Sydämen taidot osana tulevaisuuden opetussuunnitelmaa?

Keskiviikkona 17.11.2021 juhlistettiin Laurean ja Haaga-Helian yhteistä 10-vuotistaivalta Porvoon kampuksella. Tilaisuuden teemana oli tulevaisuudessa tarvittava osaaminen, ja aiheeseen johdatteli futuristi ja kirjailija Perttu Pölönen. Pölönen haastoi meidät pohtimaan tulevaisuudessa tarvittavaa osaamista tarkastelemalla työn historiassa aikaisemmin tapahtuneita muutoksia ja niiden vaikutusta työn tekemiseen. Teknologian kehitys on kautta aikojen muuttanut tapaamme tehdä työtä ja arkisia askareitamme. Pölösen tiivistys työnteon kehittymisestä ”lihaksesta päähän, päästä sydämeen” on pysäyttävä ja samalla ajatuksia herättävä.

On totta, että työnteko ei enää vaadi niin paljon lihasvoimaa kuin ennen. Me ihmiset olemme kehittäneet ja kehitämme edelleenkin teknologiaa arjen asioiden helpottamiseen, työsuoritusten virheettömyyden varmistamiseen ja tiedon käsittelyyn. On tosiasia, että emme pärjää Googlelle tai tekoälylle tiedon louhimisessa tai läpikäymisessä, sillä kehitys on räjäyttänyt tiedon määrän ja sen saavutettavuuden. Tieto ei enää ole harvojen oppineiden varassa, eikä se liiku ja muuta toimintaa hitaasti, sukupolvelta toiselle siirtyen. Tieto on saatavilla valtavasti, sitä kehittyy jatkuvasti ja se tavoittaa ihmiset ”napin painalluksella”. Tapamme tehdä valintoja ja päätöksiä on muuttunut, meiltä vaaditaan aivan erilaista kyvykkyyttä löytää, käyttää ja hyödyntää oikeaa, relevanttia tietoa.

Teknologian kehitys mahdollistaa siis aikaisempaa tehokkaamman työn tekemisen. Se on vienyt ja tulee viemään meiltä työtehtäviä, mutta ei työtä. Meidän pitäisikin Pölösen mukaan pysähtyä pohtimaan sitä, miten teemme maailmasta paremman emmekä vain tehokkaamman, ja minkälaista mielikuvaa tulevaisuudesta vahvistamme. Miten opimme arvostamaan niitä taitoja, joissa me ihmiset olemme taidoltamme ylivoimisia teknologiaan verrattuna, kuten kykyämme käyttää ns. maalaisjärkeä, merkityksellistämistä, mielikuvitusta, tai kykyämme opettaa, tulkita tilanteita ja osoittaa myötätuntoa. Miten opimme arvostamaan taitoja, joita ei ole helppo mitata, saati sitten opettaa? Miten kehitämme sydämen sivistystä, eli miten opetamme sitoutumista, epäitsekkyyttä, inhimillisyyttä ja muiden huomioimista?

Toinen keskeinen kysymys on, että millaiseen työelämään meidän tulisi opiskelijoitamme kouluttaa. Mitä ovat ne osaamisalueet, jotka ovat keskeisiä, ja mitkä taidot muuttuvat tarpeettomiksi seuraavan 10 vuoden kuluessa? Kirjassaan Tulevaisuuden lukujärjestys (2020) Pölönen esittää, että keskeiset oppiaineet ovat tulevaisuus ja teknologiat; uteliaisuus ja kokeilu; luovuus ja improvisaatio; ongelmanratkaisutaidot ja sopeutumiskyky; intohimo ja luonne; kommunikaatio ja tarinankerronta; kriittinen ajattelu ja tulkinta; yrittäjyys ja tiimityöskentely; pitkäjänteisyys ja kärsivällisyys; hyvinvointi ja itsetuntemus; myötätunto ja rehellisyys; sekä moraalinen rohkeus ja etikka. Jälki-istuntona rakkaus. Nämä teemat eivät ole ainoastaan taitoja, jotka eivät vanhene, ne ovat Pölösen mukaan päämääriä, jotka tekevät tulevaisuudesta inhimillisen.

Osa edellä mainituista ”oppiaineista” löytyy jo nyt Laurean yhteisestä työelämäosaamisen tavoitteista (Laurean strategia 2030), ja yhtymäpintoja Pölösen esittämiin oppiaineisiin löytyy sisällöllisesti esimerkiksi yrittäjämäisestä asenteesta. Pölösen mukaan yrittäjyys on vastuunkantoa, oma-aloitteisuutta ja itsensä johtamista. Yrittäjämäinen asenne on itselleen sopivan työn löytämistä, oman osaamisen myymistä, mahdollisuuksien etsimistä ja kyvykkyyttä tuottaa tyytyväisiä asiakkaita. Laureassa itsensä johtaminen ja yrittäjämäinen asenne liittyvät samantapaisesti elämähallintaan ja hyvinvointiin, oman osaamisen sanottamiseen ja jatkuvan oppimisen valmiuksiin sekä myyntiosaamiseen.

Pölösen puheenvuoro ja sen innoittamana lukemani kirja (2020) sai minut myös pohtimaan miten erilaisia ominaisuuksia ja osaamista 2000-luvulla syntyneillä itseasiassa onkaan kuin meillä viime vuosituhannella syntyneillä. Kun kehitämme opetussuunnitelmia ja ennakoimme tulevaisuuden työelämän osaamistarpeita, miten hyvin osaamme hyödyntää sitä osaamista, jota Laureaan tulevilla opiskelijoilla on jo ”synnynnäisesti”. Jo nyt opiskelijoiksi tulee nuoria, jotka ovat kasvaneet internetin, appien ja erilaisten laitteiden maailmassa, kun taas me, jotka opastamme heitä tulevaisuuden työelämään, olemme joutuneet tai saaneet niitä opetella uusina muutosvaateina. Pölösen vertaus ”mitä appeja sinä käytit nuoruudessa” osui ja upposi. Osaammeko hyödyntää 19-vuotiaan tubettajan, jolla on jo usean vuoden työkokemus some-markkinoinnista, asiantuntijuutta osana opetusta? Tai tukevatko opetuspedagogiset ratkaisumme tulevien sairaanhoitajien tottumusta käyttää sovelluksia? Opiskelijoillamme on taitoja ja osaamista eri asioissa kuin meillä vanhemmalla sukupolvella, mutta kuinka hyvin osaamme yhdistää nämä erilaiset vahvuudet opetukseen?

Lopuksi jäin pohtimaan, mitä asiantuntijuus ylipäätänsä on tulevaisuudessa, miten se hankitaan ja miten sitä arvioidaan? Pölönen kannusti pohtimaan sitä, mikä ei muutu seuraavien 10 vuoden aikana. Osaammeko käyttää mielikuvitustamme yhdessä (hiljaisen) tietomme kanssa tämän ongelman ratkaisemiseksi? Osaammeko esittää hyviä kysymyksiä, jotka saavat meidät liikkeelle, eli olemaan uteliaita ja etsimään uudenlaisia vastauksia? Onko meillä itsellämme rohkeutta kokeilla, oppia virheistämme ja onnistumisestamme opetuksen asiantuntijoina antaaksemme opiskelijoillemme hyvät lähtökohdat elinikäiseen oppimiseen? Miten hyödynnämme eri alojen ja eri-ikäisten asiantuntijoiden yhteistyötä, poikkitieteellistä ja -taiteellista lähestymistapaa ongelmienratkaisemiseksi ollaksemme jatkossakin kansainvälisen tason työelämän osaamisen uudistaja ja ratkaisujen kehittäjä?

Vuosi 2021 lähestyy jo loppuaan, ja uusi vuosi uudenvuodenlupauksineen on kohta jo käsillä. Oma uudenvuodenlupaukseni on jo tiedossa: Ole utelias! Mikä sinun on?