Uupumus tai uupumusriski koskee jo joka neljättä alle 36-vuotiasta esittää professori Petri Böckerman (HS 19.2.2023). Moni Laurean opiskelija kuuluu tähän joukkoon ja kierroksia kasvattaa usein myös kokonaisuuden koettelemuksellisuus. Moni työskentelee opiskelun ohella, minkä lisäksi olemme kaikki erilaisten odotusten kohteena ja velvollisuuksien vankeina. ”Kaikki haluavat minulta jotain”, on monen uupuneen kokemus. Miksi niin omat kuin toisten odotukset menevät helposti ristiin? Miten määritellä rajoja – rajattomassa maailmassa?

Mielenterveys edellyttää ennakoitavuutta, mutta maailmalla näyttää olevan sitä varsin vähän tarjottavana. Yhteiskunnan epävarmuus muuttuu helposti yksilön epävarmuudeksi. Vaikka maailmantilanne ohitettaisiin ahdistuksen ja stressin aiheuttajana, ovat työelämän muutokset omiaan horjuttamaan tasapainoamme ja sabotoimaan ennakoimispyrkimyksiämme.

Määräaikaisuudet ja pätkätyöt vaikeuttavat tulevaisuuden suunnittelua ja luovat epävarmuutta. Joidenkin yritysten organisaatiokulttuurissa on elementtejä puoliavoimesta darwinistisesta pudotuspelikulttuurista, jossa jyviä erotetaan akanoista, ja kollegoita kilpailutetaan keskenään avoimesti. Lisäksi monia pidetään epävarmuudessa siitä, millainen suoriutuminen olisi hyväksyttävää ja työsuhteen jatkuvuuden varmistavaa; ja vastaavasti millainen aikaansaaminen puolestaan olisi aivan erityisen hyvää, loistavaa kunnostautumista. Jaksamisen kannalta avainasia piilee huippusuoriutumisen odotusarvossa. Voiko ihminen tehdä priimaa omasta halustaan – vai onko siitä tullut ympäristön odotusarvo, uusi normaali (Siltala 2005).

Kilpailu kehollistuu ja matka uupumukseen alkaa. Ylikierrokset kroonistuvat vaatimusten ja valmiuksien keskinäisessä nokittelussa ja tasapaino siirtyy oktaavia ylemmäs. Aikaisemmin ajateltiin, että keho korjaa itse itseään ja pyrkii palaamaan stressiepisodien jälkeen vanhaan tasapainotilaansa, homeostasiaan, mutta pitkään jatkuneessa kuormituksessa keho alkaakin sopeuttamaan toimintaansa vastaamaan uutta normaalia, allostaasia. Rajat tarjoaisivat valinnan mahdollisuutta, kun taas rajattomuus vie vaihtoehdot.

Uupumus = väsymys + ahdistus

”Uupumus on torjuttua ahdistusta”, kiteyttää psykiatri ja psykoanalyytikko Juhani Mattila (Mattila 2021, 99). Ahdistus muodostuu puun ja kuoren välissä. Kuorta edustaa ulkoinen todellisuus, maailma ja työelämän vaateet, kun taas puuta edustaa sisäinen todellisuutemme, mahdottomat toiveet ja torjutut tunteet. Ahdistusta tulee siis sekä ulkoa että sisältä. Se on myös ihmisen yleisin tunne, usein jotenkin hahmoton ja vaikeasti havaittavissa.

Usein ahdistus koetaan häpeälliseksi heikkoudeksi, joka pitää torjua, vaikka ahdistus on usein merkki terveydestä. Pelko on reaktio selvään ja akuuttiin uhkaan, kun taas ahdistus reaktio tuntemattomaan tai odotettuun uhkakuvaan. Ahdistus muuttuu peloksi, kun kohde muodostuu tai ilmestyy. Fyysisinä tuntemuksina ne voivat muistuttaa toisiaan, joskin ahdistus on pelkoa lievempää. Ahdistuksella keho varoittaa tulevasta uhasta, epäonnistumisesta tai nöyryytyksestä.

Body keeps the score.

Usein juuri kaikki hallitsematon näyttäytyy ahdistuksena. Joskus ulkoisesti asiat voivat vaikuttaa hyvinkin ahdistavilta, jopa kohtuuttomiltakin, mutta sisäisesti ihminen voi olla armon tilassa.

Suomalainen körttikulttuuri vaikuttaa monen mielestä ulkoisesti ahdasmieliseltä, mutta noudattamalla tarkasti määriteltyä sääntöjä uskovaiset saattoivat olla tyytyväisiä itseensä, vailla jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta ja alati venyvää odotushorisonttia (Siltala 1992).

Ihanneminä itsensä ylittämiseen yllyttävänä uupumusagentteina

Jokaisella on oltava suhteellisen realistinen käsitys itsestä, jotta voimme toimia maailmassa. Meillä on toki sokeat pisteemme itseymmärryksen suhteen, mutta ”todellinen minä” kytkee meidät realiteettien runtelemaan maailmaan. Samalla meissä asuu myös ideaali- tai ihanneversio itsestämme. Mielihyvän sävyttämät unelmat paremmasta versiosta itsestämme, unelma- tai ihanneminästä, taas tuovat meille virtaa ja ”porkkanaa”. Ihanneminä on usein superlatiivien sävyttämää päiväunelmaa ja eskapismia, mutta voimme myös tavoitella parempaa versiota itsestämme kovan työn ja itsensä kehittämisen kautta, jolloin ihanneminä kytkee meitä realiteettiin lykätyn tarpeen tyydyttämisen (delay of gratification) kautta.

Maailmaan mahtuu ideaaleja ihanteita. Esimerkiksi klassisiin professioihin ja tinkimättömän ammatti-identiteetin vaalimiseen liittyy ideaaleja, jotka luovat meille standardeja. Myös omat ihanteemme, ideaalimme ja arvomme saavat meidät kurottamaan ja venyttämään odotuksia – ja uupumaan. Perfektionismissa on juuri kyse rajattomuudesta.

Persoonallisuuspiirteiden tasolla kyse on tunnollisuudesta (conscientiousness): siitä, miten järjestäytynyt on ja miten neuvottelee tulevaisuutensa kanssa. Lykätty tarpeen tyydytys on mahdollisesti elämän suurin menestystekijä, mutta se voi myös mennä yli. ”Sitku-ihminen” voi vaeltaa läpi elämän ilman eksistentiaalista pysähtymistä, suoritteista vapaata riittämisen tunnetta ja armon tilaa.

”Life is what happens to you while you’re busy making other plans” – John Lennon

”Nytku-ihminen” puolestaan osaa olla hetkessä kiinni, vailla huolta huomisesta. Odotukset eivät veny ja uuvuta, kun niitä ei ole, mutta lasku tulee maksettavaksi muussa muodossa. Jos ei ole omaa suunnitelmaa, on helposti osa toisten suunnitelmia.

Sosiaalinen minä uuvuttaa rajojen hämärtämisellä

Sen, minkä saat elämältä, saat ihmisiltä. Näin ollen yksilön suhde toisiin ja toisten odotuksiin on elämämme keskiössä. Meillä on itsemääräämisen oikeutemme, jota voimme olla valmiita puolustamaan joissakin äärimmäisissä olosuhteissa enemmän kuin omaa elämäämme – kuten Sokrates -, mutta samalla me ihmiset tarvitsemme toinen toisiamme ja tämä tarvitsevaisuus on sisään rakennettuna meissä kaikissa. Oma tahto vai muiden tahto? Tämä on ”todellisen minän” ja sosiaalisen minän ikuinen vuoropuhelu. Ajatuskuplassa: ”Haluaisin tehdä näin, mutta mitä muut sitten minusta ajattelisivat?”

Jos muiden tahto ajaa jatkuvasti oman tahdon yli, seuraa vihaa, katkeruutta ja ahdistusta. Jos oma tahto menee jatkuvasti muiden tahdon yli, voi seurauksena olla hylätyksi tuleminen – mikä valtaosan ajasta ihmiskunnan historiassa on tarkoittanut varmaa kuolemaa. Tänäkin päivänä hylätyksi tuleminen, ilman selityksiä, lienee suurin stressin ja ahdistuksen aiheuttaja. Tämä yksilön ja yhteisön loputon vaihdanta on otollista maaperää kaikenlaiselle odotusten alle luhistumiselle.

Auttamisen kahdet kasvot

Auttamisen dilemma on siinä, että auttamisesta tulee helposti odotusarvo. Tiettyjä ihmisiä pyydetään aina muuttoavuksi, kun taas toisia ani harvoin. Pyydetään siltä, jolta on helpoin pyytää. Tämä on erityisesti korostuneen empaattisten ja mukautuvien (agreeableness) ongelma. He eivät halua tuottaa pettymyksiä toisille, ja myötämielisten ihmisten on hankala sanoa toisille: ”Ei”. Usein he tietävät tarkkaan, mitä heiltä odotetaan, mutta eivät välttämättä tiedä, mitä itse haluavat. He tekevät tahdolla odotukset täyteen – kunnes mitta tulee vihdoin täyteen. Mutta silloin ollaan jo usein uupumuksen juoksuhiekassa.

Työtoverit eivät tunnista loppuun palamista koska kaikki kollegat ovat tottuneet siihen, että uupunut kestää kaiken. Uupunut ei näytä tunteitaan, koska ei halua muuttaa antamaansa kuvaa. Kaikki tekevät töitä maineellaan. Toisaalta uupunut on sietänyt liian pitkään omaa huonoa oloaan: käsittänyt mahdollisesti resilienssin masokistiseksi vaateeksi, vailla joustavuutta ja armollisuutta. Moni uupunut on liian kiltti toisille, mutta liian ankara itselle. Työelämässä on aina kyse rajojen pitämisestä. Toisaalta rajojen vetäminen on kaikkein hankalinta lähimmille ja rakkaimmille (Tawwab 2022).

Uupumuksen ydin ei ole tyhjentynyt akku, vaan rikkinäinen laturi

Voimien loppuminen ei siis ole ongelman ydin vaan se, jos uutta energiaa ei muodostu. Pitää siis viettää paljon aikaa ihmisten kanssa, jotka tarkoittavat hyvää, mutta usein uupunut ei ymmärrä kaipaavansa toisia, vaan yrittää pärjätä yksin. Usein vasta toipuessaan hän tajuaa toisten merkityksen. Kenenkään ei tarvitse selviytyä elämästä yksin.

Tarvittaisiin myös paljon kivojen asioiden tekemistä, mutta usein uupunut on jumissa. Toisaalta hänelle toitotetaan, että oman hyvinvointi ja kuntoutuminen ovat etusijalla ja kaikki muu on näille päämäärille alisteista, mutta toisaalta samaan aikaan mielen perukoilla on kuvitteellinen työpöytä, jonka päälle kasautuu kuvitteellisia paperipinoja joka hetki, kun kuntoutuja on poissa sorvin äärestä. ”Tästä laiskottelusta saat vielä maksaa, korkojen kera”, kuuluu syyllistävän yliminän kuiskaus, taukoamaton tekemisvaade toipilaalle. Luterilaisuuden lapamato tunnollisen tajunnassa.

Samalla pitää löytää uusi versio itsestä. Ei välttämättä parempi, mutta uusi. Ainakaan vanhaan asetelmaan ei pidä palata sellaisenaan. Reilu peli on kohtuullinen vaade, mutta joskus ihmiset hakevat töistä sellaisia merkityksiä ja vastineita, joita heidän sittenkin tulisi hakea jostain muualta. Monien olisi ehkä syytä ajatella, että työ on sittenkin vain sarja nälän aiheuttamia pakkoliikkeitä, kun taas todellisimmat ja pysyvimmät merkitykset löytyvät usein työn ulkopuolelta. Lehmä todennäköisesti luulee, että farmari on ystävä, koska hän ruokkii joka päivä…

Uupumus tulee yksilöllisesti ja yleensä myös lähtee yksilöllisesti. Usein se on tullut ajan kanssa, joten toipumiseenkin menee todennäköisesti aikaa. Alkuasetelman mieleen palauttaminen voi auttaa. Vauvoina tulimme hyväksytyksi sellaisina kuin olimme, ilman suoritelunastusta, ja edelleen me kaikki haluaisimme tulla huomioiduksi, hyväksytyksi ja rakastetuiksi kaikkine karvoinemme. Vaikka tämä ei toteutuisi täysimääräisesti, vähempikin voi riittää: läheisten myötätunto voi muuttaa kaiken; ymmärretyksi ja kohdatuksi tuleminen voi siirtää vuoria. Ja paineet kuuluvat auton renkaisiin.

Tämä artikkeli on osa Opintopsykologi kierrättää –juttusarjaa, jossa Laurean opintopsykologi Manne Pyykkö kirjoittaa asiakastyössä esille nousseista teemoista. Ajatuksella, että yksilötapaamisissa toistuneet teemat voivat puhutella laurealaisia laajemminkin.

Lähteet:

• Mattila. J. 2021.Uupumuksesta takaisin elämään. Kirjapaja.
• Kuokkanen V. 2023. Helsingin Sanomat. Tutkija: ”Nuorten työuupumus on uskomattoman suuri ongelman kansantaloudelle”
• Siltala. J. 1992. Suomalainen ahdistus: huoli sielun pelastumisesta. Otava.
• Siltala. J. 2005. Masennus – mustaa ja valkoista. Therapia-säätiö.
• Tawwab. N. G. 2022. Vedä rajat – Ja ota oma elämä haltuusi. Gummerus.