Taidetta luonnossa – Kohtaamistaiteen kokeilu varhaiskasvatuksessa

Laurea-ammattikorkeakoulun opiskelijoiden Astrid Gaddin ja Mikaela Merilän toiminnallisessa opinnäytetyössä toteutui Kohtaamistaiteen toimintakertojen järjestäminen luonnossa lasten kanssa. Toiveena oli kehittää ympäristöystävällisempää taidetyöskentelyä, jossa perinteisten taidetarvikkeiden lisäksi hyödynnettiin luonnon –ja kierrätysmateriaaleja. Tavoitteena oli vahvistaa lasten luontosuhdetta ja luoda heille positiivisia kokemuksia taidetyöskentelystä luonnossa. Kokeilu toteutettiin turkulaisessa päiväkodissa kahdeksan lapsen ryhmässä, jossa lapset olivat iältään 4-5-vuotiaita. Kohtaamistaidetta on toteutettu terveydenhuollossa ja sosiaalipalveluissa kehitysvammaisten, muistisairaiden, vanhusten, lasten ja lastensuojelun parissa, mutta varhaiskasvatuksessa Kohtaamistaiteen soveltaminen on uutta. Opinnäytetyön perusteella voi sanoa, että Kohtaamistaidetta voi toteuttaa varhaiskasvatuksessa luonnossa lasten kanssa. Lapset nauttivat luonnossa olemisesta ja sen tutkimisesta ryhmän kanssa. Metsästä tulikin tärkeä paikka taiteen tekemiselle. Lasten kyky arvostaa toisten tekemiä taidetöitä sekä innostus taidetyöskentelyyn kasvoi Kohtaamistaidekertojen aikana.

Japanin Clinical Art-toiminnasta Suomen Kohtaamistaiteeseen

Kohtaamistaide perustuu japanilaiseen vuonna 1995 kehitettyyn Clinical Artiin, joka kehitettiin aluksi muistisairaiden hoitoon sekä heidän omaistensa tueksi. Opetusalalla Clinical Artin tavoitteina on kommunikointitaitojen kehittäminen ja itsetunnon kohentaminen. Yhteistyö Suomen ja Japanin välillä alkoi vuonna 2006 Sendai-Finland -seminaarissa, jonka jälkeen Kohtaamistaidetta on kehitetty Suomessa Tohoku Fukushi Universityn ja Japanin Clinical Art -yhdistyksen kanssa. Laurea Ammattikorkeakoulu toimii Kohtaamistaiteen ohjaajien kouluttajana ja Kohtaamistaiteen kehittäjänä. (Rankanen & Pusa 2014.)

Kohtaamistaide on ryhmämuotoista kuvataidetoimintaa, jota on Suomessa toteutettu terveydenhuollossa ja sosiaalipalveluissa. Ryhmä voi tukea asiakkaita ja lisätä heidän voimavarojaan. (Niiniö 2018.) Toimintaa ruvettiin kutsumaan Kohtaamistaiteeksi vuonna 2010. Tarkoituksena oli korostaa taidetoiminnan vuorovaikutusta, kohtaamista sekä arvostusta. Ihmisten yhteisen kohtaamisen lisäksi ”kohtaamisella” tarkoitetaan sitä, miten tekijä kohtaa taidemateriaalit ja maailman. Taiteen tekemisen tarkoituksena on keskittyä nykyhetkeen. Kohtaamistaiteessa ohjaajia on yleensä kaksi. Toinen ohjaa taidetyöskentelyä samalla kun toinen toimii apuohjaajana. Taidevaiheen työskentelyn on oltava strukturoitua, jotta kokematonkin tekijä saa luotua itseään tyydyttävän lopputuloksen. (Rankanen & Pusa 2014.)

Kohtaamistaiteen filosofisena perustana toimivat japanilaiseen kulttuuriin perustuvat käsitteet Kansei, Mitate ja Bikagu. Kanseilla tarkoitetaan sensitiivisyyttä ja minuuden kasvua, joka näkyy jokaisen osallistujan arvostavassa kohtaamisessa. Mitate tarkoittaa jonkin muuttumista tavallisesta erityiseksi. Se tulee esille jokaisen arvostamisessa sekä vaatimattomistakin materiaaleista syntyvissä kauniissa taideteoksissa. Bikagu, eli arjen kauneus, nähdään yksinkertaisissa yksityiskohdissa. (Niiniö 2018; Leinonen 2018.)

Toimintakerta alkaa yhteisellä aloituksella, minkä jälkeen siirrytään taidetyöskentelyyn ja valmiiden töiden arvostamiseen. Jokainen Kohtaamistaidekerta noudattaa aina samaa rakennetta, vaikka ryhmäkertojen aiheet ja teemat vaihtuvatkin. Moniaistinen virittäytyminen ohjaa kohti taiteen tekemistä. Taidetyöskentelyssä hyödynnetään eri vaiheita ja materiaaleja. Lopuksi arvostuskierroksella jokainen saa kuulla arvostusta omasta valmiista teoksestaan.

Virittäytyminen

Virittäytymisen tavoitteena on saada ryhmän jäsenet motivoitumaan ja valmistautumaan kohti taidetoimintaa ja tuntemaan olonsa vapautuneeksi ja turvalliseksi. Tarkoituksena on saavuttaa rauhallinen, kiireetön ja onnistunut tila luovalle työskentelylle, kohtaamisella ja arvostamiselle. Tähän käytetään toiminnallisia moniaistisia menetelmiä, jotka tukevat osallistujien fyysistä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Ohjaaja voi valita esimerkiksi liikkeeseen, musiikkiin tai kuvataiteeseen liittyvän virittäytymisen, joka herättelee tulevaan taidekertaan liittyvät aistit liikkeen, tunnustelun, koskettelun tai eri tuoksujen avulla. (Ahava & Vuorio 2014.)

Taidetyöskentely

Kohtaamistaiteessa taidetyöskentely koostuu vaiheista, jotka on etukäteen tarkkaan suunniteltu asiakasryhmälle sopivaksi. Ohjaaja havainnollistaa eri työvaiheet sanallisen ohjeistuksen lisäksi konkreettisilla esimerkeillä, jolloin osallistujat näkevät, mitä tehdään ja miten erilaisia materiaaleja voidaan käyttää. Vaiheistus tukee taideprosessia alusta loppuun saakka. Osallistujat eivät tiedä, miltä valmiin työn tulisi näyttää ja voivat keskittyä omien valintojensa kautta syntyvään teokseen. Kiireettömälle taidetyöskentelylle tulee varata aikaa. Ohjaajan tehtävänä on tukea osallistujia sekä suhtautua kannustavasti heidän töihinsä. Jokaisen tulee kokea, että heidän tekemänsä työ on tärkeä juuri sellaisena kuin se on. Vuorovaikutusta tukee yksilö-, pari- ja ryhmätyöt esim. yhteiselle paperille ja yhdessä toisten kanssa. Osallistujat voivat vaihdella töitä keskenään ja lopuksi viimeistellä oman työnsä. Vuorovaikutteinen taidetyöskentely auttaa kunnioittamaan toisten reviireitä. (Leinonen & Koistinen 2014.)

Arvostus ja arvostaminen

Kohtaamistaiteen ydin on ryhmässä tapahtuva arvostava vuorovaikutus ja kohtaaminen sekä taideteosten ääreen pysähtyminen (Ahos & Pusa 2014). Taidetyöskentelyn jälkeen ryhmän jäsenet kokoontuvat yhteen tarkastelemaan valmistuneita töitä vuorotellen. Arvostus auttaa näkemään valmista työtä eri kuvakulmista, siitä voidaan etsiä erilaisia muotoja, liikettä, värejä ja ominaisuuksia. Pieni yksityiskohtakin voi olla kaunis ja mielenkiintoinen. Tarkoituksena ei ole löytää jotakin tiettyä merkitystä valmiista töistä. On tärkeää olla hyväksyvä ja korostaa hyviä kokemuksia. Tämä lisää ryhmän positiivista vuorovaikutusta ja yhteisöllisyyttä. Parhaimmillaan arvostuksesta seuraa voimaantumisen kokemus ryhmäläisten ja ohjaajien vuorovaikutuksen seurauksena. Voimaannuttava vuorovaikutus voi kantaa jopa ryhmän ulkopuolelle. (Leinonen 2018.) Kohtaamistaiteen ryhmien lopussa järjestettävissä taidenäyttelyissä yleisön ja läheisten tuki ja hyväksyntä tuovat osallistujille arvokkuuden tunteen (Ahos & Pusa 2014). Arvostamisessa voidaan käyttää eri tekniikoita taidetyöskentelystä riippuen. Kolmiulotteisia töitä voi kiertää ympäri, toisinaan voi käyttää arvostuskehyksiä yksityiskohtien etsinnässä ja arvostusikkunan avulla työstä voi löytää erilaisia ominaisuuksia.

Kohtaamistaide luonnossa sopii varhaiskasvatukseen

Yhtenä varhaiskasvatuksen tehtävänä on tukea lasten kuvallisen ilmaisun kehittymistä sekä tutustuttaa heitä eri taidemuotoihin. Taiteellisen kokemisen ja ilmaisun myötä lasten oppimisedellytykset paranevat, sosiaaliset taidot lisääntyvät ja myönteinen minäkuva vahvistuu. Ilmaisun eri muodot tarjoavat lapsille keinoja kokea maailmaa heitä itseään innostavalla tavalla ja antavat heille motivoivia keinoja tunteiden ja luovan ajattelun ilmaisemiseksi. Tämän tulisi tapahtua erilaisissa oppimisympäristöissä erilaisia työtapoja käyttäen. (Opetushallitus 2018.) Kohtaamistaiteen moniaistiset työtavat sopivat hyvin varhaiskasvatuksessa käytettäväksi tunteiden tunnistamisessa ja niiden ilmaisemisessa esteettisten elämysten takaamiseksi.

Lasten kanssa tulee havainnoida heidän tekemäänsä taidetta ja heitä tulee ohjata jakamaan omia ajatuksiaan tekemistään kuvista. Kuvia voi tarkastella muun muassa värien, materiaalien ja niiden herättämien tunteiden pohjalta. Lapsia pitää kannustaa olemaan lannistumatta epäonnistumisista sekä iloita onnistumisista. Toisten kannustamisen opettelu on myös tärkeää. (Opetushallitus 2018.) Kohtaamistaiteen arvostava kohtaaminen toimii lapsille hyvänä harjoituksena oppia jakamaan omia töitään ja työskentelemään muiden kanssa.

Varhaiskasvatuksen tehtävänä on myös auttaa lapsia tunnistamaan ja noudattamaan kestävän elämäntavan periaatteita (Opetushallitus 2018.) Lapsille tulisi varhaiskasvatuksessa tarjota kokemuksia toimia, tutkia ja havainnoida ympäristöään, sillä myönteiset kokemukset vahvistavat lapsen luonto- ja ympäristösuhdetta. Viettäessään aikaa luonnossa lapsi oppii ymmärtämään tekojensa merkityksiä sekä luonnon merkityksen ja tärkeyden itselleen ja koko ihmiskunnalle. Luontosuhde on kuin sisäinen ääni, joka kertoo, mikä on parhaaksi ympäristölle ja itselle. (Metsähallitus 2019.) Kohtaamistaidetyöskentely luonnossa mahdollistaa lapsille elämyksellisiä onnistumisen kokemuksia ja lujittaa lapsen luontosuhdetta.

Ympäristökasvatuksen tarkoituksena on elinikäinen oppimisprosessi, jossa yksilöt ja yhteisöt tulevat tietoisiksi ympäristöstä, siihen liittyvistä kysymyksistä ja arvoista (Cantell 2004). Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden (2018) mukaan ympäristökasvatuksen tavoitteena on vastuullinen toimiminen ympäristössä sekä lasten ohjaaminen kohti kestävää elämäntapaa. Kestävän kehityksen periaatteiden mukainen kierrätys- ja luonnonmateriaalien hyödyntäminen, tavaroiden uusiokäyttö ja paperin ja maalin käytön vähentäminen Kohtaamistaiteen taidetyöskentelyssä opettaa lapsille luonnon kunnioitusta ja ainutlaatuisuutta.

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden (2018) mukaan lasten kokemukset kuulluksi tulemisesta ja heidän aloitteisiinsa vastaaminen on tärkeää vuorovaikutustaitojen kehittymisessä. Kohtaamistaide tukee tätä tavoitetta, sillä ryhmässä jokaista kuunnellaan ja arvostetaan. Kun lapset kokevat tulleensa kuulluksi ja nähdyksi, vahvistuu heidän osallisuuden kokemuksensa. Lapsen aktiivinen ja osallistuva toimijuus voidaan määritellä ympäristökasvatuksen yhdeksi tavoitteeksi. Varhaiskasvatuksessa harjoitellaan vastuun kantamisen kulttuuriin. Hyväksyvä, kaikkia kunnioittava ilmapiiri, oikeudenmukaisuus ja yhteisöllisyys luovat pohjan ympäristövastuullisten kansalaisten kasvamiselle. (Parikka-Nihti & Suomela 2014.) Cantell (2011) pitää ympäristökasvatuksen perimmäisenä tavoitteena sitä, että ympäristö edistää voimaantumista. Ihminen kokee kuuluvansa ympäristöönsä ja voi toimia ympäristönsä hyväksi. Voimaantuminen lisää osallisuutta, eli kykyä ja halua vaikuttaa yhteisiin asioihin. Ympäristöön liittyvien tietojen ja taitojen kartoittaminen sekä myönteisten asenteiden ja ympäristöarvojen kehittyminen edeltävät voimaantumista. Kohtaamistaiteen tekeminen luonnossa edellyttää ympärillämme olevien ihmisten ja ympäristön huomioon ottamista ja opettaa meille myötätuntoa muita ihmisiä ja luontoa kohtaan.

Onnistunut taidetyöskentely luonnossa

Tässä kokeilussa lapsiryhmälle järjestettiin kahdeksan taidetyöskentelykertaa lähimetsässä ja rannalla. Taidetyöskentelykerroilla ryhmä maalasi, rakensi, askarteli ja piirsi käyttäen maalina vihannesten ja marjojen mehua ja tuottaen kasveista ja kivistä tuotettua taidetta. Taideteokset jätettiin luontoon. Maalatessa käytettiin ”luonnon siveltimiä” eli oksia, lehtiä, kiviä ja sammalta. Virittäytymisessä haisteltiin ja maisteltiin marjojen ja vihannesten mehua, kerättiin roskia sekä leikittiin leikkivarjolla. Arvostuksessa käytettiin eläinjoogakortteja ja soittimia. Seuraavassa muutamia kuvia eri kertojen taidetyöskentelystä, niihin virittäytymisestä ja arvostuksesta.

Kuvat: Astrid Gaddi ja Mikaela Merilä

Kohtaamistaidetta voi toteuttaa luonnossa ja etenkin lasten kanssa tämä oli onnistunut kokeilu. Metsästä tuli tärkeä paikka ja lapset nauttivat luonnossa olemisesta ja sen tutkimisesta ryhmän kanssa. Lasten kyky arvostaa toisia ja heidän tekemiään töitä sekä innostus taidetyöskentelyyn kasvoi Kohtaamistaidekertojen aikana. Toiminta oli tavoitteellista, moniaistista ja vuorovaikutteista. Ohjauskerroilla noudatettiin Kohtaamistaiteen eettisiä periaatteita (2019) ja päiväkodin omia eettisiä ohjeistuksia. Lasten etu ja heidän saamansa hyöty olivat etusijalla, kun ryhmän toiminnalle ja ohjaukselle asetettiin tavoitteita. Lapsille ja heidän edustajilleen kerrottiin toiminnan periaatteista etukäteen ja lasten osallistuminen ryhmään oli vapaaehtoista. Tutkimuseettisten periaatteiden mukaisesti lasten vanhemmilta pyydettiin valokuvauslupa. Näillä perusteilla Kohtaamistaide sopii loistavasti varhaiskasvatuksessa käytettäväksi.

Gaddi, A. & Merilä, M. 2019. Luonnossa järjestettävä Kohtaamistaide varhaiskasvatuksessa. Opinnäytetyö. Sosionomikoulutus. Vantaa: Laurea-ammattikorkeakoulu. Saatavilla: http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2019081817882

Painetut lähteet:

Ahava, R. & Vuorio, S. 2014. Virittäytyminen ryhmään ja taidetyöskentelyyn. Teoksessa T. Pusa (toim.), Kohtaamistaide – Käsikirja ohjaajalle. Laurea Julkaisut, 44-48.
Ahos, R. & Pusa, T. 2014. Valossa ja varjossa – Kohtaamistaiteen etiikasta. Teoksessa T. Pusa (toim.), Kohtaamistaide – Käsikirja ohjaajalle. Laurea Julkaisut, 17-18.
Cantell, H. 2004. Ympäristökasvatuksen käsikirja. Juva: Bookwell.
Cantell, H. 2011. Lapsuus ja nuoruus ympäristösuhteen perustana. Teoksessa J. Niemelä, E. Furman, A. Halkka, E-L. Hallanaro, & S. Sorvari (toim.), Ihminen ja ympäristö. Helsinki: Gaudeamus, 332-338.
Leinonen, A. & Koistinen, K. 2014. Taidetyöskentelyn ohjaaminen. Teoksessa T. Pusa (toim.), Kohtaamistaide – Käsikirja ohjaajalle. Laurea Julkaisut, 48-51.
Parikka-Nihti, M. & Suomela, L. 2014. Iloa ja ihmettelyä. Juva: Bookwell.
Rankanen, M. & Pusa, T. 2014. Taideterapia ja Kohtaamistaide Suomessa. Teoksessa T. Pusa (toim.), Kohtaamistaide – Käsikirja ohjaajalle. Laurea Julkaisut, 12-14.