Usein elämässä auttaa ajatella asioita pahimman kautta. Mitkä ovat viisi todennäköisintä tapaa, joilla voit saada potkut nykyisestä työstäsi? Entä mitkä viisi asiaa voivat tuhota parisuhteesi? Parhaatkaan menestysreseptit elämässä eivät välttämättä takaa toivottua lopputulosta. Sen sijaan asioiden ajatteleminen negaation kautta voi auttaa välttämään sudenkuoppia. Sijoittajalegenda Charlie Munger kuvaili tätä lähestymistapaa Inversio-ajatteluksi. ”Don´t be stupid”, ei ole loukkaus, vaan elämänohje.

Artikkelin ajatukset eivät tee sinusta rakkauden Punaista paronia, mutta auttavat välttämään suhteen sudenkuopat. Amerikkalainen parisuhteisiin erikoistunut psykologi John Gottman (2023) on tunnistanut neljä parisuhteen myrkyttäjää, joita tarkastellaan seuraavaksi seikkaperäisesti (Four Horsemen of Apocalypse 2023).

Tuomiopäivän neljä ratsastajaa

Sielua keihästävä kritiikki voi särkeä jotain pysyvästi. On yksi asia puuttua epäkohtiin tai kommentoida tekemisen tasolla kumppanin toimintaa, mutta jos ryhdymme leimaamaan toista persoonan, olemisen tai ominaislaadun tasolla, ovat seuraukset vääjäämättä negatiivisia. Persoonatasolla liikkuminen ei johda mihinkään myönteiseen muutokseen, oli leimaaminen sitten luonteeltaan negatiivista tai positiivista. ”Olet niin laiska; tai olet niin lahjakas”, kumpikaan ei saa aikaan muutosta tai liikettä. Ne ovat vain stigmoja – joista negatiivisia on vaikea unohtaa. Aivan erityisen vahingollista on ryhtyä spekuloimaan toisen vaikuttimilla. Ihmiset tekevät monia asioita monista vaikuttimista, mutta emme vain yksinkertaisesti voi tietää toisen puolesta. Usein ihmiset eivät itsekään tiedä, miksi toimivat kuten toimivat. Näin ollen on tärkeää pysytellä käyttäytymisen tasolla. Antaa ja ottaa palautetta tekemisestä, ei persoonasta tai jostain sellaisesta, mihin ei voi vaikuttaa.

Kaikkein pahinta parisuhteelle on halveksunta. Monesti siitä ei ole enää paluuta. Tämän johdosta kumppanin ja hänen ponnisteluidensa arvostaminen on äärettömän tärkeää, sillä arvostuksen menetyksen jälkeen päätepysäkkinä on juuri halveksunta. Esimerkiksi, jos pariterapiassa toinen pyörittelee silmiään toisen kertoessa, on edessä ero puolen vuoden sisällä 90 %:n todennäköisyydellä (Gottman 2023 ). Julkinen halveksunta lisää luonnollisesti kierroksia tai voi muuttua helposti nöyryytykseksi. Sellaista on vaikea unohtaa, saatikka antaa anteeksi. Keskinäistä arvostusta ja kunnioitusta kannattaa siis vaalia kaikin tavoin; kiitollisuuden kertaaminen voi myös auttaa asiassa. Tämä kaikki korostuu helposti ruuhkavuosien ikeessä, jolloin arki, ja sitä kautta myös suhde, muuttuu helposti väkisinkin hieman mekaaniseksi.

Oman osuuden kieltäminen on diilinrikkoja. Kaikki ei voi olla aina toisen syytä. Molempien on syytä pyytää ajoittain anteeksi. Jos henkilö ei ole lainkaan valmis ottamaan omavastuuta tai ”omistajuutta” riitoihin, on parisuhde huteralla pohjalla. Jollakin tavalla ihmisen on kyettävä näkemään itsensä helikopteriperspektiivistä sekä havaitsemaan asioissa harmaan sävyjä. Ympäristön ja mielensisällön jakaminen hyvään ja pahaan on varhainen tapa jäsentää maailmaa, joka toki säilyy meissä, mutta josta olisi syytä pyrkiä jalostuneempaan ja nyanssirikkaampaan tulkintaan. ”Splittaaminen” hyvään ja pahaan saa nimittäin helposti aikaan heijastamista, projektiota. Me ihmiset olemme mestareita näkemään toisissa sellaista, mitä emme halua tai pysty näkemään itsessämme. Esimerkiksi USA:n presidentti Donald Trump näyttää laukovan herkästi muista sellaisia lausuntoja, jotka näyttävät pätevän häneen itseensä paremmin kuin solvausten kohteisiin.

Mykkäkoulu on myös myrkkyä. Monesti mykkäkouluun päädytään ikään kuin viimeisenä rantana. Moni myy itselleen ajatusta tilanteen rauhoittamisesta, mutta mykkäkoulun ylläpitäminen on jo itsessään voimakas vaikuttamisen keino, jossa on myös sisäänrakennettuna toista mitätöivää ainesta. Ajatuksella: et ole edes noteeraamisen ja huomioni arvoinen. Mykkäkoulu ylläpitää tulehtunutta tilannetta. Se kaivaa poterot asemasotaan, jossa epänormaali normalisoituu. Sekä halveksunta että mykkäkoulu ovat passiivisaggressiivisuuden muotoja, joten samaan rahaan tulee helposti mukaan myös muita epäsuoria mutta toksisia keinoja, kuten huokailevaksi marttyyriksi heittäytyminen, erilaiset sarkastiset sävyt ja vähättely. Mutta mitä näiden tuhoisien toimintamallien takaa löytyy?

Parisuhdedynamiikkaan erikoistunut psykiatri Murray Bowen (1993) ajatteli monien parisuhdeongelmien kumpuavan eriytyneisyyden puutteesta (Differentiation of Self). Siitä, että meillä järjestäen sekoittuvat ajattelu ja tunteet sekä itse ja toiset. Eheässä minuudessa yksilö voi ajatella tunteitaan ja tuntea ajatuksiaan, ja tämän lisäksi omat tarpeet ja pyrkimykset ovat eriytyneet toisten asettamista odotuksista ja vaikuttimista. Tämä neljän elementin eriytyneisyys tarjoaa henkistä liikkumatilaa kohdata elämä sellaisena kuin se on, ilman lähtökohtaisia vinoumia, sekä tarkoituksenmukaiset alkuasetelmat käsitellä elämän arvoitukseen ja ihmisenä olemiseen lähtökohtaisesti kuuluvaa ahdistusta. Implisiittisellä logiikalla: kahdelle eriytyneelle persoonalle parisuhde on jotain ekstraa, omien minuuksien lisäksi.

Itsemääräämis-tarvitsevaisuus-jatkumo

Miten rakastua menettämättä itseään? Parisuhteissa toinen voi joutua taakan kantajaksi, asiat voivat äityä konflikteiksi tai ratkaisuna voi olla etäisyyden ottaminen. Nämä ristiriitojen ratkaisuyritykset voidaan asettaa jatkumolle autonomiapyrkimyksen ja liittymistarpeen suhteen, mutta tämän lisäksi ihmisillä on lähtökohtaisesti erilaiset taipumukset parisuhde- ja kiintymysasioissa , jotka kumpuavat varhaislapsuudesta. Turvallisesti kiintynyt (Secure) asettuu minä-toinen-janan keskivaiheille, kun taas Välttelevä henkilö (Avoidant) – Bowenin termein Eriytynyt – ylikorostaa itsemääräämistä ja autonomiatarvetta, ja Ristiriitaisesti kiintynyt (Anxious) hakee puolestaan jatkuvaa validaatiota tarvitsevaisuutta ylikorostaen. Epäselvä tai jäsentymätön kiintymysmalli (Disorganized) edustaa puolestaan yhdestä äärimmäisyydestä toiseen menemistä, haluten sekä erillisyyttä että kiintymystä, samaan aikaan.

Murray Bowen (1993) uskoi eriytyneisyyden olevan tavoiteltavaa, ja että ihmiset yleensä saavat lapsuudenkodistaan ”perinnöksi” autonomia-asteen, joka on melko muuttumaton. Ajattelumallin mukaan ihmiset myös pariutuvat yleensä samankaltaisten kanssa. John Bowlbyn (1988) Kiintymyssuhdemallissa sen sijaan vastakohdat vetävät toisiaan helposti puoleensa – Välttelevä (Avoidant) ja Ristiriitainen (Anxious) -, ja lisäksi tavoiteltavaa ei suinkaan ole autonomiaa alleviivaava erillisyys, vaan pikemminkin keskivaiheille asettuminen itsemääräämis-tarvitsevaisuus-akselilla. Ehkäpä erillisyyttä alleviivaava ei ole altis toistamaan vanhoja läpikäymättömiä suhdesotkuja uusissa parisuhdeasetelmissa, mutta toisaalta ihmiset tarvitsevat toisiaan, eikä kenenkään tarvitse selviytyä elämästä yksin.

Itsemääräämisen ja tarvitsevaisuuden jatkumon voi myös mieltää itsen ja toisen suhteeksi, jossa hyvä ja paha vaihtelevat. Kehityspsykologi Margareth Mahlerin (1977) klassisen ”heräämisopin” mukaan vauva aloittaa symbioosissa (tarvitsevaisuus) äidin sylissä, kokee pohjattoman hylätyksi tulemisen erillisyyden tai separaation muodossa (ylivoimainen itsemääräämisvaade), rauhoittuu äidin paluusta ja asettuu myöhemmin näiden välimaastoon, individuaalina. Samat vaiheet toistuvat parisuhteen muodostumisessa, jossa rakastunut on sijoittanut kaiken ”hyvän” kuvitelmaan toisesta ihmisestä, mutta vailla varmuutta tunteiden vastavuoroisuudesta kokee itsensä kokonaisvaltaisesti arvottomaksi. Jos rakkaus on molemminpuolista, palautuu ”hyvä” korkojen kera; jos ei, osa itseä ja ”hyvää” jäi panttivangiksi mielikuvaan toisesta.

Minä ja sinä, hyvä ja paha sekä yhteys välillämme – variaatioita on moneksi (Baliant 1959). Ihminen voi kokea toisen ihmisen hyvänä, rakastavana ja jopa idealisoituna, mutta keskinäisen yhteyden huonona tai tavoittamattomana (Ocnophile). Ikään kuin toinen rakastava ihminen olisi lähellä, mutta säieteoreettisesti toisessa dimensiossa, idealisoituna hologrammina akvaariossa. Teinin ihastus maailmantähteen on perinteisesti ollut turvallista, koska viihdeikoni on ollut kuin eri maailmassa. Päinvastaisessa asetelmassa (Philobat) yhteys on hyvä ja kannatteleva, mutta toinen ihminen on paha tai vähintäänkin arveluttava. Ajattele jotain NewAge -henkistä massatapahtumaa, jossa hetken huumassa ihminen tarttuu ventovieraan käteen kokeakseen jotain – vaikka kertakäyttökulutuksena. Pikasuhteet käyvät myös esimerkistä tai venetsialaiset naamiokarnevaalit. Pelisääntöjen selkeys tarjoaa myönteiset mahdollisuudet. Redditissä kaikki ovat lähtökohtaisesti tunnistamattomia, mutta keskustelu kannattelee.

Kolmioasetelmat

Kulahtaneessa kumppanuudessa yhteiset asiat voivat typistyä TV:n katseluun, naapureiden haukkumiseen ja sen miettimiseen, mitä ostetaan seuraavaksi. Tämä on kolmiollistamista (Triangulation), jossa kolmas elementti tai ulkoistuskohde vetää kahta toista lähemmäs toisiaan. Valtio-opissa ulkopoliittinen kriisi tiivistää sisäpolitiikan rivejä. Rakentavimmillaan esikoisen syntymä luo elämää ylläpitävän kolmion, jossa vauvan tai taaperon hyvinvointi tekee molemmista vanhemmista joustavampia ja keskinäisiä konflikteja väistelevämpiä. Myös epätarkoituksenmukaista kolmiodraamaa on liikkeellä: parisuhdepsykoterapeutit ovat jatkuvasti kolmiollistamisen kohteena, kun kumpikin pariskunnan osapuoli yrittää vuoroin voittaa auttajaa puolelleen. Syvyyspsykologisen ajattelun traditiossa oidipaalinen ulkopuolisuus on yksi avainkäsite.

Kolmioita syntyy helposti kuin sieniä sateella. Jokainen meistä on osa lähes lukemattomia kolmioita. ”Kolmas pyörä” pitää ilmauksena sisällään kansanperinteen varoituksen. Arkielämässä tämä tulee esille esimerkiksi siinä, miten olla yhteydessä ystävään ja hänen puolisoonsa. Asiat pysyvät yleensä selkeinä, jos on ensisijaisesti toisen ystävä ja kohtelee ystävällisesti tämän kumppania, kun taas tasavertainen ystävyys ja luottamuksellisuus molempiin johtaa helposti ongelmiin. Vastaavasti ystävyys yhteen voi mennä liian pitkälle, jos pariskunnan toista osapuolta velvoitetaan salaisuuksien kantajaksi, vasten omaa tahtoa ja kumppanilta salaten. Kolmiodraamat ovat tehokkaita keinoja pari- ja ystävyyssuhteiden tuhoamiseen.

Vaikea laji

”Vastakohdat täydentävät toisiaan”, sanoo suomalainen. ”Lika barn leka bäst”, uskoo puolestaan ruotsalainen. Samaa tai eri maata – luottamus on kultaa. Moni petetty kertoo, että parisuhteen tulevaisuuden romuttuminen ei ollut pahinta, vaan pikemminkin menneisyyden tuhoutuminen. Se, että kaikki muistot tahriintuivat. Moni petetty ja/tai pettynyt myös pohtii elämän ehtoja. Jos kaikesta selviää, onko millään mitään väliä… Ja vastaavasti: jos kaikesta ei selviä, on sekin kamalaa… Silti ihmiset saattavat eheytyä juuri parisuhteissa. Turvassa, hyväksyttynä ja rakastettuna – mahdollisesti kaikkine karvoineen – voi ehkä ryhtyä omaehtoisesti tarkastelemaan omia pöhköimpiä pinttymiä ja niiden tarkoituksenmukaisuutta jatkossa. On lääkitsevä episodi saada rakkautta, kun sitä vähiten ansaitsee; se on tähdenlento ja suojaisa satama.

Parisuhde on vaikea laji, jossa pitäisi löytää oikea tyyppi ja vielä oikeassa (elämän)tilanteessa. Kyse ei tosin ole vain valikoitumisesta, vaan myös kasvamisesta. On tärkeää tuntea puoliso. Ketkä ovat puolisosi ystäviä? Millaisia ovat hänen toiveensa ja pelkonsa? Tuntemisen ja kiinnostuksen ohella on tärkeää löytää sovinnollisia ja myönteisiä tulkintoja menneistä. Kannattaa myös vaalia ajatuksia kumppanin hyvistä puolista, joita arvostaa ja rakastaa. Pienetkin huomionosoitukset ovat tärkeitä.

Monella on kokemuksia siitä, että kumppani yrittää johtaa, mutta tällainen baarivalitus pitää myös sisällään tärkeitä kysymyksiä valta- ja symmetriasuhteista sekä keskinäisestä vaikuttamisesta. Jonkinlainen symmetriakokemus on tärkeä, vaikka se voi saada monenlaisia muotoja, ja samalla on myös tärkeää, että kumppanit voivat vaikuttaa – ja vaikuttua – toinen toisistaan. Tämä auttaa tekemään kompromisseja sekä ratkaisemaan ratkaistavissa olevia ongelmia. Toinen voi esimerkiksi kaivata omaa aikaa ja hiljaista kotielämää, kun taas toinen voi hamuta humputusten pyörteisiin. Kaikki ongelmat eivät ole lopullisesti ratkaistavissa. Esimerkiksi erilaiset poliittiset ja uskonnolliset vakaumukset tai suhde ajatukseen mahdollisesta vanhemmuudesta voivat olla tällaisia teemoja, joissa tarvitaan jotain sovinnollista ja yhteisymmärrystä lisäävää – silti kummankin rajoja ja maailmankatsomusta kunnioittaen.

Yhteisiä merkityksiä tarvitaan; asioita, jotka vetävät toisen luo. Kultainen sääntö kristillisestä traditiosta kantaa pitkälle. Ristiriitatilanteissa tulee puolestaan muistaa, että solvaaminen onnistuu yhdeltä, mutta riitelyyn tarvitaan aina kaksi.

Tämä artikkeli on osa Opintopsykologi kierrättää –juttusarjaa, jossa opintopsykologi Manne Pyykkö kirjoittaa asiakastyössä esille nousseista teemoista. Ajatuksella, että yksilötapaamisissa toistuneet teemat voivat puhutella laurealaisia laajemminkin.

Lähteet

• Baliant, M. 1959. Philobatism and ocnophilia. In Thrills and Regressions. London: Hogarth.
• Bowen, M. 1993. Family Therapy in Clinical Practice. Jason Aronson Inc Publishers.
• Bowlby, J. 1988. A secure base: Clinical applications of attachment theory. London, England: Routledge.Co.
• Gottman, J. 2023. The Seven Principles For Making Marriage Work. Orion Publishing Co.
• Mahler, M.  1977. Separation–Individuation: Essays in Honor of Margaret S. Mahler (Separation Individuation Vol. 2). Jason Aronson Inc Publishers.