Selviytymistarinat ovat yleinen tapa, joilla kertoa omasta elämästään sekä vaikeuksistaan hyväksyttävällä tavalla. Kertoja valitsee ne tarinat sekä tarinoihin juonen ja vaikeudet, joista kertoo selviytymisen kautta. (Hakkarainen 2012, 86.) Omien aiempien kokemusten rakentuminen tarinoiksi toimii yhtenä kokemusasiantuntijuuden resurssina. Selviytymistarinat auttavat kokemusasiantuntijoita määrittelemään itseään uudelleen ja etenemään esimerkiksi rikollisuudesta irrottautumisessa. Ne auttavat myös ammattilaisia saamaan myönteisen kuvan muutoksen mahdollisuudesta. (Lindström 2024.)

Kuva: Freepik

Laureassa selviytymistarinoita hyödynnetään monella tavalla: Keijo-kokemusasiantuntijakoulutuksemme osallistujat rakentaessaan omia selviytymistarinoitaan turvallisesti opettajan ja kouluttajan kanssa, hankkeemme palkatessaan koulutettuja kokemusasiantuntijoita projektityöntekijöiksi sekä alemman ja ylemmän ammattikorkeakoulun opiskelijamme päästessään kuulemaan kokemusasiantuntijoiden tarinoita tulevina ammattilaisina.

Tässä tekstissä kerrotaan UNIK-hankkeen projektityöntekijästä, hänen omasta tarinastaan ja kokemusasiantuntijuudesta:

Olen 28-vuotias koulutettu kokemusasiantuntija Järvenpäästä ja olen töissä projektityöntekijänä Silta-valmennusyhdistyksellä UNIK-hankkeessa. Minulla on avopuoliso ja alle kouluikäinen lapsi. Itseltäni löytyy kokemustaustaa koulukiusattuna olemisesta, lastensuojelusta, päihteidenkäytöstä ja rikollisuudesta. Ennen kaikkea minulta löytyy kokemusta selviytymisestä, raitistumisesta ja rikollisuudesta irrottautumisesta.

Kokemusasiantuntijana tähtään olemaan tehtävässäni turvallinen rinnalla kulkeva aikuinen. Palveluohjaus on yksi osa työtäni ja pyrin olemaan saattajana erilaisiin palveluihin sekä harrastuksiin aina, kun tarvetta niille tulee. UNIK-hankkeessa pyrimme vahvistamaan syrjäytymisvaarassa olevien nuorten ja nuorten aikuisten osallisuutta tukemalla heitä koulunkäynnin, työelämän ja harrastusten pariin (Laurea 2025).

Polku lapsuudesta aikuisuuteen ja päihderiippuvuuteen

Tulen ihan hyvistä kotioloista toisin kuin yleensä oletetaan, jos henkilöllä on päihde- ja rikostaustaa. Olen kasvanut uusperheessä, johon kuuluivat äiti, isäpuoli, pikkuveli ja puolisisarus. Isäni ja äitini erosivat, kun olin pieni, joten tapasin isääni joka toinen viikonloppu veljeni kanssa.

Lapsena minua kiusattiin koulussa. Kiusaaminen alkoi ala-asteella, mikä paheni yläasteelle siirtyessä. Vaihdoin koulua ADHD-diagnoosin varjolla erityiskouluun, mutta se ei auttanut. Sielläkin minua kiusattiin. Joitain koulukavereita minulta löytyi, mutta jotenkin ajatusmaailmat eivät kohdanneet heidän kanssaan.

Tunsin olevani jotenkin erilainen kuin muut ja ihailin tietynlaista amerikkalaista jengikulttuuria. Sitten löysin samanhenkistä kaveriporukkaa ympärilleni. Janosin hyväksyntää aivan vääristä paikoista ja tunsin itseni hyväksytyksi kyseenalaisissa piireissä.

Minulla oli addiktio-oireita jo pienestä pitäen. Olin pahasti koukussa videopeleihin. Elämäni koostui pakollisesta koulunkäynnistä ja sieltä pinnaamisesta, päihteiden käyttämisestä ja videopelien pelaamisesta. Onko niin sanottu porttiteoria totta, jossa kannabiksen käytöstä siirrytään käyttämään helpommin myös muita päihteitä? Itse olin todella altis addiktioille, joten siirtymät päihteissä lievemmistä vahvempiin tapahtuivat ainakin minulla nopeasti porttiteoriaa myötäillen.

Turrutin päihteillä tunteitani, kun en osannut käsitellä niitä. En puhunut kenellekään tunteistani enkä halunnut näyttää surua. Koin muun muassa surun tunteet heikkouden merkkinä. Lisäksi minulla ei ollut mitään tekemistä eikä minkäänlaista tukea nuorena päihdeongelmaisena Järvenpään alueella.

Minulla oli pelko siitä, että jos kertoisin omista asioistani vanhemmilleni tai muille aikuisille, siitä tulisi vain vaikeuksia. Siksi jäin ajatusteni ja ongelmieni kanssa yksin. Käytin päihteitä ajatusteni vaimentamiseksi ja ongelmista muka selvitäkseni.

Kun täytin 18-vuotta, kerroin äidilleni, että muutan omaan asuntoon heti, kun löydän sellaisen. Muutin Järvenpäässä soluasuntoon, jossa asui suurimmaksi osaksi aktiivisia päihteidenkäyttäjiä. Heiltä sain käsiini ensimmäisen kerran vahvempia päihteitä, jotka veivät minut heti mukanaan. Tuntuu kornilta, että ”ensimmäinen kerta ilmainen” -kaava toteutui kohdallani, niin kuin monen kohdalla on toteutunut.

Suunta päihderiippuvuudesta kokemusasiantuntijuuteen

Päihteidenkäyttö jatkui, kunnes kuulin, että minusta tulee isä. Silloin lopetin päihteidenkäytön seinään ja hakeuduin kouluun. Tosin kaikki muu, epämääräiset ystävyyssuhteet ja rikollinen elämäntapa jäivät osaksi elämääni. Olin noin 2 vuotta selvinpäin äkkiraitistumisesta ja sitten retkahdin.

Polkuni päihdekuntoutukseen alkoi siitä, kun koin oman pohjakosketukseni. Jäin puolisolleni kiinni päihteidenkäytöstä käytettyäni niitä salaa noin vuoden verran. Lupasin hakeutua katkolle ja ottaa avun vastaan, vaikka en itse aluksi kokenut niille tarvetta. Onneksi puoliso painosti minua. Olisin muuten menettänyt perheeni.

Katkolla ulkoinen motivaatio alkoi kääntyä sisäiseksi motivaatioksi. Ajattelin, että haluan tehdä muutoksen myös muiden, mutta varsinkin itseni vuoksi. Katkon aikana päätin hakeutua Järvenpäähän avokuntoutukseen. Avokuntoutuksessa sain olla samaan aikaan sekä kotona perheelleni läsnä että hoitaa itseäni. Kuntoutuksessa sain apua tunteiden käsittelyyn dialektisesta käyttäytymisterapiasta, ohjaaja auttoi minua asettamaan oikeasti toimivia tavoitteita päihteettömyydelle ja päihdekuntoutujien yhteisön toipumismyönteinen ilmapiiri tuki minua.

Päätin hakeutua Keijo-Kokemusasiantuntijakoulutukseen avopäihdekuntoutuksen aikana, mutten tiennyt mitä odottaa. Olin ollut silloin noin vuoden verran puhtaana päihteistä. Tapasin yhden kokemusasiantuntijan päihdekuntoutuksessa ollessani ja hän kertoi, että minulla olisi potentiaalia kokemusasiantuntijaksi, sillä jo kuntoutuksen aikana omasin taitavan ulosannin. Kuulin koulutukseen liittyen vain termin kriminologia, joka kuulosti osittain mielenkiintoiselta ja osittain pelottavan vaikealta aiheelta.

Kokemusasiantuntijakoulutukseen pääsemiseksi kävin valintahaastattelussa ja minut valittiin yhdeksi koulutuksen opiskelijaksi syksyllä 2024. Oman elämän, päihteistä toipumisen ja rikollisuudesta irrottautumisen pitää olla tasaisella pohjalla, jotta kokemusasiantuntijakoulutukseen pääsee (Kokemustiedon keskus 2026). Koulutus kesti itsessään 6 kuukautta, josta 3 kuukautta oli teoreettisempaa opiskelua ja 3 kuukautta työharjoittelua. Koulutuksessa muun muassa suoritettiin ammattikorkeakoulutasoinen 5 opintopisteen Asiakkaan kohtaaminen ja ammatillinen vuorovaikutus -opintojakso, joka piti sisällään projektin suunnittelun ja toteutuksen sekä raportin kirjoittamisen. Työharjoittelun suoritin Novus Ego -hankkeessa Rikoksettoman elämän tukisäätiössä (RETS).

Oma suuntani työelämässä oli vielä ennen koulutuksen työharjoittelua epäselvä. En ollut ihan sataprosenttisen varma, onko kokemusasiantuntijuus tai sosiaaliala se suunta, mihin jatkaisin, mutta työharjoittelun aikana suuntani selkeni. Olen saanut itsevarmuutta omaan tekemiseeni sekä saanut kasattua identiteettiäni uudestaan koulutuksen myötä. Olen päässyt hyödyntämään nykyisessä työssäni koulutuksessa oppimiani asioita esimerkiksi asiakastapaamisissa.

Olen jakanut omia selviytymistarinoitani sellaisille nuorille, jotka ovat asiasta kiinnostuneet ja joiden uskoisin hyötyvän siitä heidän peilatessaan tarinaani oman elämänsä tilanteeseen. Tarinan yhtenä tarkoituksena on auttaa toista huomaamaan, että on myös muita, jotka ovat kokeneet vaikeuksia (Rissanen 2015). Kokemusasiantuntijakoulutuksessa käytiin läpi oman tarinan kerrontaa ja sen rakentamista eli mitä on kannattavaa kertoa ja kenelle. Jokainen asia omasta menneisyydestä ei välttämättä palvele juuri tiettyä asiakasta eikä ideana ole kertoa asiakkaille omia “sankaritarinoita kadulta”. Kokemusasiantuntijalla tuleekin olla oikeanlaista osaamista välittää kokemustietoa eteenpäin (Hietala & Rissanen 2015).

Tarinan jakamisen lisäksi kokemusasiantuntijuudesta on monenlaista hyötyä.  Kokemusasiantuntija tietää kadun sanaston ja säännöt sekä osaa toimia ammattilaisen ja asiakkaan välisenä tulkkina. Hän antaa toivoa asiakkaalle paremmasta huomisesta konkreettisena esimerkkinä. Kokemusasiantuntijoilla voi myös olla paljon omakohtaista kokemusta eri palveluiden asiakkaana olemisesta, mitä voi hyödyntää niin asiakkaiden kanssa vertaistuellisessa ja palveluohjauksellisessa mielessä kuin itse palveluiden kehittämisessä.

Toivoisin, että kokemusasiantuntijoita hyödynnettäisiin nykyistä enemmän julkisissa palveluissa. Järjestökentällä heidät otetaan kokemukseni mukaan jo melko hyvin mukaan työhön ja osaksi työyhteisöjä. Onneksi julkisella puolella on alettu havahtumaan siihen, mitä lisäarvoa ammattilaiselle ja asiakkaalle voi olla koulutetusta kokemusasiantuntijasta.

Askeleet tuntuvat menevän oikeaan suuntaan, niin itselläni kuin päihde- ja rikoserityisen työn kentillä. Päivä kerrallaan.

Kirjoittajatiedot

Artikkelin ovat kirjoittaneet Laurean edellisen Keijo-kokemusasiantuntijakoulutuksen vastuulehtori Marleena Lempiäinen, joka toimii UNIK-hankkeen projektipäällikkönä ja Jarno Koponen, koulutuksesta valmistunut koulutettu kokemusasiantuntija, joka toimii UNIK-hankkeen projektityöntekijänä.

Lähteet

• Hakkarainen, T. 2012. ”Ettei tarvitsisi roikkua milloin missäkin luukulla kerjäämässä…” tarveharkintainen sosiaaliturva köyhyysaiheissa elämäntarinoissa. Teoksessa Forssén, K., Roivainen, I., Ylinen, S., Heinonen, J. & Van Aerschot, L. (toim.) Kohtaako sosiaalityö köyhyyden? 2. painos. Helsinki: UNIpress, 83–101.
• Hietala, O. & Rissanen, P. 2015. Opas kokemusasiantuntijatoiminnasta: kokemusasiantuntija – hoidon ja avun kohteesta omien kokemusten jakajaksi sekä palveluiden kehittäjäksi. Helsinki: Kuntoutussäätiö.
• Kokemustiedon keskus. 2026. KEIJO-kokemusasiantuntijakoulutus. Viitattu 29.1.2026.
• Laurea. 2025. UNIK – Uusia keinoja nuorten rikoksista Irtautumiseen kokemusasiantuntijuuden avulla – Laurea-ammattikorkeakoulu. Viitattu 10.2.2026.
• Lindström, J. 2024. Survival stories as access to society: Narrative research on experts by experience with a history of crime and substance abuse.
• Rissanen, P. 2015. Toivoton tapaus?: Autoetnografia sairastumisesta ja kuntoutumisesta.