Oppiva yhteisö varhaiskasvatuksen laadun edellytyksenä

Teksti | Henna Jalasmäki

Varhaiskasvatuksessa tapahtuneet muutokset ja työelämän monitahoisuus vaativat alan asiantuntijoilta yhä parempia valmiuksia yhteisölliseen kehittämistyöhön, jossa monialaista osaamista hyödynnetään oppivana yhteisönä. Lisäksi edellytetään kykyä oman osaamiseen jatkuvaan päivittämiseen niin yksilöllisten kuin yhteisöllisten oppimisprosessien keinoin.  (Kupila 2012). Millainen merkitys oppivalla työyhteisöllä on varhaiskasvatuksen kollektiivisen asiantuntijuuden ja laadun vahvistamisen näkökulmasta?

Muun muassa tätä kysymystä pohdimme yhdessä Laurea-ammattikorkeakoulun järjestämään valtakunnalliseen verkkokoulutukseen osallistuvien alan asiantuntijoiden kanssa.  Kehittävä arviointi ja oppiva yhteisö varhaiskasvatuksessa (KoppiVa) -koulutuksessa osallistujat kehittävät varhaiskasvatuksen arviointityötä paitsi toisistaan myös työyhteisöistään muodostuvina oppivina yhteisöinä asiantuntijuuttaan hyödyntäen ja osaamistaan jakaen. Kehittämisulottuvuuden lisäksi oppivat yhteisöt nähdään yhteisen tiedon rakentamisen kautta kehittyvinä. Tässä artikkelissa keskitytään tarkastelemaan varhaiskasvatushenkilöstön muodostamaa oppivaa yhteisöä sekä sitä tukevaa toimintakulttuuria alaa koskevien henkilöstörakennemuutosten paineessa. Artikkeli on toinen osa koulutuksen aikana julkaistavasta kolmen julkaisun kokonaisuudesta.

Oppiva yhteisö toimintakulttuurin ytimenä

kuvituskuva.
Kuva: Markus Spiske on Unsplash

Viime vuosina varhaiskasvatuksesta on käyty runsaasti yhteiskunnallista keskustelua. Erityisesti varhaiskasvatuksessa tarvittava osaaminen on näyttäytynyt keskeisenä puheenaiheena. Keskustelujen taustalla ovat viimeaikaiset varhaiskasvatukseen kohdistuneet muutokset. Varhaiskasvatus siirtyi vuonna 2013 sosiaali- ja terveysministeriöstä opetus- ja kulttuuriministeriön alaiseksi, jonka seurauksena varhaiskasvatuksen pedagoginen merkitys vahvistui ja asetti tarpeen varhaiskasvatuksen tehtävien uudelleen määrittelylle (Alila ym. 2014, 55). Tehtyjen selvitysten (mm. Karila, Kosonen & Järvenkallas 2017; Puroila & Kinnunen 2017; Karila 2016) pohjalta opetus- ja kulttuuriministeriössä laadittiin esitys uudeksi Varhaiskasvatuslaiksi (2018), joka tuli voimaan 1.9.2018.

Uuden lain (Varhaiskasvatuslaki 540/2018) merkittävimmät muutokset keskittyivät varhaiskasvatuksen työtehtävien selkeyttämiseen ja uudistamiseen muun muassa eriyttämällä varhaiskasvatuksen opettajan ja varhaiskasvatuksen sosionomin tehtävänimikkeet ja kelpoisuusvaatimukset. Vielä muotoutumassa olevat uudet tehtävänkuvat sekä edelleen jatkuva kriittinen keskustelu muutosten vaikutuksista asettavat varhaiskasvatuksen moniammatillisuuden toteutumisen jälleen tarkastelun keskiöön. Suomalaisen varhaiskasvatuksen vahvuutena on pidetty ennen kaikkea hyvin koulutettua henkilöstöä, joka nojaa moniammatilliseen ja näin eri koulutustasoja omaaviin työntekijöihin (Happo, Määttä & Uusiautti 2013, 274). Varhaiskasvatuksen asiantuntijuuden voidaan siten nähdä muodostuvan erilaisesta osaamisesta rakentuvana kokonaisuutena. Jotta monipuolista osaamista kyettäisiin perustellusti hyödyntämään, on vahvistettava oppivaa yhteisöä tukevaa toimintakulttuuria.

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet (2018) nostaa oppivan yhteisön varhaiskasvatuksen toimintakulttuurin ytimeksi, jossa lapset ja henkilöstö oppivat yhdessä, toinen toisiltaan. Vahvuusperustaisuus sekä erilaisen osaamisen hyödyntämiseen kannustavat toimintatavat rohkaisevat kokeilemaan uusia toimintatapoja yhdessä sallien myös erehdykset. Yhteisiä tavoitteita tukevan toimintakulttuurin nähdään edistävän varhaiskasvatuksen laadun kehitystä. Organisaation eri tasoilla tapahtuvan oppimisen katsotaan puolestaan johtavan yhteisten tavoitteiden parempaan saavuttamiseen (Varhaiskasvatuksen laadun perusteet ja suositukset 2018). Osaamisen jakamiseen ja yhteisiin oppimiskokemuksiin keskittyvä oppivan yhteisön idea voidaankin nähdä keskeisenä varhaiskasvatuksen laadun ja vaikuttavuuden edellytyksenä. Moniammatillisen osaamisen hyödyntämisen näkökulmasta alalla tehdyt muutokset asettavat kuitenkin paitsi mahdollisuuksia, myös haasteita oppivaa yhteisöä tukevan toimintakulttuurin rakentumiselle. Jotta onnistumme hyödyntämään varhaiskasvatuksen moni- ja laaja-alaista osaamispotentiaalia, on vastakkainasettelun sijaan luotava mahdollisuuksia yhdessä oppimiseen.

Varhaiskasvatuksen osaamispääoma ja kollektiivinen asiantuntijuus

Asiantuntijuus kulminoituu Hapon ym. (2013) mukaan niihin ihmisiin, joilla katsotaan olevan alaansa koskevat parhaat taidot ja tietämys. Vaikka lastentarhanopettajien käsityksiä tarkastelleen tutkimuksen mukaan asiantuntijuus rakentuu yhä vahvemmin yksilöllisten prosessien kautta, osoittavat tulokset opettajan työn tulleen samanaikaisesti myös entistä kollegiaalisemmaksi. Uuden varhaiskasvatuslain myötä varhaiskasvatuksen asiantuntijuus rakentuu paitsi varhaiskasvatuksen opettajien myös varhaiskasvatuksen sosionomien ja lastenhoitajien yhteisestä osaamisesta. Varhaiskasvatuksen asiantuntijuutta tulisikin tarkastella vahvemmin jaetun asiantuntemuksen näkökulmasta.  Toisin sanoen, varhaiskasvatuksen osaamista on tarpeen arvioida ja kehittää kokonaisuutena, jolloin keskeistä on suhteuttaa tehtäviä osaamisen mukaisesti (ks. Valtiovarainministeriö 41/2011).

Jakamalla ymmärrystä toisten osaamisesta ja verkostoimalla erilaisia asiantuntijuuksia rakennetaan kollektiivista asiantuntijuutta, joka voidaan nähdä keskeisenä organisaation strategisena resurssina (Salovaara 2004; Valtiovarainministeriö 41/2011). Näin muotoutuva organisaation osaamispääoma pitää sisällään niin inhimillisen kuin rakenne- ja suhdepääoman osa-alueet (Kuvio 1). Inhimillinen pääoma rakentuu erityisesti yksilöllisestä osaamisesta, rakennepääoma osaamista tukevasta toimintakulttuurista ja suhdepääoma keskeisistä toimijaverkostoista. Osaamispääoman johtaminen kohdistuu tasapainoisesti ja kokonaisvaltaisesti kaikkien osa-alueiden arviointiin ja kehittämiseen. (Edvinsson & Malone 1997, viitattu lähteessä Aura 2019.)

kuvion sisältö avattu tekstissä ennen kuviota.
Kuvio 1. Organisaation osaamispääoman osa-alueet (muokattu lähteestä Aura 2019)

Oppivaa yhteisöä tukevan toimintakulttuurin kehittäminen ja arviointi

Varhaiskasvatuksen laadun perusteissa ja suosituksissa (2018) yhdeksi varhaiskasvatuksen laatua edistäväksi ja oppivan yhteisön ideaa tukevaksi prosessitekijäksi nimetään henkilöstön keskinäinen vuorovaikutus ja monialainen yhteistyö. Prosessitekijää kuvaavat indikaattorit mahdollistavat osaltaan varhaiskasvatuksen kollektiivista asiantuntijuutta tukevien tavoitteiden toteutumisen arvioinnin. Kunkin indikaattorin toteutumista arvioidaan niille yksikkö- tai tiimikohtaisesti laadituin kriteerein. Arvioinnin kohteena ovat seuraavat indikaattorit:

kuvituskuva.
kuva: Pixabay

Henkilöstö rakentaa luottamukseen, arvostukseen ja kunnioitukseen perustuvaa ammatillista vuorovaikutusta osana varhaiskasvatuksen toimintakulttuuria.

  • Varhaiskasvatuksen henkilöstö tunnistaa eri ammattiryhmien ammatilliset velvollisuudet, osaamisen ja vastuut osana varhaiskasvatustyön kokonaisuutta. Henkilöstö hyödyntää erilaista osaamista varhaiskasvatustyössä ja sen kehittämisessä.
  • Henkilöstö tunnistaa omat ja yhteistyötahojen ammatilliset vastuut ja osaamisen sekä hyödyntää niitä monialaisessa yhteistyössä
  • Kun indikaattoreita verrataan aiemmin esiteltyihin osaamispääoman osa-alueisiin (Kuvio 1), voidaan niiden todeta tukevan varsin hyvin varhaiskasvatuksen kollektiivista asiantuntijuutta mahdollistavaa osaamisen johtamista. Ensimmäinen indikaattori kytkeytyy rakennepääoman, toinen inhimillisen pääoman ja kolmas suhdepääoman ulottuvuuteen. Oppivaa yhteisöä tukevan johtajuuden näkökulmasta keskeistä onkin rohkeaan kokeiluun kannustavan toimintakulttuurin ja rakenteiden luominen, omien ja muiden vahvuuksien tunnistamiseen ja osaamisen jakamiseen mahdollistavan vuorovaikutuksen ylläpitäminen sekä arvioinnin ja tutkitun tiedon pohjalta toteutettu yhteinen kehittäminen (ks. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2018).

    Yhteenveto

    Henkilöstön korkea ja monipuolinen osaaminen näyttäytyy keskeisenä varhaiskasvatuksen laadun edellytyksenä (Karila 2016). Tämän laaja-alaisen osaamispääoman hyödyntäminen varhaiskasvatuksen arviointi- ja kehittämistyössä näyttäytyy siten erityisenä ehtona saavuttaaksemme varhaiskasvatukselle asetetut tavoitteet. Tätä väitettä tukee myös Rytkösen (2019) tutkimus todetessaan, kuinka henkilöstön mukaan otto vahvistaa sitoutumista varhaiskasvatuksen tavoitteisiin, arvoihin ja käytäntöihin. Onnistuneesti toteutuakseen varhaiskasvatusta kohdanneet muutokset vaativat dialogista ja palvelevaa johtajuutta, joka rakentaa monipuolista merkityskeskustelua työyhteisön sisällä. Laurean KoppiVa-koulutuksessa alan asiantuntijat pyrkivät vastaamaan haasteeseen kehittämällä toimintatapoja ja rakenteita, joiden avulla toimintakulttuuria kehitetään oppivana yhteisönä. Mahdollisuus hyödyntää omaa asiantuntijuuttaan yhteiseen hyvään motivoi ja merkityksellistää omaa roolia osana yhteisöä. Toisaalta merkityksellinen kehittymisen kokemus syntyy, kun yksilö pääsee kohtaamaan mahdottomaltakin tuntuvia haasteita (Dignan 2019). Tällainen oppivaa yhteisöä tukeva toimintakulttuuri näyttäytyy siten varhaiskasvatuksen keskeisimpänä voimavarana.

    Lähteet:

    URN http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202103308838

    Jaa sivu