Pelottelusta toivoon: koulutettu kokemusasiantuntija nuorten rikollisuuden ennaltaehkäisyssä

Nuorten rikollisuuden ennaltaehkäisyssä on vuosien varrella tapahtunut paradigman muutos. Perinteiset pelotteluun ja rangaistuksen uhkaan perustuvat valistusmenetelmät ovat vaihtuneet tutkimusnäyttöön pohjautuvien, voimavarakeskeisten ja desistanssia tukeviin malleihin. Kun meidän UNIK-hanketta (Uusia keinoja Nuorten rikoksista Irtautumiseen Kokemusasiantuntijuuden avulla) pyydettiin kouluille kertomaan rikoksista ja päihteistä, halusimme soveltaa juuri tätä nykyistä tutkimusperustaista lähestymistapaa. Vierailujemme tavoitteena oli riisua rikollisuuden ihannointia ja tarjota nuorille omien elämäntarinoidemme kautta pelottelun sijaan toivon näkökulmaa. Tässä artikkelissa tarkastellaan yleisesti kokemusasiantuntijan oppilaitosvierailujen vaikuttavuutta. Lisäksi käydään läpi oppilaitosvierailujen vaikuttavuuden teoreettista taustaa nykypäiväisen tutkimuksen valossa.

Kuva: Freepik

Pelottelun tehottomuus ja riskit

Reilu vuosikymmen sitten nuorisorikollisuuden ehkäisyssä nojattiin usein niin kutsuttuun ”Scared Straight” -menetelmään, jossa nuoria pyrittiin pitämään erossa rikollisuudesta pelottelulla ja uhkakuvien maalaamisella. Osalle saattaa olla tuttu myös melkein sadan jakson verran kestänyt ”Beyond Scared Straight”-tv-sarja” (v. 2011–2015), jossa lapsia vietiin vankilaolosuhteisiin oikeiden vankien peloteltavaksi. Vielä edelleen monilla nuorten parissa työskentelevillä ammattilaisillakin saattaa olla kuva, että tällainen menetelmä olisi toimiva. Laajat kansainväliset tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että pelotteluun perustuvat ohjelmat ovat paitsi tehottomia, myös potentiaalisesti haitallisia. Cochrane-katsauksen (Petrosino, Turpin-Petrosino & Buehler 2013) mukaan näihin ohjelmiin osallistuneet nuoret syyllistyivät rikoksiin todennäköisemmin kuin verrokkiryhmät.

Pelottelun epäonnistuminen selittyy useilla kriminologisilla ja psykologisilla mekanismeilla. Ensinnäkin pelottelu voi johtaa rikollisten ihailuun, jos nuori ei koekaan puhujaa pelottavana, vaan näkee hänessä auktoriteettia ja ihailtavaa kovuutta, jota itsekin haluaa tavoitella. Toiseksi ohjelmat altistavat vertaisoppimiselle ja leimautumiselle, mikä voi vahvistaa nuoren identiteettiä ”ongelmanuorena”. Lipseyn (2009) tutkimukset osoittavatkin, että pelkän rangaistustiedon sijaan tehokkaimmat interventiot perustuvat kognitiivis-behavioraalisiin menetelmiin ja sosio-emotionaalisten taitojen opettamiseen.

Narratiivinen kriminologia ja desistanssi

Kriminologian tohtori Shadd Marunan (2001) desistanssia eli rikollisuudesta luopumista käsittelevä tutkimus korostaa uuden, positiivisen identiteetin rakentamisen merkitystä. Rikollisuudesta irtautuvat yksilöt rakentavat itselleen usein niin kutsutun selviytymistarinan, jossa menneisyyden virheet nähdään oppimiskokemuksina, joiden avulla voidaan auttaa muita. Tällöin vaikuttava työskentely perustuu samaistuttavuuteen ja toivoon, ei pelotteluun.

UNIK-hankkeen kouluvierailuilla hyödynnetään tätä narratiivisen kriminologian periaatetta. Kokemusasiantuntija kertoo oman tarinansa keskittyen tekojen sijasta esimerkiksi valintojen seurauksiin, läheistensä kokemaan stressin ja huoleen tai omiin menetettyihin unelmiin. Tämä lähestymistapa purkaa rikollisen elämäntavan hohtoa tavalla, joka resonoi nuorten tunnekokemusten kanssa syvemmin kuin kaukaiselta tuntuvat varoitukset rikosten seuraamuksista.

Hyvän elämän malli (Good Lives Model) kohtaamisen perustana

Teoreettisena viitekehyksenä UNIK-hankkeen työssä hyödynnetään Hyvän elämän mallia (Good Lives Model). Suomalaisen rikosseuraamusalan ja kuntoutustyön kentällä on laajemmin siirrytty yhä vahvemmin tukemaan desistanssia ja kokonaisvaltaista kuntoutusta pelkän rangaistuksen sijaan (Tyni 2015). Osana tätä kehitystä Wardin ja Marunan (2007) kehittämä Good Lives Model (GLM) on vakiinnuttanut asemansa voimavarakeskeisenä ja desistanssia aktiivisesti tukevana työotteena. Toisin kuin perinteinen riskinhallintamalli, joka keskittyy ensisijaisesti rikollisen käyttäytymisen poistamiseen ja riskitekijöiden kontrollointiin, GLM olettaa ihmisten tavoittelevan universaaleja hyviä asioita, kuten yhteisöllisyyttä, läheisyyttä, statusta ja mielenrauhaa. Rikoksia tekevä yksilö pyrkii tyydyttämään näitä perustarpeita, mutta käyttää siihen haitallisia ja kestämättömiä keinoja. (Ward & Maruna 2007).

UNIK-hankkeen kouluvierailuilla GLM-viitekehys näkyy ratkaisukeskeisyytenä. Nuoria ei ainoastaan kielletä tekemästä rikoksia, vaan heidän kanssaan käydään dialogia siitä, miten arvostusta ja onnistumisia voidaan saavuttaa sosiaalisesti hyväksytyillä tavoilla. Käytännössä rikollinen elämäntapa kuvataan omissa tarinoissa lyhytnäköiseksi ja huonoksi tavaksi omien tarpeiden täyttämiseksi; esimerkiksi kokemusasiantuntijan oma tarina havainnollistaa, kuinka väkivallalla haettu kunnioitus johtikin yksinäisyyteen, ja kuinka rikosrekisteri muodostui konkreettiseksi esteeksi omien todellisten tulevaisuuden haaveiden toteuttamiselle.

Uskottava viestinviejä ja koulutetun kokemusasiantuntijuuden merkitys

Keskeinen tekijä tarinan vaikuttavuudessa on kertojan uskottavuus. Kansainvälisessä tutkimuksessa puhutaan Credible messenger -mallista (Pinkerton 2018), jossa viranomaisiin epäluuloisesti suhtautuvat nuoret ottavat viestin paremmin vastaan henkilöltä, joka jakaa heidän kokemusmaailmansa.

On kuitenkin tehtävä selkeä ero pelkän kokemustaustaisen henkilön ja ammatillisesti koulutetun kokemusasiantuntijan välillä. Kuka tahansa voi kertoa tarinansa, mutta oppilaitosympäristössä toimiminen vaatii pedagogista ymmärrystä ja tarkkaa eettistä pohdintaa. Tämä korostuu erityisesti silloin, kun puhutaan nuorille lapsille. Nuoret tarvitsevat rehellisyyttä, mutta eivät liiallisia yksityiskohtia tai kokemuksia, jotka voivat järkyttää tai vääristää käsityksiä aikuisuudesta, rikollisuudesta tai selviytymisestä. Hyvin rakennettu kokemuspuhe avaa silmiä, antaa toivoa ja auttaa ymmärtämään elämänkulkuja ilman että se antaa vääränlaista jännityksen tai sankaruuden kaarta. Oppilaitosympäristössä pelkkä rikos- tai päihdetausta ei yksinään riitä pedagogiseksi työkaluksi, vaan oman tarinan hyödyntäminen opetuksessa ja asenteiden muuttamisessa edellyttää koulutusta (Uusitalo 2015). Suomessa esimerkiksi Laurea-ammattikorkeakoulun kehittämä KEIJO-koulutus on luonut raamit sille, miten rikostaustasta voi rakentaa ammatillisen työkalun. Koulutettu asiantuntija osaa kertoa tarinansa ikätasoisesti ilman, että hän romantisoi rikollista elämää, mässäilee yksityiskohdilla tai vahingossakaan traumatisoi yleisöään. Olennainen osa kokemusasiantuntijakoulutuksessa onkin oppia oikeanlaista rajaamista, itsereflektiotaitoa sekä kykyä arvioida oman tarinan vaikutusta kuulijaan. Lindström ja Nikula (2024) toteavatkin artikkelissaan, että koulutetuilla kokemusasiantuntijoilla on erityistä soveltavaa osaamista ja ammatillista itsesäätelykykyä, kun he työskentelevät hyödyntäen kokemustaustaansa.

Vaikuttava ennaltaehkäisy

Nuorisorikollisuuden ennaltaehkäisyssä tuloksellisimmat menetelmät pohjautuvat nykytiedon valossa pelottelun sijaan voimavarakeskeisyyteen, ymmärrykseen ja luottamuksen rakentamiseen. Hyvän elämän mallin (GLM) ja narratiivisen kriminologian periaatteet osoittavat, että kestävää muutosta ei saavuteta pelkillä kielloilla tai vankilapelottelulla, vaan tarjoamalla nuorille konkreettisia, sosiaalisesti hyväksyttyjä reittejä merkityksellisyyden ja arvostuksen saavuttamiseen. Tässä työssä koulutetun kokemusasiantuntijan rooli nousee oppilaitosympäristössä keskeiseksi. Toimiessaan uskottavana viestinviejänä hän kykenee ohittamaan viranomaisiin monesti kohdistuvan epäluulon ja purkamaan rikolliseen maailmaan liittyvät illuusiot omakohtaisen selviytymistarinansa kautta.

Nuorten rikollisuuden ehkäisy tehostuu tarjoamalla samaistumispintoja, rakentamalla luottamusta ja opettamalla tunne- ja elämänhallinnan taitoja. Koulutetut kokemusasiantuntijat yhdessä nuorisotyön ja sosiaalialan ammattilaisten kanssa muodostavat työparin (Enemmän kuin osiensa summa – Työparimalli vastauksena nuorten oireiluun | Laurea Journal), joka pystyy vastaamaan tähän tarpeeseen koulujen arjessa. Jakamalla oman selviytymistarinansa kokemusasiantuntijat toimivat elävinä esimerkkeinä siitä, että muutos on mahdollinen ja yhteiskuntaan integroituminen on kestävä tie eteenpäin.