Lähes puolet Laurean opiskelijoista työskentelee samaan aikaan, ja monella on myös perhe-elämää elettävänä – usein vailla palauttavia lomamahdollisuuksia. Ei siis ihme, että uupumus roikkuu Damokleen miekkana monen pään päällä. Pahimmillaan opiskelija ei ole opiskelu- tai työkykyinen, mutta ei myöskään nautintokykyinen, koska ei koe ansainneensa mitään kivaa. Tällaista jumiutumista ei-kenenkään-maalle tulisi vältellä kaikin keinoin. Tässä ajatuksia aiheesta.

Uupumuksen ydin ei ole tyhjentynyt akku, vaan rikkinäinen laturi. Laturi menee rikki, jos viettää liian vähän aikaa ihmisten kanssa, jotka tarkoittavat hyvää, ja tekee liian vähän kivoja asioita. Uupuneen energialähteet ovat sammuneet (Mattila 2021). Kun uupuneelta kysyy harrastuksista ja ystävistä, saa usein tällaisia vastauksia: ”Olen pelannut koko ikäni sählyä, mutta en nyt ole muutamaan vuoteen ehtinyt, kun on ollut niin paljon… joo, on paljonkin ystäviä, mutta yleensä ensireaktio on harmitus, kun näkee jonkun soittavan, kun ei tässä kuitenkaan ehdi…” Uupumus hiipii; se tulee ja lähtee yksilöllisesti.

Uupumuksen tunnistaminen

Professori Jari Hakala (Hakala & Kauniainen 2022) esittää osana BAT-malliaan (Burnout Assessment Tool) neljä eri oiretta, jotka liittyvät keskeisesti uupumukseen.
Ensimmäinen on totaalinen väsyneisyys (exhaustio), jossa voimat ovat kertakaikkisen loppu, eikä toipumista tapahdu normaalissa palautumisrytmissä, kuten nukkuessa ja viikonloppuina. Usein väsymykseen liittyy myös kokemus siitä, ettei mitään parempaa tai helpompaa ole näköpiirissa. Tämä näyttäytyy monesti vaikeutena tarttua uusiin asioihin. Aivan arkisetkin asiat, kuten laskun maksaminen verkkopankissa, voi tuntua täysin ylivoimaiselta tehtävältä.

Toisena on merkitysten katoaminen, mikä tarkoittaa rappiota. Mielekkyyden höyrystyminen tulee usein esille kyynisyytenä, joka on defenssi, ei tavoiteltava olotila. On syytä muistaa, että jokaisen kyynikon sisällä on pettynyt idealisti. Pettymysten kasautuminen on yksi keskeinen uupumukselle altistava tekijä. Myös autonomian kaventuminen altistaa: kyynisyys valtaa helposti mieltä, jos on annettu vastuuta, mutta ei valtuuksia.

Kolmantena uupumuksen merkkinä on kokemus, että pää ei pelaa. Monesti päätöksenteko halvaantuu ja voi käydä ylivoimaisen vaikeaksi. Uupuneilla on myös fantasia, että he ovat stressanneet aivonsa pilalle, vaikka esimerkiksi muisti on hyvin herkkä pienillekin unihäiriöille. Lieväkin taipumus pakko- ja/tai katastrofiajatuksille johtaa helposti pelkoihin alkavasta muistisairaudesta. Arjen arkiset unohdukset – joita sattuu kaikille – ovat kuin bensaa liekkeihin.

Neljäs ilmenemismuoto on pinnan kireys. Matala tai olematon ärsytyskynnys, melkein kaikkeen, on yksi uupumuksen merkki. Ärsykkeiden ja reaktioiden epäsuhta tai vastaamattomuus on leimallista. Aina tämä ei tule esille opiskelu- tai työyhteyksissä, joissa joudumme ”skarppaamaan”. Olemme hyviä osaoptimoinmaan, ja monet jaksavat olla virka-aikaan rakentavia ja joustavia, mutta lähipiiri saattaa joutua sijaiskärsijöiksi. Toiset ulkoistavat herkemmin; toiset ovat kärsivällisyyden kuluttamia.

Näitä neljää arkielämään liittyvää kysymystä voi käyttää uupumusvaaran kartoittamiseen:

• Onko mukava herätä uuteen päivään?
• Onko iltapäivällä sitä mieltä, että on oikealla alalla ja oikeassa tehtävässä?
• Jaksaako arki-iltoina tehdä muuta, kuin olla sohvalla ja katsoa televisiota?
• Onko sovinnollinen mieli käydä nukkumaan ja kääntää sivua uuteen päivään?

Kun hermosto ei palaudu

Vaatimusten ja valmiuksien epäsuhta ajaa uupumukseen, ei-kenenkään-maalle. Käytännössä ensin katoaa hallinnan tunne, joka on avain paitsi jaksamiseen myös tuottavuuteen. On yleisesti tiedossa, että henkiseen väsymykseen ei auta pelkkä fyysinen lepo, mutta miten tähän päädytään. Ajatellaan asiaa hermoston kautta.

Ruumiinlämpötila on normaalisti keskimäärin noin 37 astetta. Vastaavaa lukua tai yksiselitteistä määrettä ei ole olemassa henkiseen tasapainoon, mutta levon tilassa autonominen hermostomme toimii parasympaattisen käyttöjärjestelmän varassa. Tähän viitataan usein homeostasian tai tasapainon tilana. Kun tilanne on päällä, ajaudumme taistele-tai-pakene-tilaan (fight or flight), jolloin sympaattinen hermosto saa meidät valppaaksi ja valmiiksi koettelemuksiin. Siirrymme homeastasiasta allostasiaan: sisäerityksemme soittaa oktaavia ylempää (McEwen & Stellar 1993). Tälle on ollut vahvat lajikehitykselliset perusteet. Ongelmia muodostuu, jos palautumista ei tapahdu, paniikkinappula jää pohjaan ja stressi ei pääse purkautumaan. ”Stressikuume”, henkinen 40-asteen kuume, jää päälle. Osana pirullisuutta on se, että emme välttämättä huomaa olevamme jatkuvassa stressitilassa – aivan kuten kala ei ymmärrä veden olevan märkää. Stressi voi kroonistua, siirtyä ulkoapäin mielen sisään, ja voimme olla luontaisesti taipuvaisia reagoimaan herkästi ja voimakkaasti negatiivisiin tuntemuksiin ahdistuksen muodossa. Ylitunnollisuus ei myöskään auta asiaa.

Kehityskulun lopputuloksena on allostaattinen taakka (Allostatic Load), joka estää palautumisen aikaisempaan tasapainotilaan. Hermosto ei palaudu. Uni ei riitä, eikä viikonloput. Sunnuntai-iltana on ikävä perjantaita kuin vanhaa rakasta ystävää, jota ei ole nähnyt pitkään aikaan. Helpoiten tämä allostaattisen taakan huomaa lomalla. Moni lievästi uupunut kertoo syksyn alussa, että kuukauden lomasta meni kaksi viikkoa, ennen kuin oppi olemaan lomalla. Jo ajatusten saaminen pois opiskelu- ja työasioista vie usein aikaa. Nopea irtiotto – vaikkapa matkalle lähtö – voi nopeuttaa lomamoodiin pääsemistä. Jo 30 kilometrin etäisyys tuntuu jo maisemanvaihdolta. Pahinta on jäädä hoitamaan rästiin jääneitä käytännön asioita.

Professori Minna Huotilainen (Huotilainen & Peltonen 2020) on tutkimuksillaan osoittanut, ettei negatiivisesta taistele-tai-pakene-tilasta voi hypätä suoraan työn imuun tai palkitsevaan flow-tilaan, vaikka molempia mielenmaisemia yhdistääkin korkea vireystila. Kierroksia on pakko laskea. Uni, lepo, rauhallisuus ja turvassa olemisen kokemus ovat välttämättömiä, jotta voimme tämän myönteisyyden päälle taas rakentaa. Nostaa kierroksia vaihe vaiheelta ja parhaimmillaan päästä tilaan, jossa työ alkaa tekemään tekijäänsä, ja mielekkäisiin haasteisiin uppoutuminen on sekä ponnistus että palkinto samaan aikaan.

Professori Huotilainen varoittaa nykymenon hankaloittavan palautumista, kierrosten laskemista ja myönteisten alkutahtien aikaansaamista. Nimittäin digitaaliset viihdykkeet ja kasvanut ruutuaika syövät juuri tätä välttämätöntä palautumistilaa ja -aikaa. Nukkumaanmeno voi viivästyä, algoritmit koukuttavat ja bittitodellisuudessa eläminen atomimaailman sijasta vie meitä usein disorientaation tai eristyksen suuntaan. Jos elämästä tulee pelkkää TikTokkia, somea, Netflixiä tai pelejä, estää se meitä juuri kriittisellä vedenjakajakohdalla, joka säätelee sitä, johtaako kierrosten nostaminen negatiiviseen taistele-tai-pakene-tilaan vai myönteiseen virtaukseen, flow-tilaan, jossa omat valttikortit ja maailman mahdollisuudet voivat yhdistyä.

Oma ”henkinen turvallinen tila” pitää löytää ja vielä atomimaailmasta. Esimerkiksi monille vanhemmille ihmisille sunnuntaiaamut olivat ennen tällaisia hetkiä. Paksun Hesarin levittämistä keittiön pöydälle imperialistisilla otteilla, aamiaisen syömistä ja kahvin juomista kaikessa rauhassa, maailman menon ihmettelyä, yksin tai yhdessä, sekä ylipäätänsä viipyilevää joutilaisuutta. Monille tämä ikään kuin katkaisi viikon, tasasi tilejä ja loi myönteisiä alkutahteja – muuten usein tappiomielialan sävyttämiin sunnuntaihin.

Jotain kohti vai jostain poispäin?

Ei-kenenkään-maalle päätyy, jos ei ole työ- eikä nautintokykyinen. Tie eteenpäin pitää sisällään lepoa, rakastavien ihmisten seuraa sekä kivoihin asioihin uppoutumista. Tämän lisäksi umpikujien välttämiseksi pitää keskittyä atomimaailmaan bittimaailman sijasta. Eskapismin houkutuksia pitää välttää tai ainakin hillitä. Sen sijaan pitää suuntautua realiteettiin, maailmaan ja omien arvojen mukaiseen toimintaan. Onni tulee siitä, mihin käyttää aikansa.

Psykologi Richard Maddock (2000) rakensi ihmisen motivaatiorakennetta koskevan mallin – Motigraphics -, joka auttaa ymmärtämään erilaisten vaikuttimien keskinäisiä painoarvoja asetelmissa, joissa kriisitilanne ei ole päällä, ja ihmisellä on suhteellinen mahdollisuus toimia autonomisesti. Suurimpana vaikuttimena on oma etu (Orientaation to Self) ja tämän jälkeen rakkaiden läheisten etu, itseä suurempi merkitys tai intohimoinen, omien arvojen mukainen toiminta (Spiritual Survival). Ei ole sattumaa, että maailman parhaimmat kaupalliset sloganit puhuttelevat juuri näitä kahta vahvinta motiiveja: ”Just do it!” (Nike); ”I´m worth it” (L´Oréal).

Motiivimallinnuksen toinen keskeinen piirre liittyy orientaatioon. Voimakkaimpana vaikuttimena toimii orientaatio itseen, mikä näyttäytyy yleensä erilaisena omanarvontunteen (Self Worth) päivittämisenä: juhliin meneminen uusissa vaatteissa voi tehdä olosta itsevarmemman; tykkäysten tarkastaminen somesta voi antaa dopamiinibensaa; ja kaikki arjen hallintaa palveleva ja helpottava on tervetullutta. Avain on siinä, että orientaation ohella disorientaatio tai ”pakeneminen” itsestä on vähintään yhtä voimakasa motiivi. Itse asiassa haluamme usein palavasti unohtaa itsemme, ajan, paikan ja olosuhteet, joissa elämme. Hukkua elokuvien, someselausten, päiväunelmien, päihteiden ja pelien juovuttaviin maailmoihin. Itse asiassa elämme valtaosan elämästämme unen ja unelmoinnin maailmoissa. Sama perusidea realiteetin ja fantasian välillä tasapainoilusta on myös HOT-terapiassa.

Hyväksymis- ja omistautumisterapia (HOT) soveltuu melkein mihin tahansa, ja se on yksinkertainen mutta toimiva tapa, jolla ihminen voi jäsentää elämäänsä omaehtoisesti (Pietikäinen 2024). Yksi sen keskeinen piirre liittyy juuri siihen, onko ihminen liikkumassa jotain kohti (orientaatio), vai poispäin (disorientaatio) jostain stressiä tai ahdistusta aiheuttavasta. Juju on siinä, että erilaiset valinnat ja teot eivät välttämättä itsessään ole hyviä tai huonoja, vaan ne voivat palvella hyviä tai huonoja tarkoitusperiä. Esimerkiksi (kohtuullinen) alkoholin nauttiminen rakkaiden läheisten, ystävien tai sukulaisten seurassa voi olla omien arvojen mukaista toimintaa, jolla yksilö vaalii tärkeitä ihmissuhteita, juhlii onnistumisia tai vaikkapa ammattikorkeakouluista valmistumisen siirtymäriittiä. Toisaalta taas yksin suruun juominen taas palvelee pakenemista, irtautumista, unohdusta ja hetken helpotusta. Tyhjän tyydytyskokemuksen jälkeen ihminen jää yksin. Ja palaa pienempänä sen ääreen, josta yritti paeta, mutta tuhlaajapojan kotiinpaluu ei johda armoon. Päinvastoin. Pahojen yllykkeiden ja huonojen valintojen keskinäinen tanssi saa ihmisen pahimmillaan syöksykierteen kaltaiseen alennustilaan, jossa pyörteen keskipakoisvoima voi estää irtautumisen.

Ihmisen suurin haaste on siis kestää ahdistavia tunteita, pahoja yllykkeitä ja hetken helpotuksia, joista tulee myöhemmin lasku maksettavaksi, korkojen kera. Miten pahoista tunteista voi päästä hyviin tekoihin? Etenkin, jos on välitilassa tai ei-kenenkään-maalla, jossa tulitetaan molemmilta puolilta? Mindfulness voi auttaa. Ensiaskel voi olla sen tarkastelussa, miten paljon aikaa kuluu disorientaation ja pakenemisen maailmassa. Seuraava askel on pysähtyminen, joutilaisuuden opettelu ja päämäärä elämästä, joka on väkevästi omista arvoista kumpuavaa – joustavuutta unohtamatta. Ajatukset, toiminta, tavat ja ajankäyttö, joka vie kohti itsen näköistä elämää. Se ei ole helppoa, muuten kaikki tekisivät sitä, mutta ansaittu identiteetti on ihmisellä, joka on kokenut kriisin ja sen seurauksena sitoutunut omiin arvoihinsa. Arvoristiriitauupumus voi olla juurisyy. Tällöin lopputuloksena voi olla kirjailija Joel Elstelän (2024) kuvaama: ”Tunnollinen tunnoton työntekijä”.

Suomalainen saattaa ajatella ei-kenenkään-maalla, ettei saa jäädä tuleen makaamaan, kun taas amerikkalainen on opetettu kyseenalaistamaan, kannattaako juuri tämän kukkulan vuoksi kuolla.

Aikaansaamattomuudessa, joutilaisuudessa ja jatkuvan hyötyajattelun hillitsemisessä on armoa. Samalla hahmottuu turvallinen ryömintäreitti omien puolelle, rakkaiden ihmisten ja mielekkäiden askareiden vallihautaan. Siellä voi miettiä ajan kanssa, mitä oman elämän kohdalla tarkoittaa: hävitä taistelu ja voittaa sota.

Tämä artikkeli on osa Opintopsykologi kierrättää –juttusarjaa, jossa opintopsykologi Manne Pyykkö kirjoittaa asiakastyössä esille nousseista teemoista. Ajatuksella, että yksilötapaamisissa toistuneet teemat voivat puhutella laurealaisia laajemminkin.

Lähteet

• Elstelä, J. 2024. Izak. WSOY.
• Hakala. J. Kaltiainen. J. 2022.Työuupumuksen arviointi Burnout Assessment Tool (BAT) -menetelmällä. Työterveyslaitos.
• Huotilainen, M. & Peltonen, L. 2020. Tunne aivosi. Otava.
• Maddock, R. C. 2000. Motigraphics: The Analysis and Measurement of Human Motivations in Marketing. Praeger.
• Mattila, J. 2021.Uupumuksesta takaisin elämään. Kirjapaja.
• McEwen, B.S. & Stellar, E. 1993. Stress and the individual. Mechanisms leading to disease. Archives of Internal Medicine. 153 (18): 2093–2101
• Pietikäinen, A. 2024. Kohti taitavaa HOT-työskentelyä – Hyväksymis- ja omistautumisterapian opas ammattilaisille. Duodecim.