Oppiminen on yhteiskuntien menestymisen mahdollistava tekijä. Suomalaisissa ammattikorkeakouluissa ollaan oppimistoiminnan ytimessä. Tässä artikkelissa tarkastellaan korkeakoulun oppimisen ja toiminnan onnistumisen näkökulmia: miten ammattikorkeakoulun oppimisen ympäristöt kehittyvät ja mitkä ovat yhteiskehittämisen mahdollisuudet tässä kontekstissa.

Ammattikorkeakoulua avaten

Ammattikorkeakoulussa yhdistyvät työelämän lähtökohdat, korkeakoulutasolla olevat vaatimukset ja pedagogiikkaan erityisesti jokaisella kouluasteella liitettävät oppiminen ja opettaminen (Mäki, Vanhanen-Nuutinen & Niinistö-Suviranta 2019, 64).  Ammattikorkeakoulun keskeisimpiä tehtäviä ovat opetus ja opiskelijan ammatillisen kasvun tukeminen, joista on säädetty laissa. Tehtävien lähtökohdat ovat ammatillisten asiantuntijatehtävien kannalta olennaisissa työelämän ja sen kehittämisen vaatimuksissa sekä tutkimuksessa, taiteellisissa ja sivistyksellisissä lähtökohdissa (Ammattikorkeakoululaki 932/2014, 4 § 1 momentti).

Ammattikorkeakoulun toisena tehtäväkokonaisuutena mainitaan, että ammattikorkeakoulun tulee harjoittaa opetusta palvelevaa sekä työelämää ja aluekehitystä edistävää ja alueen elinkeinorakennetta uudistavaa soveltavaa tutkimustoimintaa, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa (TKI) (Ammattikorkeakoululaki 932/2014, 4 § 2 momentti).

Korkeakoulu on tehtäviensä kautta kiinteästi osana yhteiskuntaa. Koulutus osaltaan järjestelee yhtä yhteiskunnan osa-aluetta, sopeuttaa ihmisiä yhteiskuntaan ja pitää yllä sekä yhteiskunnallista että kulttuurista yhtenäisyyttä. Toisaalta koulutus edistää inhimillisen pääoman kasvattamista, ja siksi koulutuksen tehtävänä on tuottaa tietoa, taitoa ja osaamista. Tämän yhteiskunnallisesti erittäin tärkeän aiheen taustaksi on merkityksellistä pohtia oppimiseen liittyviä toimintaympäristöjä ja erilaisten toimijoiden roolia oppimisen taustalla. (Antikainen, Rinne & Koski 2013.)

Yhteisö ja yhteiskehittämisen mahdollisuus

Korkeakouluyhteisön ammattikorkeakoulussa muodostavat ammattikorkeakoulun opettajat, muu henkilöstö ja tutkintoon johtavassa koulutuksessa olevat opiskelijat (Ammattikorkeakoululaki 932/2014, 3 §). Yhteisöön voidaan laajasti tulkiten katsoa kuuluvan myös muita tahoja, koska ammattikorkeakoulu luo kumppanuuksia vahvasti myös työelämän eri toimijoihin, kuten alueen yrityksiin. Yhteistyö voi olla esimerkiksi projekteihin tai sopimuksiin perustuvaa (Mäki, Vanhanen-Nuutinen & Niinistö-Suviranta 2019, 64).

Korkeakoulun toiminnassa onnistuminen palautuu kuitenkin oppimisen onnistumisen ideaan (Himanka 2018, 105–106). Oppiminen vaatii tuekseen merkittävästi vuorovaikutusta, joka voi mahdollistaa erilaisissa oppimisympäristöissä ja yhteisöissä oppimisen. Repo (2010, 18) korostaa, että vuorovaikutusulottuvuuksista erityisesti yhteisöllisessä oppimisessa korostuvat opiskelijoiden vertaistuen mahdollisuus sekä sisällöllisesti opiskeltavasta aiheesta mahdollistunut vuorovaikutus.

Oppimiseen liitettävissä oleva opiskelijakeskeisyys ja opettajien pedagogisen asiantuntijuuden kehittäminen ovat keskeisiä korkeakoulujen muutosvoimia tulevaisuuteen vastatessa (Mäki, Vanhanen-Nuutinen & Niinistö-Suviranta 2019, 67). Tämä sopii hyvin yhteen yhteiskehittämisen keskeisen ajatuksen kanssa, joka painottaa eri toimijoilta tulevan tiedon yhdistämistä yhteisen osaamisen ja tiedon muodostamiseksi (Tuulaniemi 2011, 116).

Yhteiskehittämisen mahdollisuuksiin koulutusorganisaatiossa voidaan ottaa myös organisaation ja yhteiskunnan uudistamisen näkökulma. Laininen ja Salonen (2019, 66–67) käsittelevät koulutusorganisaation paradigmamuutosta erityisesti suhteessa yhteiskuntaan. Jos organisaatiossa tavoitellaan olemassa olevan säilyttämistä, voidaan toimia erillisesti ja organisaatiokeskeisesti. Uudistamistoiminnassa voidaan toimia vuorovaikutteisesti toteuttaen alueellisuutta ja kumppanuuksia. Kuitenkin jos tavoitellaan yhteiskuntaa uudistavaa tasoa, tulisi toiminnan olla pääsääntöisesti globaalia ja yhteiskehittämiseen perustuvaa. (Laininen & Salonen 2019, 67). Kaikissa toiminnoissa tavoitteiden tason ei tulisi olla yhteiskuntaa uudistavassa tasossa, koska organisaatiossa tarvitaan myös muita tasoja. Tehokkuutta ja tuottavuutta voidaan parantaa toisintamisella, ennakoiva orientaatio on vahvistamassa uusien ratkaisujen kehittämistä, ja uudistavan tason kautta päästään määrittelemään tarpeita ja systeemitasolla kulkevia muutoksia (Laininen & Salonen 2019, 70).

Oppimisympäristöt

Oppimista voi tapahtua missä tahansa ympäristössä eli kontekstissa. Oppimisympäristö itsessään on systeeminen kokonaisuus, joka muodostamassa oppimisen järjestelmää. Oppimisympäristöjä voi olla myös useita ja niiden välillä tapahtuu vuorovaikutusta. (Joutsenvirta, Salonen & Jaaksi 2020.) Sellaisia ovat mm. tilat, yhteisöt ja toimintakäytännöt (Piispanen 2008, 15). Oppimisen laaja-alaisuuden ja työelämälähtöisyyden korostamisessa on käytetty myös ekosysteemiajattelua, joka liittää erilaisissa töissä tai organisaatioissa oppimisen kiinteästi oppimisympäristöihin (Siirilä, Mäki & Kinnari 2021, 78–80).

Oppimisympäristöillä vaikutetaan merkittävästi oppijaan kokemuksellisuuden kautta. Opiskelu korkeakoulussa edustaa ihmisen elämässä merkittävää vaihetta. Usein kyseessä on opiskelijan yksi keskeinen elämänvaihe ja tavoite. Sen toteutuminen lisää yksilötasolla motivaatiota ja voimaantumista (Maffesoli 1996,155; Siitonen 1999, 119; Leskisenoja & Uusiautti 2019, 240; Virtanen & Tynjälä 2019, 891). Koulutuksella voidaan myös luoda sosiaalista integraatiota yhteisöön (Zacheus ym. 2018, 164). Oppimisympäristö voi siten muodostua yksilöille ja yksilöistä muodostuville yhteisöille parhaimmillaan merkittäväksi vahvuustekijäksi. (Piispanen 2008, 194; Pulkkinen 2015; Mäkelä 2018, 67.) Turvalliset ja suunnitellut oppimisympäristöt edistävät oppimiseen sitoutumista ja palkitsevuutta (Upola, Kangas & Ruokamo 2020, 27).

Jos sitten käännämme katseen laajemmin oppimiseen, yksilön näkökulma voi laajentua myös yhteisön ja edelleen laajemman verkoston oppimiseen. Onnistuneissa oppimisympäristöissä muodolliset oppimisen ympäristöt, kuten korkeakoulu ja ei-muodolliset ympäristöt yhdistetään yhteen kokonaisuuteen (Cheung, Kwok, Phusavat. & Yang 2021, 1–2). Lisäksi voimme pohtia oppimisen merkitystä, voidaanko koulutuksen paradigmassa siirtyä toistamisoppimisen ja muutosta varten oppimisen sijasta oppimiseen muutoksena. (Laininen & Salonen 2019, 66.) Tavoiteltaessa yhteiskehittämistä on kiinnitettävä huomiota kunkin yksilön itseohjautuvuuteen, mutta erityisesti yhteisön yhteisohjautuvuuteen, jolloin voi muodostua kollektiivista osaamista yhteiskehittämisen kautta. (Joutsenvirta, Salonen & Jaaksi 2020).

Laurea-ammattikorkeakoulussa on sitouduttu yhteiseen pedagogiseen toimintamalliin LbD, Learning by Developing”. Pedagogiikka on opetuksessa yhteisesti jaettua. Oppimistilanteiden lähtökohtana tavoitellaan työelämän kehittämistä sisältävää toimintaa aidoissa toimintaympäristöissä. (Laurea-ammattikorkeakoulu 2021.) Tulevaisuuden työelämän yhteinen rakentaminen edellyttää monialaista alueellista ja kansainvälistä toimintaa, jolloin syntyy myös uudenlaisia osaamisia, esimerkiksi vuorovaikutus, ongelmanratkaisu ja yhteistyö. (Mäki, Vanhanen-Nuutinen & Niinistö-Suviranta 2019, 66–67). Samat edellytykset kuin onnistuneeseen oppimisympäristöön on mahdollista liittää myös LbD-toimintamalliin, jolloin myös yhteisöllinen ja oppimiskeskeinen toimintaympäristö korostuu ja oppimista voidaan lähteä tavoittelemaan myös uudistavalla tasolla.

Toisintavat, ennakoivat vai uudistavat koulutusorganisaatiot – syyt tavoitella yhteiskehittämistä ammattikorkeakoulussa

Oppimisympäristöt mahdollistavat oppimista ja uuden tiedon luomista. Yhteiskehittämisessä näiden kaikkien on mahdollista nousta uuteen ulottuvuuteen ja yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen. Lisäksi vahvuuksia korostavalla yhteiskehittämisellä voidaan luoda merkittävästi yksilökohtaisia vaikutuksia, joilla on hyvinvointivaikutuksia. Keskeinen näkökulma on, että oppimisympäristöt rakentavat oppimisen lisäksi hyvinvointia. (Kumpulainen, Mikkola, Rajala, Hilppö & Lipponen 2014.)

Oppimisympäristöissä myös ratkaistaan vaikuttamisen mahdollisuuksien tasot – muodostuuko korkeakoulun tarjoamasta oppimisympäristöstä toisintava, ennakoiva tai mahdollistuuko yhteiskunnan uudistaminen. Oppimisympäristöissä muodostuvat yksilön hyvinvoinnin kasvuun liittyvät tekijät, mutta myös yhteisöön liitettävissä ovat hyvinvointi. Uusissa oppimisympäristöissä ajattelu laajenee kattamaan koulutuksen ja kaiken myös sen ulkopuolisen ympäristön (Cheung, Kwok, Phusavat. & Yang 2021, 1–2), joita erityisesti kehitetään tutkimuksellisella otteella (Mäki, Vanhanen-Nuutinen & Niinistö-Suviranta 2019, 67).

Yhteiskehittämisellä mahdollisuudet oppimisympäristöissä moninkertaistuvat. Tavoitteita voi olla monilla tasoilla. Organisaatioina kehityksessä voidaan tavoitella globaalin tason toimijuutta ja systeemitason uudistamistavoitteita. Yhteiskehittämisellä vähintäänkin tilauksensa korkeakouluissa.

Lähteet:

• Ammattikorkeakoululaki (932/2014).
• Antikainen, A. & Rinne, R. & Koski, L. 2013. Kasvatussosiologia. Jyväskylä: PS-Kustannus.
• Cheung, S. K. S., Kwok, L. F., Phusavat, K. & Yang, H. H. 2021. Shaping the future learning environments with smart elements: Challenges and opportunities. International Journal of Educational Technology in Higher Education, 18(1), 1-9. doi:10.1186/s41239-021-00254-1.
• Himanka, J. 2018. Korkein opetus — Opettamisen lähtökohdat yliopistoissa ja korkeakouluissa: johdatus opettajalle. Vastapaino.
• Joutsenvirta, M., Salonen, A. O. & Jaaksi, A. 2020. Sivistys vaurautena: Radikaalisti, mutta lempeästi kohti kestävää yhteiskuntaa. Helsinki: Basam Books.
• Kumpulainen, K., Mikkola, A., Rajala, A., Hilppö, J. & Lipponen, L. 2014. Positiivisen pedagogiikan jäljillä. Teoksessa L. Uusitalo-Malmivaara (toim.) 2014. Positiivisen psykologian voima. Jyväskylä: PS-kustannus, 224–243.
• Lai­ni­nen, E. & Sa­lo­nen, A. O. 2020. Kou­lu­tus­or­ga­ni­saa­ti­ot yh­teis­kun­nan uu­dis­ta­ji­na. Sosiaalipedagoginen Aikakauskirja, 20, 61–72. Viitattu 18.11.2021. https://jour­nal.fi/so­si­aa­li­pe­da­go­giik­ka/ar­tic­le/view/80443.
• Laurea-ammattikorkeakoulu 2021. LbD eli kehittämispohjainen oppiminen. https://www.laurea.fi/koulutus/pedagogisia-innovaatioita/lbd/. Viitattu 30.10.2021.
• Leskisenoja, E. & Uusiautti, S. 2019. Human Strength-Spotting at School as the Future Foundation of “Us” in the Arctic. Teoksessa S. Uusiautti, S. N.Yeasmin. (toim.) 2019. Human migration in the Arctic: The past, present, and future. Singapore: Palgrave Macmillan, 239–261.
• Maffesoli, M. 1996. The time of the tribes: The decline of individualism in mass society. London; Thousand Oaks, Calif.: Sage.
• Mäkelä, T. 2018. A Design Framework and Principles for Co-designing Learning Environments Fostering Learning and Wellbeing. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research 603.
• Mäki, K., Vanhanen-Nuutinen, L. & Niinistö-Suviranta, S. 2019. Työ ja korkeakoulu. Yliopistopedagogiikka, 26(1), 62–66. Viitattu 17.11.2021.  https://yliopistopedagogiikka.files.wordpress.com/2019/07/yliopistopedagogiikka-2019-no1-maki-ym.pdf.
• Repo, S. 2010. Yhteisöllisyys voimavarana yliopisto-opetuksen ja -opiskelun kehittämisessä. Helsinki: Helsingin yliopisto.
• Siirilä, J., Mäki, K. & Kinnari, H. 2021. Jatkuva oppiminen oppilaitosten ulkopuolella – yhteisiä tulkintoja ja merkityksiä rakentamassa. Ammattikasvatuksen aikakauskirja, 23(2), 65–82.
• Siitonen, J. 1999. Voimaantumisteorian perusteiden hahmottelua. Acta universitatis ouluensis, series E scientiae rerum socialium 37.
• Tuulaniemi, J. 2011. Palvelumuotoilu. Helsinki: Talentum Media.
• Upola, S., Kangas, M. ja Ruokamo, H. (2020). Kohti työelämätaitoja – Ammatillinen opiskelija oppijana työelämän projekteissa. Ammattikasvatuksen aikakauskirja, 22(3), 13–30.
• Zacheus, T., Kalalahti, M., Kivirauma, J., Mäkelä, M-L., Saarinen, M., Varjo, J. & Jahnukainen, M. 2018. Maahanmuuttajataustaiset nuoret ja koulutuksen lupaus. Teoksessa H. Silvennoinen, M. Kalalahti & J. Varjo. 2018. Koulutuksen lupaukset ja koulutususko. Kasvatussosiologian vuosikirja 2. Jyväskylä: Jyväskylän yliopistopaino, 163-208.
• Virtanen, A. & Tynjälä, P. 2019. Factors explaining the learning of generic skills: a study of university students’ experiences, Teaching in Higher Education, 24(7), 880–894. doi: 10.1080/13562517.2018.1515195.