatulla on monesti sekä Mukautuvuus (Agreeableness) että Tunneherkkyys (Neurotism) huipussaan. Hän näkee asiat muiden kannalta parhaiten päin ja pitää toisten puolia omien sijasta. Samalla negatiiviset tunteet valtaavat mielen voimakkaina ja estoitta. Tilannetta pahentaa korostunut avoimuus uusille kokemuksille sekä vähäinen suunnitelmallisuus. Jos ei ole omaa suunnitelmaa, on osa toisten suunnitelmia. Kiltteys ”tyyppivikana” altistaa hyväksikäytölle. Pahinta, mitä masokistille voi tapahtua, on törmätä sadistiin (Dark Triad).

Kiltiksi huijatun on vaikea erottaa ihmisiä ja asioita toisistaan. Ne sulautuvat helposti samaksi, jolloin asian esittäjästä pitäminen saa myös pitämään esitettyä asiaa perusteettoman korkeassa kurssissa. Tällainen voi altistaa myös erilaisille kulteille tai muulle joukkovoimasta juopumisille. Narsistinen johtaja (Trump?) luo illuusion seuraajien rakastamisesta, vaikka rakkaus viime kädessä kohdistuu itseen.

Tilaisuus tekee varkaan – ja auttajan

Markkinoijat, myyjät ja muut mielikuvien manipuloijat väsyttävät meidät loputtomalla suostuttelulla. Ihminen ei ole aina yhtä voimissaan, ja kiltiksi huijatullakin on vahvemmat ja heikommat hetkensä. Usein kriisin verukkeella lasketaan toisen suojausta ja yritetään kääntää päätä. Esimerkiksi eräässä viime aikoina yleistyneessä huijauksessa otetaan yhteyttä kiireisessä paniikkitunnelmassa: yhteydenottaja kertoo, että nimissäsi on (muka) anottu ja/tai nostettu laina, ja pankin edustajaksi tekeytyvä huijari kysyy pankkitunnuksiasi. Lähtökohtainen hyvä usko toisista yhdistyy kriisiin ja kiireeseen. Atomimaailman ohella altistumme jatkuvasti myös bittimaailmassa ja näiden välimaastossa. Pitkälle viedyssä ultrakapitalismissa jokainen on myyntimies tai -nainen. Historioitsija Walter McDougall (2004) osoittaa amerikkalaisessa kulttuurissa olevan 200 synonyymia huijaamiselle (swindle). Viimeisten vuosikymmenien teknologisen kehityksen myötä luku on nykyisin todennäköisesti korkeampi.

Äärimmäiset tilanteet saavat meistä parhaita tai pahimpia puolia esille. Sankareita ja pelkureita. Laupias samarialainen jäi historiaan hetken oikeamielisyydestä. Kun odottaa toisista parasta, saattaa samalla altistua pahimmalle. ”Hädässä ystävä tunnetaan”, on kiltiksi huijatulle myrkkyä, mutta toivoa ei pidä heittää. Psykoterapeutti Nedra Glover Tawwab (2022) esittää, että rajojen pitäminen on kuin lihasvoiman harjoittelu. Mitä enemmän sitä tekee, sen helpommaksi se käy. Lisäksi pienikin parannus voi aikaansaada suuren muutoksen. Voit laittaa sisäisen Ned Flandersin pyykkinarulle roikkumaan, vaikka viiksistä.

Yksi tapa on nostaa päällimmäiseksi mieleen eräs keskeisin ihmisyyteen liittyvä kysymyspari. Mitä kukakin tarvitsee (need)? Ja mitä kukakin ansaitsee (deserve)? Jotta voi sanoa toisille ei, pitää sanoa itselleen ensin kyllä, toteaa psykiatri Juhani Mattila (2021). Viisaus vahvistaa vaakakuppivertausta sekä asettaa toiseen punnukseen omat tarpeesi. Tee omien tarpeiden punnuksesta painavampi. Filosofi Friedrich Nietzsche (2012) ajatteli, että pehmot (orjamoraali) eivät pärjää koviksille (herramoraali), joten pehmot muuttavat sääntöjä päteäkseen. Tähän auttaa ”ansaitsemisen” (deserve) ottaminen tarvitsevaisuuden rinnalle tai jopa yläpuolelle. Ainutkertaisen elämäsi nimissä ansaintapunnuksesi pitää painaa. Paljon. Vastaavasti tyhmyydestä sakotetaan toisiakin, ja lastensaduissakin paha saa palkkansa.

Yksin tänne on tultu ja yksin täältä lähdetään. Kyllä maailma täällä pysyy, vaikka et koko aikaa olisi sitä harteillasi kannattelemassa.

Tämä artikkeli on osa Opintopsykologi kierrättää –juttusarjaa, jossa katuva pehmo Manne Pyykkö kirjoittaa asiakastyössä esille nousseista teemoista. Ajatuksella, että yksilötapaamisissa toistuneet teemat voivat puhutella laurealaisia laajemminkin.

Lähteet

• Bowlby J. 1988. A secure base: Clinical applications of attachment theory. London, England: Routledge.
• Houellebecq M. 2000. The Elementary Particles. Vintage.
• Karpman, S. 1968. Fairy tales and script drama analysis. Transactional Analysis Bulletin. 26 (7): 39–43.
• Mattila. J. 2021.Uupumuksesta takaisin elämään. Kirjapaja.
• Nietzsche. F. 2012. Moraalin alkuperä. Otava.
• McDougall. 2004. Freedom Just Around the Corner. HarperCollins.
• Tawwab. N. G. 2022. Vedä rajat – Ja ota oma elämä haltuusi. Gummerus.
• Walker P. 2013. Complex PTSD: From Surviving to Thriving: A Guide and Map for Recovery. Createspace independent publishing platform.
• Winnicot, D.W. 1989. Playing and Reality. Routledge.