”Ahdistaa, kun ahdistaa”, on monesti yhteyttä ottavan Laurean opiskelijan päällimmäinen kokemus. Ahdistus on usein tärisyttävä möykky, johon ei saa mitään otetta. Ajatukset kimpoilevat kuin flipperipallo, kierrokset nousevat, sydän hakkaa ja tukalat tunteet asettuvat taloksi isännän elkein. Tilanne ei kuitenkaan ole toivoton. Ongelmat pitää ulkoistaa. Möykystä pitää tehdä säikeitä. Usein tie eteenpäin on kirjoittamisessa, yhteyden löytämisessä omaan sisimpään konkreettisten harjoitusten avulla.

Kun löytää sanan tai ilmauksen, joka tyhjentävästi vangitsee oman kokemuksen, vailla jakojäännöstä, voi tuntea suurta helpotusta. Kiteytys on armo itselle – ja silta toisiin. Kirjoittamisen hyödyllisyys ei rajoitu vain ahdistukseen, vaan sitä voi hyödyntää melkein kaikissa koettelemuksissa, käänteissä ja kokemuksissa.

Kirjoittamisterapian lähtökohdat

Kun jotain on pukenut sanoiksi, möykystä on irronnut säie, tai ilmiö on saanut jonkin hahmon, ja samalla jokin suhde siihen on muodostunut. Tekijä (subjekti) ja teon kohde (objekti) ovat erkaantuneet.Tämä on länsimaisen ymmärryksemme arkkitehtuuri (kartesiolainen dualismi).

Narratiiviseen psykoterapiaan erikoistunut Alice Morgan (2005) esittää kirjoitusterapian auttavan ulkoistamaan ongelmia siten, että ongelma asettuu paitsi ihmiseen ulkopuolelle myös tekijän tai subjektin rooliin. Esimerkiksi: ”Mitä ahdistus yrittää saada minut juuri nyt tuntemaan?” Ongelma on ongelma, ihminen ei ole ongelma, kuuluu terapiasuuntauksen sotahuuto.  

Kirjoitetut, näppäillyt tai sanellut sanat auttavat erittelemään jotain itsen ulkopuolelle, mutta kirjoittaminen voi myös olla silta johonkin tuntemattomaan, materialistisen maailman korvaavaan tai arkisen aistimaailman ylittävään. Tällainen transendenttinen yhteys voi liittyä omaan alitajuntaan, hengelliseen pyhyyteen, filosofiseen yhteyteen, luonnon ihmeellisyyteen tai elämän arvoitukseen. Tietoisuuden ohittaminen, estoton itsereflektio ja tajunnanvirran kirjoittaminen ovat rukoilemista itsessään – vailla dogmaa.

Radikaali rehellisyys

Epäsovinnaisuudestaan aikanaan tunnettu kirjailija Henry Miller kehotti ihmisiä unohtamaan itsensä ja havainnoimaan ympäröivää maailmaa (1941, 76). Samoilla linjoilla on radikaalia rehellisyyttä peräänkuuluttava psykoterapeutti Brad Blanton (2005), jonka mielestä havainnointi on ajattelua tärkeämpää, ainakin otettaessa alkutahteja uuden ilmiön edessä. Tinkimätön rehellisyys on havaitsemisessa välttämätöntä, sillä muuten vajoamme valheiden verkkoon sovinnaisuudenhaluisuudessamme. Stoalainen filosofi ja Rooman imperiumin keisari Marcus Aurelius (2006) oli samoilla linjoilla. Mikä ilmiö on itsessään, perimmäisessä olemuksessaan?

Vasta tämän jälkeen kannattaa pyhittää hetki kaikille aisteille ja kirjoittaa jokaisesta niistä. Tästä voi siirtyä kehollisiin tuntemuksiin ja sisäiseen liikehdintään. Lopulta kannattaa Brad Blantonin näkemyksen mukaan siirtyä ajatustasolle, jossa tulisi harjoittaa tinkimätöntä rehellisyyttä. Blanton ajattelee, että suurin osa ihmisten ongelmista ja kärsimyksestä johtuu jatkuvasta valehtelusta – itselle ja muille -, jolla yritetään suojella toisia ja omaa mainetta, mutta lopputuloksena on vain vieraantuneisuutta ja lisää valheita. Myös AA-liike, erityisesti 4. ja 5. askel, sekä Minnesota-hoito käyttävät radikaalia rehellisyyttä kulmakivenään (Vaillant 2003; Kelly 2009; Timko 2011).

Itsen suhde itseen on kaiken eheytymisen ydin. Tässä mielessä minuus on ennen kaikkea tarina itsestämme, jonka kerrolle itsellemme – ja tämä tarina on valinta. Tehtyä ei saa tekemättömäksi, mutta tämän päivän tragedia voi olla huomisen komedia. Tässä on kirjoittamisen ja psykologian mahdollisuus.

Murehtiminen on luovuuden väärinkäyttöä.

Tyhjää tilaa tarvitaan, kun mielessä on liikaa ajatuksia. Samalla sosiaalinen media, arjen odotukset ja erilaiset ryhmäpaineet vieraannuttavat meitä itsestämme. Pitää kuitenkin olla lähtökohtaisesti valmis kirjoittamaan armotonta soopaa ja roskaa vailla mitään itsekritiikkiä. Dramaturgi Juha Siltanen ounasteli kahdenkeskeisessä keskustelussa, että ainoa arvo, mikä tekstillä voi olla, on kirjoittajalle itselleen.

Kirjoitustehtävä 1: Tee-se-itse-psykoanalyysi

Monilla on vaikeuksia ryhtyä kirjoittamaan, koska he yrittävät olla tekijöitä ja kriitikkoja samaan aikaan. Luovan kirjoittamisen gurulla, Natalie Goldbergilla (1986), on tähän ratkaisu. Ryhdy kirjoittamaan Wordille valkoisella fontilla. Vielä autenttisemman psykoanalyysikokemuksen saa, mikäli laittaa fontin valkoiseksi ja Wordin sanelutoiminnon päälle, asettuu sohvalle selälleen, silmät kiinni ja aloittaa vapaa-assosiaation.

Kirjoita, sanele tai oksenna kaikki, mitä mielessäsi liikkuu. Summamutikassa. Yksittäisiä sanoja, lauseita ja lauseenosia. Paina hanakasti rivinvaihtoa tai sanele: ”Rivinvaihto”. Ajattele, että sormesi ja/tai suusi ovat viisaammat ja rehellisemmän kuin mielesi. Olet itse vain väline (vehicle). Ratsasta assosiaatioiden aallonharjalla, vailla itsesensuuria. Älä välitä kirjoitusvirheistä tai kieliopista, yritä vain saada sormesi ja suusi ajatustesi ja tunteittesi nopeudelle.

Anna intuitiosi olla kapteeni. Psykoanalyysin isä Sigmund Freud analysoi itse itsensä – joten miksi et tekisi samoin. Et ole Pekkaa pahempi. Muista vain lopuksi tallentaa. Jatka tätä ja joskus myöhemmin, kun siltä tuntuu, voit maalata fontin jälleen mustaksi ja ryhtyä katsomaan, mitä olet tehnyt. Voit kirjoittaa ajatuksia auki ja yrittää saada kiinni niistä asioista ja tunteista, joita kirjoitus- tai saneluhetkellä tavoittelit. Sekalaiset merkintäsi ovat merkkejä tietoisuuden harmaalta alueelta, viittoja alitajunnan valtakuntaan. Tavoitteesi on kirjoittaa tiedostamatonta tietoiseksi, vailla itsesensuuria ja häpeää, freudilaisen tradition hengessä.

Tämän jälkeen voit kirjoittaa kubistisia katkelmia ja vaikutelmia irrallisista elementeistä. Yritä vangita hetkeä eri näkökulmista. Tähtää merkitysten tihentymiseen. Aivan kuten hyvä taide, jossa on mukana monia samanaikaisia merkityksiä, kannattaa panostaa kipeisiin mutta merkityksellisiin elementteihin, monitahoisiinkin assosiaatioihin ja kokemuksiin, joita olet kirjannut. Jos oikein villiksi haluaa heittäytyä, voi tuotokset heittää jossakin vaiheessa Chat GPT:le ja kysyä kainosti, mikä minua vaivaa? Tämä ei ole mitenkään taistelutestattu idea ja siihen voi liittyä monia eettisiä ongelmia, joita kirjoittajia ei edes osaa ajatella, mutta mielenkiintoinen ajatus kaiken kaikkiaan – jota en siis välttämättä suosittele.

Kirjoitustehtävä 2: Kolme elämäntarinaa

Kirjoita omasta elämästäsi kolme eri versiota, menneestä nykyisyyteen. Sivumäärillä ei ole väliä. Voi olla helpointa lähteä liikkeelle yhden sivun versiosta ja laajentaa siitä tai kirjoittaa estotta kaikki, minkä haluaa sanoa, yhdestä näkökulmasta kerrallaan. Valinta on vapaa.

Elämäntarina 1: suora ja syyttävä. Lähetä silmistäsi tuomitsevia säteitä maailmaan. Kuvittele olevasi Zeus Olympos-vuoren huipulla, joka heittää salamia rangaistukseksi niitä ansainneille. Kirjoita inhorealistisesti. Voit halutessasi leimata kaikki vanhat pomosi ja heilasi narsisteiksi, jos siltä tuntuu. Älä jarruttele, laimenna, suhteuta tai ajaudu toisaalta-toisaalta-puntarointiin. Aseta itsesi kuitenkin elämäsi ajajanpenkille.

Elämäntarina 2: 100 % uhri. Kirjoita elämäntarinasi uhripositiosta käsin, aseta samalla itsesi pelkääjänpenkille elämänvirrassa. Olet objekti: huokaileva marttyyri mielivaltaisen maailman armoilla; kohtalon aalloissa kaarnapurrella, vailla kompassia, karttaa, köliä ja peräsintä. Monesti matkaan tarttuu omaa tarvitsevaisuutta, maailman piittaamattomuutta ja passiivisaggressiivisia sävyjä.

Elämäntarina 3: mahdollisimman naiivi. Älä niinkään kirjoita katkelmista, joissa koet olleesi naiivi, vaan ajattele koko elämääsi. Ajattele, jos Disney-filmistudio tekisi elämästäsi koko perheen elokuvan, jossa olisi opetus ja onnellinen loppu. Millainen se olisi? Millainen Aristoteleen draaman kaari siinä olisi? Katso sinisillä silmillä elämän oppitunteja ja harjoituta tarvittaessa johdatususkoa.

Jo se, mikä versio tuntuu helpommalta tai vaikeimmalta kirjoittaa, kertoo itsessään paljon. Kirjoitustehtävän seuraava vaihe on jatkojalostaa näitä kolmea tarinaa. Muuttaa ne rakentavampaan ja parempaan muotoon ja versioon. Syyttäjästä pitää muuttua haastajaksi, joka kunnioittaa toisten harkintatilaa ja itsemääräämisoikeutta sekä tarjoaa tuomion sijasta vaihtoehtoja – vaikka menneessä ajassa liikutaankin. Uhripositio on erityisen myrkyllinen. Siitä on päästävä pois. Se tapahtuu muuttamalla kulmaa selviytyjäksi, jolla on myös omaa vastuuta ja vaikuttamismahdollisuutta. Naiivista versiosta pitäisi kuoriutua valmentaja, joka ei vähättele tai pienennä. Tämä kirjoitustehtävä on mukaelma Karpmanin (1968) draamakolmiosta, joskin auttajapositio on muutettu naiiviksi. Jatkojalostus perustuu Acey Choyn (1990) ajatuksiin.

Kirjoitusharjoitustehtävä 3: Kolme kirjettä tärkeälle toiselle

Lähes kaikki ihmisen ongelmat ovat loppujen lopuksi ihmissuhdeongelmia. Meillä on tärkeitä läheisiä tai merkityksellisiä toisia ihmisiä, joiden kanssa meillä on asiat monesti kesken. Joskus aika on jo jättänyt näistä ihmisistä. Joskus he ovat elossa. Moni on tilanteessa, jossa toivoo spontaania anteeksipyyntöä toiselta, mutta sen varaan ei voi elämäänsä rakentaa. Lähtökohta ei voi olla niin että oma elämä alkaa, jos toinen muuttuu. Tällaiset haasteet ovat ytimessä. Etene tässä tehtävässä näin:

1. Kirjoita kirje omista lähtökohdistasi tärkeälle toiselle ihmiselle. Mitä haluaisit sanoa hänelle? Kerro se omin sanoin.
2. Kirjoita toinen kirje siitä näkökulmasta, miten uskoisit toisen ihmisen vastaavan sinulle, realismin nimissä?
3. Kirjoita kolmas kirje, joka vastaa sitä, miten toivoisit toisen ihmisen vastaavan sinulle, ensimmäiseen kirjeeseen perustuen?

Usein kun kolmannesta kirjeestä miinustaa toisen kirjeen, jäljelle jää oma pettymys ja suru. Tämä harjoitus työstää kahden yhteensovittamattoman voiman vaikutusta omaan elämään. Sisäänrakennetun itsemääräämisen tarpeen ja lähtökohtaisen tarvitsevaisuuden vuoropuhelu on siinä sisäänrakennettuna.

Kirjoitustehtävä 4: Trauman ja/tai ratkaisemattomien ongelmien auki kirjoittaminen

Psykologian professori James W. Pennebaker (1997) on tutkimuksissaan todentanut kirjoittamisen myönteisen vaikutuksen terveyteen. Ihmiset ovat onnistuneet kääntämään vaikeuksia voimavaroiksi hyvinkin erilaisilla taustoilla. Käytännössä tehtävänä on kirjoittaa 2–4 peräkkäisenä päivänä, häiriöttömässä tilassa. Idea on kirjoittaa itse itselle, koko elämäsi traumaattisimmasta kokemuksesta, vailla itsesensuuria. Voi kirjoittaa samasta kokemuksesta kaikkina neljänä päivänä tai eri kokemuksista eri päivänä. Sukella kipua kohti. Toisaalta voit antaa myös rönsyillä. Kirjoita koko ajan ja keskeytyksettä 20 minuutin ajan kerrallaan. Jos jää jumiin, tulee kirjoittaa edellinen lause uudelleen ja uudelleen. Yksi tapa aloittaa tai edetä on aloittaa lauseella: ”Kun olin lapsi…” Kokemus voi jättää hetkellisesti pyörälle päästä, mutta se menee ohi.

Kirjoitustehtävä 5: Myönteisistä asioista kirjoittaminen

Menneistä voi hakea myös sovinnollisia sävyjä. Suomen Mielenterveysseuran satavuotisjuhlavuoden kirjoituskilpailu kantoi nimeä: ”Kun siivet kantavat” (Heiskanen 1997). Päiväkirjan pitäminen on monen henkireikä ja tapa ankkuroida omia kokemuksia. Kiitollisuuspäiväkirjan pitäminen auttaa myös, sillä keskimäärin kiitolliset ihmiset ovat onnellisempia. Entisaikojen ihmiset pystyvät ilmaisemaan itseään varsin tyhjentävästi kirjeenvaihdolla. Monet vähemmänkin kouluja käyneet ovat historian saatossa pystyneet ilmaisemaan itseään varsin taitavasti ja vivahteikkaasti. Tämän päivän emojikulttuuri ja muu sähköinen viestintä painottaa nopeutta, mutta ei rohkaise punnittuun ajatusten vaihtoon. Tavoitteita kannattaa kirjata ylös. On myös hyödyllistä kirjoittaa siitä, millaista toivoo oman elämänsä olevan vaikkapa kolmen vuoden päästä ja vastaavasti, mitä ei toivoisi omassa elämässä olevan saman ajanjakson kuluttua. Tämä tuo Y-risteyksen arkisiinkin valintoihin. Harjoituksen jatkoksi sopii erinomaisesti hyväksymis- ja omistautumisterapian opit (HOT).

Menneitä voi kaivella ja tulevaisuutta hahmotella, mutta ehkäpä tärkeintä on kirjoittaa rehellisesti ja jopa julkeasti nykyhetkestä. Presidentti Paasikiven opein: ”Kaiken viisauden alku on tosiasiain tunnustaminen” (1958, 9). Rakennamme usein itse vankilamme valheillamme. Rehellisyys itselle heijastuu myös rehellisyyteen toisille. Kiteytetty ja merkitysrikas ilmaus ei aukea vain suussasi, vaan ystäväsi mielessä. Elämämme merkitys on sen vaikutuksessa toisten ihmisten elämiin. Ja mikä meistä jää jäljelle, on sana. Kirjaimellisesti.

Tämä artikkeli on osa Opintopsykologi kierrättää –juttusarjaa, jossa opintopsykologi Manne Pyykkö kirjoittaa asiakastyössä esille nousseista teemoista. Ajatuksella, että yksilötapaamisissa toistuneet teemat voivat puhutella laurealaisia laajemminkin.

Lähteet

• Aurelius, M. 2006. Itselleni. Basam Books.
• Blanton, B. 2005. Radical Honesty: How to Transform Your Life by Telling the Truth. Radical Honesty, Sparrowhawk.
• Choy, A. 1990. The Winner’s Triangle. Transactional Analysis Journal. 20 (1): 40.
• Goldberg, N. 1986. Writing Down the Bones: Freeing the Writer Within. Shambhala Publications.
• Heiskanen, T. (toim). 1997. Kun siivet kantavat: Suomen mielenterveysseuran satavuotisjuhlavuoden kirjoituskilpailu. Suomen mielenterveysseura.
• Karpman, S. 1968. Fairy tales and script drama analysis. Transactional Analysis Bulletin. 26 (7): 39–43.
• Kelly, J.F. et all 2009. ““How do people recover from alcohol dependence? A systematic review of the research on mechanisms of behavior change in Alcoholics Anonymous.” Addiction Research & Theory, vol. 17, no. 3, 2009.
• Miller, H. 1941. The Wisdom of the Heart. New Directions.
• Morgan, A., 2005. Johdatus Narratiiviseen Terapiaan. Kuva ja Mieli.
• Paasikivi, J.K. 1958. Toimintani Moskovassa ja Suomessa 1939-1941, vol. 2. Otava.
• Pennebaker, J. W. 1997. Opening Up, The Healing Power of Expressing Emotions. The Guilford Press. New York
• Timko, C et al. 2011. “Does participation in Alcoholics Anonymous reduce the need for substance use disorder treatment?” Addiction, vol. 106, no. 4.
• Vaillant, G. E. 2003. “A 60-year follow-up of alcoholic men.” Addiction, vol. 98, no. 8.