Ammattikorkeakoululaissa (22 §) todetaan, että ammattikorkeakoulussa työskentelee yliopettajia, lehtoreita ja muuta opetus- ja tutkimushenkilöstöä. Opettajien kelpoisuusvaatimuksista säädetään valtioneuvoston asetuksella (18.12.2014/1129), jossa (17 §) todetaan, että ammattikorkeakoulun yliopettajalta vaaditaan soveltuva jatkotutkintona suoritettu lisensiaatin tutkinto tai tohtorin tutkinto ja lehtorilta soveltuva ylempi korkeakoulututkinto. Yliopettajalta ja lehtorilta, jonka opetustehtävään pääosin kuuluu ammattiopintojen järjestäminen, vaaditaan lisäksi vähintään kolmen vuoden käytännön kokemus tutkintoa vastaavissa tehtävissä. Tämän lisäksi Laurea-ammattikorkeakoulussa yliopettajalta ja lehtorilta vaaditaan vähintään 60 opintopisteen tai vähintään 35 opintoviikon laajuiset opettajan pedagogiset opinnot (Laurea-ammattikorkeakoulun johtosääntö, 28 §), jotka tuottavat opettajakelpoisuuden.
Lokakuussa (15.10.2021) julkistettiin opettajan pedagogisia opintoja koskevan selvitys, jonka Opetus- ja kulttuuriministeriö oli tilannut yhteistyössä Opettajankoulutusfoorumin kanssa dosentti Riitta Jyrhämältä. Selvityksen tarkoituksena oli kartoittaa yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa tarjolla olevien opettajan pedagogisten opintojen nykytila. Tarkoituksena on auttaa tunnistamaan opettajan pedagogisten opintojen kehittämiskohteita. Havainnot opettajan pedagogisten opintojen rakenteesta viittaavat suureen vaihteluun. Pedagogisten opintojen sisällön todetaan vaihtelevan yliopiston ja ammattikorkeakoulun omien painotusten mukaan. Selvityksen perusteella näyttää siltä, että, pedagogiset opinnot ovat pirstaleisia ja kelpoisuusasetuksen (986/1998) yhteisen opettajuuden toteutumisesta ja yhtenäisestä ja yleisestä pedagogisesta kelpoisuudesta puhuminen on haastavaa. (Jyrhämä 2021.)
Selvitykseen tutustuminen toi mieleen myös omat opettajaopinnot neljännesvuosisadan takaa. Aloitin ammattikorkeakoulussa opettajana 1.8.1996 eli 25 vuotta sitten ja samaan aikaan aloitin myös em. opettajan pedagogiset opinnot Helsingin yliopistossa. Voin todeta ammentaneeni paljon työurallani ammattikorkeakoulussa näistä pedagogisista opinnoista. On selvää, että hyötyä näistä opinnoista oli uran alkupuolella varmasti vieläkin enemmän kuin viime vuosina toimiessani korkeakoulun rehtorina. Kuten kaikkia opintoja, on hyvä, että myös opettajan pedagogisia opintoja ja niiden sisältöjä tarkastellaan riittävän usein, jotta ne tukevat parhaalla mahdollisella tavalla uutta opettajaa pätevöitymään tehtäväänsä.
Tärkeintä opettajaopinnoissa oli mielestäni synnyttää uudessa opettajassa kehittämisen kipinä omaan opetustyöhön ja vahvistaa ammatillisen opettajan ammatti-identiteettiä sekä tarjota välineitä opetuksen kehittämiseen eli siten en olisi kovin huolissani opintojen variaatiosta. Kun muistaa, että tätä aiemmin opettajan pedagogiset opinnot olivat vielä vahvemmin alakohtaisia, ovat ne varmasti nykymuotoisina hyvin vastanneet tarpeeseen. Mieleeni muistuu se, miten paljon vertaisoppimista ryhmässä tapahtui juuri opettajilta, jotka toimivat opettajina eri koulutusaloilla ja eri kouluasteilla. Toki varmasti nykyään kuten silloinkin opitaan myös jotain asioita, mitä ei ole tarpeen osata koko opettajauran ajan. Tällaisena esimerkkinä minulle on jäänyt mieleen piirtoheittimen lampun vaihtaminen, mikä on nykyään tarpeeton taito, vaikka uran alkuvaiheessa sitä vielä tarvittiin.
Vaatimukset pätevälle opettajalle ammattikorkeakoulussa ovat kovat, mikä on hyvä asia. Tärkeintä pätevälle opettajalle on toki pätevänä säilyminen, mikä edellyttää jatkuvaa oppimista ja oman ammattitaidon kehittämistä, missä korkeakoulu pyrkii tukemaan opettajia parhaalla mahdollisella tavalla.
Lähteet:
