Uupumuksen ydin ei ole tyhjentynyt akku, vaan rikkinäinen laturi. Ydinongelma on siis energialähteiden sammuminen. Uutta energiaa ei muodostu, jos ei tee riittävästi kivoja asioita ja vietä aikaa ihmisten kanssa, jotka tarkoittavat hyvää. Silti käyttäytymistason muutos voi olla vaikeaa, jos uupuneen identiteettiin on syöpynyt ulkomaailman typistävä ja esineellistävä tuloshuohotus.

Professori Gerald Zaltman (2008) mieltää ihmisten ymmärtävän maailmaa ennen kaikkea vertauskuvien ja metaforien kautta. Metaforat muokkaavat ajatteluamme monilla tavoilla. ”Jos haluat muuttaa maailmaa, muuta metaforaa”, kuuluu vanha viisaus. Vertauskuvat auttavat ymmärtämään, mikä saa lampun syttymään mielessämme, kun kohtaamme uusia asioita. Metaforat muokkaavat myös sitä, miten käsitämme itsemme. Seuraavaksi tarkastelemme uupumusta ja itsekäsityksen vinoumia Zaltmanin ikivihreiden metaforien avulla.

Usein pintatason kielikuva on rakentunut syvämetaforan päälle. Ajatellaan esimerkiksi rahaa: ”Pankki jäädytti tilini”; ”Olen hukkumassa velkaan”; ”Minulla on nyt huono likviditeetti”; ”Yrityksemme kassavirta on tällä hetkellä hyvä”. Näiden ilmausten takana on syvämetafora, jossa raha rinnastuu johonkin nestemäiseen aineeseen, vaikkapa öljyyn. Tässä kohden ekonomisti saattaisi todeta vertauksen olevan osuva, sillä ilman energiaa, erityisesti öljyä, rahan arvo näyttää laskevat hitaasti mutta varmasti. Syvämetaforat ovat usein tiedettyjä, mutta niitä ei välttämättä ole tullut ajatelleeksi (unthought known, Bollas 1989). Silti ne muokkaavat mieltämme.

Mistä uupumuksessa, vieraantumisessa ja itsensä sumuttamisessa sitten on kyse? Metaforatasolla uupunut kokee olevansa väärässä merkitysjärjestelmässä. Hänen ”väärä minänsä” on jäänyt päälle, koska hän on joutunut sopeutumaan liiaksi ulkomaailman vaatimuksiin, sisäisen yhteyden kustannuksella (Winnicot 1988). Näin hän kertoo itselleen väärää versiota tai tarinaa itsestään; ihminen välineellistää itsensä. Esimerkiksi: ”Odotan innolla kesälomaa, jotta pääsen lataamaan akkuja”. Tämä arkinen – mutta muovinen – lausahdus kätkee sisäänsä paljon enemmän kuin saattaa äkkiseltään arvata.

Ylikorostuneet minuusmetaforat uupumuksessa

Uupumuksen ytimessä on itsensä mieltäminen resurssimetaforan (Resource) kautta. ”Minut on käytetty loppuun”, on usean työterveyspsykologin asiakkaan tuskana. Tai: ”Olen tyhjä patteri”. Tämä syvätason käsitys tulee helposti esiin myös irtisanomistilanteissa. Organisaatiot haluavat omia helposti myönteiset inhimilliset tunteet, kuten innostuksen ja sitoutumisen, mutta sietävät huonommin esimerkiksi surua ja huolta siitä, mitä pitkäaikaiselle, mahdollisesti jo ystäväksi muuttuneelle, kollegalle käy yllättävässä irtisanomistilanteessa. Suru ja huoli irtisanotun ja hänen perheensä pärjäämisestä aiheuttavat työyhteisössä helposti kiusaantuneisuutta. Virallisen korporaationarratiivin mukaan kunnon patteri tai ladattu akku on aina valmis uusiin haasteisiin, vailla huolta siitä, mitä irtisanotulle kollegapatterille käy. Akku ei arvuuttele, mikä on kollegan kierrätyskohtalona. Päätyykö hän sekajätteenä kaatopaikalle?

Suljettu piiri, muuri, säiliö tai ämpäri (Container) on myös keskeinen uupumuksessa korostuva metafora. Tavoitteiden, toimenkuvien ja valtuuksien kirkastaminen luo selkeämmän ”hiekkalaatikon”, mutta mitan tuleminen täyteen, esimerkiksi epäasiallisen kohtelun johdosta, viittaa enemmän (lika)ämpäriin täyttymiseen. Työelämässä on aina kyse rajojen pitämisestä ja ”säiliömetafora” viittaa myös siihen. Esihenkilö ja työtoverit voivat delegoida tai sälyttää työtehtäviä toisen ”ämpäriin” tai kustannuspaikalle. Joskus sanotaan, että on ”paljon lautasella”. Hieman dynaamisempana vaihtoehtona on: ”Minulla ei ole kaistaa”, mikä pitää sisällään myös matkavertauksen. Monesti tämän päivän työelämässä hämärtyy – tai hämärretään – sitä, millainen työpanos riittäisi työsuhteen ylläpitämiseen ja mikä puolestaan olisi erinomaista? Lyhyesti: paljonko ämpäriin pitää lapioida? ”Odotimme sinulta enemmän”, hämärtää juuri tätä inhottavasti.

Kontrollimetafora (Control) on jatkuvasti ylikorostuneena uupumuksessa. Se on yksilön yritystä pitää kaikki langat käsissä – vastavetona patterioletukselle, josta voi loputtomasti ammentaa, tai (lika)sanko-oletukselle, jonne voi loputtomasti kaataa, ilman ylivuotovaaraa. Usein uupunut kokee, että kaikki haluavat häneltä jotain, tai kaikki ”nakittavat” häntä omavaltaisesti. Voimavarojen ja vaatimusten pitkittynyt epäsuhta romuttaa lopulta kontrollikokemuksen. Hallinnan tunne on äärettömän tärkeä paitsi jaksamisen myös tuottavuuden kannalta. Monella tavalla mielenterveys on juuri ennakoitavuutta, kontrollia. Jatkuva muutos ravistelee kuitenkin usein yksilön kontrollikokemusta. Lisäksi liiallinen kontrollin korostaminen voi helposti muuttua ympäristön mielissä yksilön ”muutosvastarinnaksi”. Monelle on lohduksi ajatus, että vaikka elämää ei voi hallita, arkea ja tapakäyttäytymistä voi. Myös stoalainen filosofia auttaa. 

Alikorostuneet minuusmetaforat uupumuksessa

Yhteys (Connection), kosketus tai silta jää uupuneen kohdalla helposti metaforatasolla taka-alalle. Moni uupunut avaa tilannettaan työterveydessä näin: ”Joo, on mulla paljon ystäviä, mutta lähinnä harmittaa, kun näkee jonkun soittavan – en kuitenkaan ehdi, kun tässä on niin paljon”. Yhteys toisi virtaa patteriin. Ja yhteys saattaa itsessään olla parasta, mitä elämällä on tarjottavana. Kirjailija Johan Hari esittää kirjassaan ”Mielen yhteydet” (2020) kantavan kiteytyksen, jonka mukaan masennuksessa on ilmiönä kyse ennen kaikkea yhteyksien puutteesta, ilmauksen laajimmassa mahdollisessa merkityksessä. Henkinen yhteys tärkeisiin toisiin, hellä kosketus, yhteys omaan sisimpään ja omiin arvoihin, yhteys menneisyyteen sekä tulevaisuudenuskoon, nämä ovat vain muutamia yhteyden ilmenemismuotoja. Monille vauvan tai lemmikin pitäminen sylissä on parasta elämässä. Elämä on yhteyttä kohdusta hautaan: vauva kaipaa yhteyttä läsnä olevaan toiseen; rakkaus on yhteyttä; vastaavasti menetys ja suru ovat yhteyden menettämistä.  

Tasapaino (Balance) tai vaakakupit ovat yksi ihmiskunnan vanhimmista ideoista. Rikos ja rangaistus, palvelus ja vastapalvelus. Ilmaukset, ”tasapainoinen ihminen” ja ”vakaa kasvuympäristö”, pitävät sisällään ajatuksen hyvästä ja tavoiteltavasta vakaudesta. Työ- ja siviilielämän tasapaino on luonnollisesti uupumuksen ytimessä. Juuri ihmiset, mielekkäät harrastukset ja oma aika tuottavat uutta energiaa, mutta uupuneen kohdalla työ vie yleensä kaiken tai työn ”mind share” on valtava, vaikka ”time share” pysyisikin aisoissa. Epäsymmetrisiä vaihtosuhteita on maailma täynnä, ja usein uupunut antaa enemmän kuin saa – melkein kaikilla elämänalueilla. Myös työ- ja siviilisuhteiden kohdalla voi olla epäsymmetriaa tai rajojen hämärtymistä. Ystävyyssuhteet perustuvat moraaliseen vastavuoroisuuteen, kun taas liikesuhteet molemminpuoliseen hyötyyn. Välimuodoista tulee usein sotkua. Sosiaalinen kauppatase ei saisi olla jatkuvasti alijäämäinen. 

Matka (Journey) on ikuinen elämän vertauskuva. Usein suuret elämänvalinnat näyttäytyvät Y-risteyksinä, joissa tehdään peruuttamaton päätös. Joki-idea on myös yleinen: elämän virrassa kulkeminen symboloi myös ajan kulumisen vääjäämättömyyttä ja samalla elämän ainutkertaisuutta. Uupuneelta on usein unohtunut, että työnteolla myydään ainutkertaista elämää. Aikaa, joka ei palaa. Vaikka lykätty tarpeentyydytys on taidoista tärkein, ovat elämän rajallisuus ja ainutkertaisuus kaikkein vastaansanomattomimpia voimia. Renki uurastaa; elämä on isäntä. Antiikin Kreikassa ajateltiin, että ihminen kävelee elämänsä läpi takaperin, jolloin menneisyys näyttäytyi hänen silmiensä edessä alati loittonevana, kun taas tulevaisuus lähestyi selän takaa, tuntemattomana ja uhkaavana. Samoihin aikoihin stoalainen valtiomies Seneca (2018) peräänkuulutti ajan arvoa. Hän myös ihmetteli, miten herkästi suivaannumme, jos meiltä varastetaan tavaraa, mutta vastaavasti aikavarkaudesta emme usein osaa närkästyä, vaikka juuri aika on arvokkainta. 

Muutos (Transformation) on metaforana lähellä matkaa. Toukasta perhoseksi, vauvasta taaperoksi, lapsesta aikuiseksi, naisesta äidiksi, opiskelijasta ammattilaiseksi – erilaiset siirtymäriitit ovat elämämme suuria muutoksia. Muutosta on roolien vaihtuminen eri elämänalueilla. Siskonsa ja/tai veljensä vartija voi muuttua vaikkapa tädiksi tai enoksi. Juice Leskinen kuvaa vanhemmaksi tulemista näin: ”Me sinut tehtiin, mutta sinä meidät loit” (1994). Uupuneelta on usein unohtunut roolien, odotusten, merkitysten ja tilanteiden kirjo, joka hänelläkin olisi työn ulkopuolella. Pahimmillaan minuuskokemus on typistynyt tyhjäksi patteriksi likasangossa. Elämänkaaripsykologi Erik Erikson (1998) mielsi ihmiselämän muutoksena, jossa osana kasvutarinaa ihmisen on kuljettava kahdeksan eri vaiheen, konfliktin ja hyveen kautta seuraavaan vaiheeseen. Vaikka olisi kertaalleen hypännyt ikäkauteen liittyvän renkaan läpi, voi vanhaan joutua palaamaan. Kaikki ei elämässä mene sukkana sisään. Ainoa pysyvä on jatkuva muutos. Kaikesta tästä huolimatta ihmisen päämääränä on tulla siksi ihmiseksi, joka hän sisimmiltään on.    

Luonnollisuus ja luonto (Nature) merkitsevät metaforana aitoutta ja hyvyyttä. Aitoa ihmistä pidetään epäaitoa parempana kielen syvärakenteissa. Joudumme kaikki tosin toimimaan tilanteiden ja rooliodotusten mukaan – olemalla esimerkiksi hiljaa hautajaiskirkossa -, mutta ongelmaksi voi muodostua liiallinen ulkoisiin vaatimuksiin taipuminen, mikäli samalla katkeaa yhteys(metafora) sisimpään. ”Väärä minä” on suojamuuri, erotuksena ”oikeasta minästä”, joka uinuu mielen perukoilla. Monella tavalla uupuneelle on suoritusnaamari liimautunut kasvoille. Luonnon terveysvaikutuksista tulee jatkuvasti uutta tietoa. Edesmennyt kirjailija Harri Sirola kärsi tuskallisesta masennuksesta: ollessaan Lapinlahden sairaalassa hän piti parhaana hoitomuotona rannalla olemista, vailla puhetta (Image 1996).

Metaforat identiteetin ja elämäntarinan kulmakivinä

Etäisyyden ottaminen on uupuneelle hankalaa, mutta poispäin ”zoomaaminen” tai helikopteriperspektiivi olisi kullan arvoinen. Psykologi Dan P. McAdams (1997) on tutkinut narratiivista identiteettiä, johon kuuluu persoonallisuuden, arvojen ja tavoitteiden ohella myös ihmisen oma elämäntarina. Mistä minä tulen? Kuka minä olen? Mihin olen menossa? Näitä kysymyksiä ei yksikään voi välttää.

Juuri metaforat voivat nivoa parhaimmillaan yhteen menneen, nykyisen ja tulevan. Metaforat myös tiivistävät merkityksiä, paljastavat tiedostamattomia ajattelu- ja suhtautumistapoja sekä tarjoavat mahdollisuuksia perustavanlaatuiseen muutokseen. Esimerkiksi tyhjä patteri likasangossa voi muuttua muuksi, jolloin maailma, ja itse sen osana, voi avautua uudella tavalla, näyttäytyä toiselta erilaiset aurinkolasit päässä. Erilaisissa siirtymäriiteissä, kriiseissä ja muissa elämän ydinkohtauksissa metaforat voivat puristua transendettisiksi timanteiksi tai personoiduksi Pohjantähdeksi. Tragedia voi muuttua komediaksi tai tapahtuma voi taipua taiteeksi, jossa on monia merkityksiä – ja metaforia – läsnä samaan aikaan.    

Edellä esiteltyjen metaforien ohella McAdams esittää myös seuraavia vertauksia, jotka voivat valaista ja vangita elämäntarinaa. Vaikeuksien kautta voittoon, taistelu on uupuneen mielenmaisemassa keskeinen vertaus. Samalla tavalla valo ja pimeys liittyvät keskeisesti toivoon ja epätoivoon, voimien päiviin auringonpaisteessa sekä uupuneen tarpomiseen pimeässä. Lykättyyn tarpeentyydytykseen liittyy myös kasvu tai palkinto, joka syntyy panostuksen tai kieltäytymisen kautta. Esimerkiksi kouluttautuminen, säästäminen ja sijoittaminen voivat edustaa tätä kaikkea. Lisäksi matka voi päätyä kotiinpaluuseen, joka symboloi usein sovinnollista eheytymistä.  

Aristoteleen draaman kaari tuo kehyksen, jota metaforat elävöittävät. Alussa on tasapainotila, joka järkkyy konfliktin tai käännekohdan seurauksena. Kliimaksissa päähenkilöllä on kaikki pelissä, jonka jälkeen tasapaino palautuu, mutta muuttuneessa muodossa. Lopussa on Katharsis yleisölle – ja kertojalle.  

Tämä artikkeli on osa Opintopsykologi kierrättää –juttusarjaa, jossa opintopsykologi Manne Pyykkö kirjoittaa asiakastyössä esille nousseista teemoista. Ajatuksella, että yksilötapaamisissa toistuneet teemat voivat puhutella laurealaisia laajemminkin.

Lähteet

• Bollas, C. 1989. The Shadow of the Object: Psychoanalysis of the Unthought Known. Columbia University Press.
• Erikson, E. & Erikson, J. M. (1998). The Life Cycle Completed. WW Norton. Co.
• Hari, J. 2020. Mielen yhteydet: masennuksen todelliset syyt. Bazar kustanus Oy.
• Leskinen, J. 1994. Yö: Hyviä vuosia; Ihmisen poika. Poko Records.
• McAdams, D. P. The Stories We Live By: Personal Myths and the Making of the Self. The Guilford Press.
• Sirola, H. 1996. Kaikki mitä muistan kolmen vuoden kuolemasta. Image, nro 5, s. 62–78.
• Torkki, J. 2018. Seneca – Elämän lyhyydestä. Otava.
• Winnicot, D. W. 1988. Human Nature. Schocken.
• Zaltman, G. & Zaltman, L. H. 2008. Marketing Metaphoria: What Deep Metaphors Reveal About the Minds of Consumers. Harvard Business Press.