Varhaiskasvatuksen työn muutos sekä sen vaikutukset ja edellytykset alan kokonaisvaltaisen laadun kehittämiseen ovat herättäneet runsaasti keskustelua sekä yhteiskunnallisella että alakohtaisella tasolla. Muutosten myötä pedagogisesti laadukasta varhaiskasvatusta tavoitellaan monialaisen osaamisen ympärille rakentuvan asiantuntijuuden keinoin. Varhaiskasvatuksen laadun parantamiseksi tarvitaan tämän moniammatillisen asiantuntijuuden ja osaamisen vahvempaa hyödyntämistä arviointityössä (ks. Ukkonen-Mikkola, Yliniemi & Wallin 2020, 325).

Muun muassa tähän tavoitteeseen olemme pyrkineet vastaamaan Laurea-ammattikorkeakoulun järjestämässä valtakunnallisessa Kehittävä arviointi ja oppiva yhteisö varhaiskasvatuksessa (KoppiVa) -verkkokoulutuksessa. Varhaiskasvatuksen johtajille, opettajille ja asiantuntijoille kohdistetussa koulutuksessa osallistujat kehittivät moniammatillista asiantuntijuutta hyödyntävää varhaiskasvatuksen arviointityötä. Työskentely nojasi Laurean pedagogisen viitekehyksen mukaiseen Learning by Developing -toimintamalliin, jossa lähtökohtana on aito työelämän kehittämistyö sekä tutkiva ja kehittävä ote.

Tämän artikkelin tarkoituksena on esitellä kokoavasti osallistujien koulutuksessa toteuttamaa kehittämistyötä sekä keskeisiä, prosessin aikana muodostuneita asiantuntijanäkemyksiä koskien oppivana yhteisönä toteutettavaa arviointityötä. Artikkelin avulla pyrimme luomaan katseen suomalaisen varhaiskasvatuksen tulevaisuuteen, jossa kehittämis- ja arviointityö nojaa entistä vahvemmin oppivan yhteisön kollektiiviseen asiantuntijuuteen. Artikkeli on viimeinen osa koulutuksen aikana julkaistavasta kolmen julkaisun kokonaisuudesta.

Tavoitteena yhteinen ymmärrys varhaiskasvatuksen laadusta ja sen kehittämisestä

Jotta varhaiskasvatuksen moniammatillisissa tiimeissä onnistutaan saavuttamaan yhteinen ymmärrys varhaiskasvatuksen kokonaisvaltaisesta laadusta, tulee laatua kyetä yhdessä arvioimaan. Eri näkökulmista kansallisella, paikallisella ja pedagogisella tasolla tuotettu arviointitieto muodostaa pohjaa varhaiskasvatuksen systemaattiseen kehittämistyöhön (Karvi 2018, 20), joka huomioi laaja-alaisesti alan keskeisten toimijoiden asiantuntijuuden. Voidaankin puhua yhdessä toteutetusta kehittävästä arvioinnista, jota KoppiVa-koulutuksen osallistujat tarkastelivat osaamistaan ja asiantuntijuuttaan hyödyntäen sekä suunnittelemalla ja jalkauttamalla erityisesti pedagogisen toiminnan tasolla hyödynnettäviä arviointivälineitä ja -menetelmiä yksiköidensä tarpeiden mukaisesti. Pedagogisen toiminnan tasolla arviointia toteutetaan lapsista, henkilöstöstä ja huoltajista rakentuvana oppivana yhteisönä, jonka esiin nostamien kehittämiskohteiden avulla parannetaan varhaiskasvatuksen laatua (Karvi 2018, 25).

Varhaiskasvatuksessa toteutettava arviointityö kohdistuu Karvin (2018, 28, 34) linjausten mukaisesti aina henkilöstön toimintaan kansallisesti asetettujen tavoitteiden pohjalta. Laatua kuvaavien ominaisuuksien tai indikaattorien avulla mahdollistuu tavoitteiden toteutumisen konkreettinen arviointi. Kehittävän arvioinnin toteuttaminen edellyttää kuitenkin myös yhteistä keskustelua arvioinnin tavoitteista, toteuttamisesta ja tuloksista sekä varhaiskasvatuksen laadusta tietoiseksi tulemista. Oppivan yhteisön näkökulmasta tarkasteltuna kehittävä arviointi nojaa lisäksi kollektiivisen asiantuntijuuden ideaaliin (Koivunen 2007; Helakorpi), jossa toimijat tulevat yhteisen laatukäsityksen lisäksi tietoiseksi toistensa osaamisesta ja onnistuvat hyödyntämään sitä yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi.

Oppivan yhteisön haasteet ja mahdollisuudet arviointityössä

KoppiVa-koulutuksen keskustelu- ja kehittämistehtävissä oli tunnistettavissa erilaisia merkityksiä osallistujien pohtiessa varhaiskasvatuksen oppivan yhteisön mahdollisuuksia ja haasteita arviointityön näkökulmasta. Seuraavassa peilaamme osallistujien esittämiä näkemyksiä ajankohtaiseen tutkimukseen (Ukkonen-Mikkola ym. 2020), jossa selvitettiin varhaiskasvatushenkilöstön moniammatillisen asiantuntijuuden muutokselle tuottamia merkityksiä sekä kollektiivisen asiantuntijuuden edellytyksiä. Asiantuntijuuden muutokseen liitetyistä merkityksistä tunnistettiin tutkimuksessa voimattomuuden, kehittämisen ja lapsen edun diskurssit, jotka tukivat hyvin myös KoppiVa-osallistujien näkemyksiä.

Voimattomuuden diskurssissa asiantuntijuuden muutos nähdään Ukkonen-Mikkolan ym. (2020) mukaan jännitteisenä ja hallinnon määrittelemänä, jolloin sitoutuminen ja motivoituminen yhteiseen kehittämistyöhön on haastavaa. KoppiVa-osallistujien keskusteluissa sitoutumisen ja motivaation merkitys koettiin erityisen keskeisenä oppivan yhteisön kehittämis- ja arviointityön näkökulmasta tarkasteltuna. Varhaiskasvatusyksikössä tai -tiimissä havaittu kehittämistyön konkreettinen tarve nähtiin keskeisenä sitoutumisen edellytyksenä. Huolta aiheuttivat erityisesti henkilöstön kokema kuormitus ja ”kehittämisähky” useiden samanaikaisten kehittämishankkeiden johdosta, jolloin niiden hyöty ja sovellettavuus oman yksikön tarpeista katsoen saattaa jäädä epäselväksi. Kehittämistehtävissään osallistujat pyrkivät huomioimaan tämän haasteen muun muassa kytkemällä tehtävänsä jo olemassa olevaan laajempaan kehittämisprosessiin sekä mahdollistamalla tiimien osallistumisen yhteiseen työskentelyyn heti alusta. Esimerkiksi varhaiskasvatuksen laadun indikaattoreihin pohjaavat nykytila-analyysit, tavoitekartat ja reflektointityökalut ovat mahdollistaneet oppivan yhteisön osallisuuden kehittämisprosessin kokonaisuuteen ja siten vahvistaneet sitoutumisastetta.

Toinen Ukkonen-Mikkolan ym. (2020) tutkimuksessa tunnistettu merkityskokonaisuus näyttäytyy kehittämisen diskurssina, jossa moniammatillista asiantuntijuutta tukeva toimintakulttuuri kuvataan kehittämismyönteisenä, keskustelu toteutuu avoimena, ja uusiakin toimintatapoja uskalletaan kokeilla. Lisäksi toimijat ovat kiinnostuneita muiden ammattiryhmien osaamisesta, kokemuksista ja näkemyksistä. KoppiVa-osallistujien keskusteluissa ja tehtävissä nämä piirteet nostettiin esiin olennaisina tekijöinä oppivan tiimin ja yhteisön jatkuvassa tavoitteellisessa kehittämisessä ja arvioinnissa. Erityisesti osallisuus, dialogisuus, yhteinen tekeminen ja osaaminen jakaminen sekä näitä tukeva palveleva johtajuus nähtiin keskeisinä kollektiivista asiantuntijuutta hyödyntävässä arviointityössä.

Kaikkein vahvimpana KoppiVa-koulutuksen keskusteluissa ja tehtävissä oli kuitenkin havaittavissa lapsen edun diskurssi, jota ilmensi Ukkonen-Mikkolan ym. (2020) esittämän mukaisesti yhteisiin arvoihin, pedagogiikkaan sekä lapsen etuun ja hyvinvointiin kytkeytyvä puhetapa. Koulutukseen osallistuvien toteuttama kehittämistyö kohdistui esimerkiksi vahvasti tiimeissä toteutettavaan kokopäivä-pedagogiikan arviointiin ja kehittämiseen. Oppiva yhteisö ymmärrettiin Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden (2018) mukaisesti lasten, huoltajien ja henkilöstön muodostamana toimintaa kehittävänä yhteisönä, jonka yhteisenä tavoitteena on parantaa varhaiskasvatuksen laatua. Koulutuksen aikana on kehitetty ja otettu käyttöön lasten osallisuutta sekä henkilöstön ja lasten välistä vuorovaikutusta vahvistavia menetelmiä (kuvio 1), joiden avulla voidaan hyödyntää paremmin lasten kokemuksia pedagogisen toiminnan arvioinnissa ja kehittämisessä.

KoppiVa-osallistujien toteuttama kehittämistyö kohdistui pedagogisen työn prosessitekijöihin, joissa keskeisiä ovat vuorovaikutussuhteet lasten, huoltajien ja henkilöstön kesken sekä näiden toimijoiden kokemukset osallisuudestaan.  Sensitiivisen vuorovaikutuksen kehittäminen varhaiskasvatuksen arjessa nousi moninaisesti esiin KoppiVa-osallistujien kehittämistehtävissä. (Vlasov ym. 2018, 51–52) Painotusta tukee Karvin arviointijulkaisu, jossa lasten osallisuus suunnitteluun ja arviointiin sekä toimintatapojen valintaan nostetaan yhdeksi varhaiskasvatuksen kehittämiskohteeksi (Juutinen ym. 2021, 70–72).

Lapsen osallisuutta vahvistavista työvälineistä osallistujat hyödynsivät erityisesti läheisyyden kehää, jonka avulla tiimeissä on havainnoitu, arvioitu ja kehitetty lasten ja henkilöstön vuorovaikutussuhteiden laatua.  Läheisyyden kehässä on olennaista kukin työntekijän ammatillinen itsereflektointi ja tiimissä arvioiva ja arvostava keskustelu, miten lapset saavat myönteistä vuorovaikutusta päivänsä aikana. (Ahonen & Roos, 2019, 84–87.) Pelien kehittäminen lasten kanssa lisäsi tiimille pedagogisia työkaluja sekä vahvisti yhteistä, leikkivää ja tutkivaa toimintaa aikuisten ja lasten kesken, jota painotetaan myös varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa (2018, 24).  Toiminnan kuvaaminen, videointi ja digitaalinen portfolio vahvistivat pedagogista dokumentointia, lasten ja huoltajien osallisuutta ja toimijuutta sekä tiimien dialogisuutta, yhdessä tekemistä ja kokeilua (Rintakorpi ym. 2017, 10–11).

Kokopäiväpedagogiikan merkitys on suuri lapsen kokonaisvaltaisen oppimisen ja hyvinvoinnin tukemisen sekä moniammatillisen tiimin pedagogisen näkemyksen kehityksen kannalta (Lämsä 2021, 84–85). KoppiVa-tehtävistä on havaittavissa kokonaisvaltaisen pedagogiikan ja toimintaprosessien kehittäminen arjen tasolla lasten oppimista, toimivuutta ja hyvinvointia vahvistaen, mitkä nostetaan vahvasti esiin Karvin arviointijulkaisussa (Juutinen ym. 2021, 70–72).

Oppivasta yhteisöstä kehittävään arviointiin

KoppiVa-koulutuksessa toteutuneen laaja-alaisen asiantuntijatyön pohjalta voidaan todeta suomalaisessa varhaiskasvatuksessa painottuvan erityisesti lapsen edun diskurssi. Tällöin moniammatillisuus nähdään Ukkonen-Mikkolan ym. (2020) mukaisesti voimavarana lapsen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin tähtäävän pedagogisen laadun vahvistamisessa. Jotta monialaista asiantuntijuutta kyettäisiin hyödyntämään yhteisten visioiden ja tavoitteiden saavuttamiseksi, on varhaiskasvatuksessa pystyttävä vastaamaan myös voimattomuuden diskurssin tuomiin haasteisiin sekä luotava mahdollisuuksia kehittämisen diskurssin olemassaololle. Tarvitaan oppivaa yhteisöä tukevia arviointi- ja kehittämismenetelmiä, joita KoppiVa-koulutuksessa ansiokkaasti jalkautettiin varhaiskasvatuksen kentälle. Koulutuksen antia sovellettiin arviointimenetelmien suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa osana omassa yksikössä toteutettavaa kehittämistehtävää. Kehittävän arvioinnin periaatteiden (Karvi 2018, 35) mukaisesti osallistujia kannustettiin toteuttamaan arviointiprosesseja yhteistyössä eri toimijoiden kanssa kohti yhdessä määriteltyjä tavoitteita.

KoppiVa-koulutuksen aikana osallistujat hyödynsivät monipuolisesti erilaisia paitsi varhaiskasvatuksen laatua myös oppivan yhteisön osaamista ja asiantuntijuutta vahvistavia arviointivälineitä ja -menetelmiä. Osallistujien tehtävistä voidaankin nostaa esiin kaksi pääteemaa: lasten osallisuus, pedagogiikan ja toimintaympäristön kehittäminen sekä tiimin ja työyhteisön arviointi- ja kehittämisosaamisen vahvistaminen. Koulutuksen edetessä nämä pääteemat kytkeytyivät tiiviisti toisiinsa kehittävän arvioinnin edustaessa prosessikokonaisuuden dynaamista, liikkeellä pitävää voimaa (kuvio 2).

Kehittävän arvioinnin ja oppivan yhteisön prosessi rakentuu toisiaan tukien ja varhaiskasvatuksen laatua yhdessä määritellen ja edelleen kehittäen. Henkilöstön osallisuus, tasavertainen dialogi, tiimin ja yksilöiden vahvuuksien tunnistaminen ja hyvän huomaaminen arjen kehittämistyössä näyttäytyivät arviointi- ja kehittämistyön perustana. Osallistujat kokivat tiimin yhteisen tahtotilan, ammatillisen vuorovaikutuksen ja tavoitteellisuuden vahvistuneen prosessin aikana työpaikoilla. Innostus ja rohkeus kokeilla, arvioida ja jakaa osaamista näyttäytyi paitsi voimaannuttavana myös yhteisöllisen ja yksilöllisen osaamisen laatua konkretisoivana. Itsearviointiin sekä tiedon ja osaamisen jakamiseen kannustettuna, oppiva yhteisö kykenee ammatilliseen kehittymiseen (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2018, 29) sekä yhteistä laatukäsitystä tukevaan kehittävään arviointiin.

Lähteet:

• Ahonen, L. & Roos, P. 2019. Iloa ja oivalluksia! Pedagogiikan arviointi ja kehittäminen varhaiskasvatuksessa. Kasvusto. Vaasa.
• Helakorpi, S. Osaaminen ja sen tunnistaminen työelämän ja koulutuksen yhteisenä haasteena. Ammattikorkeakoulujen verkkojulkaisu. Viitattu 2.9.2021. https://arkisto.uasjournal.fi/osaaja_2009-4/Helakorpi%20PDF.pdf
• Juutinen, J., Siippainen, A., Marjanen, J., Sarkkinen, T., Lundkvist, M., Mykkänen, A., Raitala, M., Rissanen, M-J. & Ruokonen, I. 2021. Pedagogisia jatkumoita ja ilmaisun iloa! Viisivuotiaiden pedagogiikka ja taito- ja taidekasvatuksen nykytila varhaiskasvatuksessa. Kansallinen koulutuksen arviointikeskus. Julkaisuja 9. Verkkojulkaisu. https://karvi.fi/wp-content/uploads/2021/05/KARVI_9_2021.pdf
• Karvi 2018. Varhaiskasvatuksen laadun arvioinnin perusteet ja suositukset. Julkaisut 24:2018. Viitattu 2.9.2021. https://karvi.fi/app/uploads/2018/10/KARVI_vaka_laadun-arvioinnin-perusteet-ja-suositukset.pdf
• LbD eli Kehittämispohjainen oppiminen. Laurea. Viitattu 15.9.2021 https://www.laurea.fi/koulutus/pedagogisia-innovaatioita/lbd/
• Lämsä, T. 2021. Kokopäiväpedagogiikka ja sen kehittäminen varhaiskasvatuksessa. Kasvatus & Aika. 15, 84–85. Viitattu 15.9.2021.https://journal.fi/kasvatusjaaika/article/view/102527
• Koivunen, N. 2007. Collective expertise: Ways of organizing expert work in collective settings. Journal of Management & Organization 13:2, 258–276.
• Rintakorpi, K. & Vihmari-Henttonen, E. 2017. Tää on meidän maailma! Pedagoginen dokumentointi varhaiskasvatuksessa. Lasten keskus ja Kirjapaja Oy. Helsinki.
• Ukkonen-Mikkola, T., Yliniemi, R. & Wallin, O. 2020. Varhaiskasvatuksen työ muuttuu: muuttuuko asiantuntijuus? Työelämän tutkimus 18(4), 323–339. https://journal.fi/tyoelamantutkimus/article/view/89217/58755
• Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2018. Opetushallitus. Määräykset ja ohjeet 2018:3a. Viitattu 2.9.2021. https://www.oph.fi/sites/default/files/documents/varhaiskasvatussuunnitelman_perusteet.pdf
• Vlasov, J., Salminen J., Repo L., Karila K., Kinnunen S., Mattila V., Nukarinen T., Parrila S., Sulonen H. 2018. Varhaiskasvatuksen laadun arvioinnin perusteet ja suositukset. Kansallinen koulutuksen arviointikeskus. Julkaisut 24, 51–52.