Oli hienoa nähdä, miten harjoittelijat kasvoivat työelämäjaksojen aikana. Mukavaa oli kuulla, että opiskelijat itse kokivat oppineensa. Mutta myös me hankkeena ja työelämäkumppanina koemme saaneemme työelämäjaksoista paljon irti. Viikoittaiset keskustelut harjoittelijoiden kanssa tarjosivat mahdollisuuden reflektoida kehittämistyön luonnetta ja tarpeita niin harjoittelijan, ohjaajan kuin kehittämishaasteen näkökulmasta. Hankkeemme kehittämistyö meni harjoittelijoiden ansiosta eteenpäin.

DigiOn – DigiOnnea kaikille on Laurea-ammattikorkeakoulun ja Espoon kaupungin yhteinen kehittämishanke (ESR 2021-2023). Hanke edistää vaikeasti työllistyvien henkilöiden digitaitoja kehittämällä helposti lähestyttävää digitukea sekä siihen liittyvää osaamista Espoossa toimivissa kohtaamispaikoissa ja ruoka-aputoiminnassa.

Olemme tehneet opiskelijayhteistyötä hankkeessa tänä keväänä kahdella eri tavalla. Osallistuimme sosiaalityön vaikuttamistyön kurssille yhtenä kurssin työelämäkumppaneista. Tarkoituksena oli tarjota opiskelijoille mahdollisuuksia kehittää työn vaikuttavuutta erilaisin menetelmin. DigiOn-hanke tarjosi tehtävän, jossa kaksi opiskelijaryhmää suunnitteli hankkeen Instagram-viestintää. Pidempiaikaisempaa oppimista tapahtui kahden sosionomin suorittaessa harjoittelunsa DigiOn-hankkeessa Espoon kaupungilla. Etenkin tämä kokemus tarjosi myös meille mahdollisuuden avartaa ajatteluamme uusin tavoin.

Ensimmäinen hankkeen sosionomiharjoittelijoista aloitti työelämäjaksonsa tammikuussa 2022, keskellä koronarajoituksia. Hän suoritti viimeisen opintoihinsa liittyvän harjoittelunsa, joka keskittyi kehittämistyöhön. Välittömästi tämän jälkeen meillä aloitti toinen sosionomiharjoittelija. Tällä kertaa toisen vuoden harjoittelija, jonka harjoittelun tavoitteena oli tutustua ohjausmenetelmiin. Molemmat työelämäjaksot kestivät 10 viikkoa.

Tutustumista kehittämiseen: ydinongelman ymmärtäminen

Moni opiskelija saattaa odottaa pääsevänsä työelämäjaksoillaan heti kiinni konkreettiseen tekemiseen. Myös meille oli tärkeää, että harjoittelijat pääsisivät kokeilemaan, tekemään, kehittämään ja oivaltamaan. Kehittämishanke on kuitenkin harjoitteluympäristönä omalaatuinen; asiakaskohtaamiset eivät rytmitä ja määritä työpäiviä. Usein tärkeintä on se, mitä asiakaskohtaamisten välillä tapahtuu. Kehittämistyön ytimessä on hankkeen taustalla olevan ydinongelman ymmärtäminen ja vaikuttavien työmenetelmien kehittäminen. Liikkeelle lähdimme siitä, että harjoittelijat saisivat jonkinlaisen käsityksen siitä, miksi me teemme sitä, mitä me teemme.

Harjoittelijoiden ensimmäiset viikot kuluivat perehtyessä erilaisiin taustoittaviin aineistoihin: hankehakemukseen, digiosallisuutta ja ruoka-apua käsitteleviin tutkimuksiin ja selvityksiin, projektipäiväkirjamerkintöihin sekä hankkeen hyödyntämiin työmenetelmiin. Pelkkää lukemista päivät eivät kuitenkaan olleet; harjoittelijat osallistuivat alusta asti tiimin kehittämistoimintaan, tiimipalavereihin ja yhteistyötapaamisiin. Harjoittelijat myös tapasivat viikoittain työelämäohjaajan kanssa (toinen allekirjoittaneista). Harjoittelujen edetessä ohjaukselliset ja kehittävät elementit nousivat keskeiseen rooliin ja molemmat pääsivät kantamaan vastuuta hanketehtävistä. Tällä oli mielestämme merkittävä rooli paitsi harjoittelijoiden oppimiselle myös koko hankkeen kehittämistyölle.

Yksilöityjä kehittämistehtäviä oppimisen tueksi

Harjoittelijoiden keskittyminen tiettyihin vastuutehtäviin mahdollisti sen, että pystyimme kehittämään viestintäämme sekä jalkautumaan ruohonjuuritason kohtaamisiin aiempaa enemmällä ajalla. Hanketoiminnan vaikuttavuuden näkökulmasta tämä on ollut merkittävää.

Kehittämistehtävät erosivat toisistaan ja vastasivat harjoittelijoiden omia kiinnostuksen kohteita. Oli hienoa havaita, miten harjoittelijat kehittivät työotteitaan heille annettujen vastuiden myötä. Vastuuttaminen näkyi innostuksena ja motivaationa.

Ensimmäiselle harjoittelijalle annettiin yhdeksi vastuutehtäväksi hankkeen viestinnän kehittäminen. Käytännössä hän vastasi hankkeen some-profiilien kirkastamisesta. Harjoittelun tuloksena seuraajien määrä kasvoi ja saimme selkeyttä viestinnälliseen tyyliimme.

Toinen harjoittelijoistamme oli mukana pilotoimassa uudenlaista digitukea yhteistyössä espoolaisen kumppanijärjestömme ja heidän digikaverinsa kanssa. Harjoittelijalla oli aiempaa kokemusta digituesta, ja tehtävä mahdollisti hänelle osaamisen syventämistä uudessa ympäristössä.

Esimerkki kenttätyöharjoittelusta: asiakasymmärrystä ja työmenetelmien soveltuvuuden arviointia

Jälkimmäisessä harjoittelussa vastuutehtävänä oli tukea matalan kynnyksen digituen aloittamista kumppanijärjestön toiminnassa. Pähkinänkuoressa ajatuksena oli, että digikaveri ja harjoittelija päivystäisivät ruoka-aputoimijan pisteessä viikoittain ja tarjoaisivat kävijöille digitukea kevään ajan. Tarkoitus oli, että sosiaalityöntekijät ja diakonit markkinoisivat digitukea ruoka-avun kävijöille samalla, kun he kertoisivat ruoka-avusta. Teoriassa kaikki kuulostaa hyvältä. Mutta miten kävi käytännössä?

Ruoka-avun kävijät saapuivat paikalle hakeakseen ruokakassinsa ja poistuivat sitten nopeasti paikalta. Selvisi, etteivät he olleet kuulleet digituesta. Digikaveri ja harjoittelija ottivat aktiivisen roolin toiminnan markkinoinnissa; he kertoivat toiminnasta ja tulostivat mainoksia esille. Muutosta ei tapahtunut. He ryhtyivät selvittämään, miten kumppanijärjestö oli aiemmin toiminut luodakseen kontaktin kävijöihin ja millaiset keinot olivat parhaiten toimineet. Erilaisten kokeilujen myötä ruokakasseihin tulostettiin yksinkertaisia paperimainoksia, joissa kerrottiin, että digitukea älypuhelimen käytön tueksi oli saatavilla torstaisin. Pian ensimmäinen ruoka-avun kävijä varasi ajan ja sai tarvitsemaansa tukea.

Harjoittelijan tehtävänkuvaan kuului laatia projektipäiväkirjoja, joissa hän reflektoisi havainnoimaansa. Näin meille jäi ymmärrystä kokeilun eri vaiheista; siitä, miten vaativaa uuden toiminnon aloittaminen usein on ja miten paljon markkinointia se vaatii. Päiväkirjamerkintöjen ja kokeiluun liittyvien keskustelujen taustalla kuitenkin hahmottui ratkaisun ytimen lisäksi harjoittelijan oppimiskokemuksia; luottamuksen rakentaminen vie aikaa. Ratkaisut alkavat hahmottua, kun toiminnan suunnitteluun otetaan mukaan paikassa toimivat ja käyvät ihmiset. Näin nytkin; hyväksi havaittuja käytäntöjä pystyttiin soveltamaan uuden toiminnan käynnistämisessä.

Oppiminen edellyttää ohjaajalta aikaa

Olemme saaneet harjoittelujaksoista paljon. DigiOn-hankkeen viestintä on vahvistunut ja olemme keränneet käytännön kokemusta digituen aloittamisesta. Samalla on kuitenkin pitänyt käydä itsereflektiivistäkin pohdintaa sen kanssa, missä menee harjoittelun ja työn välinen raja. Harjoittelijoille on hyvä antaa vastuuta kannettavaksi, jotta oppiminen on mahdollista. Me huomasimme välillä unohtavamme, että nämä innovatiiviset ihmiset olivat harjoittelijoita eivätkä osa tiimiä. Lähtökohtana ei voi olla se, että harjoittelijoilla teetetään palkatta tehtävät, joihin itsellä ei ole aikaa. Arvostava kohtaaminen on kuitenkin tärkeää ja ohjaajina meidän täytyy osata tasapainotella näiden välillä.

Resursseja on varattava sille, että harjoittelun aikana oppiminen voi olla pääroolissa. Eteen voi tulla yllättäviäkin tilanteita, jolloin pitää pystyä varaamaan aikaa tukeen ja asioiden läpikäymiseen.

Avoin keskustelukulttuuri itsetuntemuksen ja ammatillisen kasvun pohjana

Harjoittelut saivat meidät myös pohtimaan, miten merkittävä rooli korkeakouluilla on avoimen ja itsereflektiivisen keskustelukulttuurin luomiseksi. Parhaimmillaan avoin keskustelu luo pohjaa itsetuntemukselle ja ammatilliselle kasvulle. Sosiaali- ja terveysalalla itsereflektiivisyys ja keskustelu ovat taitoja, joita ei voi aliarvioida.

Olimme vaikuttuneita siitä, miten avoimesti harjoittelijat keskustelivat ja toivat oman persoonansa ja mielipiteensä esiin. Luottamuksen rakentaminen oli vaivatonta. Harjoitteluista jäi olo, että Laureassa tähän myös panostetaan; työelämäjaksojen aikana järjestettiin harjoittelijan, harjoitteluohjaajan ja opettajan välinen tapaaminen, jossa keskustellaan harjoittelun etenemisestä. Tapaamisissa kävi ilmi, miten hyvin opettajat tunsivat opiskelijansa. He tunnistivat harjoittelijoitten vahvuudet sekä sen, missä ehkä oli vielä kasvun paikkaa.

Meille tämä vahvisti kokemusta siitä, että sosiaali- ja terveysalalla tunnistetaan se, miten merkittävä rooli myös omalla persoonalla työssä on. Itsereflektiivisyys on tärkeä työväline; sen tunnistaminen, että myös me työntekijöinä omaamme heikkouksia ja olemme haavoittuvia. Ratkaisut löytyvät usein, kun uskallamme avautua yhdessä. Monilla aloilla tämä jätetään huomiotta ja monen pitää se oppia ajan myötä, ja joskus kantapään kautta.

Learning by Developing: Miten harjoitteluista kertyvää tietoa saisi eteenpäin?

Toinen asia, joka meitä jäi askarruttamaan, on se, siirtyykö opiskelijalle ja hankkeelle kertynyt tieto eteenpäin. Kokemuksemme olivat rikastuttavia ja täyttivät tavoitteensa sen suhteen, että harjoittelijat pääsivät oppimaan ja saivat kokemusta työelämästä. Mutta voitaisiinko käytännön työelämäjaksoilla kertyneitä monisuuntaisia oppeja hyödyntää ehkä laajemminkin opetuksen, oppimisen ja työelämän näkökulmista?

Harjoittelun lopussa opiskelijat kirjoittavat raportin, jossa heillä on mahdollisuus käsitellä analyyttisesti oppimaansa. Työelämäkumppanit tekevät tähän kontribuution, kun harjoittelun ohjaajat kirjoittavat arvioinnin ja samalla käsittelevät sitä, mitä harjoittelun aikana on tapahtunut ja ovatko tavoitteet toteutuneet. Meille jäi kuitenkin epäselväksi, jäävätkö nämä raportit opettajan ja opiskelijan väliseksi vai lukeeko niitä koskaan kukaan muu.

Työelämäkumppanina jäimme pohtimaan, voisiko työelämäjaksojen päättyessä järjestää esimerkiksi jonkinlaisen purkuja, joissa käydään yhdessä läpi koko ryhmän, opettajan ja työelämäkumppanien kanssa suurimmat havainnot ja oppimisen paikat. Näin myös me työelämäkumppanit voisimme saada uusia näkökulmia työhömme. Se, mitä harjoittelija kokee oppineensa ja missä me olemme ehkä onnistuneet, missä meillä on kehitettävää olisi arvokasta tietoa. Ehkä tällaisten purkujen myötä voisimme saada uusia ideoita myös muilta. Mallia voisi ehkä hyödyntää laajemminkin työelämän, hankkeiden ja opetuksen välisen yhteistyön tiivistämiseksi.

Laurean strategiassa vahvasti näkyvä kehittämispohjainen oppiminen (Learning by Developing) pohjaa myös tutkimalla, pohtimalla ja kehittämällä oppimiseen yhdessä opettajien, opiskelijoiden ja työelämän kanssa. Harjoittelut ovat “Learning by Developingia” parhaimmillaan. Opiskelija voi yhdistää teorian ja käytännön ja samalla kehittää ongelmanratkaisutaitoja ja kriittistä ajatteluaan. Työelämäkumppani taas voi löytää uusia oppimisen paikkoja ja saada virkistäviä näkökulmia toimintaansa. Näin kävi myös meille! Oli ilo saada oppia uutta yhdessä harjoittelijoiden kanssa!