Kolmannessa ja viimeisessä surun tukemista käsittelevässä juttusarjassamme, käsittelemme jälkihoidon mahdollisuuksia ja merkitystä omaisten tukemisessa. Tässäkin lähtökohtana on ollut Laurea-ammattikorkeakoulun palliatiivisen hoitotyön erikoistumiskoulutuksen opiskelijoiden kehittämistyö, jonka tarve on noussut todellisesta tarpeesta. Suru on prosessi, jonka vaiheet etenevät yksilöllisessä järjestyksessä ja ajassa sen kohdanneessa. Suru itsessään vaatii harvoin hoitamista, mutta sen käsittelyssä auttaminen vaikuttaa surijan fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen toimintakyvyn säilymiseen. Näin voidaan ajatella surussa tukemisen olevan ennaltaehkäisevää työtä, mutta myös empatian ja kunnioituksen osoitus läheisensä menettänyttä kohtaan. Yksi tapa osoittaa myötätuntoa hoitajana on surusoitto, jonka käyttöä osana Katriinan sairaalan saattohoitoyksikön toimintaa sitä alla erikoistumiskoulutuksen opiskelijoiden toimesta esitellään.

Surun kohtaaminen

Surevan kohtaaminen ja auttaminen on inhimillistä tunnetyötä, joka vaatii hoitajalta sekä ammatillista osaamista että ihmisyyden ymmärrystä. Jokainen suruprosessi on yksilöllinen, jossa hoitajan rooli on tarjota tukea ja ymmärrystä kohdaten ihminen, hänen tunteensa ja tarpeensa kaikkein haavoittuvimmillaan. Suru on erottamaton osa ihmisenä olemista, kiintymyksen hinta. Läheisen menettäminen on kokemuksena ainutlaatuinen ja sen kokemus yksilöllinen. Siihen kiteytyy kysymys ihmiselämän päättymisen lopullisuudesta. On tutkimustietoa siitä, että sairaalan henkilökunnan soittamat surupuhelut ovat tärkeä tukimuoto läheisensä menettäneelle. Yhteiset kokemukset läheisen kuolemaan johtaneen sairauden ajalta antavat hoitajalle erityisen aseman surevan tukemiseen. Surusoitto on keino osoittaa välittämistä, ollen samalla yksi terveydenhuollon ennakoiva hoitokeino.

Saattohoitopotilaiden hoidossa läheisen kannattelu ja huomioiminen ovat suuressa roolissa. Hoitosuhteen päättyessä potilaan kuolemaan, omaisen tukeminen on merkinnyt potilaan tavaroiden ja hautaamiseen liittyvien ohjelehtisten antamista “voimia”-tervehdyksen kera. On ollut surullista, kun yhteisen matkamme käsittely on jäänyt käymättä. Palliatiivisen hoidon asiantuntijaopiskeluiden lopputyönä olemme halunneet vastata tähän tarpeeseen Katriinan sairaalan osastolla 5.

Surusoitto

Surusoitto tarkoittaa potilaan kuoleman jälkeen, noin kuukauden kuluttua, tehtävää soittoa vainajan läheiselle. Lupa soittoon tiedustellaan omaiselta hoitosuhteen lopussa. Surusoitto noin kuukauden kuluttua on tutkimuksissa todettu sopivaksi ajaksi. Tällöin kuoleman jälkeinen kriisivaihe sekä hautajaiset on ohitse ja omaisen arki muotoutunut uudelleen. Surusoiton tekijänä toimii omahoitaja, joka on usein luonut hyvinkin tiiviin suhteen potilaaseen sekä hänen läheisiinsä. Surusoitto on luonteva jatkumo tälle, ollen samalla hoitosuhteen päätepiste.

Puhelu etenee läheisen tarpeista. Puhelu voi olla pitkä, lyhyt tai siltä väliltä. Voi olla, että läheinen ei haluakkaan vastata osastolta tulevaan puheluun, vaikka olisi aiemmin antanut soitolle luvan. Jos omahoitaja ei surusoittoa voi soittaa, puhelun hoitaa joku muu työyhteisön jäsen, joka on osallistunut kuolevan hoitoon. Tutkimukset osoittavat myös muun kuin omahoitajan soiton olevan arvokas omaisensa menettäneelle. Tärkeintä on, että osastolta soitetaan, jos niin on luvattu. Läheiset kokivat puhelun positiivisena, koska se tarjosi mahdollisuuden keskustella hoidosta nousseista kysymyksistä, kuolemasta, vainajasta ja surusta. Läheiset saivat puhelusta vastauksia kysymyksiinsä sekä emotionaalista että sosiaalista tukea.

Surusoiton tueksi tehtyyn lomakkeeseen olemme liittäneet yhteisöjä ja tahoja, joihin voimme ohjata ottamaan yhteyttä, jos läheisellä on siihen tarvetta. Surusoiton ottaminen yhdeksi hoitotyön menetelmäksi on herättänyt hoitohenkilökunnassa positiivisten ajatusten lisäksi myös arkuutta ja epävarmuutta; Osaanko sanoa oikeita asioita? Osaanko ohjata oikean avun piiriin, jos läheisellä on suuri huoli tai avuntarve? Viekö soittaminen liikaa aikaa? Oman työn suunnittelu on osa jokaista työvuoroa. Surusoittoon liittyy suunnitelmallisuus ja se vaatii työyhteisöltä halua omaksua uusia työtapoja. Soitto voi kestää toisinaan kauankin, jolloin muu työyhteisö vastaa potilastyöstä. Surusoitto on mahdollisuus kehittyä hoitajana ja kehittää osaston hoitokäytänteitä. Antaa itsestä ja saada takaisin.

Tämä blogiteksti on syntynyt osana Palliatiivisen hoidon osaaja -erikoistumiskoulutusta. Erikoistumiskoulutus on suunnattu työelämässä toimiville aikaisemmin sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulu- tai opistoasteen tutkinnon suorittaneille. Koulutus antaa osallistujille osaamisen, joka mahdollistaa toimimisen palliatiivisen hoidon perustason vastuutehtävissä tai erityistasoilla B ja C. Koulutus on laajuudeltaan 30 opintopistettä (1 vuosi) ja se toteutetaan monimuoto-opiskeluna, joka sisältää sekä lähi-, että verkko-opiskelua. (Laurea-ammattikorkeakoulu 2023.) Lue lisää erikoistumiskoulutuksestamme.

Lähteet

• Erjanti, H. & Paunonen-Ilmonen, M. 2004. Suru ja surevat: surevien hoitotyön perusteet. Helsinki: WSOY.
• Kaunonen, M. 2000. Support for a family in grief. Acta Universitatis Tamperensis 731. Vammalan kirjapaino OY, Vammala.
• Laitinen, A. 2021. Omaisten kokemuksia saadusta tuesta palliatiivisessa ja saattohoidossa-kirjallisuuskatsaus. Laurea.
• Pulkkinen, M. 2016. Salattu, suoritettu ja sanaton suru. Läheisen menettäminen kokonaisvaltaisena kokemuksena. Helsinki: Helsingin yliopisto, väitöskirja.
• Pulkkinen, M. 2017. Surun sylissä. Suomalaisten kokemuksia menetyksestä. Helsinki: Kustantamo S&S.